René Gothóni kahvilassa. Kuva: renegothoni.fi

Olemmeko hermeneuttisen kehämme vankeja?

René Gothónin teoksen Words Matter kansi.

René Gothónin teoksen Words Matter kansikuva.

Suomalaisessa ja kansainvälisessä uskonnontutkimuksessa on viime vuosina alettu yhä enemmän soveltaa luonnontieteellisiä lähestymistapoja. Kognitiivinen uskontotiede selittää uskonnollisia uskomuksia mielen kognitiivisilla rakenteilla; neuropsykologiasta etsitään perustaa esimerkiksi uskonnollisille kokemuksille; evoluutioteorian (evoluutiopsykologian) ajatellaan lopulta kertovan, miksi uskonto on ylipäänsä ilmaantunut ihmiskunnan kehityshistoriassa.

Helsingin yliopiston uskontotieteen professori René Gothóni haluaa tarjota kiinnostavassa kirjassaan Words Matter: Hermeneutics in the Study of Religion vaihtoehdon luonnontieteen innoittamalle uskonnontutkimukselle.

Gothóni on Hans-Georg Gadameria seuraava hermeneutikko. Gadamer (1900–2002) oli Martin Heideggerin oppilas. Hän hyväksyi Heideggerin lähtökohdan hermeneutiikasta ontologisena tutkimuksena, joka ei pyri niinkään osoittamaan ihmistieteille omaa, luonnontieteistä poikkeava metodologiaa, vaan eksplikoi ensisijaisesti ihmisen maailmassa olemisen ja ymmärtämisen yleisiä ehtoja.

Gadamer halusi kuitenkin soveltaa ontologista hermeneutiikkaa myös ihmistieteiden (Geisteswissenschaften) filosofiseen tutkimukseen.

René Gothóni. Kuva: renegothoni.fi

Uskontotieteen professori René Gothóni. Kuva: renegothoni.fi

Tästä seurasi ihmistieteellisen ja luonnontieteellisen tutkimuksen selvä erottaminen toisistaan.

Luonnontieteellisen tutkimuksen ytimessä on Gadamerin mukaan metodin soveltaminen. Tällöin tutkija lähestyy kohdettaan ulkopuolelta, mahdollisimman suureen objektiivisuuteen pyrkien – tutkimuskohdetta analysoiden, mitaten ja sen tulevaa käyttäytymistä ennustaen (eli kontrolloiden).

Ihmistieteilijä sen sijaan ei voi olla kohteensa ”ulkopuolella”. Hänen on avauduttava aitoon hermeneuttiseen – ymmärtämisen ja tulkinnan – vuorovaikutukseen tutkimukseen kohteensa (henkilön, tekstin, kulttuurin) kanssa.

Gothónin kirjan lähtökohta on kriittinen uskonnon objektivoivaa tutkimusta kohtaan. Hän ei halua sinänsä vastustaa erilaisten metodien käyttöä uskonnon- ja kulttuurintutkimuksessa. Hän sanoo kritiikkinsä kohdistuvan erityisesti sokeaan eksaktien tieteiden ihailuun, jolloin ei havaita selittävien tieteiden rajoituksia. Tästä on seurauksena ymmärtämisen (understanding) muuttuminen välineelliseksi prosessiksi.

Gothóni kuvaa tutkimustaan filosofiseksi hermeneutiikaksi. Hän seurailee teoksessaan gadamerilaisia teemoja, joita selostan seuraavassa lyhyesti. Ihminen elää elämysten ja kokemusten maailmassa. Kokemuksilla on kuitenkin myös objektiivinen puolensa, sillä ne tulkitaan kielellisesti; ihminen on ensisijaisesti kielellinen olento.

Kieli elää osana tiettyä kulttuuria ja historiaa. Siksi yksikään ihminen ei lähesty kulttuuria, tekstiä tai toista ihmistä ”tyhjänä”, vaan hän voi ymmärtää (verstehen) vierasta henkistä kohdetta vain oman kulttuurisen esiymmärryksensä pohjalta.

Autenttisessa ymmärtämistapahtumassa tulkitsija ja tulkinnan kohde tulevat yhteen tavalla, jota Gadamer nimittää ”horisonttien sulautumiseksi”. Siksi hermeneutiikan peruslähtökohta on dialogi. Aidossa dialogissa molemmat osapuolet avautuvat mahdollisuudelle, että heidän on tarkistettava esiymmärryksen ohjaamia käsityksiään.

Gothónin teosta on luettava ennen kaikkea gadamerilaisen hermeneutiikan puolustuksena ja sovelluksena; neljännessä luvussa kirjoittaja tarkastelee hermeneuttisen teorian välinein omaa, Athos-vuoren pyhiinvaelluskäytäntöihin liittyvää tutkimustaan.

