Héloïsea ja Mariannea esittävät Adèle Haenel ja Noémie Merlant. Kuva: Cinemanse.

Nuoren naisen muotokuva – elämä on taidetta

Kulunut elokuvan vuosikymmen päättyi hienosti ranskalaisen Céline Sciamman (s. 1980) ohjaamaan ja käsikirjoittamaan Nuoren naisen muotokuvaan (Portrait de la jeune fille en feu, 2019). Sciamma on aikaisemmin luonut mainetta elokuvillaan Tomboy (2011) ja Girlhood (2014) ja oli mukana myös käsikirjoittamassa fantastista animaatioelokuvaa Elämäni kesäkurpitsana (Ma vie de Courgette, 2016).

Nuoren naisen muotokuva on niin ikään saanut osakseen paljon kehuja ja ylistystä. Viime keväänä elokuva palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla parhaan käsikirjoituksen palkinnolla ja viimeksi se oli Golden Globe-ehdokkaana parhaana vieraskielisenä elokuvana. Suuri vääryys on kuitenkin, ettei elokuvaa huomioitu Oscar-ehdokkuuksia jaettaessa.

Ohjaaja Céline Sciamma. Kuva: Cinemanse.

Ohjaaja Céline Sciamma. Kuva: Cinemanse.

Marianne (Noémie Merlant) matkustaa syrjäiselle saarelle, jonne hänet on palkattu maalaamaan muotokuva nuoresta Héloïsesta (Adèle Haenel). Palkkaajana toimii Héloïsen äiti (Valeria Golino) joka haluaa naittaa tyttärensä italialaiselle miehelle, joka suostuu ottamaan tämän vaimokseen ainoastaan muotokuvan perusteella. Mariannelle selviää, että Héloïsen sisko on aiemmin tehnyt itsemurhan, koska tätä oltiin samoin pakkonaittamassa avioon. Héloïsen pelätään toimivan samoin, sillä tämä ei myöskään suhtaudu myötämielisesti ajatukseen muuttamisesta Italiaan tuntemattomaan miehen vaimoksi. Marianne toimiikin nimellisesti Héloïsen seuralaisena tämän kävelyretkillä ikävien välikohtauksien välttämiseksi. Tämä kuitenkin vaikeutta Mariannen työskentelyä sillä hän joutuu maalaamaan muotokuvan ilman mallia.

Héloïse on koko elämänsä elänyt tiukasti äitinsä käskyjen ja nunnaluostarin kurin alla, eikä hänellä ole juurikaan kokemusta ulkopuolisesta elämästä. Hänen päivittäisiin rutiineihin kuuluu kävelyt meren äärellä, ja näille kävelyretkille Marianne lähtee mukaan. Aluksi Mariannea huolettaa Héloïseksen halu päästä lähelle merta reunustavalle jyrkänteelle, sillä hän tietää Héloïsen siskon heittäytyneen rinteeltä alas pakkoavioliiton välttämiseksi. Marianne tarkkailee vaivihkaa Héloïsta ja pyrkii mahdollisimman hyvin ulkomuistista maalaamaan muotokuvaa. Samalla naisten kemiat alkavat kuitenkin lähentyä, ja Héloïse tuntee, että voi kertoa Mariannelle henkilökohtaisista asioistaan.

Naiset ovat luonteiltaan kovin erilaisia. Marianne on maailmaa nähnyt, elämää ja rakkautta kokenut pientä kapinahenkeä kokeva siitä, ettei naisiin suhtauduta samalla tavoin taiteilijoina kuin miehiin. Héloïse sitä vastoin on luostarissa suljetussa ympäristössä varttunut musiikkia rakastava nuori nainen, joka on yllättäen joutunut ottamaan siskonsa paikan naimajonossa. Siskoaan kohtaan Héloïse tuntee katkeruutta, kun tämä jätti hänet yksin maailmaan. Luostarin suljettu yhteisö toi Héloïselle lohtua, sillä siellä hänen oli mahdollista kuunnella musiikkia vaikka se oli luonteeltaan vain hengellistä. Marianne johdattaa hänet aivan erilaisen taiteen piiriin maalauksen ja toisen laisen musiikin maailmaan.

