Baskimaan itsenäisyyttä tavoitteleva terroristijärjestö Eta (Euskadi ta Askatasuna, suom. Baskimaa ja Vapaus) ilmoitti syyskuussa 2011 pysyvästä tulitauosta. Järjestö hajosi lopullisesti seitsemän vuotta myöhemmin. ETA:n jäsenet tappoivat järjestön 59 olemassaolovuoden aikana noin 800 ihmistä.
Patria on HBO Europen syksyn 2020 uutuussarja, joka kertoo kahden baskiperheen tarinan terrorismin varjostamista vuosista nykypäivään. Sarja perustuu baskikirjailija Fernando Aramburun vuonna 2016 julkaistuun menestysromaaniin Patria. WSOY julkaisi kirjan suomeksi vuonna 2020 nimellä Äidinmaa. HBO:n sarjan on käsikirjoittanut ja luonut Aitor Gabilondo, ja ohjaajina toimivat Felix Viscarret ja Óscar Pedraza.
Etan surmaaman liikemiehen Txaton leski Bittori on asunut 21 vuotta poissa kotikylästään, josta hän joutui lähtemään miehensä murhan jälkeen. Kun Eta 2011 ilmoittaa pysyvästä tulitauosta ja väkivaltaisten iskujen lopettamisesta, päättää Bittori palata takaisin kylään selvittääkseen, kuka hänen miehensä murhasi. ”Nyt he eivät voi minua estää”, toteaa hän miehensä haudalla yksin puhuessaan. Kotikylässä asuu edelleen Bittorin entinen sydänystävä Miren, jonka poika Joxe Mari on vankilassa terrorismista. Läheisten ystävien tiet erkanivat, kun Bittorin aviomies kieltäytyi maksamasta Etalle vallankumousveroa, ja terroristit kannattajineen saivat koko kylän kääntämään hänelle selkänsä, toiset solidaarisuudesta Etaaa kohtaan, toiset pelosta. Samaan aikaan Mirenin poika liittyi Etaan, ja melko nopeasti myös Miren itse alkoi pitää poikansa taistelua oikeutettuna.
Sarjan käsikirjoittaja ja luoja Aitor Gabilondo.
Bittorin saapuminen kotikyläänsä herättää monenlaisia tunteita. Etalaisten perheenjäsenet kokevat, että Bittorin saapuminen nostaa esiin vanhat kiistat ja että Etan uhrit toimivat väärin häiritessään kylän rauhaa:
”Ensin he vaativat rauhaa mielenosoitukisissa ja lehdissä, ja kun saivat tahtonsa läpi, se pitää tulla pilaamaan”, harmittelee lihakaupan Juani, jonka terroristipoika teki itsemurhan poliisin kidutettua häntä.
”Ja nyt pitäisi kuulemma alkaa pyytää uhreilta anteeksi”, vastaa Miren.
”Kukas meiltä pyytää anteeksi? Vai eikö hän ole uhri?”Juani ihmettelee poikaansa viitaten.
Miren valittaa Bittorin paluusta paikalliselle papille, isä Serapiolle, lupaa selvittää Bittorin motiivin palata kaupunkiin. Isä Serapion asenne konfliktiin käy ilmi hänen keskutelustaan Bittorin kanssa. Hän ottaa osaa Bittorin suruun mutta muistuttaa, että myös etalaisilla on oikeus aloittaa alusta ja antaa rauhalle mahdollisuus: ”Muidenkin kärsimys on otettava huomioon”, isä Serapio muistuttaa Bittoria ja jatkaa, ettei voi hylätä etalaisten perheitä: ”Siinä, missä Jumala pitää huolen vainajien sieluista minä huolehdin elävistä ihmisistä”. Lopulta pappi saa kakistettua asiansa ulos: Bittorin tulisi pysyä poissa kylästä häiritsemästä. Bittori kieltäytyy noudattamasta papin ohjetta, ja pikku hiljaa hän alkaa löytää ystävällisiä kasvoja kyläläisten joukosta.
