Suomen suurin elokuvafestari Rakkautta & Anarkiaa on täällä taas! Elokuvien kuumimmat uutuudet ja houkuttelevimmat erikoisuudet ovat tarjolla Helsingissä 19.–29.9.2019.
Ohjelmistossa on tuttuun tapaan ähkyyn asti draamaa, huumoria, jännitystä, ihmiskohtaloita, taidetta, rakkautta – ja anarkiaa. Seuraavassa muutama vinkki ohjelmistoviidakossa suunnistamiseen.
Katso koko ohjelmisto ja aikataulut festarin verkkosivuilta.
Sons of Denmark
Tanskalaistrillerissä Sons of Denmark äärioikeisto vahvistuu, maahanmuuttajien hengitystila vähenee, yhteiskunta polarisoituu ja otteet kovenevat. Kuin iltauutisia kuuntelisi.
Tanskassa valmistaudutaan parlamenttivaaleihin, ja äärioikeiston kasvanut kannatus näkyy ja kuuluu. Vaalikamppailussa retoriikka on jyrkkää, eikä vähiten siksi, että Kööpenhaminassa on tapahtunut terrori-isku, mikä on jättänyt jälkeensä epävarmuutta ja turvattomuutta.
Kuohunnan keskellä ovat paikkaansa etsivä nuori Zakaria ja peitetehtävissä työskentelevä poliisi Malik. Molempien juuret ovat jossain muualla kuin tanskalaisessa maaperässä, jossa he nyt yrittävät arkensa elää. Kumpainenkin reagoi omalla tavallaan. Zakaria hakeutuu uskonnon pariin, Malik yrittää hoitaa työnsä. Zakaria on hyvää vauhtia radikalisoitumassa, Malik puolestaan turvaa kansallismielistä oikeistopopulistipoliitikkoa, joka puhuu turvamiehelleen yhtä ja huutaa televisiokameroille ja kannattajilleen toista.

Sons of Denmark. Kuva: Rakkautta ja anarkiaa.
Tarinassa on epäloogisuutensa, mutta jakautuneen yhteiskunnan synkät näkymät ja aatteiden jaloissa rimpuilevien ihmisten kohtalot vääntävät sielua.
Sons of Denmark (Danmarks Sønner, Tanska 2019). Ohjaus ja käsikirjoitus Ulaa Salim. Rooleissa: Rasmus Bjerg, Mohammed Ismail Mohammed, Zaki Youssef.
Queen of Hearts
Tässäpä erinomaisen onnistuneesti ja monitasoisesti kerrottu mutta hyvin epämukava, selittelemätön tarina.
Sydänten kuningatar on Anne, keski-ikäinen juristi, joka hoitaa nuorten asioita. Hänellä on kaksi tytärtä ja lääkäripuoliso Peter. On hyvä, tasapainoinen, työteliäs keskiluokkainen elämä valoisassa ja hillityssä kodissa. On myös Peterin poika edellisestä avioliitosta, Gustav. Jurottava, vastahankainen ja vähän arvaamattoman oloinen teinipoika muuttaa Annen ja Peterin kotiin.
Annesta on helppo pitää: rauhallinen, oikeudentuntoinen, avoimesti ja reilusti poikapuoleensa suhtautuva aikuinen nainen. Hän on aidosti sitoutunut työhönsä ja etenkin nuoriin, joita sen puitteissa kohtaa. Asiakkaat ilmaantuvat toisinaan kotiovelle.

Queen of Hearts. Kuva: Rolf Konow/Rakkautta ja anarkiaa.
Mutta sitten. Alkaa Annen omituinen luisu jonnekin itsensä hallitsemattomuuden tuolle puolen. Hän aloittaa suhteen Gustavin kanssa, mistä seuraa häiritsevä, vaivaannuttava ja tuhoon tuomittu salailun ja peittelyn ajanjakso. Tämä ei voi päättyä hyvin, eikä päätykään. Osapuolista kukaan ei selviä kolhuitta, mutta kysymys onkin siitä, ketä epäillään ja kenen sanaa uskotaan. Trine Dyrholm tekee ärsyttävän hienon, vakuuttavan monitasoisen roolityön ristiriitaisena Annena.
Queen of Hearts (Dronningen, 2019, Tanska). Ohjaus: May el-Thoukhy. Käsikirjoitus: May el-Toukhy, Maren Louise Käehne. Rooleissa: Magnus Krepper, Gustav Lindh, Trine Dyrholm.
Only You
Maailma on täynnä romanttisia elokuvia, jotka alkavat näin: mies ja nainen tapaavat sattumalta, päätyvät viettämään yön yhdessä, rakastuvat, paljastavat olleensa hieman epärehellisiä, antavat anteeksi, haluavat perheen.
Aika paljon harvemmin näissä elokuvissa kuvataan, mitä tapahtuu, kun onnellinen pari on saanut toisena, mutta yhteinen onni ei täytykään heidän toivomallaan tavalla. Ei kerrota, miten toiveista tulee suorittamista ja hellyydestä hormonipiikkejä, miten maailma romahtaa kuukauden välein ja kylpyhuoneesta tulee toistuvien hiljaisten itkujen paikka.

