Sulo Aittoniemi on yksi tunnetuimpia n-sanaa käyttäneitä kansanedustajia. Kuvassa vasemmalta: Antti Kallio0niemi, Pekka Haavisto, Sulo Aittoniemi. Kuva: Reijo Forsberg.

N-sanan käyttö Suomen eduskunnassa – historiallinen katsaus

Kansanedustaja Teemu Keskisarja (PS) kohautti syyskuun 6. päivänä 2023 käyttämällä n-sanaa eduskunnan täysistunnossa. Perussuomalaisten puheenjohtaja valtiovarainministeri Riikka Purra puolusti Keskisarjan sanavalintaa. Purran mukaan ”Historioitsija käytti historioitsijalle kuuluvaa puhetta.” Purra kehotti vielä ”ihmisiä ymmärtämään näitä konteksteja,”    Mikä oli sitten Keskisarjan puheen laajempi konteksti? Keskisarja ei puhunut historioitsijana alan konferenssissa, vaan hän puhui kansanedustajana Suomen eduskunnassa. Eduskunnassa pidetyn puheen kontekstia voidaan laajassa mielessä tutkia osana eduskunnassa pidettyjen puheiden historiallista jatkumoa. Miten Keskisarjan puhe on nähtävissä suhteessa eduskunnassa käytetyn retoriikan historiaan? Alla tarkastelen n-sanan historiallista esiintymistä eduskunnassa pidetyissä puheissa.

N-sanan käyttöä koskevat tulokset perustuvat eduskunnan digitaaliseen hakupalveluun:

https://www.eduskunta.fi/FI/search/Sivut/Vaskiresults.aspx

https://avoindata.eduskunta.fi/#/fi/digitoidut/

Haut on tehty sekä suomeksi että ruotsiksi.

Seuraava taulukko esittää n-sanan käytön eduskunnassa kronologisessa järjestyksessä. Huomioita-sarakkeessa noteerataan muutamien tapausten kohdalla sanan esiintyminen kritiikin kohteena. Huomioissa nostetaan esiin myös n-sanan esiintyminen kirjallisissa kysymyksissä. Taulukon tarkoitus ei ole toimia häpeälistana. N-sanan käytön välittömän kontekstin ja tarkemman luonteen voi jokaisen yksittäistapauksen kohdalla tarkistaa eduskunnan hakupalvelun avulla digitoiduista valtiopäiväasiakirjoista.

N-sanan käyttö eduskunnassa

 

KANSAN-EDUSTAJA PUOLUE PÄIVÄMÄÄRÄ HUOMIOITA
Kustavi Grotenfelt Nuorsuomalainen 9.10.1908
Georg Schauman RKP 4.6.1919
Georg Schauman RKP 23.11.1926 Siteerasi nimimerkkiä ”Neekeri”
Mauritz Rosenberg STPV 25.11.1927
Georg Schauman RKP 17.2.1930
Hilja Pärssinen SDP 13.12.1932
Hilja Riipinen IKL 28.11.1933
Hilja Riipinen IKL 18.12.1933
Kaarle Johannes Ellilä Maalaisliitto 23.4.1934
Lauri Kallinen SDP 14.6.1945
Lauri Laine Maalaisliitto 24.1.1947
Väinö Okko Maalaisliitto 29.5.1947
Varma Kosto Turunen SDP 18.9.1959
Tuure Salo LKP 28.10.1969
Veikko Vennamo SMP 18.4.1978
Marjatta Mattson SKDL 16.12.1980 Viittaus Mark Twainiin.
Olavi Ronkainen SKL 17.6.1981
Paula Eenilä SDP 13.6.1985
Sampsa Aaltio KOK 12.12.1985
Maija-Liisa Salminen SKDL 17.12.1985 Huomautti että n-sana on rasistinen.
Arja Alho SDP 21.11.1989
Sulo Aittoniemi SMP 19.9.1991
Matti Vähänäkki SDP 31.10.1991
Antero Kekkonen SDP 16.1.1992 Kritisoi Aittoniemeä tämän kauhistuessa ”neekeriiä”.
Tuija Maaret Pykäläinen VIHR 16.1.1992 Kritisoi n-sanan käyttöä rasistisena.
Matti Vähänäkki SDP 16.12.1992
Esko-Juhani Tennilä VAS 22.10.1993 ”Näin Suomeen tehdään se, mistä ministeri Viinanen on puhutut, neekeriporukka, joka tekee USA:ssa puoli-ilmaiseksi työtä.”
Matti Vähänäkki SDP 13.2.1995
Sulo Aittoniemi KESK 12.12.1997 Kirjallinen kysymys
Erkki Pulliainen VIHR 8.10.1998 ”neekerimielen-

osoitukset”

