Sivuhenkilö. Kansi: Timo Mänttäri.

”Parempi, etten tiennyt, mitä oli tuleva”

 

”Tihkusateisena aamuna herään viestin ääneen. Viesti on siskoltani. Katso lehti, mutta älä masennu, kirjoittaa siskoni. Avaan tietokoneen. – Tämä ei lupaa hyvää. Etsiydyn maamme huomattavimman sanomalehden sivustoille ja löydän arvion parilla klikkauksella. Jo otsikko on ivallinen ja teksti jatkaa samaa linjaa. Kirjani sanotaan hakevan vastausta nuoren naisen ongelmiin ja sen pääasialliseksi sisällöksi ilmoitetaan: miten minusta tuli minä. Tämä perään todetaan, että kyseessä on kaikista aiheista tylsin ja puuduttavin. — Asioista, joista luulin kirjoittaneeni, ei ole mainintoja.”

Saara Turusen (s. 1981) romaani Sivuhenkilö kertoo kirjoittajansa elämästä. Ensin hän iloitsee kirjansa julkaisemisesta, sitten pettyy ja loukkaantuu teoksen saamasta kritiikistä eikä viimein osaa täysin iloita kirjallisuuspalkinnosta, jonka teos lopulta saa. Turusen vuonna 2015 ilmestynyt esikoisromaani Rakkaudenhirviö voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon.

Rakkaudenhirviö oli Saara Turusen esikoisromaani.

Rakkaudenhirviö oli Saara Turusen esikoisromaani.

Sivuhenkilö on saanut  lisänostetta siitä, että Rakkaudenhirviössä kuvattu kirjallisuuskriitikko julkaisi kolumnin omasta toiminnastaan kriitikkona sekä yleensä kirjallisuuteen ja kritiikkeihin liittyen.  Sen löydät tästä linkistä.

Luin taannoin sekä Helsingin Sanomien että Aamulehden kritiikit Turusen esikoisesta ja kiinnostuin kirjasta niiden perusteella. Ei siis voi sanoa, että palaute olisi ollut täysin lyttäävää, koska ainakin minä lähdin kirjaostoksille. Tai oliko niin, että kritiikistä huolimatta kiinnostuin kirjasta?  Joka tapauksessa Sivuhenkilön kirjailija masentuu palautteesta, varsinkin kun myöhemmät kritiikit kirjoitettiin Helsingin Sanomien kritiikin valossa ennen palkinnon saamista. Tämä teema oli hyvä ottaa esiin romaanissa. Kriitikoilla, varsinkin maamme suurimmassa sanomalehdessä, on paljon valtaa joko nostaa tuore kirjailija eturivin kirjailijoiden joukkoon tai huonoimmassa tapauksessa arvioida tämän teos kehnoksi yritelmäksi, kuten Turusen kohdalla kävi. Mikä on kriitikon valta ja vastuu?

Mutta täysin ei Turusen romaanille tee oikeutta se, jos toteaa sen olevan vain ja ainoastaan kuvausta pettymyksen ja loukkaantumisen tunteista huonosta kritiikistä, sillä niin paljon hienoja teemoja ja ajatuksia kirjassa on.

Kirjoittaja asuu yksin, mutta on yhteyksissä lapsuudenperheeseensä. Molemmat siskot perheineen asuvat lähistöllä, ja heidän kauttaan kirjailija tutustuu lapsiperheiden todellisuuteen, jota kirjassa kuvataan oivaltavasti ja realistisesti. Myös kirjailijan ystävät perustavat perheitä, ja kirjailija osallistuu vauvakutsuille. Hän tuntee ulkopuolisuutensa, kun elämänpiirit eroavat niin paljon toisistaan.

Myös yksinäisyys korostuu kirjoittajan elämässä, erityisen koskettava on kuvaus juhannuksesta, jonka kirjailija viettää yksin:

”Kävelen Kaivopuistoon. Päivästä on tulossa kaunis. Meren yllä on heikkoa sumua. Uskoisin olevani ainut, joka olisi mielellään toivonut sadepäivää. — Mietin sitäkin, että juhlapyhät ovat pahimpia, joulu, uusivuosi ja juhannus. Pitäisi olla perhe. Pitäisi suunnitella matkaa mökille tai etelään. Pitäisi tehdä päivällissuunnitelmia puolison perheen kotiin. Pitäisi teeskennellä kyllästynyttä, mutta olla kuitenkin pohjimmiltaan tyytyväinen. Kaikki paikat ovat täynnä perheitä. Perhe vaikuttaa olevan ainut keino pelastautua yksinäisyydeltä.”

