Kulkija Venetsiassa.

Pappeja ja kurtisaaneja Venetsiassa

Säveltäjä ja kulttuuriesseisti Eero Hämeenniemen teoksen kertoja kulkee Venetsian historiassa, vaeltaa ajassa kohdaten juutalaisia, orpolapsia, pappeja, nunnia ja kurtisaaneja. 1300-luvulla aateliston lahjoittamissa huoneistoissa toimivia hyväntekeväisyyslaitoksia kutsuttiin ospedaleiksi, koska siellä oli tarkoitus ensisijaisesti vain vierailla. Tai ainakin sinne saavuttiin vieraana ja siellä pidettiin vieraana. Naiset saivat siellä työtä vastaan ruoan, asunnon ja vaatteet. Ospedaleista tuli orpojen ja hylättyjen lasten koteja. Sana on yhä tunnettu monissa kielissä sairaalan merkityksessä.

Naisten tuloista pidätettiin vain viranomaisten säätämä määrä, joten varojen kerryttyä nainen saattoi jättää laitoksen. Kun löytyi ylläpitäjä, tämä hankki naiselle huoneiston kaupungilta ja vieraili naisen luona säännöllisenä asiakkaana muutaman kerran viikossa. Naimisiinkin nainen saattoi hyvässä lykyssä päästä.

Pappien ja nunnien seksiä lähestytään kurtisaanien näkökannalta. Jotkut nunnat ovat tuoneet rakastajia luostareihin. Kanaalinpuoleiseen seinään tehdään reikä, jotta hurskautta harjoittavan synnillinen himo saataisiin tyydytetyksi. Kristillinen seksikielteisyys kukkii: seksi tuntuu olevan  ainoa tai ainakin pahin synti.

Kurtisaaniluetteloissa oli nimen ja osoitteen lisäksi taksat palvelun laadun ja keston mukaan: suudelma 5 scudoa, täyspalvelu 50. Ammatti periytyi. Ikääntynyt äiti lopetti kurtisaanin työt ja keskittyi hankkimaan tyttärelleen asiakkaita. Dokumenttien valossa näkökulmia vaihtavan ja lajeja risteyttävän teoksen kertoja eläytyy jopa kurtisaanin työhön ja asemaan. Kurtisaanit koulutetaan ja opastetaan: rivoudet ovat pippuria, mutta pippuria ei panna joka ruokalajiin. Halu on ystävä, mutta täyttymys vihollinen.

Makuuhuoneisiin oli salaiset tirkistelyreiät, joista saattoi seurata, kuinka kokeneet tytöt toimivat. Salonkiin saavuttiin kadulta, mutta parlatorioon gondolilla kanaalin puolelta sinne avautuvan portin kautta, ettei asiakkaita talon puolelta nähtäisi. Kanaaleissa oli oma laituri, jonne asiakkaat saattoivat ankkuroida gondolinsa. Parlatorioissa kävi lähinnä pappeja, koska selibaattia noudattavan pappissäädyn seksin oli oltava salaista. Nimestään huolimatta parlatorio oli suoran toiminnan paikka: pelkkää seksiä ilman musisointia ja filosofisia keskusteluja.

Syntiinlankeemus näytellään uudelleen, toteaa essestimme, kun pappi näkee itsensä paratiisin käärmeenä, viettelijänä. Aktin jälkeen hurskas asiakas rukoilee tytön kanssa tämän puolesta. Silti tyttö sattuu joskus tulemaan raskaaksi. Tyttöä syytetään, jos hän kertoo raskaudesta papille, asiakkaalleen. Pappi voisi ilmiantaa talon, ja inkvisitio hyökkäisi sen kimppuun, eikä inkivisaatio uskoisi kurtisaania vaan arvostettua rippi-isää.  Sensuelli erotiikka tihkuu välimerelliseen tapaan  joka ilmeestä ja eleestä. Välillä se tihkun sijasta ryöpsähtääkin. Himokkaista kastraateista sanottiin, että on paljon, mitä he eivät voi tehdä, mutta nautintoa hekin osaavat etsiä.

Säveltäjänä Hämeenniemi pohtii myös musikaalista lahjakkuutta ja musiikkikasvatusta; naissäveltäjiäkin oli jo satoja vuosia sitten. Säveltämiseen on pantava omat, salaisimmatkin ajatukset, sielu. Musikaalinen lahja on arvoituksellinen kuin valo kanavan vedessä. Legendoja ja anekdootteja vilahtelee: opettiko Valontuoja paholainen unessa Giuseppe Tartinin soittamaan viulua? Paholaistrillin tämä ainakin sävelsi. Jotkut näet oppivat soittamaan luontevasti, kuin itsestään, toiset eivät millään. Taiteellisuutta ei voi opettaa sille, jolla ei ole taipumuksia.

Lahjakas opiskelija jättää joskus ospedalen ja siirtyy musiikin kovaan maailmaan, jossa monelle saattaa käydä huonosti ennen kuin on päässyt kunnolla alkuunkaan. Onnellisessa tapauksessa hän pääsee vapauteen: säveltäjäksi, viulistiksi, esiintymään ympäri maailmaa, siis silloista Eurooppaa.

Teos on myös lapsen historiaa. Hylätyt vauvat työnnettiin seinässä olevasta luukusta orpokodin sisään. Luukun vieressä oli kello, jota soittamalla ilmoitettiin saapuvasta lapsesta. Kadulle hylättyjä lapsia alettiin auttaa perustamalla heitä varten hoito- ja huoltolaitoksia.

Venetsian tasavalta tuki laitoksia perintötilalahjoituksin  ja sakkoina saaduilla varoilla. Lapsia tarvittiin kirkkojen kuoroihin. Sielunmessuja myytiin, ja se olikin ruttoaikana tuottoisaa toimintaa. Epidemiain riehuessa sielunmessuja vietettiin ilman kuulijoita kuten tämän päivän korona-aikana. Paljon Italiassa oleskellut Hämeenniemi sattui olemaan Venetsiassa juuri koronan alkaessa levitä.

Orpokotien tarjoama opetus kehittyi merkittäviksi musiikkikouluiksi, joiden maine kiiri halki Euroopan. Ospedaleissa sanottiin esitettävän parempaa musiikkia kuin oopperataloissa. Neljä Venetsian ospedalea kehittyi merkittäviksi musiikkikouluiksi. Nämä neljä taloa ovat yhä pystyssä ja käytössä, tarkoitus kenties muuttuneena.

Arvioitu teos: Eero Hämeenniemi, Kulkija Venetsiassa. Basam Books 2022.


Kirjoittaja

Esko Karppanen on filosofian lisensiaatti ja vapaa kirjoittaja. Hänen julkaisujaan ovat muun muassa esseeteokset Unohduksen tällä puolen (Ntamo 2013) ja Jumalten unet (Ntamo 2018) sekä romaani Muurin varjossa (Atrain&Nord 2021).


'Pappeja ja kurtisaaneja Venetsiassa' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.