Sulo Aittoniemi KESK 18.2.1998
Pertti ”Veltto” Virtanen Kirjava puolue 21.10.1998
Raimo Vistbacka PS 12.10.2001
Raimo Vistbacka PS 16.10.2001
Sulo Aittoniemi Alkiolainen keskustaryhmä 15.5.2001 Kirjallinenkysymys
Sulo Aittoniemi Alkiolainen keskustaryhmä 6.11.2002 Kirjallinen kysymys
Teemu Keskisarja PS 6.9.2023

Ensimmäisen kerran Suomen eduskunnan historiassa n-sanaa käytti nuorsuomalaisen puolueen Kustavi Grotenfelt. Sana esiintyi tullituloja koskevassa keskustelussa, ja Grotenfelt vertaili Suomea ”neekeri- tai villisiirtomaihin”.

Kun vastaitsenäistyneelle tasavallalle sorvattiin uutta perustuslakia vuonna 1919, viitattiin parlamentaariseen hallitusmuodon esiintymiseen entisissä siirtomaissa. Ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikoista Georg Schauman oli yksi harvoista tasavaltalaista hallitusmuotoa kannattaneista muiden ollessa monarkisteja, ja hänen käyttämänsä sana ”negerrepublik” oli lainaus monarkistien tasavaltaa halveksuvista lausunnoista. Schauman puhui myöhemmin myötätuntoisesti Yhdysvaltain afroamerikkalaisen väestön olemattomista poliittisista oikeuksista, ja vuonna 1930 hän käytti n-sanaa kauhistellessaan tämän väestönosan sorrettua asemaa.

”Neekeritasavalloista” puhui myös äärivasemmistolainen Mauritz Rosenberg 1920-luvun loppupuolella. Rosenberg suhtautui skeptisesti kuluihin, joita koitui Suomen osallistumisesta Kansainliiton konferensseihin. Näissä konferensseissa ”me joudumme […] kilvoittelemaan jonkun neekeritasavallan kanssa ja sekin vie meiltä voiton”, manaili Rosenberg. Rosenberg astui lopulta itse laajempiin kansainvälisiin ympyröihin, kun hänestä tuli Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen kakkosmies ja valtiovarainministeri. Yhteistä n-sanan käytölle vuosisadan alkupuolen eduskuntakeskustelussa oli keskisarjamainen korostus, jossa Suomi ja suomalaiset nähtiin heikossa asemassa olevina. Tätä alleviivattiin n-sanan vertauskuvallisella käytöllä.

1930-luvulle tultaessa n-sana liitettiin turmeltuneeksi katsottuun kulttuuriin. IKL:n kansanedustaja Hilja Riipinen ihmetteli, miten Helsinkiin tuotiin ”maailmankuulu neekerinainen 16 neekerin kanssa huvittamaan pääkaupungin yleisöä tällaisena aikana, jolloin maassa on pula ja Suomen raha annetaan niiden hyväksi”. Riipinen lausui toivovansa, että ”koko tämä ulkomaalainen roska pidätettäisiin Suomen rajalle” (28.11.1933). Hieman myöhemmin Riipinen palasi eduskunnan puhujanpöntössä musiikkiin, jonka katsoi olevan nuorisoa turmelevaa. Nuorison yli pyyhki Riipisen mukaan ”tuhon aalto, se tuli neekerirenkutuksena ja neekeriorkestereina, julkeina raakalaistansseina, roskakirjallisuutena, likaisina kuvina” (18.12.1933). Jazz-musiikin paheksuminen rappiotaiteena oli tunnusomaista kansallissosialistisille virtauksille, joista myös Riipinen puolueineen haki innoitusta.

Kulttuuria ruoti myös SDP:n kansanedustajan Hilja Pärssinen. Aiheena oli kohunäytelmä Jumalan vihreät niityt, jonka kieltämisestä käytiin kiivasta kamppailua vedoten näytelmän väitettyyn jumalattomuuteen. Pärssisen puheenvuorossa toistuivat sanat ”neekerinäytelmä” ja ”neekerien käsitys kristinuskosta”, mutta Pärssinen ei sosialidemokraattina ollut näytelmän kieltämisen kannalla.