Kun viimein selviää, että kirjailija voitti palkinnon, ei hän enää osaa iloita palkinnosta vilpittömästi.

Sivuhenkilö. Kansi: Timo Mänttäri.

Sivuhenkilö. Kansi: Timo Mänttäri.

Kirjoittaja pohtii ansiokkaasti sukupuolten välistä tasa-arvoa ja sen puutetta. Usein asiantuntija-asemassa työskentelevät naiset vähättelevät itseään, kun taas hiukankin jostain asiasta tietävä mies esiintyy asiantuntijana. Lisäksi olemme niin sokeita, että emme huomaa sisäänrakennettuja odotuksia naisten ja miesten rooleista. Vielä nykyäänkin naistaiteilija pyristelee miesvaltaisessa perinteessä tytöttelyä kestäen. Miten  kirja-arvosteluihin vaikuttaa se, kumpaa sukupuolta (ja minkä ikäinen) kirjailija on?

Kirjoittaja alkaa miettiä klassikoiden määrittelyä ja klassikkolistoja, jotka vilisevät mieskirjailijoiden nimiä – saattaa siellä olla  yksi nainenkin. Hän tekee oman klassikkolistansa:

”Olen saanut tarpeeksi. Olen kyllästynyt tähän vanhojen kalsareiden hajuun joka nurkassa. Jos itse saisin päättää klassikoiden kaanonin, päättäisin toisella tavalla. – Päätän, etten viittaisi elämäni aikana yhteenkään sikamiehen teokseen. Koko muu maailma viittaisi niihin joka tapauksessa, joten minun huomiotani ne eivät saisi.”

Saara Turunen. Kuva: Carl Bergman.

Saara Turunen. Kuva: Carl Bergman.

Kirjan lopussa kirjailijalle käy kuten usein elämässä. Pettymys ja loukkaantuminen vähenevät, kun aikaa kuluu:

”Illalla etsiydyn sivulle, jossa kirjastani julkaistu arvioitu sijaitsee ja klikkaan otsikkoa. Silmäilen tekstin kertaalleen lävitse ja ajattelen mustaksi palanutta kattilaa. Nyt tuntuu, että kattilan myrkyllinen höyry on haihtunut ja on aivan kuin arviolla ei olisi enää niin suurta valtaa minuun ja kirjaani. Tämän lisäksi luen muutaman uuden tekstin ja blogikirjoituksen, joita palkinnon julkistamisen jälkeen on ilmestynyt. Kirjoitusten sävy on muuttunut. Anteeksipyytelevät lauserakenteet ovat kadonneet. Kirjassa on alettu nähdä uudenlaisia asioita ja teksteissä käytetään sellaisia ilmauksia kuin ansiokas, vahva ja omalaatuinen. Olen tietenkin tyytyväinen, mutta iloni sekaan on sotkeutunut jotain karvasta. Olisin mielelläni lukenut nuo lauseet jo ennen kuin valtaapitävät olivat puhuneet.”

Turusen romaani oli tarpeellinen puheenvuoro, monellakin tapaa. Keskustelua kritiikeistä, naisten ja miesten erilaisesta asemasta yhä vieläkin, ulkopuolisuudesta, yksinäisyydestä ja elämän merkityksestä tarvitaan.

Arvioitu teos: Saara Turunen, Sivuhenkilö. Tammi 2018. 233 s.


Riina Saastamoinen

Kirjoittaja

Olen Riina Saastamoinen, TM ja pappi. Työskentelen kappalaisena viehättävässä kappeliseurakunnassa Kylmäkoskella. Harrastan muinoin kesken jääneitä kotimaisen kirjallisuuden ja suomen kielen opintoja Helsingin yliopistossa. Löysin lukuharrastuksen jo lapsena. Missioni on rohkaista kaikkia lukemaan, pitää vain löytää oikea kirja, mutta niitähän riittää.


'”Parempi, etten tiennyt, mitä oli tuleva”' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.