John Zizioulas.

Piirteitä John Zizioulasin teologiasta

Pergamonin metropoliitta John Zizioulas (1931-2023) on siirtynyt tuonilmaisiin 92 vuoden iässä.

Hänen väitöskirjansa The Unity of the Church in the Eucharist and the Bishop during the First Three Centuries 1960-luvun puolivälissä herätti paljon huomiota. Se käsitteli piispanvirkaa vanhassa kirkossa. Väite oli, että piispan tehtävänä oli Kristuksen edustajana esittää maailmanlaaja kutsu: tulkaa kaikki! Piispanvirka oli tämän tulkinnan mukaisesti sidottu eukaristiaan. Zizioulas sai merkittävän aseman ekumeenisessa teologiassa.

Zizioulas toimi sitten monissa englanninkielisissä opinahjoissa opettajana. Hänen toimintaansa on arvioitu esimerkiksi teoksessa The Theology of John Zizioulas. Personhood and the Church, Routledge 2007, jonka kirjoittajiin kuuluvat esimerkiksi Wolfhart Pannenberg ja Colin Gunton. Zizioulaksen artikkeleita on koottu teokseen Being as communion, St. Vladimir’s Seminary Press 1985.

Tulkinta individualisaation synnystä

Keskustelua herättänyt idea liittyy vanhakirkollisen kolminaisuusopin tulkintaan. Zizioulas väittää, että erityisesti kappadokialaiset isät loivat aikansa persoona-käsitteestä poikkeavan tulkinnan, kun he tarkastelivat kolminaisuuden persoonia niin sanottuina hypostaaseina. 

Zizioulas väitti, että hypostaasi liittyy pikemminkin kreikkalaisen prosoopon-termin muunnokseen kuin sen latinannokseen, joka on persona. Zizioulaksen mielestä latinalainen persoona oli pikemminkin olevaiseen liitetty ominaisuus, kun taas hypostaasi oli yksittäisen olevan olemus. Lisäksi oliot eivät suhteuta olemistaan ”olemiseen sinänsä” vaan ne ovat ”olemisen sinänsä” konstitutiivisia eli olemista muodostavia itsenäisiä tekijöitä.

Zizioulas uskoi, että tämä oli merkittävä muutos sekä kreikkalaiseen näytelmämaskiteoriaan niin sanotusta prosooponista, joka tarkoittaa yksilöimättömiä kasvoja että on eri asioita merkitsevä kuin latinalainen käännös persona. Hänelle jumalallisen hypostaasin käsite oli olennaisempi kolminaisuusopillinen termi kuin persoona tai prosoopon.

Zizioulas viittaa ensisijaisesti venäläisiin aatehistorioitsijoihin, jotka selostavat kreikkalaista ajatteluperinnettä ”persoonattomana” sikäli, että viittaukset yksilölliseen ja konkreettiseen palautuvat abstraktin ja yleispätevän idean tai käsitteen kuvaukseen. Zizioulaksen tulkinnassa persoona palautuu Aristoteleen ajattelussa ihmisen yleiseen olemismuotoon (ousia) ja Platonin ajattelussa sielun ikuiseen ideaan.

Kreikkalaisessa näytelmässä kosmoksen ikuinen harmonia ja yhtäläisyys saa muotonsa termin prosoopon alueella. Tragediassa henkilö yksilöityy sikäli, että hän asettuu kosmoksen harmoniaa vastaan, mutta prosoopon eli naamari on pikemminkin hänen yleiseen ihmisolemukseensa lisätty ominaisuus kuin sen olemuksellinen selittäjä. Zizioulaksen tulkinnan mukaan persoona on pikemminkin rooli sosiaalisessa pelissä kuin olemuksellinen käsite.

Zizioulas luonnehtii kolmiyhteisen Jumalan persoonien tulkintaa itsenäisinä hypostaaseina vallankumoukselliseksi käsitykseksi suhteessa kreikkalais-roomalaiseen ajatteluperinteeseen. Hänen mielestään persoonasta tuli 300-luvulla ontologinen eli olemuksellinen käsite, kun se aikaisemmin oli ollut olioon liitetty ominaisuus.

Tämän, Zizioulaksen väittämän muutoksen, myötä persoonasta tuli jotakin olemuksellista eikä vain olioon liitetty lisäosa ja lisäksi persoona tulkittiin ”olemisen itsensä” edustajana siten, että jokainen jumalallinen hypostaasi oli ”samaa olemusta”. Lisäksi persoonan vapautta ei tulkittu enää vain ”olemisen itsensä” muodoksi vaan lisäksi ajateltiin, että jumalallisen olemisen muoto oli olla persoonallinen vapaus kolmessa samaa ”olemusta” olevassa itsenäisessä hypostaasissa.

Yksi Jumala ei ole yksi substanssi, vaan Isän hypostaasi, joka on Pojan hypostaasin syntymisen ja Pyhän Hengen prosession syy. Ja nämä ovat samaa olemusta (ousia). Tämä tuottaa hypostaasien vapauden ja itsenäisyyden, mutta samalla yhdenmuotoisuuden, joka liittyy hypostaasien väliseen kommunikaatioon.

Ortodoksinen kirjoittaja läntiselle kristitylle

Tulkinta on tietysti kiistanalainen. Se liittyy käsitykseen, jonka mukaisesti kappadokialaiset isät 300-luvulla olisivat onnistuneet tekemään radikaalin individualisaation kolminaisuusoppia tarkastellessaan. Keskeisiä kirjoituksia ovat tietysti Gregorios Nazianzilaisen Puheet, jotka liittyvät hänen toimintaansa Konstantinopolin kirkolliskokouksen puheenjohtajana ennen kuin eräät piispojen valintoihin liittyvät kiistat saivat hänet luopumaan tästä tehtävästä sekä Basileios Suuren kirjoitus Pyhästä Hengestä, joka teema ilmestyi varhaiseen Nikaian kokouksessa hyväksyttyyn athanasiolaisen Isän ja Pojan välisen suhteen tulkintaa koskevan päätöslauselman jälkeen ajan tietäjien esityslistalle joitakin vuosikymmeniä myöhemmin.

En ota kantaa ajatuksen aatehistorialliseen paikkansapitävyyteen. Yleensä uuden ajan individualismin synty on ajoitettu 1300-luvulle eikä 300-luvulle. Mutta on paikallaan todeta, että Zizioulas tällaisilla kannanotoillaan sai vastakaikua länsimaisessa keskustelussa, kuten käy ilmi esimerkiksi Jean-Luc Marionin teoksesta God without Being, jonka merkittävä vaikuttaja Zizioulas oli. Ja on kiinnostavaa, että Zizioulas oli yksi niistä ortodoksisessa maailmassa toimivista teologisista kirjoittajista, jotka romanialaisen Dumitru  Staniloaen ja Kallistos Waren kanssa puhuttelivat enemmänkin läntistä maailmaa kuin Bysantin itäisten porttien takana olevia lukijoita.


Petri Järveläinen.

Kirjoittaja

Petri Järveläinen on Portaanpään kristillisen opiston rehtori ja Jyväskylän yliopiston filosofian dosentti.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.