Only You. Rakkautta ja anarkiaa.
Only you on ihmisen kokoinen tarina siitä, kun hartaasti toivottu lapsi ei koskaan tulekaan. Elena ja Jake tapaavat juuri niin kuin romanttisissa komedioissa, mutta heidän soma rakkaustarinansa ajautuu armottoman turhauttavasti tilanteeseen, joka on tuttu ja totta niin monelle.
Elenan ja Jaken kamppailu rakkauden, toivon, pettymyksen ja ahdistuksen aallokossa on koskettavaa. Rooleissa Josh O’Connor ja Laia Costa ovat hassuja, yhdessä ihastuttavia joka hetki uskottavia.
Only You (Iso-Britannia, Ruotsi 2018). Käsikirjoitus: Harry Wootliff. Ohjaus: Harry Wootliff. Rooleissa: Josh O’Connor, Laia Costa.
Blind Spot
Juuri uutisoitiin, että Suomen lapsiasiainvaltuutettu on huolissaan kouluterveyskyselyn paljastamasta asiasta: nuorilla on entistä enemmän ahdistus- ja masennusoireita, ja nuoret ovat huolissaan omasta mielialastaan. Aikuistenkin pitäisi. Blind spot vie siihen jokaisen vanhemman karmeimpaan painajaiseen, jossa lapselle ehtii tapahtua jotain kamalaa, ennen kuin kukaan huomaa, että jotain on jäänyt huomaamatta. Jokin kohta on jäänyt sokeaksi pisteeksi.
Yhdellä pitkällä otoksella kerrottu tapahtumaketju alkaa käsipallotreenien viimeisistä hetkistä, vie pukuhuoneen hienhajuista harmaaseen ja koleaan syysiltaan. Teinityttö Tea kävelee ystävänsä kanssa treeneistä kotiin iltapalan ja läksyjen pariin. Tytöt juttelevat koulusta, kavereista, meikkaamisesta – tavallisista nuorten asioista. Tyttöjä tiiviisti seuraava kamera saa uumoilemaan epämääräisesti, että kaikki on tavallisesti, mutta mikään ei ole hyvin.

Blind Spot. Kuva: Rakkautta ja anarkiaa.
Pian televisio jää pulisemaan yksin olohuoneeseen, kun Teaa kiidätetään tehohoitoon ja sokissa olevaa äitiä tyynnytellään toiseen autoon.
Blind spot on murheellinen, intiimi, tunteiden intensiteetiltä jättimäinen puolentoista tunnin episodi, jonka keskellä katsoja kuljetetaan reaaliajassa avuttomana ja sanattomana sivustaseuraajana. Pitkä kuva ja koko ajan lähellä keskushenkilöitä pysyttelevä kamera liimaa hädän, järkytyksen, epäuskon ja pelon, kyyneleet ja rään ihoon. Äidin ja isän tunneskaala saa huolellisesti tilaa, eikä mikään tunnu näyttelemiseltä.
Blind Spot (Blindsone 2018, Norja). Ohjaus: Tuva Novotny. Käsikirjoitus: Tuva Novotny. Rooleissa: Anders Baasmo Christiansen, Pia Tjelta.
Papicha
Opiskelut, ihastumiset, kauniit vaatteet, ystävyys – siinä parikymppisen Nedjiman ja hänen ystäviensä arki. Ihania, aitoja nuoria naisia täynnä elämää ja toivoa, suunnitelmia, rakkautta. Ollaan 1990-luvun Algeriassa ja nuorten naisten elämä on nuorten naisten elämää.
Nedjimalla on silmää kauniille vaatteille, joita hän suunnittelee ja ompelee. Hänen haaveissaan on järjestää muotinäytös, vähän kaukaisemmissa haaveissa ura muotisuunnittelijana. Nedjima ja Wassila palaavat yötä myöten tanssimasta, kun he huomaavat julisteet, joita katujen varsille on ilmestynyt. Niissä naisia ohjataan pukeutumaan hijabiin.

Papicha. Kuva: Rakkautta ja anarkiaa.
Algeriassa käytiin koko 1990-luku sisällissotaa. Papichassa nuoret naiset kokevat fyysisen uhkan lisääntymisen. Muotinäytöksen kapinoivat naiset saavat vielä järjestää, mutta islamistien valtaannousu tuntuu kuin kaukaa arkeen hivuttautuvalta häiriötekijältä, joka on pian totta ja väkivaltaista.
Papicha (2019, Algeria, Belgia, Qatar, Ranska). Ohjaus: Mounia Meddour. Käsikirjoitus: Mounia Meddour. Rooleissa: Shirine Boutella, Lyna Khoudri.