Aiheuttiko Jumala Havaijin tai Rhodoksen maastopalot tai Kalifornian tulvat? Uutisten erilaisista onnettomuuksista, rikoksista ja luonnonkatastrofeista vyöryessä tietoomme yhä kiihtyvämmällä tahdilla, monet kristityt ovat ymmällään. Miten tällaista voi tapahtua maailmassa, jonka pitäisi olla Jumalan hallinnassa? Monet ateistit puolestaan katsovat jokaisen negatiivisen uutisen vahvistavan sen, minkä he ovat tienneet jo pitkään: Jumalaa ei ole olemassa.
Kristillisen teologian historiassa on puhuttu teodikean ongelmasta: Jos Jumala on rakkaus ja Jumala on kaikkivoipa, miksi maailmassa on kärsimystä? On vain kaksi vaihtoehtoa. Joko Jumala ei ole kaikkivoipa tai hän ei ole rakkauden täydellinen ilmentymä.
Yhdysvaltalaisella filosofilla ja teologilla Thomas Jay Oordilla on vastaus tähän ongelmaan: Jumala ei voi estää kaikkea maailmassa ilmenevää kärsimystä. Rakkaus on keskeisin osa Jumalan identiteettiä ja olemusta. Koska maailmassa esiintyy paljon kärsimystä ja Jumala rakkaudessaan vihaa kaikenlaista kärsimystä, kärsimys ei voi olla Jumalan aiheuttamaa. Jos Jumala voisi poistaa kärsimyksen maailmasta, hän tekisi sen, Oord järkeilee.
Edes ihmisten väliseen todelliseen rakkauteen ei Oordin mukaan voi kuulua toisen kontrollointia. Koska Jumalan rakkaus on täydellistä rakkautta, hän ei pysty tai halua kontrolloida ketään. Jumala voi yrittää taivutella tai suostutella ihmisiä toimimaan tavalla, joka vähentää ihmisten itselleen tai toisille aiheuttamaa kärsimystä, mutta hän ei voi pakottaa ketään. Jumala ei ”salli” pahuutta, hän ei vain voi estää sitä. Jumala voisi poistaa kärsimyksen vain poistamalla ihmisiltä vapauden, mutta näin toimimalla Jumala ei toimisi rakkauden motivoimana, koska rakkaus ei voi johtaa toisen vapauden rajoittamiseen. Niin ikään Jumala haluaa ihmisten rakkautta eikä hän voisi saada osakseen todellista rakkautta, jos hän tekisi ihmisistä robotteja.
Koska Jumalalla ei Oordin mukaan ole ruumista, hänellä ei ole edes kykyä kontrolloida ihmisiä. Jumalalla ei ole käsiä, joiden avulla hän voisi estää murhaajaa tappamasta uhriaan. Jumala on kuitenkin henki, ja henki voi kuiskailla ja puhua ihmisille. Tällä tapaa Jumala voi yrittää taivutella ihmisiä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan. Jumala on läsnä kaikkialla ja joka tilanteessa, ja hän yrittää aina saada ihmiset toimimaan rakkauden hengessä, Oord väittää. Jos ihmiset kuitenkin päättävät käyttää vapauttaan selän kääntämiseen Jumalan avulle ja neuvoille, Jumalan on pakko nostaa kätensä pystyyn.
Konservatiivisena kristittynä Oord yrittää perustella tulkintansa Raamatun avulla. Raamattu puhuu Oordin mukaan sen puolesta, että Jumala ei voi estää pahuutta ja kärsimystä. ”Jumala ei voi valehdella”, ja Jumala ei voi myöskään väsyä. Paavalin mukaan ”Jumala ei voi kieltää itseään”. Kaikki kärsimys maailmassa ei kuitenkaan ole ihmisten aikaansaamaa. Rhodoksen ja Havaijin maastopalot ovat tästä hyvä esimerkki. Myös Oord myöntää tämän. Bakteerit ja virukset aikaansaavat kärsimystä. Eläimet hyökkäävät ihmisten kimppuun. Maanjäristykset ja tsunamit tuhoavat ihmisten koteja ja aiheuttavat näille ennenaikaisen kuoleman.
