Martin H. Greenbergin toimittama teos The End of the World.
Gail Collins, The New York Timesin kolumnisti, kiinnitti äskettäin huomiota (Another Boom Year) siihen, että zombiet ja apokalypsi ja erityisesti niiden yhdistelmä zombieapokalypsi vaikuttaa olevan amerikkalaisille nykyään pakkomielle. Meistä eurooppalaisista hän ei sanonut mitään, mutta kyllähän täälläkin The Walking Dead -sarjaa seurataan.
Esimerkkinä hän käytti sitä, että Yhdysvaltain hallituksen virallinen elin The Centers for Disease Control and Prevention julkaisi taannoin sarjakuvamuotoisen oppaan siitä, mitä kansalaisten tulee tehdä zombie-pandemian uhatessa. Tämä tuskin merkitsee sitä, että Yhdysvaltain hallitus uskoisi tällaiseen vaaraan (tai tietäisi jotakin, jota tavallinen Joe ja Jane eivät tiedä), vaan kyse on melko kekseliäästä keinosta kiinnittää ihmisten huomio pandemioihin varautumiseen yleensä.
Toinen äskettäinen uutinen kertoi, että kolmannes amerikkalaisista uskoo, että viime vuosien äärimmäiset sääilmiöt eivät kerro ilmastonmuutoksesta, vaan ne ovat merkkejä lopun ajoista. Viimeiset päiväthän olisivat nyt käsillä, jos uskoisimme teorioihin Maya-kalenterista. Monella suunnalla, esimerkiksi taikauskon luvatussa maassa Venäjällä, ylihuomisen lähestyminen on aiheuttanutkin paniikkia, jota ortodoksipapiston on täytynyt sammutella.
Maailmanloppu ja lopun ajat ovat olleet paljon käytettyjä teemoja tieteiskirjallisuudessa. Martin H. Greenbergin toimittamaan teokseen on kerätty pieni mutta hyvä kokoelma sekä klassisia että uusia apokalypsi-aiheisia novelleja. Kirjoittajissa on sekä vanhoja (Poul Anderson, John Wyndham) että uusia (Neil Gaiman, Nancy Kress) tuttavia.
Teoksen esipuheessa Robert Silverberg, amerikkalaisen science fictionin grand old man, viittaa Maya-ennustuksen aiheuttamaan kiihtymykseen mutta toteaa myös, että aihepiiri näyttää kiinnostaneen ihmisiä aina, niin Gilgameshin, maailman vanhimman eepoksen, laatimisen aikoihin kuin nyt.
Novellit muodostavat viisi teemaryhmää. Ensimmäisen ryhmän (Bang or Whimper) tarinat käsittelevät erilaisia maailmanlopun muotoja. Maailma saattaa päättyä (lume)todellisuutta ylläpitäneen mekanismin pettämiseen tai yksittäisen ihmisen inhimilliseen ahneuteen ja sen surrealistisiin seurauksiin.
Toisessa ryhmässä (The Last Man) esiintyvät ihmislajin viimeiset edustajat. Heidän tulevaisuutensa ei yleensä näytä valoisalta, vaan se on tyypillisesti alistunutta kaipausta menneeseen tietoisena siitä, että sitä ei voi saada takaisin.
Kolmas teema on globaalin katastrofin jälkeinen elämä (Life After the End). Katastrofi näissä tarinoissa on tavallisesti jostakin tarkemmin selittämättömästä syystä tapahtunut ydinasetuho, vaikkakin ihmisten typeryys ja sotahulluus sekä liiallinen luottamus teknologiaan ovat toistuvia selittäviä osatekijöitä tarinoiden katastrofeissa. Ilmastonmuutosaiheisia tuhoteemoja ei kirjan novelleissa suoranaisesti ole.
Kokoelman neljännessä osiossa (Dark, Distant Futures) liikutaan ajoissa, jolloin on kulunut jo pitkään ihmiskunnan joukkotuhosta. Se ei ole välttämättä merkinnyt kaikkien ihmisten tuhoa, vaan esimerkiksi kuussa sijainneet siirtokunnat ovat saattaneet selviytyä. Niistä lähdetään sitten tutkimaan, onko elämä maapallolla uudelleen mahdollista.
Viides ja viimeinen osio (Witnesses to the End of the World) sisältää kaksi novellia, joissa spekuloidaan muun muassa sillä ajatuksella, että tarpeeksi kauas ajassa ja avaruudessa matkattaessa palataan siihen, mistä lähdettiin.
Maailmanloppu tai sen mahdollisuus on paitsi fiktiossa myös tavallisessa elämässä niin vahvasti läsnä oleva aihe, että välillä tuntuu siltä, että loppu on tulossa väistämättä ja pian. Gail Collinsin havainto zombie-teeman läpitunkevuudesta on oikea. Mistä se kertoo? Onko aiheen nousu pinnalle evoluution tuotetta? Valmistelemmeko itseämme sillä tavalla kollektiivisesti jonkin suuren tuhon kauheuksiin?
Kun Maya-tuho ei totedukaan, kauanko kestää, ennen kuin Harold Camping tai joku muu esittää uuden ennusteen apokalypsin päivämäärästä?
Mikko Ketola
Arvioitu teos:
The End of the World. Stories of the Apocalypse. Ed. Martin H. Greenberg.
Introduction by Robert Silverberg. Skyhorse Publishing 2010. 328 s.
