Kauppaan pitäisi lähteä, sokeria ja jauhoja hakemaan, mietti Noita. Oli tulossa pääsiäinen. Rahkaa Noita oli tehnyt itse, hänellä oli yksi lehmä, jonka maidosta riitti Noidalle ja hänen kahdelle kissalleen ja kolmelle ruskealle kanalleen. Kotko, Kookoko ja Heltta olivat talvitauon jälkeen alkaneet auringon innoittamana munia, joten kaakun ja pashan tekoon tarvittiin kaupasta vain sokeria ja kaakkuun jauhoja. Kerman Noita oli erottanut separaattorilla maidosta; rahkaan vältti kuorittu maito, tulee vähärasvaisempaa. Noidalla oli taipumista lihomiseen. Pulskia olivat Noidan kissatkin: toinen oli oljen- tai itse asiassa okranvärinen Okro, toinen pikimusta Pique – ja senvärinen kissa taas lisäsi Noidan mainetta paholaisen kätyrinä.
Kauppareissulla saisi puron varresta pajunkissoja. Niitä ei kannata panna kotona veteen, silloin paju alkaa haista. Kuivana se säilyy parhaiten. Palmusunnuntaina Noita vie pajunoksat siunattavaksi kirkkoon. Kissat lähtevät mukaan, siis Noidan naukuvat kissat. Ne käyvät kirkossa Noidan kanssa. Pajunkissat eivät nau’u. Kilttejä ovat ja hiljaisia. Noita lausuu virpoessaan aina sellaisen runon, joka ei vahingossakaan lupaa kenenkään paranemista ”tuoreeks, terveeks”. Hänen runonsa sanoo: ”terveyttä toivottelen, siunausta siivittelen onnen oksalla tällä.” Noita vain toivoo ja rukoilee virvottavalle terveyttä muttei sitä lupaa; se ei ole hänen vallassaan.
Noita panee aina mustat vaatteet kirkkoon: mustan leningin, mustan silkkihuivin, mustat sukat, mustat kengät, mustan päällystakin, mustat villavanttuut. – Noidalla on yksi musta lammas, jonka hän keritsee; sitten karstaa ja kehrää villat. Niin on ollut tapana ennen tässäkin maassa ja vieläkin on siinä maassa, jossa Noita on elänyt muutama sataa vuotta sitten. Kaikilla naisilla on monissa Välimeren maissa tänä päivänäkin mustat kirkkovaatteet. Täällä päin voi mennä punaisessa mekossa vaikka ehtoolliselle. Ei Noita toki sitä paheksu, vaikkei ole siihen itse tottunut. Hän kunnioittaa aina toisen tapoja mutta pitää myös tarkasti omansa.
Noita muistaa myös erään läntisen maan, jonne hän oli joutunut syntymään useampi vuosisata takaperin. Siellä noitia vainottiin, ja kissoja pidettiin paholaisen elukkoina. Se oli hirveää. Noita oli rukoillut, että hän pääsisi pois sieltä, ja aika nuorena hänet oli kutsuttukin pois, niin kuin sanotaan, ajasta ikuisuuteen. Mutta pian oli ollut edessä taas matka Tellukselle, nyt pallonpuoliskon pohjoisimmalle seudulle.
Paha oli täälläkin noidilla maine. Kerrottiin, että vielä puoli vuosisataa sitten navetat lukittiin tiukkaan pääsiäisen alla, etteivät noidat – trullit, niin kuin täällä ennen sanottiin – pääsisi leikkelemään karjasta karvoja ja niillä taikoja tekemään. Taikoja oli muka kahta lajia, itselle hyvää onnea tuovia ja toisille huonoa. Mitä sitä tyhjää! Sellaisia kykyjä ei ole kellään. Kyllähän noidat aina olivat kansanperinteen tunteneet: osanneet keittää mahakipulääkettä näsäjänmarjoista ja salvaa niittyleinikistä, jolla leini eli kihti parani. Pakkohan se oli lääkintätaito osata, kun rohdoskauppoja ei joka kylässä ollut, ja jos olikin, ei ollut ihmisillä varaa ostaa lääkkeitä. Sitä paitsi siinä pitäjässä, jossa Noita oli elänyt nuorena, apteekkari oli innokas kansanlääkinnän harrastaja ja tilasi Noidalta monenlaisia rohtoja ja reseptejä. Noita oli keittänyt apteekkiin monet pikkupullot kaikensyöjänvoidetta ja pirunpaskaa. Niitä ostettiin paljon.
Apteekkari oli kertonut, että kun viimeinen pullo pirunpaskaa oli enää hyllyssä, hän oli jatkanut sitä vedellä ja pannut sekaan kuivattua koiran ulostetta. Hyvin se oli tepsinyt, olivat asiakkaat tyytyväisenä vakuuttaneet.
Mutta kaikesta tästä seurasi perättömiä juoruja. Että Noita salvaa rottia ja keittää yölepakoita taikamenoihinsa. Siinä olivat menneet ihmistensalvat ja ketunmyrkyt sekaisin, oli Noita monet kerrat saanut vakuuttaa. Ja vaikka kuin oli selittänyt asian oikean laidan, juorut juoksi ja totuus muuttui toden näköiseksi ja lopulta emävalheeksi.
Jotkut kyläläisistä olivat alkaneet karttaa Noitaa ja levittää hänestä juttuja, että hän järjestää mökissään irstailumenoja kylän vanhojenpiikojen kanssa. Toiset sen sijaan väittivät, että vanhojenpoikien kanssa se Noita rietastelee, kun se itse asiassa onkin mies siinä mustassa noidan kaavussaan, jossa se kirkossakin kulkee ja aina vasemmalle eli naisten puolelle muka asettuu. Vasenkätinenkin se kuulemma on, ja sehän on vanha perversion tunnusmerkki. Leonardo-maalariakin siitä parjattiin.
Mielellään Noita katsoi korteista, jos joku halusi kurkistaa tulevaisuuteensa, kertoi sen mitä kortit näytti muttei koskaan mitään kovin pahaa. Rahanmenoa kyllä ennusti, ja liian monesti se pitikin paikkansa. Rahantuloa ei uskaltanut luvata, sillä se oli paljon epätodennäköisempää, kyllä Noita sen tiesi. Naimaonnesta moni halusi kuulla, mutta Noita sanoi vain, että kyllä kortti sitäkin näyttää, mutta siihen ei ole luottamista. Elämä menee niin kuin se on tarkoitettu: Jumalall’ on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet. Pitää vain pitää silmät auki ja luottaa sydämeensä, siis vaistoonsa.
Artikkelikuva: Albrecht Dürer: Noita ratsastamassa takaperin vuohella (n. 1500). Lähde: Wikipedia.