Gothónin kirja on hyvä lisä suomalaiseen ja kansainväliseen keskusteluun uskontotieteen perusteista. Se toimii muistutuksena, että uskontotieteellistä tutkimusta tehdään edelleenkin – kaikesta aivotutkimuksesta ja evoluutiopsykologiasta huolimatta – myös häpeilemättömän hermeneuttisesti.

Ylipäänsä kirjan teksti etenee sujuvasti ja kirjoittaja käyttää monia havainnollistavia esimerkkejä. Kirjallisuusluettelo tosin painottuu vanhahkoihin teoksiin. Tärkeämpi kriittinen huomio kuitenkin on, että ihmistieteiden erityislaatua koskevaa keskustelua tuntevassa lukijassa Gothónin kirja herättää monia kysymyksiä.

Missä vuoropuhelu?

On ironista, että painottaessaan dialogille avautuvaa hermeneuttista lähtökohtaa Gothóni itse jättää avautumatta vuoropuhelulle, joka koskee uskontotieteen/ihmistieteiden perusteita ja metodologiaa.

Viime vuosikymmeninä on ihmistieteiden filosofisesta perustasta (edelleen) käyty selittäminen–ymmärtäminen-akselilla laajaa keskustelua, johon Gothóni ei mene lainkaan mukaan; kirjassa ei viitata viime vuosien aihetta käsittelevään kirjallisuuteen.

Uskontotieteessä Gothónin vastapooli on kognitiivinen uskontotiede, jota koskevia viitteitä kirjoittaja esittää muutaman; mukana ei tosin ole alan keskeisiä teoksia. Aiheen käsittely tiivistyy lyhyeen lainaukseen kognitiivisen uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen tekstistä.

Pyysiäisen käsitystä, jonka mukaan tutkija voi tarkastella uskonnollisia uskomuksia erillään niiden eksistentiaalisista yhteyksistä, Gothóni nimittää ”absurdiksi”. Tällainen väite vaatisi perusteita enemmän kuin mitä Gothóni esittää.

On harmillista, että Gothóni ei käsittele lainkaan hermeneuttiseen tutkimukseen kohdistettua kritiikkiä. Empiiristä, fenomenologis-hermeneuttista tutkimusta pitkää harjoittaneena hänellä voisi olla enemmän annettavaa keskusteluun kuin mitä käsillä oleva kirja tarjoaa. Hyvän hermeneuttisen tutkimuksen vahva puolihan on juuri sen tukeutuminen empiriaan liiallisen teoretisoinnin sijaan. Seuraavassa esitän itse kriittisiä kysymyksiä gothónilaisen hermeneutiikan teorialle.

Mitä Gothóni täsmälleen ottaen tarkoittaa ”ymmärtämisellä”, filosofisen hermeneutiikan keskeisellä käsitteellä?

Ensiksikin, ymmärtäminen ei ole Gothónille metodi sanan luonnontieteellisessä merkityksessä eikä se ole myöskään pelkkä subjektiivinen kokemus. Se on kielellinen tapahtuma, ”paljastava älyllinen oivallus, jonka ansiosta voimme nähdä ja artikuloida ilmiöt entistä selvemmin”.

Koska myös tutkija on historiallinen olento, on ymmärtäminen (tutkijan esiymmärrys) ennakkoehto tutkimukselle. Tämä esiymmärrys-ehto pätee myös luonnontieteen tutkijaan; ymmärtäminen ja tulkinta kuuluvat yhteen.

Toisaalta Gothóni kyllä puhuu hermeneuttisen reflektion metodista. Hän laajentaa metodin käsitettä, jolloin se ei viittaa vain luonnontieteen objektivoivaan matemaattiseen metodiin, vaan yleisesti ihmisen kokemukseen ja taitoon ohjata jotain prosessia arvostelukykyisesti kohti päämäärää.

Hermeneuttisessa tutkimuksessa tämä tarkoittaa ennakkoluulotonta antautumista reflektiiviseen kysymysten ja vastausten dialogiin. Tällöin tutkijan ja kohteen, subjektin ja objektin ero katoaa, koska molemmat kuuluvat samaan historialliseen liikkeeseen. Gothóni erittelee myös muita ”hermeneuttisen reflektion metodisia piirteitä”. Nämä liittyvät erityisesti hermeneuttisen tutkimuksen kielellisyyden tiedostamiseen.

Onko ymmärtäminen siis ihmistieteiden metodi vai ei? Epäselvyys Gothónin esityksessä kertoo filosofisen hermeneutiikan yleisemmästä ongelmasta. Jos Verstehen on pelkkä tutkimuksen yleinen (välttämätön) ehto, se ei erottele ihmistieteellistä tutkimusta luonnontieteellisestä tutkimuksesta; (esi)ymmärtäminenhän on Gothónin mukaan myös jälkimmäisen ehto.

