Taas kerran erinomainen kirja Gianluigi Nuzzilta, joka on pöyhinyt Vatikaanin salaisuuksia usean huolelliseen tutkimukseen perustuvan ja kritiikkiä kestävän opuksen verran. Teos Peccato originale jakautuu kolmeen osaan: Veri (Sangue), Rahat (Soldi) ja Seksi (Sesso).
Kahdessa edellisessä Nuzzi paljolti kertaa edellisten teostensa satoa ja tuo uusia näkökulmia. Hän hylkää arvostamansa David Yallopin teorian, jonka mukaan paavi Johannes Paavali I murhattiin konkreettisesti, mutta korostaa, että hänet murhattiin moraalisesti (Nuzzi käyttää useassa yhteydessä termiä l’homicidio (morale)): kun terveydeltään hauraaksi tiedetty paavi alkoi sinnikkäästi selvittää Vatikaanin finansseihin liittyviä rikoksia ja väärinkäytöksiä, hänen pyrkimyksensä torjuttiin tavalla, joka ajoi hänet kuolettavaan sairauskohtaukseen. Nuzzi selvittää, miksi paavi Franciscus ei paremmista lähtökohdistaan huolimatta ole hänkään onnistunut pyrkimyksissään. Hänellä on Vatikaanissa aivan liikaa vihamiehiä.
Kävin viime keväänä Padovassa, jossa yhä rakastetaan Veneton omaa poikaa Albino Luciania, josta tuli Johannes Paavali I. Hiippakuntamuseossa sain oppaakseni maallikkoaktiivin, joka uskoo edelleen vakaasti, että Luciani murhattiin. Ja hän kertoi myös mielestään todellisen syyn paavi Franciscuksen asumiselle vaatimattomassa asuntolassa (Casa Santa Marta): hän ei halua, että hänetkin myrkytetään.
Koska Nuzzin kirjan eniten uutta sisältävä osa koskee Vatikaanin prelaattien seksuaalisia käytäntöjä, siirrytäänpä suoraan siihen. Aloitan sitaatilla.
”Syyskuussa ensimmäisenä vuotenani valmistavassa seminaarissa, tultuani kesälomalta Vatikaaniin rehtori osoitti minulle asuntolasta huoneen, jonka jaoin Paolon, toisen valmistavassa seminaarissa aloittavan opiskelijan kanssa. Lukuvuoden aikana, tarkemmin ottaen syyskuun lopusta aina kesäkuun loppuun saakka, jouduin todistamaan sukupuoliyhdyntöjä, joita Antonio vaati Paololta, yhdyntöjä, joihin ryhdyttiin läsnäolostani huolimatta. Yhdynnät tapahtuivat aina iltaisin, kello yhdentoista aikoihin.”
Näin kuvaa puolalainen Kamil Tadeusz Jarzembowski pappisseminaariin valmistavan opiskeluaikansa kokemuksia Vatikaanissa. Katkelma on kirjeestä, jonka hän antoi paavi Franciscukselle lyhyen tapaamisen yhteydessä. Esiseminaariin otetut kuudentoista vuoden ikäiset pojat olivat aluksi toimineet Vatikaanissa kuoripoikina Pyhän Pietarin basilikassa ja tämän koeajan läpäistyään hyväksytty jatkamaan opintojaan.
Kamil kääntyi paavin puoleen, koska tätä alemmat Vatikaanin prelaatit eivät tehneet mitään, kun hän kertoi hälyttävistä kokemuksistaan – Antonion noin 140 yöllisestä käynnistä poikien yhteisessä huoneessa. Käyntien pituus oli keskimäärin 20 minuuttia, joiden aikana Paolo tavallisesti otti suihin Antoniolta (una ventina minuti, per un rapporto orale).
Näistä kokemuksista aiheutui Kamilille psyykkisiä ongelmia, joista toipuminen kesti kauan. Hän oli jo lapsena tajunnut olevansa itsekin homoseksuaali, mutta hän halusi säilyttää pappiskutsumukseensa liittyvät korkeat ihanteet.
Paolo, joka oli ahdistelun kohteena, tunsi velvollisuudekseen alistua, koska pelkäsi kieltäytymisellä olevan ikäviä seurauksia. Antonion nimellä kuvattu pappiskokelas oli suosiossa ylempien prelaattien parissa.