Nämä etalaisten perheiden kärsimystä käsittelevät kohtaukset ovat tiivistunnelmaisia ja koskettavia, mutta ennen kaikkea ne saavat katsojan ärtymään; miten voi olla mahdollista, että uhrien ja terroristien tekojensa jälkeen kokemaan kärsimystä voidaan pitää samanarvoisina?
Kerronta liikkuu sulavasti usealla eri aikatasolla ja samalla tarkastelee terrorismia ja sen vaikutuksia usean eri henkilön näkökulmasta. Kahden perheen jäsenistä kaikki kokevat traagiset tapahtumat omalla tavallaan. Mirenin mies Joxean on Txaton paras ystävä, joka muiden tavoin kääntää tälle selkänsä Etan pelottelemana. Joxean suree ystävänsä kohtaloa eikä hyväksy poikansa tekoja eikä vaimonsa radikalisoitumista, mutta ei nouse heitä vastaan, vaan vetäytyy hiljaiseen kuoreensa. Joxe Marin veli ja sisar näkevät ainoana mahdollisuutenaan lähteä pois kotikaupungistaan ja samalla Etan vaikutuspiiristä. Txaton ja Bittorin poika hukuttaa surunsa työhön ja murehtimiseen.
Etaaan liittynyt Joxe Mari jää yllättäen sarjassa etäisemmäksi kuin muut keskeiset henkilöt. Syitä hänen radikalisoitumiselleen ei avata, ja toisaalta myös hänen ajatuksiensa ja motiiviensa esittely pitkän vankilatuomion aikana jää melko ohueksi. Tarinan edetessä hän vaikuttaa koko ajan enemmän väsyneeltä Etan taisteluun. Sarjan lopussa Joxe Marin käytöksessä tapahtuu merkittävä muutos, ja jäin kaipaamaan hänen motiiviensa tarkempaa avaamista.
Patria esittää terrorismin mielettömyyden kaunistelematta. Se myös esittelee sen erilaiset taustajoukot; aktiivisten terroristien lisäksi aatetta tukevat perheet, jotka ainakin jossain määrin hyväksyvät lastensa toimet, ja nuoret, jotka ajautuvat tukemaan terroristien päämääriä polttamalla busseja ja maalaamalla herjauksia talojen seiniin. Toisaalta se myös tuo esille vankien perheiden surun siitä, että etalaiset vangit on järjestelmällisesti sijoitettu vankiloihin kauas kotimaakunnastaan.
Yksi Patrian ehdottomista ansioista on, että se muistuttaa, että Baskimaan konfliktissa eivät olleet vastakkain baskit ja espanjalaiset, vaan terrorismi jakoi myös baskikansan kahtia. Kuten sarjassa, myös oikeassa elämässä monet Etan kohteista olivat heidän oman kansansa jäseniä, baskeja, jotka eivät Eta mukaan edistäneet Baskimaan vapaustaistelua.
Vaikka Patrian juoni lähtee rakentumaan kysymyksestä, kuka lopulta ampui Txaton, ei sen selvittäminen lopulta ole sarjan pääasia. Merkittävimmiksi teemoiksi terrorismin ohella nousevat anteeksiannon vaikeus ja rauhanrakentaminen. Tarinan pääosassa ovat vahvat naiset, Miren ja Bittori. Toinen on päättänyt selvittää miehensä tappajan, jotta saisi kuolla rauhassa. Toinen pitää poikansa puolta, vaikka tästä tuli tappaja, ja kiinni pojan ihanteista vielä silloinkin, kun tämä itse tuntuu olevan valmis luovuttamaan. Äidinrakkaus antaa anteeksi jopa murhat. Alussa Miren ei kannattanut terrorismia; hän järkyttyi nähdessään poikansa itsenäisyyttä kannattavien mellakoitsijoiden joukossa, mutta hyvin pian pojan aatteesta tuli heidän yhteinen aatteensa.
Patrian perusvire on alakuloinen, vaikka tarinan lopussa pilkahtaa myös toivoa. Sarjan kuvaus toistaa samaa synkkää tunnelmaa. Lavastus on onnistunut, ja katsojan on helppo pelkästään sen perusteella huomata, mistä vuosikymmenestä milloinkin on kysymys.