Osassa 1930–40–lukujen puheita n-sana vilahti anekdootin lomassa. N-sana oli myös jossain määrin vakiintunut lehtimiehen synonyymiksi (Lauri Laine 24.1.1947). Joissakin puheenvuoroissa vierasmaalainen työvoima tai tuontitavara nähtiin uhkana suomalaiselle työlle. Maalaisliiton Kaarle Johannes Ellilä puhui ”neekerityövoimalla” valmistetun kasvisrasvan tuontia vastaan 23.4.1934 ja SDP:n Varma Kosto Turunen näki tummaihoisen muusikon uhkana suomalaisille artisteille, kun hän 18.9.1959 maalaili, miten ”neekeri taikka joku mustapintainen tai tummapintainen muu voi esittää musiikkia täällä oman miehen odottaessa sormi suussa”.

1960-luvulla alkoi tietoisuus afroamerikkalaisen väestön heikosta asemasta amerikkalaisessa yhteiskunnassa esiintyä myös eduskuntapuheenvuoroissa. Liberaalisen kansanpuolueen Tuure Salo rinnasti suomalaisten maahanmuuttajien huonon aseman Ruotsissa afroamerikkalaisten kurjaan asemaan Yhdysvalloissa käyttäen n-sanaa eduskuntapuheessaan 28.10.1969. Salo toimi myöhemmin oikeusministerinä Sorsan II hallituksessa 1977–1978.

Ensimmäisen kerran n-sanan rasistisuus nousi esiin eduskunnassa, kun SKDL:n Maija-Liisa Salminen (myöh. Löyttyjärvi) kritisoi Etelä-Afrikan rotusortoa 17.12.1985. Salminen puhui samalla suomalaisen yhteiskunnan rasismista käyttäen esimerkkinä opettajaa, joka tiedostamatta sanojensa painolastia toteaa korpin olevan ”musta kuin neekerin sydän” samaan aikaan, kun luokassa istuu värillinen lapsi. Karkeampina esimerkkeinä rasismista Salminen mainitsi päälle sylkemisen ja törkeyksien huutelemisen. Julkisessa keskustelussa alettiin asteittain herätä n-sanan rasistisuuden tunnistamiseen.

Reflektoimaton n-sanan käyttö jatkui silti. SDP:n Matti Vähänäkki omaksui puheenparren, jossa hän totesi puheissaan mainitsemiensa henkilöiden kuten Ben Zyskowiczin ynnä muiden olevan ”niin neekeriä, niin neekeriä” (31.10.1991, 16.12.1992 ja 13.2.1995). Vähänäkin retoriikka oli lainausta Mikko Alatalon vuonna 1980 julkaistusta kappaleesta Kyllä sitä ny ollaan niin neekeriä että. Kappaletta on kuvailtu satiiriksi suomalaisista rotuennakkoluuloista. Vähänäkin eduskuntapuheissa tuota satiiria ei enää löydy, vaan hokema lienee tarkoitettu kuvailemaan poliittisten vastustajien ymmärtämättömyyttä tai ymmärtämättömäksi tekeytymistä. Vähänäkki sai palautetta vihreiden Tuija Maaret Pykäläiseltä, joka 16.1.1992 kritisoi Vähänäkkiä n-sanan käytöstä seuraavin sanoin:

”Haluaisin palata täällä aikaisemmin käytyyn keskusteluun: on puhuttu sivistyksestä ja siinä yhteydessä neekeri-sanasta. Asiahan on näin, että se sana voi ed. Vähänäkin sanastossa tarkoittaa samaa kuin teddykarhu, mutta laajemmin Suomessa ja kansainvälisissä yhteyksissä sillä on erittäin voimakas rasistinen sävy. Ennen kaikkea on kyse ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja toistemme kunnioittamisesta rotuun, uskontoon ja poliittiseen mielipiteeseen katsomatta.”

Vähänäkki jatkoi kuitenkin n-sanan viljelyä puheissaan eduskunnassa vielä vuosien ajan. Vaikka 1990-luvulla ei vielä puhuttu kulttuurisodista, voidaan 2020-luvun vastakkainasettelun juuret nähdä tuon aikakauden keskusteluissa. Populistipoliitikot pitivät huolen siitä, että n-sanaa käytettiin ja sen käyttöoikeutta puolustettiin. Näitä populisteja olivat Raimo Vistbacka, Pertti ”Veltto” Virtanen ja Sulo Aittoniemi. Muut poliitikot alkoivat karttaa n-sanaa, mutta populistit hellivät sitä. Aittoniemen näkemyksen mukaan Suomessa ei ollut rasismia ja n-sanan käyttäminen oli täysin luonnollista:

