Markuksen evankeliumissa on kertomus, jonka aihe vaikuttaa koronakriisin keskellä yllättävän ajankohtaiselta. Galileaan saapunut joukko juutalaisia johtajia esittää Jeesukselle syyttävän kysymyksen: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin”. Juutalaisten tapoja tuntemattomille lukijoilleen Markus selittää, mistä on kyse. Fariseukset sen paremmin kuin juutalaiset yleensäkään eivät hänen mukaansa käy aterialle ennen kuin ovat pesseet kätensä, ”vaikkapa vain tilkkasella vettä”. Juutalaiset vihmovat vedellä eli puhdistavat rituaalisesti myös kaikki torilta ostetut ruokatarvikkeet.
On epävarmaa, kuinka hyvin Markus on ollut informoitu Jeesuksen ajan ihmisten ateriakäytännöistä. Rituaalinen puhtaus oli kyllä asia, joka vaikutti ihmisten elämään monin tavoin. Arkeologit ovat kaivaneet esiin niin Jerusalemissa kuin Galileassa useita altaita, joita on todennäköisesti käytetty koko kehon rituaaliseen puhdistamiseen. Käsien rituaalisesta pesemisestä ennen ateriaa ei kuitenkaan ole säilynyt juuri muuta tietoa kuin Markuksen kertomus – joka sekin on kirjoitettu vuosikymmeniä Jeesusta myöhemmin. Vaikka käsien pesu olisikin ollut yleistä, on epärealistista ajatella, että Jerusalemin juutalaiset uskonnolliset johtajat olisivat vahtineet galilealaisen profeetan käyttäytymistä ja vaatineet häntä tilille joidenkin oppilaiden lipsumisesta rituaalisen puhtauden suhteen.
Markuksen mukaan fariseukset ja lainopettajat olivat näin pikkumaisia. Markus käyttää muutenkin kovaa kieltä heistä puhuessaan. He ovat tekopyhiä ja tekevät Jumalan tahdon tyhjäksi omilla perinnäissääntöjen tulkinnoillaan. Markusta myöhemmin kirjoittavat evankelistat lisäävät moninkertaisesti kierroksia kritiikkiin leimaamalla juutalaiset uskonnolliset johtajat läpeensä pahantahtoisiksi ja kieroiksi.
Markuksen Jeesus kääntää puheen rituaalisesta epäpuhtaudesta moraaliseksi viestiksi. Ihmistä ei saastuta se, mikä tulee ulkoapäin, vaan sisältä ulos tuleva pahuus. Jeesus ei ollut yksin tulkinnassaan. Myös muut juutalaiset ajattelijat esittivät samansuuntaisia tulkintoja rituaalisesta puhtaudesta. Jotkut väittivät, että synti saastuttaa ihmisen kehoa – konkreettisiesti. Rituaalinen puhdistautuminen oli hyödytöntä, jollei sydän ollut puhdas. Toiset taas selittivät, että ruumiillinen rituaalinen puhtaus viittaa johonkin tärkeämpään eli sielun puhtauteen.
Markus tulkitsee, että Jeesus julisti kaiken ruuan olevan puhdasta. Samalla hän paljastaa, mihin yhteyteen kertomus epäpuhtain käsin syömisestä oikeastaan liittyi. Varhaiset kristityt kävivät keskenään kiistaa siitä, tulisiko Jeesus-liikkeeseen mukaan tulleiden ei-juutalaisten noudattaa juutalaisia puhtaussäädöksiä tai jopa kääntyä juutalaisiksi. Yhteiset ateriat tekivät kysymyksen akuutiksi. Aterialla tarjottava liha oli erityisen sensitiivinen kysymys, sillä se oli ei-juutalaisessa kontekstissa usein uhrilihaa eli rituaalisesti ”epäjumalien” temppelissä teurastettua lihaa. Epäjumalien demonisten voimien ajateltiin tunkeutuvan ihmiseen, joka syö tällaista lihaa.
Vaikka varhaiset kristityt muovasivat omaa identiteettiään suhteessa juutalaisiin puhtaussäädöksiin, uskomukset rituaalisesta puhtaudesta ja tartunnasta eivät hävinneet. Erityisesti seksuaalisuuteen ja naiseuteen liittyvät tabut elivät ja vahvistuivat kristinuskossa. Pahoja henkiä karkotettiin ihmisistä ja liturgisista instrumenteista. Kristityt kehittivät uusia maagiseen tartuntaan liittyviä ideoita ja käytäntöjä. Juutalaiset – kuten myös kreikkalaiset ja roomalaiset – uskoivat kuolleen ruumiin levittävän voimakasta saastetta, ja siksi kuolleiden käsittelyyn ja hautaamiseen liittyi tiukkoja rituaalisia sääntöjä. Kristityt käänsivät kuolleen ruumiin saastuttavuuden päälaelleen luomalla pyhien ihmisten jäännösten ympärille kultin, joka mobilisoi valtavia joukkoja ja ohjaa yhä tänä päivänä monien kristittyjen hengellistä elämää.