Näyttelijänsuoritukset ovat sarjassa kauttaaltaan hyviä, mutta erityismaininnan ansaitsevat pääosien naiset Elena Irureta Bittorina ja Ane Gabarain Mireninä. Lisäksi Mikel Laskurain onnistuu erinomaisesti hiljaisena ystävänsä ja poikansa kohtaloita surevana Joxianina.
Baskin kieli ja sen säilyttäminen on baskeille erittäin tärkeää riippumatta heidän poliittisesta kannastaan. Tämän vuoksi tuntuu hiukan oudolta, että sarjan henkilöt puhuvat espanjaa. Erityisen kummalliselta tämä tuntuu separatististen hahmojen kohdalla. Espanja on kuitenkin ymmärrettävä kielivalinta, sillä espanjalaiset eivät ole tottuneet tekstitykseen, ja näin ollen sarja olisi joka tapauksessa dubattu espanjalaisille. Baskin kieltä katsoja kuulee kuitenkin esimerkiksi tervehdyksissä.
Fernando Aramburun kirja on suomennettu nimellä Äidinmaa.
Patria-sarja noudattaa Äidinmaa-romaania erittäin tarkasti. Sarjasta on jätetty pois ainoastaan joitakin pääteemojen kannalta merkityksettömiä, vaikkakin sinällään kiinnostavia sivujuonteita. Romaanin ja sarjan tunnelma ja näkökulma ovat samat. Romaanin kielen erikoisuus on Aramburun tapa vaihtaa kesken virkkeen kertoja kaikkitietävästä ja kolmannessa persoonassa asioita esittävästä joksikin romaanin hahmoksi, joka jatkaa kertomusta minä-muodossa. Alkuhämmästyksen jälkeen tapaan tottuu nopeasti, ja siitä alkaa jopa pitämään. Kirjassa vilisee televisiosarjaa enemmän baskin sanoja, mikä mukaan liitetystä sanastosta huolimatta saattaa hidastaa lukemista.
Itse luin kirjan ennen HBO:n sarjan valmistumista lomamatkallani Baskimaassa pikkukaupungissa, joka toimi esikuvana Mirenin ja Bittorin kotikaupungille. Lähtiessäni aamukahville kantabaariini, käärin kirjan sanomalehteen. En halunnut herättää turhaa huomiota kaupungissa, jonka poikia ja tyttäriä on edelleen kymmenittäin vankilassa ja isiä haudassa. Tämä kaupunki on toiminut minulle kesäkotina jo viimeisen viidentoista vuoden ajan, ja sen asukkaat ovat ottaneet avosylin vastaan ”suomalaisen miniänsä”, ja opettaneet minut arvostamaan ja rakastamaan kansansa kulttuuria ja kieltä. Vaikka olen vallan hyvin tuntenut Baskimaan traagisen historian ja aistinut menneisyyden painon, vasta Äidinmaa-kirja pystyi sanoittamaan minulle ne syvät haavat ja sen jakatuneisuuden, jonka terrorismi aiheutti. Ensimmäinen oppimani baskikulttuurin sääntö nimittäin oli, että terrorismin ajasta ei puhuta.
Äidinmaa oli Espanjan myydyin kaunokirja vuonna 2017. Tuntuu, että Baskimaassa ”lähes kaikki” ovat lukeneet sen. Sitten on niitä, jotka eivät pysty lukemaan kirjaa, koska se kuvaa liian tarkasti heidän omia kokemuksiaan ja tunteitaan. Ja tietysti niitä, jotka uskovat jo lukematta sen antavan väärän kuvan konfliktista.
Äidinmaan innoittaman keskustelun yhteydessä olen ensimmäisiä kertoja saanut kuulla ystävieni ja tuttavieni puhuvan terrorismin ajasta. Väkivallan loppumisesta on nyt kulunut yhdeksän vuotta. Kansa lienee valmis ottamaan ensimmäisiä askeliaan toipumisen tiellä.
