Vanessa Springora: Suostumus. Kansikuva.

Omaelämäkerta esittää kiusallisen kysymyksen: Miksi niin moni sulki silmänsä palkitulta kirjailijapedofiililta?

Vuosi sitten Ranskassa julkaistiin kirja, joka nostatti kirjallisuuspiireissä myrskyn. Kyse on 48-vuotiaan Vanessa Springoran muistelmateoksesta Le Consentement, jonka WSOY julkaisee suomeksi 13. tammikuuta nimellä Suostumus.

Suostumus on Vanessa Springoran omaelämäkerta. Kirjassa Springora tuo esiin, miten hän äitinsä työn kautta tutustuu kuuluisaan viisikymppiseen mieskirjailijaan, joka viettelee rikkinäisessä perheessä kasvaneen 14-vuotiaan tytön parisuhteeseen kanssaan. Teinityttöjen lisäksi kirjailija, jota teoksessa kutsutaan nimellä G, metsästää poikalapsia Filippiineillä vieraillessaan. Näistä valloituksistaan G, oikealta nimeltään Gabriel Matzneff, kirjoittaa kirjojaan ja nousee Ranskan arvostetuimpien ja palkituimpien kirjailijoiden joukkoon.

Teos on paikoittain järkyttävää luettavaa, mutta se on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on paitsi harkitun tyylikäs kirjallinen työ, myös paljastava kuvaus ilmiöstä, jossa aikuinen ihminen onnistuu saavuttamaan lapseen sellaiseen henkisen yliotteen ja riippuvuussuhteen, että jopa seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtuu ”suostumuksen” vallitessa. Teoksen nimi (Suostumus) viittaa paitsi lapsen ja aikuisen välillä olevaan valta-asemien epäsuhtaan ja tämän epäsuhdan merkitykseen suostumusta arvioitaessa, myös aikuisen Vanessan hämmennykseen siitä, että hän kokee olleensa vahingollisessa suhteessa vapaasta tahdostaan.

Dagens Nyheterin haastattelussa lokakuussa 2020 Vanessa Springora kertoo, miten vaikea hänen on ollut käsitellä kokemaansa hyväksikäyttöä juuri suostumuksen käsitteen vuoksi:  ”Minua ei raiskattu, minua ei pakotettu, minä suostuin siihen, koska olin rakastunut… enkä totisesti silloin tiennyt hänen kirjoistaan, joissa hän kuvailee lasten kanssa tapahtuneita asioita, joista osa on aivan hirviömäisiä. Minä siis valitsin vapaasti. Miten voisin valittaa, että olin uhri? Se on kysymys, joka on vaivannut minua siitä asti. Olen syyllistänyt itseäni kaikki nämä vuodet. Nykyään ymmärrän, että valinnanvapaus edellyttää tietynlaista tasavertaisuutta, jotta suostumukseen voi vedota –  eikä sellaista meidän välillämme ollut”.

Suostumuksen merkitystä voi pohtia myös Springoran vanhempien kohdalla. Vanessan äiti. kirjallisissa piireissä työskentelevä yksinhuoltaja, vastustelee aluksi tyttärensä suhdetta tunnettuun kirjailijaan, mutta hyväksyy lopulta tilanteen. Onhan kyseessä sentään arvostettu taitelija, jonka kanssa on ylevää käydä henkeviä illalliskeskusteluja. Vanessan väkivaltainen isä on häipynyt kuvioista jo aiemmin eikä jaksa nähdä suurempaa vaivaa tyttärensä suojelemiseksi. Poliisitkaan eivät näe asiassa suurempaa ongelmaa, vaikka saavatkin nimettömiä ilmiantoja nuoren tytön ja vanhemman kirjailijan huolestuttavan laatuisesta suhteesta. Monsieur, mehän saamme päivittäin kanteluita kuuluisien ihmisten väitetyistä tekosista!

Dagens Nyheterin haastattelussa Springora pohtii, että hyväksynnän taustalla on luokkakysymys. Läheistenkin on helpompi katsoa tilannetta läpi sormiensa, kun väärintekijänä on yhteiskunnallisesti tunnustettu ja ihailtu taiteilija. ”Jos olisin esimerkiksi kertonut äidilleni, että liikunnanopettaja on pyytänyt minua riisumaan paitani ja pyrkinyt harrastamaan kanssani seksiä, liikunnanopettaja olisi heitetty vankilaan”, Springora toteaa.