Odotettava ristiriitatilanne syntyy siitä, kun Héloïse saa tietää Mariannen tulleen maalaamaan hänestä muotokuvaa, ja jos se onnistuu, joutuu hän naimisiin Italiaan. Konfliktin jälkeen naisten suhde kuitenkin kehittyy, vahvistuu ja johtaa lopulta rakastumiseen. Naiset päättävät kuitenkin yksissä tuumin saattaa muotokuvan loppuun vaikka se tarkoittaakin Héloïseksen muuttoa kauas pois. Keskeistä tarinankerronnassa onkin Orfeus-myytti, jonka naiset lukevat yhdessä keittiöapulaisen kanssa. Orfeus lähtee manalaan hakemaan rakastettuaan Eurydikeä takaisin manalasta. Hän onnistuu soittotaidollaan vakuuttamaan Hadeksen luovuttamaan Eurydiken takaisin sillä ehdolla, ettei Orfeus paluumatkalla kertaakaan vilkaisisi Eurydikeen tai tämä muuttuisi suolapatsaaksi. Orfeus ei kuitenkaan voi olla tätä tekemättä ja näin menettää rakkautensa. Samoin on käyvä Mariannen ja Héloïsen suhteelle.

Nuoren naisen muotokuva on elokuva kahden naisen välisestä ystävyydestä ja myös rakkaudesta. Kahden samaa sukupuolta edustavan ihmisen välisen rakkauden kuvauksena elokuva ei välttämättä keksi mitään uutta. Viime aikoina on kritisoitu sitä, miten elokuvissa käsitellään homoseksuaalisia rakkaussuhteita. Useissa elokuvissa nämä rakkaussuhteet ovat traagisia ja päättyvät onnettomasti. Tavallisia arkielämän suhteita harvoin nähdään, kun elokuvissa käsitellään homosuhteita. Tässä tapauksessa ei Nuoren naisen muotokuva ole poikkeus. Se on silti raikas tuulahdus eurooppalaisessa taide-elokuvaskenessä, sillä se on naisten elokuva naisista. Miehiä ei kameran edessä juuri näy; heistä puhutaan vain väistämättömänä pahana, joka tulee naisten rakkauden tielle.

Elokuvan juliste.

Elokuvan juliste.

Nuoren naisen muotokuva on visuaalisesti erittäin kaunis elokuva, mikä käy laatuunsa, kun kyseessä on kuitenkin elokuva maalaamisesta. Elokuva onnistuu tekemään maalaamisesta elokuvallista kameran seuratessa mallin asentojen vaihtumista ja siveltimen liikettä kankaalla. Elokuvan visuaalinen kauneus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään maalaamisen ja mallin kuvaukseen, vaan kaikki pienintä yksityiskohtaa myöten on tarkkaan suunniteltua ja maalauksellisen kaunista. Joka ikinen kuva on tarkkaan suunniteltu ja järjestetty. Kuvat rantakallioista ja ruoka-aineiden asetelmallisuudet keittiön pöydällä tuovat mieleen renessanssiajan maalaukset. Elokuva on kuvattu 8K-tekniikalla, jonka avulla värit ovat saatu uskomattomalla tavalla eläviksi, mikä tuo maalaamisesta kertovaan elokuvaan lisäsäväyksen. Kuvilla ja niihin piilotetuilla merkityksillä kuljetetaan tarinaa eteenpäin eikä kaikkea anneta katsojalle suoraan. Taidehistorian tuntemuksesta on tämän elokuvan kohdalla varmasti paljon apua. Nuoren naisen muotokuva on elokuva katsomisesta ja katsotuksi tulemisesta, – tietysti myös elokuvan katsomisesta, kun katsoja viedään mukaan katselemaan – ja taiteen merkityksestä elämälle. Visuaalisen rikkauden takia olisikin suotavaa, että katsoja näkisi elokuvan isolta kankaalta.

Artikkelikuva: Héloïsea ja Mariannea esittävät Adèle Haenel ja Noémie Merlant. Kuva: Cinemanse.

Elokuva on parhaillaan teattereissa.


Tuomas Hurme

Kirjoittaja

Tuomas Hurme (s. 1987) on teologian maisteri, joka vapaa-ajallaan lukee kirjoja ja katselee elokuvia. Tajusi teini-ikäisenä katsottuaan Stanley Kubrickin elokuvia, että elokuvat voivat olla enemmän kuin viihdettä.


'Nuoren naisen muotokuva – elämä on taidetta' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.