Emma Watson, Saoirse Ronan, Eliza Scanlen and Florence Pugh Pikku naisissa. Kuva: Filmikamari.

Pikku naisia – elokuva ja naisen paikka

Äskettäin vietetty kansainvälinen naistenpäivä herätti minut pohtimaan kysymyksiä tasa-arvosta ja naisten oikeuksista. Aihe on edelleen ajankohtainen, vaikka sukupuolten välisen yhdenvertaisuuden tiellä onkin viime vuosikymmeninä kuljettu pitkä matka eteenpäin. Tammikuussa elokuvateattereihin saapunut Pikku naisia -elokuva kantaa raikkaalla otteella kortensa kekoon naisten yhteiskunnallisen aseman ja tasa-arvon käsittelyssä.

Louisa May Alcottin (1832-1888) kirjoittamasta ja vuosina 1868-1869 julkaistusta kaksiosaisesta Pikku naisia -klassikkoromaanista on tehty lukuisia elokuva- ja televisiosarjasovituksia. Vasta vuonna 2020 teoksen elokuvatulkinta on saanut ensimmäistä kertaa ohjaajakseen naisen. Yhdysvaltalaisen ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Greta Gerwigin käsissä Pikku naisista kuoriutuu historiallisen epookin alta feministinen kannanotto.

Teos kuuluu omiin ikisuosikkeihini ja on yksi maailman tunnetuimmista romaaneista. Mutta kuinka 1860-luvun Yhdysvaltojen pohjoisosien nuorten naisten kohtalot koskettavat 2020-luvun ihmistä? Pohdin ennen elokuvan ilmestymistä, tarvitsemmeko jälleen kerran uuden sovituksen Pikku naisista. Edellinen suuren studion tuottama elokuva ilmestyi vuonna 1994 ja viimeisin televisiosarjatulkinta vuonna 2017. Tarvitseeko jokainen sukupolvi oman Pikku naisensa?

Gerwigin elokuvan nähtyäni voin sanoa täydellä varmuudella, että kyllä. Tällaista tulkintaa klassikosta on kaivattu. Pikku naisten naiset ovat Gerwigin käsissä kaikkea muuta kuin pieniä, sillä he täyttävät valkokankaan toiminnallaan, energisyydellään, unelmillaan ja läsnäolollaan. Vaikka elokuva sijoittuu 1860-luvun Yhdysvaltoihin, sen sanoma on moderni. Elokuva keskittyy sen nimihenkilöiden kohtaloiden ohella pohtimaan naisten vaikutusmahdollisuuksia miesten hallitsemassa maailmassa. Tähän kysymykseen tämän ajan katsoja voi tarttua ja peilata historian naisten kohtaloita nykypäivään.

Pikku naiset kertoo Marchin sisarusten tarinan tyttöjen teinivuosista ja kasvusta nuoriksi naisiksi Yhdysvaltain sisällissodan aikana ja sen jälkeen. Luonteeltaan nuoret naiset ovat kaikki erilaisia, mutta toisilleen läheisiä. Lempeä Meg, kapinallinen Jo, ujo Beth ja kunnianhimoinen Amy kasvavat vähävaraisessa mutta rakastavassa kodissa, jossa materiaaliset puutteet korvataan mielikuvituksella, kekseliäisyydellä ja lähimmäisenrakkauden vaalimisella. Tyttöjen elämä kietoutuu tiiviisti naapurissa asuvan nuoren miehen Laurien elämään. Matka tytöstä naiseksi on jokaisella sisarella erilainen eikä traagisiltakaan elämänkohtaloilta vältytä.

Elokuva kuvaa romaanin tavoin sisarusten kasvua tytöistä naisiksi noin kymmenen vuoden aikana, mutta aiemmista sovituksista poiketen tekee sen takaumien kautta. Kronologiaa rikkova rakenne toimii mainiosti ja tuo elokuvaan elävyyttä sekä rytmiä. Muissakin kohdin elokuva ottaa vapauksia alkuperäisteoksen tulkinnan suhteen ja nostaa tekstistä esiin jopa uusia tulkintoja sekä nyansseja.

Elokuvan keskiöön on nostettu Jo ja Amy, joiden suhde kuvataan jännitteisempänä kuin alkuteoksessa. Nuoret näyttelijät, ja elokuvasta Oscar-ehdokkuudet saaneet, Saoirse Ronan konventioita vastaan taistelevana Jona ja Florence Pugh päämäärätietoisena Amyna täyttävät valkokankaan karismallaan tuoden roolihahmoihinsa syvyyttä sekä tunteen paloa. Emma Watson Meginä ja Eliza Scanlen Bethina jäävät elokuvassa pienempään rooliin, mutta eivät missään vaiheessa voimakastahtoisten kanssasisartensa jalkoihin. Marchin siskosten toimeliasta äitiä esittää särmikäs Laura Dern ja naapurinpoika Lauriena nähdään lahjakas Timothée Chalamet. Miehet jäävät elokuvassa kuitenkin sivustakatsojan tai statistin rooliin, sillä tämä on ennen kaikkea naisten tarina. Näkökulma ja kuvaus on alusta loppuun keskittynyt elokuvan naisiin, joihin miesten elämät vaikuttavat, mutta joita ne eivät hallitse.