Tällaisesta käsityksestä ei seuraa tutkimuksen metodisten valintojen suhteen mitään. Mutta silloin uskontotieteilijä voi ongelmitta valita metodikseen myös luonnontieteellisen, esimerkiksi kognitiotieteellisen menetelmän.

Puhe ymmärtämisestä ja tulkinnasta kuvaa vain tutkimusprosessin yleistä etenemistä. Jos taas ymmärtämiseen liitetään metodisia piirteitä, tulee mukaan normatiivinen elementti: millä ehdoilla metodista ymmärtämistä ”sovelletaan” oikein? Onko jokin tulkinta oikeampi tai parempi kuin toinen – ja millä perusteilla?

Muita ongelmia

Nämä kysymykset johtavat toiseen hermeneuttisen tutkimuksen yleiseen kritiikkiin. Eikö hermeneuttinen lähtökohta johda älylliseen ja kulttuuriseen relativismiin? Tämä on kysymys, joka on usein esitetty Gadameria vastaan.

Gothóni tulkitsee Gadameria niin, että henkilön – myös tutkijan – historiallisella ja kulttuurisella taustalla on vahvasti määräävä (predeterminate) vaikutus kaikkiin hänen kokemuksiinsa. Mutta eikö tällöin kunkin tutkijan tausta, esiymmärrys, määrää hänen tulkintansa tutkimuskohteesta?

Gothóni myös kirjoittaa gadamerilaisittain, että tekstiä tulkitessamme emme ymmärrä sitä ”paremmin” kuin alkuperäinen auktori. Kysymys on yksinkertaisesti ”toisin” ymmärtämisestä. Tähän liittyy hermeneuttisen relativismin moraalinen ulottuvuus: millä perusteilla voimme arvostella vieraan kulttuurin epämoraalisina pitämiämme käytäntöjä, jos lopulta kyse on vain erilaisista tulkinnoista?

Tulkintojen moninaisuuden ongelmaan Gothóni tarjoaa Gadameria seuraten ratkaisuksi tutkijoiden (tulkitsijoiden) yhteisymmärrystä. Gothóni ei puhu oikeasta vaan ”autenttisesta” tulkinnasta. Hermeneuttisessa dialogissa sanallisen ilmaisun ”totuus” paljastuu keskustelijoille yhtä vakuuttavasti ja tieteellisesti kuin propositionaalinen totuus eksakteissa tieteissä. Tutkijoiden keskinäinen yhteisymmärrys on tulkinnan autenttisuuden osoituksena – juuri yhteisymmärrykseen dialogi tähtää.

Tutkijoiden, tai laajemmin tiedeyhteisön, konsensus on toki yksi tieteellisen tiedon oikeellisuuden kriteeri. Mutta se ei ole riittävä eikä usein edes välttämätön ehto jonkin teorian tai tulkinnan pätevyydelle.  Gothónilaisen hermeneutiikan ongelmana on, että korostaessaan dialogisen ymmärtämisen ja tulkinnan kielellisyyttä, se unohtaa kieli–maailma-suhteen.

Kielellinen ilmaisu ei ole edes ihmistieteilijälle pelkkää yhteisymmärrykseen pyrkivää symbolien ja tekstien tulkintaa, vaan kieli viittaa maailmaan, kielelliset ilmaisut representoivat maailman asiaintiloja. Ja representaatiot voivat olla enemmän tai vähemmän adekvaatteja, ne voivat olla tosia tai epätosia.

Siten ihmistieteetkin esittävät maailmaa koskevia tosiasiaväitteitä, joiden pätevyys ei riipu ”autenttisesta” tulkinnasta, vaan siitä, millainen maailma todellisuudessa on. Gothónin hermeneutiikka jää pyörimään tutkijoiden esiymmärryksen ohjaamaan hermeneuttiseen kehään; siinä hermeneuttinen ”totuus” muuttaa ensisijassa tulkitsijaa.

Vaikka hyväksyisimmekin, että jostain kulttuurisesta ilmiöstä ei ehkä koskaan voida saavuttaa lopullista ja täysin oikeaa tulkintaa tai selitystä, ei tutkijoiden silti pidä lakata etsimästä ilmiötä koskevia uusia tosiasioita ja niitä yhä paremmin vastaavia tulkintoja. Näin ymmärrettynä saavuttamatonkin totuus on silti tutkimusta ohjaava periaate.

Edellä sanottu liittyy kolmanteen hermeneutiikan kysymykseen, jota Gothónin olisi suonut käsittelevän. Yhä useammat ihmistieteiden filosofiasta viime vuosina kirjoittaneet tutkijat ovat päätyneet käsitykseen, että myös ihmistieteissä etsitään ilmiöille selityksiä pelkän ”ymmärtämisen” sijaan. Siten ihmistieteiden ja luonnontieteiden raja ei ole niin jyrkkä kuin mitä Gothóni esittää.