”Minun mielestäni Suomessa ei ole rasismia. Totta kai mökinmuija, joka kahdentoista aikaan yöllä aittapolulla näkee pikimustan neekerin tulevan vastaan, pelästyy ja sanoo hui, mutta se on luonnollista suhtautumista poikkeavaan ihmiseen. Sitä katsotaan vähän karusti ja tuolla tavalla. Mutta kun minä olen Tampereella katsonut ja monessa muussa paikassa, saavat aivan rauhassa olla nämä kaverit ja ihmiset.” (Sulo Aittoniemi 18.2.1998)

Tätä käsitystä Aittoniemi ajoi eteenpäin useissa kirjallisissa kysymyksissä ja muissa yhteyksissä eduskunnassa. Rasismin vastustaminen joutui usein Aittoniemen hampaisiin. 15.5.2002 Aittoniemi pahoitteli n-sanan käytön rajoittamista:

”Suomessa pyritään estämään rasismia ankarilla ohjeilla. Muun muassa neekeri-sana on ankarasti kielletty, vaikka tilalle ei ole keksitty mitään korvaavaa ilmaisua. Yleensäkin kaikessa on syyllinen valkoihoinen suomalainen, tekevät kurdit ja somalit sitten mitä tahansa. Eurooppalainen rasismin vastustaminen on suistunut kokonaan raiteiltaan.”

Kansanedustaja Teemu Keskisarjan n-sanan käyttö asettuu historiallisessa kontekstissaan osaksi 1990-luvulla esiin noussutta populistista retoriikkaa. 1990-luvulta alkaen sanaa ovat käyttäneet eduskunnassa lähes yksinomaan populistipoliitikot. Muutaman vanhan polven kansanedustajan kielenkäytössä sana on vilahtanut. Arja Alho totesi marraskuussa 1989, että hän pienenä tyttönä kävi katsomassa ”neekeriä” Hartolan markkinoilla. Sellaista ei Alhon mukaan kuitenkaan enää tapahtunut vuonna 1989. Muutos oli tapahtunut hänen omana elinaikanaan.

Sulo Aittoniemen puheista kuvastui välillä hämmennystä muuttuneen maailman edessä. Siinä missä esimerkiksi Arja Alho näki muutoksen positiivisena, ei Aittoniemi kyennyt tai ehkä edes halunnut sopeutua. Teemu Keskisarjan kohdalla voidaan kenties myös puhua hämmennyksestä muutoksen äärellä. Keskisarjan puhe suomalaisista ”Pohjolan neekereinä” löytää toisaalta yhtymäkohtansa myös sadan vuoden takaisissa eduskuntapuheissa, joissa n-sana liitettiin Suomen ja suomalaisten heikkoon asemaan. Impivaaralainen heikko itsetunto on ruokkinut n-sanan käyttöä eduskunnassa jo sadan vuoden ajan. Teemu Keskisarja asettuu osaksi Sulo Aittoniemen viitoittamaa populistista jatkumoa väittäessään, ettei Suomessa ole rasismia ja että ”Impivaara ei rotusortanut ketään ja mitään”.

Tässä katsauksessa olen kirjoittanut auki n-sanan lainatessani kansanedustajien puheita. Historiantutkimuksessa sanan auki kirjoittaminen voi olla toisinaan perusteltua. Olisi tietysti toivottavaa, että eduskunnassa n-sanaa ei enää jatkossa käytettäisi. Yli sadan vuoden ajan n-sana on satunnaisesti vilahtanut eduskunnassa pidetyissä puheissa. Sana ei edes ajallisesti kaukaisimmissa tapauksissa ole ollut sellainen neutraali termi, jollaisena Sulo Aittoniemi sitä markkinoi. N-sana on kantanut mukanaan negatiivisten stereotypioiden painolastia koko Suomen eduskunnan olemassaolon ajan.

 

Sulo Aittoniemi on yksi tunnetuimpia n-sanaa käyttäneitä kansanedustajia. Artikkelikuvassa vasemmalta: Antti Kallioniemi, Pekka Haavisto, Sulo Aittoniemi. Kuva: Reijo Forsberg.


Andre Swanstrom. Kuva: Riikka Kantinkoski.

Kirjoittaja

André Swanström on Åbo Akademin kirkkohistorian dosentti, joka on tutkimuksissaan käsitellyt niin suomalaisia SS-miehiä ja sotilaspastoreita kuin antisemitismiä ja 1700-luvun radikaalipietismiä. Kriitikot ovat tuloksetta yrittäneet lokeroida häntä poliittisesti. Poliittinen sitoutumattomuus ei kuitenkaan merkitse haluttomuutta ottaa kantaa historiantutkimuksen polttavimpiin kysymyksiin. Kuva: Riitta Kantinkoski.


'N-sanan käyttö Suomen eduskunnassa – historiallinen katsaus' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.