Michelangelon maalaus demoneista piinaamassa Antonios suurta (1488).

Pirujen ontologia

Pahojen henkien karkotus näyttää palaavan keskiajalta kotimaan kirkkoon. Tämä antaa aiheen huomautukseen ja kysymykseen käsitteistä. Mikä on demoni-puheen tarkoittaman ilmiön ontologinen eli todellisuusperusta? Millaiseen tietokäsitykseen puhe viittaa? Muutamat tunnetut elokuvat sekä kirjallisuudessa ja mediassa esitetyt tapauskuvaukset kertovat, että demonisen häiriön kielikuvan tarkoittama ilmiö on todellinen. Kirkollisessa ja ammattikielen puheessa viitataan ilmiön mutkikkuuteen sekä vaikeuteen suhteuttaa sitä medisiiniseen terminologiaan, psykologiaan, psykiatriaan tai uskontososiologiseen diagnostiikkaan.

Joidenkin suuntien uskonnollisen puheen piirissä halutaan korostaa, että psykiatristen diagnoosienkin luokitus jättää ”pirujen mentävän aukon”, ts. on olemassa psyyken tiloja, joissa toimii paha henki, joka vaatii tosiasian statusta demonisen olennon käsitteelle, olennollisen pahuuden voimalle tms. Varoitus on paikallaan, jääpalapussi otsalle!

Tuntematon syöveri

Ihmisen psyyke, tajunnallisuus ja henkilöhistoriasta muistiin nauhoittunut aines on tunnetusti mutkikas syöveri, joka ei avaudu tyhjentävästi tieteen keinoin. Psykologian, psykiatrian, terapeuttisen keskustelun ulottumattomiin jää syvä kerros tiedostamatonta, unohdettua, torjuttua tai elimellisiin pelko-, jännitys- ja kiputiloihin sedimentoitunutta ainesta.

On syytä olla huolellinen ja skeptinen suhteessa väitteisiin, joissa ehdotetaan yliluonnollisten, luonnonilmiöiden takaisten örkkien olemassaoloa. Tuntemattomia, mutta luonnonmukaisia mysteerejä on kylliksi. Pirut voisivat jäädä keskiajan viihteeksi. Uskonnollisten ja uskontoa sivuavien sielunmörköjen yhteydessä on tarpeen muistaa, mitä kaikkea aiheuttaa elämänaikainen upotus uskonnollisen kulttuurin, julistuksen ja puhetapojen huntuun. Tämä koskee myös ei-uskonnollista kansalaista ja ateistista doktrinaatiota. Vaikka ihminen olisi torjunut ajatuksistaan uskonnon opetukset syyllisyydestä, synnin rangaistuksesta, kadotuksesta, tuomiosta, seksuaalisuuden likaisuudesta, sisarusvihasta ja kateudesta, tällaisen kulttuuriympäristössämme vaikuttavan puheen synnyttämät ajatukset ja muistot voivat muhia olemuksen syvyydessä, tiedostamattomassa mielessä ja kudosmuistissa.

Muistojen sedimentti

Jos elämän kulkuun on sisältynyt traumaattisia kokemuksia, vaikkapa katkeruuden tai vihantäyteisen kotisuhteen, väkivallan, insestin tai insestiä muistuttavan kohtelun tuloksena, nämä voivat purkautua esiin oudosti, yllättäen vaikka täysin luonnollisesti. Jos hoitamiseen tähtäävässä terapiatilanteessa tällaista mielen kuormitusta kantavaa lähimmäistä lähestytään hyvää tarkoittavan uskonnollisen viitekehyksen ja kielipelin keinoin, voi tuloksena olla traaginen tunteiden konflikti. Jos pastoraalisen hoivan kohteena olevan ihmisen mieli ei ole synkronissa auttajan evankelioinnin pelikirjan ja armovälineistön ajatustavan kanssa, autettava voi kokea ulosjäämisen ja manipuloinnin tunteen.