Toisaalta Gothóni on mielestäni oikeassa painottaessaan sitä, että tutkijan on tutustuttava riittävän hyvin tutkimuskohteeseensa tämän oman näkökulman ja omien käsitteiden kautta. Kun tunnetaan riittävän hyvin tiettyä kulttuuria edustavan henkilön käsite- ja kokemusmaailma, voidaan selitysteoriat sovittaa vastaamaan tuota kokemusmaailmaa eikä päinvastoin.

Toisaalta tästä ei seuraa, ettei tutkija voisi selittää (tulkita) vieraan henkilön käyttäytymistä paremmin kuin tämä itse. Tutkija voi koeteltuine teorioineen osoittaa syysuhteita, joista tutkimuskohde ei ole lainkaan tietoinen. Eikö myös tämä ole aitoa (hermeneuttista) vuorovaikutusta? Kohdehan oppii itsestään jotain uutta joka mahdollisesti muuttaa häntä.

Gothóni vieroksuu turhaan selittämistä ihmistieteissä. Kaikki selitykset eivät perustu mekanistis-kausaalisiin syihin, jossa syy selkeän ajallisesti edeltää seurausta. Usein ilmiöitä selitään mekanismilla tai struktuurilla, joka kertoo, miten ilmiötä manifestoiva systeemi toimii. Itse asiassa hermeneuttinen ymmärtäminen voidaan nähdä osana strukturaalista selittämistä.

Otan esimerkiksi kielilläpuhumisen, jota esiintyy varsinkin karismaattis-kristillisissä seurakunnissa. Oletetaan, että haluaa selvittää, miksi tietyissä yhteisöissä puhutaan kielillä. Sangen luonnollinen lähestymistapa ongelmaan on, että hän menee johonkin seurakuntaan osallistuen siellä tilaisuuksiin; hän tarkkailee ja haastattelee ihmisiä. Hän siis yrittää selvittää mahdollisimman tarkkaan yhteisön maailmankatsomuksellisen uskomusstruktuurin, koska juuri tuon struktuurin valossa kielilläpuhuminen käy ymmärrettäväksi. Toisin sanoen, hän (ensimmäisessä vaiheessa) selittää ihmisten kielilläpuhumista heidän uskomusstruktuuriinsa viitaten.

Kielilläpuhuminen saa merkityksen osana kyseisten ihmisten uskomusjärjestelmää. Tämä ei tarkoita, että tutkijan itsensä pitäisi hankkia glossolalian lahja, jotta hän voisi ”ymmärtää” tutkittavia henkilöitä. Mutta tämä ei myöskään tarkoita, että tutkija ei voisi selittää kielilläpuhujien käyttäytymistä jollain teorialla (esimerkiksi rooliteorialla), josta tutkimuksen kohteet eivät itse ole tietoisia.

Kulttuurisia ilmiöitä on lähestyttävä niiden omilla ehdoilla – tästä voi Gothónin kanssa olla samaa mieltä. Mutta tämä ei tarkoita, että ihmisen ja kulttuurin tutkimuksen pitäisi jäädä oman hermeneuttisen kehänsä vangiksi.

Leo Näreaho

Arvioitu teos:
René Gothóni: Words Matter: Hermeneutics in the Study of Religion (Religions and Discourse, ed. by James M.M. Francis; vol. 52). Oxford: Peter Lang 2011. 217 s.


Leo Näreaho

Kirjoittaja

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa.


'Olemmeko hermeneuttisen kehämme vankeja?' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 25.9.2013 @ 17.37 Albert

    ”Luonnontieteellisen tutkimuksen ytimessä on Gadamerin mukaan metodin soveltaminen. Tällöin tutkija lähestyy kohdettaan ulkopuolelta, mahdollisimman suureen objektiivisuuteen pyrkien – tutkimuskohdetta analysoiden, mitaten ja sen tulevaa käyttäytymistä ennustaen (eli kontrolloiden).”

    Ugh!

    I want to know how God created this world. I’m not interested in this or that phenomenon, in the spectrum of this or that element. I want to know His thoughts, the rest are details.

    Vastaa

  2. 25.9.2013 @ 19.36 Marie

    Haluatko ymmärtää Luojan ajattelua?
    Lue Brian Greenen The Elegant Universe, Kätketyt ulottuvuudet (suom. Mikko Vänttinen)!

    Vastaa

  3. Vartija

    2.11.2013 @ 16.45 Vartija

    Hyvä nimimerkki telssu, lisäämäsi linkki ei liity tähän aiheeseen, joten siksi kommentti on poistettu.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.