Miten Oord selittää tällaisen ”luonnollisen pahuuden”? Hänen mukaansa Jumala on antanut vapauden myös viruksille, bakteereille ja eläimille. Jumalan rakkaus ei rajoitu vain ihmisiin. Hän on kaiken luojana kiinnostunut kaiken elämän kukoistuksesta. Jumala välittää myös bakteerien ja virusten hyvinvoinnista. Ihminen ei puolestaan voisi olla vapaa ilman luonnonlakien olemassaoloa. Ihmisten olisi mahdotonta suunnitella elämäänsä ilman luonnonlakien tuomaa ennustettavuutta. Maanjäristykset ja tsunamit ovat pitkälti seurausta luonnon laeista, jotka laajassa kuvassa auttavat ihmistä. Kaikki kipu ja kärsimys eivät sitä paitsi Oordin mukaan edusta ”aitoa pahuutta”. Aitoa pahuutta edustaa vain toiminta, joka luo enemmän ”pahaa” kuin ”hyvää”. ”Aito pahuus” tekee maailmasta huonomman paikan ilman mitään perusteltua syytä. Oordin mukaan raiskaukset ja holokausti edustavat aitoa pahuutta.
Oordin mukaan kaikki hänen näkemyksensä kanssa kilpailevat ratkaisut teodikean ongelmaan ovat ongelmallisia. Antiteodikeian kannattajat näyttäisivät usein vetoavan ”mysteeriin” puhuessaan pahuudesta ja kärsimyksestä. Me emme yksinkertaisesti voi tietää, miksi pahoja asioita tapahtuu maailmassa. Esimerkiksi Vanhan testamentin Jobin kirjan voidaan katsoa tukevan tällaista tulkintaa. Oordia tällainen selitys ei vakuuta. Jos kaikki olisi vain ”mysteeriä”, miten me voisimme erottaa Jumalan ja Paholaisen työn toisistaan? Kun maailmassa esiintyy julmuutta emme tietäisi onko se lähtöisin Jumalasta vai Paholaisesta.
Joidenkin mielestä demonit tai paholainen estävät Jumalaa parantamasta ja auttamasta kärsiviä ihmisiä, mutta nämä ihmiset harvoin kuitenkaan väittävät, että demonit tai paholainen olisivat Jumalaa voimakkaampia. Miksi Jumala ei sitten pysty jyräämään näiden tahdon yli, Oord kysyy. Väite, jonka mukaan niillä, joita ei ole parannettu ei vain ole ollut tarpeeksi uskoa, on Oordin mukaan ”omahyväinen” ja epäsensitiivinen kärsiviä kohtaan. Jotkut väittävät, että Jumala vastasi joskus rukouksiin, muttei enää. He eivät kuitenkaan kerro miksi. Niin ikään he eivät kerro, miksi Jumala parantaa jotkut. Miksi yleensä rukoilla, jos Jumala ei koskaan vastaa? Väite, että Jumala ”koulii” kärsimyksen avulla parempia ihmisiä ei puolestaan tee kunniaa Jumalalle. Minkälainen Jumala tarvitsisi kärsimystä ihmisten tekemiseksi paremmiksi? Oordin kritiikki on osuvaa. Vähemmän selkeää on se, pystyykö hän itsekkään ratkaisemaan ongelmia, joita hän näkee muiden näkemyksissä.
Jumalaa ei Oordin mukaan tarvitse pyytää parantamaan ihmisiä. Hän, jatkuvasti pyytämättäkin, muun muassa lääkärien ja lääkkeiden välityksellä pyrkii parantamaan ihmisiä. Jumala ei kuitenkaan yksin voi aikaansaada mitään. Matteuksen evankeliumissa Jeesus antaa Oordin mukaan ymmärtää, että ihmiset parantuvat uskonsa vuoksi ja heidän parantumattomuutensa puolestaan johtuu uskon puutteesta. Tämä viestittää Oordin mukaan siitä, että Jumala voi toimia vain yhteistyössä ihmisten kanssa.
Oord ei kuitenkaan väitä, että kaikki, jotka eivät parannu, eivät parannu siksi, että heillä on liian vähän uskoa. Jumala ei kontrolloi kaikkea ihmisessä ja muut ihmiseen vaikuttavat voimat (esimerkiksi virukset) saattavat vastustaa Jumalan yrityksiä ja vähentää rukousten voimaa. Rukoukset antavat Jumalalle vain mahdollisuuksia toimia. Oordin Jumala ei ole deistien, maailman unohtanut Jumala, vaan Jumala, johon ihmiset voivat toiminnallaan vaikuttaa. Jumalan apu ihmisille ei myöskään rajoitu tähän maailmaan. Jumala jatkaa ihmisten rakastamista ja auttamista myös tuonpuoleisessa.