Tuollaisessa tilanteessa auttajan ensimmäinen läksy olisi astua ulos viidesläisen, evankelisen, new-age gurun, henkiparantajan, körtin tai lestadiolaisen saarnamiehen ajatustavan rakenteista ja kohdata lähimmäinen täysin ilman oppiarsenaalia ja lohdutuskäsikirjaa, myötäkärsivänä ihmisenä.

Katolisen kirkon raportoidut eksorkismin kokemukset ovat valaiseva esimerkki. On tunnettua, että eksorkismia koskevassa käytännössä korostetaan ammattimaisen analyysin tarvetta psykiatrian ja lääketieteen alaan kuuluvien tapausten diagnosoimiseksi. Tärkeä havainto on se, miten – näin kerrotaan – joskus hoidettava voi reagoida äärimmäisellä tavalla uskonnollisiin symboleihin, papin asuun, vihkiveden pirskottamiseen, rukousnauhaan tai krusifiksin tyrkyttämiseen.

Krusifiksi ja pakkoliikkeet

Uskonnollinen tarpeisto ja symboliikka luo tilanteen, jossa henkilö ikään kuin vedetään uskonnollisen totuuspelin kehikkoon, tunnustautumaan systeemin sisään kyselemättä, ilman omaa myöntymystään. Autettavan mieli voi olla epäilyjen, pettymysten, torjuttujen muistojen ja väkinäisesti omaksuttujen uskonnon oppien ristiriitaisen sekoituksen vallassa. Tästä dissonanssista voi olla tuloksena pimahdus, acting-out-raivareista psykokineettisiin pakkoliikkeisiin asti. Pakonomainen kiroilu, rivot puheet, hallusinaatiot ja sekavuus lienevät myös mahdollisia.

Ammattiterapeuttien, sielunhoitajien ja maallikkolähimmäisten empaattisen kuuntelun ja myötäelävän keskustelun interventiot ovat varmasti tarpeellisia ja hyödyllisiä. Kaikenikäinen ihminen kaipaa ymmärtävää läheisyyttä, syliä ja rakkautta – silloinkin kun vastaanottamisen kanavat näyttävät olevan tukossa.

Jos sielullisen kärsimyksen syyt ovat uskonnollisten oppien, elämänhistorian vammojen ja ristiriitojen tulosta, niitä tulisi purkaa – ei evankelioida piiloon. Laastarin alla muhiva tulehdus alkaa tunnetusti mätiä. Puheet demoneista, piruista, pahuuden ilmenemisestä mystisen persoonan hahmossa saisivat jäädä sinne, missä ne ovat riekkuneet ihmiskunnan herkimpien mieliä runnellen, erityisen vilkkaasti keskiajan kirkossa ja sittemmin karismaattisen suggestion keinovalikoimassa.

Luonnollinen ihme

Seuraava äskettäin kuulemani tapaus kertoo luonnollisen selityksen ja ihmeen välisen rajan ohuudesta. Tuttavan tuttava – kristitty mies – on työskennellyt vuosikymmeniä tehtävissä, joihin kuului pitkiä jaksoja ajoneuvon ohjaimissa, vastuuta, asiakaspalvelua ja yrittämisen haasteita. Henkilö oli vuosikausia selkävaivojen vuoksi kipupolin asiakas, särkylääkkeiden varassa. Sitten erään kerran hän joutui muista syistä vuoteen omaksi. Usean päivän lepojakson jälkeen tapahtui ihme. Kivut hävisivät ja särkylääkkeet jäivät. Tapausta voi kutsua ihmeparantumiseksi, mutta yliluonnollisen efektin, pahan hengen tms. oletus ei varmaankaan ole tarpeen. Omistautuva hoito, lääketiede ja terveyden ilmiöt tuottavat luonnon mukaisia ihmeitä päivittäin. On kaikki syy kiitollisuuteen näin tapahtuessa.

Artikkelikuvassa Michelangelon maalaus demoneista piinaamassa Antonios Suurta (1488).


Avatar photo

About

Matti Heiliö on filosofian tohtori ja dosentti Lahdesta.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.