Al-Jazarin suunnittelema käsienpesuautomaatti. Kuva 1300-luvulta. Lähde: Wikipedia.
Tartunta on uskonnossa keskeisempi teema kuin tulemme usein ajatelleeksi. Uskonnontutkijat ja antropologit ovat teoretisoineet ilmiötä esimerkiksi olettamalla, että puhtaussäädöksissä on viime kädessä kyse yhteisön rajoista ja pyrkimyksestä luoda järjestystä. Ihmisruumis on kuin taulu, johon yhteisö kirjoittaa normistonsa.
Psykologit ovat puolestaan tutkineet maagista tartuntaa empiiristen tutkimuksien avulla. Kuuluisiksi ovat tulleet Carol Nemeroffin ja Paul Rozinin tutkimukset, jotka viittaavat siihen, että maaginen tartunta on yleisinhimillinen psykologinen ominaisuus. Osallistujat olivat haluttomia pukemaan ylleen huolellisesti pestyä paitaa, joka oli aiemmin kuulunut vakavasti sairaalle. He eivät halunneet juoda mehua, johon oli koskenut steriloitu torakka. Myös positiivinen tartuntaan liittyvä taipumus näkyi tutkimuksissa. Rakkaan henkilön hiussuortuvaa ei pidetty minä tahansa hiuskimppuna. Tulokseen on helppo uskoa, kun ajattelee, kuinka suuria summia kuuluisuuksille kuuluneista esineistä ollaan valmiita maksamaan – eräänlaisia pyhäinjäännöksiä nekin.
Uskonnollisissa käytännöissä ilmenevä tartunnan idea perustuu siis ihmismielen mekanismeihin, jotka vaikuttavat meissä kaikissa. Mutta mitä tällaisella tartunnalla on tekemistä hygienian kanssa? Voisi ajatella, että on täysin eri asia pestä kätensä rituaalisesti kuin puhdistaa ne terveysviranomaisten ohjeen mukaan ja kaiken sen tiedon varassa, mitä olemme oppineet viruksien ja bakteerien leviämisestä.
Eri asia se tietysti onkin. Rituaalisen puhtauden tarkka vaaliminen ei pelasta ortodoksijuutalaisia koronalta. Rituaalisten puhtaussäädösten ja hygieniaohjeiden välillä on kuitenkin se yhteys, että meidän mielemme prosessoi niitä osittain samalla tavalla. Ilkka Pyysiäinen on todennut, että ihmiset ajattelevat uskonnollisesti saastuttavia asioita (esimerkiksi syntiä) biologiseen ajatteluun kehittyneillä mielen mekanismeilla. Käsittelemme niitä mielessämme ”ikään kuin ne olisivat jotakin biologista, kuin sairaus tai bakteeri tai epidemia”.
Toisaalta se miten ihmiset toimivat pandemiaohjeiden kohdalla voi perustua samoihin intuitiivisiin uskomuksiin tartunnasta. Harva meistä jaksaa perehtyä kovin syvällisesti virologian tai epidemiologian tutkimuksiin. Luottamus annettujen ohjeiden pätevyyteen on tietysti tärkeä tekijä. Mutta koska näkymätön vaara uhkaa meitä lähes kaikkialla emmekä voi aina pohjata toimintaamme varmaan tietoon, sisäinen mielen varojärjestelmämme astuu usein kuvaan.
Uskonto on ruumiillista tartuntaa paljon enemmän kuin yleensä halutaan nähdä. Yritä kuvitella uskonto, josta puuttuu maaginen kosketus.
Paitsi että nyt ei tarvitse pelkästään kuvitella.
Lainaukset: Pyhä Raamattu. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos. Helsinki: Suomen kirkon sisälähetysseura 2002. Ilkka Pyysiäinen, Synti: ajatuksin, sanoin ja töin. Helsinki: WSOY 2005.
Artikkelikuvassa Hendrick ter Brugghenin maalaus Pilatuksesta pesemässä käsiään noin vuodelta 1617. Kuva: Wikipedia.