Oordin ”ratkaisu” teodikean ongelmaan on kieltämättä elegantti ja hyvin artikuloitu. Se sisältää vähemmän ongelmallisia elementtejä kuin monet klassiset ratkaisut. Tästä huolimatta Oordin näkemykset sisältävät monia suuria ongelmia.
Hans Moscicke on kritisoinut Oordin näkemystä kysymällä, ovatko vapaus ja autonomia Oordin mukaan niin keskeisiä arvoja Jumalalle, että hän on valmis uhraamaan lähes kaiken mahdollisen näiden toteutumisen eteen? Kiinnostaako Jumalaa ihmisten vapaus enemmän kuin näiden ”kukoistus”. Oliko Jumala valmis ”uhraamaan” kuuden miljoonan juutalaisen hengen, koska hän halusi varjella saksalaisten vapautta ja autonomiaa? Kun kysymys asetetaan näin, Oordin ”ratkaisu” vaikuttaa miltei absurdilta. Meidän on helppo kuvitella erilaisia tapoja, joita käyttämällä kaikkitietävä, rakastava, mielikuvituksellinen, kaikkivoipainen Jumala olisi voinut vain hieman rajoittaa kansallissosialististen johtajien vapautta, mutta näiden rajoitusten seurauksena miljoonien juutalaisten henki olisi säästynyt. Oordin harjoittama vapauden tietynlainen ”glorifiointi” saattaa olla seurausta siitä, että monet kristityt teologit ovat omaksuneet liiaksi liberalistisen maailmankuvan. Nimenomaan liberalismissa vapaus nostetaan kaikista arvoista korkeammaksi.
Mitä Oordin näkemykset kertovat oikeasti hänen jumalakuvastaan? Jos Jumala on luonut ihmisruumiit, virukset, bakteerit ja luonnonlait sellaisiksi, että näiden olemuksesta seuraa paljon kärsimystä, onko Oordin Jumala oikeasti täydellisen hyvä ja rakastava? Onko mielekästä puhua virusten vapaudesta ja kukoistuksesta, joita Jumala haluaa edistää? Jotkut kriitikot ovat myös kysyneet, onko näkemys, että ihmiset pystyvät järjellään ymmärtämään täydellisesti Jumalaa ja tämän tekoja Raamatullinen? Sanooko Raamattu, että Jumala on paljastanut ihmisille kaiken kaikesta ja vielä tavalla, jonka ihmiset voivat ymmärtää täydellisesti? Tämä käytännössä tarkoittaa miltei sitä, että ihmisistä on tullut jumalia.
Oord painottaa monessa kirjoituksessaan näkemystensä pastoraalista puolta. Monet ovat tulleet kertomaan hänelle, kuinka tieto hänen näkemyksistään on auttanut ihmisiä hyväksymään traagiset tapahtumat omassa elämässään ilman, että he ovat menettäneet uskoaan ja toivoaan. Kukaan ei varmasti kiistä sitä, etteikö Oordin teorioista olisi voinut olla monelle ihmisille lohtua.
Toisaalta esimerkiksi kalvinistisesta näkökulmasta maailma, joka ei oikeasti ole Jumalan minkäänlaisessa kontrollissa, ja jossa virukset ja bakteerit saavat vapaasti toteuttaa itseään, voi näyttää pelottavalta ja arvaamattomalta. Monet kalvinistiset pastorit ovat kertoneet, kuinka heidän seurakuntalaisiaan on huojentanut tieto siitä, että kaikki on Jumalan kontrollissa ja maailmassa ei tapahdu mitään mikä ei olisi Jumalan säätämää. On vaikea liittää sanaa ”suvereeni” Oordin luonnehdintaan Jumalasta.
Lopulta Oordin Jumala muistuttaa huomattavan paljon kalvinistien Jumalaa. Oordin Jumala on aivan yhtä paljon vastuussa sodista ja maastopaloista kuin kalvinistinen Jumala, koska Jumala on luonut olemuksensa ja tästä olemuksesta johtuu se, että Jumala ei voi pysäyttää kaikkia maastopaloja. Jos Jumala ei ole luonut olemustaan, vastuu siirtyy taholle, joka on päättänyt Jumalan olemuksesta. Mikä tällainen ”taho” voisi olla? Kalvinistien tai Oordin Jumala ei kumpikaan ehkä ateistista vaikuta yhtä aikaa täydellisen rakastavalta ja kaikkivoivalta.
Artikkelikuvassa Thomas Jay Oord.