Kirjassaan Springora kuvaa taitavasti yhteiskunnassamme vallalla olevaa taiteilijaneron mystifiointia ja tätä kautta epäasiallisen, rikollisenkin, käytöksen hyväksymistä. Meidän ei tietenkään tarvitse lähteä Ranskaan asti esimerkkejä hakemaan. Viime vuosina on Suomessakin käynyt selväksi, miten taiteilijapiireissä arvostettujen miestaitelijoiden rajanylityksiä on katsottu aktiivisesti läpi sormien.

Vanessa Springora©JF PAGA.

Vanessa Springora©JF PAGA.

Vanessa Springoran tarina ei tapahdu tyhjiössä eikä kyseessä ole yksittäistapaus. Tapahtumat saavat voimansa yhteiskunnassa ja aikakaudella, jossa seksuaalisen vapautumisen pyrkimykset on viety äärimmilleen. Ranskassa julkaistiin 1960-luvun lopun yhteiskunnallisten muutosten vanavedessä useita kulttuuri-intellektuellien allekirjoittamia vetoomuksia aikuisten ja lasten välisen seksuaalisen kanssakäymisen vapauttamiseksi. The New York Timesin mukaan muun muassa Michel Foucault, Roland Barthes, Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir puolustivat lasten kanssa seksuaalisesta kanssakäymisestä syytettyjä miehiä. Tällaisten suhteiden kriminalisointi nähtiin lapsivihamielisenä puritanismina ja moralismina.

Vanessa Springoran teos on tärkeä puheenvuoro ja luontevaa jatkoa metoo-vallankumoukselle, jonka keskiössä on tähän asti ollut täysi-ikäisten tarinat ja todistusaineisto. Tällä kertaa kyse on kuitenkin lapsen näkökulmasta, joka valitettavan usein jää jopa feministisen liikkeen piirissä varjoon. Kaikista ihmisen elämässä sortoa aiheuttavista muuttujista lapsuus on kuitenkin se tekijä, joka asettaa ihmisen kaikkein haavoittuneimpaan asemaan.

Vaikeasta aiheestaan huolimatta Springoran teos valaa lukijaan uskoa. Lujinta tekoa on totuus, joka terävän kynän kautta puskee itsensä lopulta vaikenemisen muurin läpi. Kaikkien niiden vuosikymmenien jälkeen, joina kirjailija Matzneff sai yksinoikeudella julistaa lukijoilleen omaa vääristynyttä tarinaansa hyväksikäyttämiensä lasten kustannuksella, on tullut aika joka nostaa valoon lapsen kokeman vääryyden, lapsen tarinan. Ja mikä parasta, Vanessa Springora tekee sen ihailtavalla kirjallisella taidolla.

 

Vanessa Springoran Suostumus ilmestyy suomenkielisenä 13. tammikuuta 2021, kustantajana WSOY ja suomentajana Lotta Toivanen.

 

Tämän artikkelin pohjana on Springoran teoksen ruotsinkielinen laitos: Samtycket, kääntäjä Marianne Tufvesson, Albert Bonniers Förlag, 2020, äänikirjaksi lukenut Julia Dufvenius.

 Tekstissä käytetyt sitaatit on suomennettu toimittaja Helene Lindbladin Dagens Nyheterille kirjoittamasta haastattelusta, 16.10.2020. Haastattelu on maksumuurin takana.

 Norimitsu Onishi: ”A Victim’s Account Fuels a Reckoning Over Abuse of Children in France”,  The New York Times 7.1.2020.

Artikkelikuvassa kirjan kansikuva.


Tiina Kristoffersson

Kirjoittaja

KTM Tiina Kristoffersson työskentelee helsinkiläisen teatterin hallintojohtajana. Taide, erityisesti kirjallisuus ja teatteri, ovat Kristofferssonille rakkaita. Kirkolliseen keskusteluun hän on osallistunut mm. Taantuvan tasa-arvon kirkko -antologian (toim. Anni Tsokkinen) yhtenä esseistinä. Vapaa-ajallaan Kristoffersson suunnittelee kristillisiä rukousnauhoja ja yrittää pitää viherkasvejaan hengissä. Kuva: Markku Pihlaja.


'Omaelämäkerta esittää kiusallisen kysymyksen: Miksi niin moni sulki silmänsä palkitulta kirjailijapedofiililta?' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.