Gianluigi Nuzzi haastatteli Kamilia kirjaansa varten pienessä kahvilassa Vatikaanin muurien ulkopuolella. Kaiken muun ohella tämä kertoi seminaarilaisten mielivaltaisesta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, esimerkiksi heille osoitettujen kirjeiden kätkemisestä, heidän kaappiensa penkomista ja yksittäisten esineiden varastamista. Kamil kertoi Nuzzille haluavansa paljastaa kaiken ja julistaa totuutta vaikka kuolemaansa saakka. Miksi? kysyy Nuzzi; koska he ovat tuhonneet elämäni, vastaa Kamil – ja sanoo: Näiden kanssa se on pelkkää politiikkaa ja valtaa, näiden, jotka menevät aamuisin lukemaan messua ja iltaisin Mucca Assassinaan [Rooman homojen diskoteekkiin].
Lopulta Kamil oli puhunut ongelmista liikaa: kun hän oli lähdössä seminaarista lomalle katsomaan vanhempiaan Puolaan, piispa kävi hänen ovellaan ilmoittamassa, että hän ei saa enää palata opiskelemaan. Ilmoitusta oli edeltänyt kesällä 2014 piispan ja kardinaalin asian ydintä välttelevät kirjeet, joissa kaikin mahdollisin pastoraalisin sanankääntein annettiin vahvasti ymmärtää, että Kamilin olisi paras vapaaehtoisesti lähteä seminaarista.
Kamil teki Nuzzille selväksi, että reilusti yli puolet Vatikaanin kleruksesta alimmalta tasolta aina kardinaaleihin saakka on homoseksuaaleja. Nämä muodollisesti ja opillisesti homoseksuaalisuuden tuomitsevat prelaatit ymmärtävät nuoria poikia hyväksikäyttäviä kollegoitaan, koska – kuten yksi piispoista suoraan sanoi Kamilille – he eivät halua ongelmia. Pahimmassa tapauksessa liian aktiivinen lapsiin sekaantuja siirretään uuteen ympäristöön ongelmaansa kierrättämään.
Rivien välissä elää logiikka, jonka mukaan homoseksuaalisuus ei ole rikos, ainakaan samalla tavalla kuin avioliiton sakramentin vastaiset heteroseksuaaliset suhteet, koska jälkimmäiset johtavat avioeroihin, avioliiton ulkopuolisiin raskauksiin ja abortteihin. Vaikka Nuzzi ei asiasta puhukaan, ei tarvitse olla feministi tullakseen ajatelleeksi, että neitsyt Marian ylenmääräisen palvonnan kyljessä homoseksuaalisen roomalaiskatolisen papiston parissa elää voimakas vastenmielisyys luonnollista, viettelevää, elämää kantavaa ja synnyttävää naista kohtaan.
Vatikaanissa on jo puolen vuosisadan ajan vaikuttanut homoseksuaalisten prelaattien joukko (lobby gay), joka pyrkii nimittämään ja nimityttämään toisia, monessa tapauksessa nuoria homoseksuaalisia pappeja merkittäviin virkoihin. Tälle joukolle on tärkeää toimia kulissien takana; oman homoseksuaalisuutensa salaaminen on olennainen osa verkoston toimintaa.
Yhdysvaltoihin palannut ja kaapista ulos tullut pappi Tony Adams kertoi eläkkeelle siirtymisensä kynnyksellä 2013 antamassaan haastattelussa, että hänelläkin oli nuorena pappina Vatikaanissa suhde vanhempaan prelaattiin siinä toivossa, että se edistäisi uraa. Tämä oli siirtynyt paavi Johannes Paavali II:n virkaan astumisen aikoihin arkkipiispaksi Puolaan; nuoren papin urahaaveista ei tullut mitään, koska uusi paavi inhosi hänen suojelijaansa. Ja kuinka ollakaan, kyseinen arkkipiispa joutui Puolassa keskelle ahdisteluskandaalia, jossa uhreina olivat nuoret seminaarilaiset. Tony Adams puolestaan meni rakastamansa miehen kanssa naimisiin, ja sai kirkoltaan pyynnön luopua pappeudestaan. Mutta Adams ei luopunut.
Lobby gayn ruletti pyörii Vatikaanissa edelleen. Paavi Franciscus, joka on tietysti hyvin tietoinen ongelmasta, ei ole kyennyt tekemään sille mitään. Missähän vaiheessa argumentit pappien selibaatin purkamisesta alkavat painaa niin paljon, että asiasta aletaan vakavasti keskustella? Missähän vaiheessa tilanteesta tulee niin kestämätön, että jokainen homopappi saa olla pappinakin homo ja mennä rakkaudesta naimisiin?
Arvioitu teos:
Gianluigi Nuzzi: Peccato originale: Conti segreti, verità nascoste, ricatti: il blocco di potere che ostacola la rivoluzione di Francesco. Milano: Chiarelettere 2017.
Artikkelikuvassa Gianluigi Nuzzin teos. Kuva: Facebook/Gianluigi Nuzzi.