Elokuvan ohjaaja Greta Gerwig on myös käsikirjoittanut elokuvan ja ottanut siihen elementtejä kirjailija Louisa May Alcottin omasta elämästä. Elokuvan ja romaanin Jon esikuvana oli Alcott itse, ja muutkin Marchin sisarukset saivat piirteitä Alcottin lähipiiristä. Pikku naisia on kuitenkin idealisoitu versio Alcottin kotioloista ja nuoruudesta, joten täydellisenä omaelämäkertana sitä ei voi pitää. Autofiktio nousee esiin Gerwigin elokuvatulkinnassa ja ratkaisu on mitä mainioin, sillä varsinkin elokuvan loppuratkaisu saa hymyn huulille leikitellessään intertekstuaalisuudella.

Alcottin kirjassa esiintyvä ajoittainen paatoksellinen uskonnollisuus on elokuvassa onneksi häivytetty taka-alalle, sillä se  veisi tilaa elokuvan muilta teemoilta ja aiheuttaisi todennäköisesti elokuvakatsojissa hämmennystä. Luin Alcottin romaanin äskettäin ja huomasin, kuinka teos on aikansa lapsi, mitä etnisyyden, uskonnon tai sukupuoliroolien kuvaukseen tulee. Tytöille asetetut moraaliset vaatimukset ja konventionaalinen näkemys naisen roolista vaimona sekä äitinä korostuvat romaanissa elokuvaa enemmän. Greta Gerwig ei tästä lannistu, vaan antaa elokuvassaan oman selityksensä siitä, miksi naisten itsemääräämis- ja äänioikeuden puolestapuhujana tunnettu naimaton Alcott kirjoitti romaaninsa nuorten naisten kohtalot vastaamaan aikansa ahtaita sukupuolirooleja.

Gerwigin elokuvan ansio onkin ennen kaikkea 1800-luvun naisen aseman ja yhteiskunnallisen roolin sanoittaminen nykykatsojalle. Naisilla ei juuri lainkaan ollut Alcottin aikana vaikutusmahdollisuuksia kodin ulkopuolella ja heidän uramahdollisuutensa olivat varsin rajatut. Naisille sovelias työ määriteltiin huomattavasti ahtaammin kuin miesten ja avioliitto oli monelle ainoa keino taata itselleen toimeentulo ja elatus. Tämän seikan esiintuominen ja selväsanaistaminen on luettava Gerwigin elokuvan ehdottomaksi ansioksi, sillä se saa katsojan ymmärtämään elokuvan päähenkilöiden ratkaisuja ja pyrkimyksiä paremmin.

Elokuvan juliste.

Elokuvan juliste.

Pohdin pitkään ennen ja jälkeen elokuvan, mikä tekee Pikku naisista klassikon. Vastaus löytyi Greta Gerwigin haastattelupätkästä:

”Se, mitä Alcott teki, oli että hän kirjoitti tämän kaiken muistiin. Hän teki tyttöjen ja naisten elämästä best-sellerin. Ja se oli ainutlaatuista.”[1]

Elokuvassa on kohtaus, jossa Amy pukee tämän saman ajatuksen sanoiksi. Jos kirjoittaa jostakin, miten vähäpätöisestä tahansa, se saa merkityksen. Naisten arkielämä, ilot ja surut saivat Alcottin kynän ansiosta merkityksen ja ovat säilyneet jälkipolville. Pikku naisten tuorein valkokangassovitus tekee saman elokuvataiteen keinoin. Kaikkien tarinat ovat arvokkaita kerrottavaksi. Jopa naisten.

Pikku naisia (2019). Ohjaus: Greta Gerwig. Näyttelijät: Saoirse Ronan, Florence Pugh, Emma Watson, Eliza Scanlen, Laura Dern, Meryl Streep, Timothée Chalamet, Chris Cooper, Louis Garrel, James Norton ja Bob Odenkirk. Pyörii parhaillaan elokuvateattereissa.

Artikkelikuvassa Emma Watson, Saoirse Ronan, Eliza Scanlen and Florence Pugh Pikku naisissa. Kuva: Filmikamari.

 

 Viite

[1] https://www.imdb.com/title/tt3281548/trivia?item=tr4881079


Laura Leipakka

Kirjoittaja

Kirjoittaja rakastaa elokuvia ja viskiä, sillä molemmat avaavat ovia uusiin maailmoihin ja herättävät aistit tuntemaan.


'Pikku naisia – elokuva ja naisen paikka' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.