Yhteyden rakentajat. Kansikuva.

Muutosvoiman historia

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on keskusteltu ja kirjoitettu säännöllisin väliajoin. Vuosikymmenten aikana tapahtuneet lainsäädännön muutokset ovat nostaneet esille kysymyksen yhdenvertaisuudesta ja pakottaneet kirkon ottamaan niihin kantaa ja asemoimaan itsensä suhteessa näihin vähemmistöihin. Huomio on useimmiten kohdistunut kunkin hetken akuuttiin tilanteeseen ilman, että kysymystä olisi tarkasteltu laajemmin pidemmän aikajakson puitteissa tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ja heitä puolustavien näkökulmasta käsin. Tähän keskusteluun Kaisa Raittilan Yhteyden rakentajat, Kohti kaikille avointa kirkkoa on tervetullut ja tarpeellinen teos. Se avaa ikkunan maailmaan, joka julkisesta keskustelusta huolimatta on monelle vieras.

Aineisto koostuu 56 haastattelusta, aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta, lehti- ja verkkojulkaisuista ja internet-sivustoista. Tämän lisäksi tekijä on seurannut 2000-luvulla käytyä keskustelua radiossa, lehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Tekstissä mainitaan myös kirjallisuutta ja selvityksiä, joita kirjallisuusluettelossa ei esiinny ja jotka olisi ollut hyvä ottaa mukaan. Erityisen ansiokasta on, että kirjassa tulee selkeästi esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oma ääni ja kokemukset heidän etsiessään paikkaansa kirkossa.

Kirjassa on erotettavissa kolme limittäin kulkevaa linjaa. Ensimmäisessä käsitellään homoseksuaalisuutta koskevan lainsäädännön muutoksia, perusoikeuksien uudistuksen merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille sekä parisuhde- ja sukupuolineutraalia avioliittolakia. Rinnakkain tämän kanssa esitellään homojen varhainen järjestäytyminen Psyke-yhdistyksessä ja Setassa sekä sen kristillisessä ryhmässä Malkus, teologilesbojen ja –homojen Telho, oikeutta pappisvihkimykseen ja virkaan ajava Vilho, myöhemmin Arcus sekä sateenkaarimessun, Yhteys-liikkeen ja Tulkaa kaikki -liikkeen synty. Limittäin näiden kahden näkökulman kanssa käsitellään kirkon suhtautumista kunakin aikana esiin tulleisiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Kirkon osalta Raittila keskittyy ennen kaikkea Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta tarkastelee lyhyesti myös ortodoksisen ja katolisen kirkon asennoitumista homoseksuaalisuuteen. Sen sijaan ns. vapaiden suuntien näkemykset jäävät katveeseen.

Raittila toteaa esipuheessaan: ”Yhteiskunnan muutoksessa kirkon valtauoma ei valitse edelläkävijän roolia vaan muuttumattomuuden turvan”.  Tämä pätee todennäköisesti moneen kirkkoa koskevaan kysymykseen, mutta erityisen selkeästi se tulee esille siinä, miten se on suhtautunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja heitä koskeviin lain muutoksiin. Kirjassa käy ilmi kirkon sisäinen jakautuminen ja pienen mutta äänekkään vähemmistön pyrkimys ajaa läpi omat muutosta vastustavat näkemyksensä. Samanaikaisesti se kertoo rohkeista yksilöistä, sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista että heille solidaarisesta laajenevasta seurakuntalaisten ja työntekijöiden joukosta, jotka pyrkivät vaikuttamaan kirkon eri tasoilla kohti kaikille avointa kirkkoa. Raittila kuvaa kirjaansa osuvasti muutosvoiman historiaksi.

Kirja kertoo monien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien traagisista kokemuksista, jotka kirkko on torjunnallaan aiheuttanut. Niistä piirtyy kuva kirkon päättäjistä ja piispoista, joiden suhtautuminen homoseksuaaleihin ja toiminta esimerkiksi vihkimystä hakevien ja virkamääräysten kohdalla ei ole kirkolle kunniaksi. Mutta kirja kertoo myös piispoista, papeista ja kirkon päättäjistä, jotka ovat teologisesti perustellen avoimesti sitoutuneet yhdenvertaisuuteen ja niistä, jotka vuosien saatossa tietämyksen karttuessa ovat muuttaneet kantaansa kohti kaikille avointa kirkkoa.

Raittilan kirja tuo esille, miten avioliittolain uudistuksen myötä kysymys avioliittoon aikovien samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta tulla vihityksi kirkossa on tuonut aiempaa selvemmin näkyväksi kirkon jakautumisen. Monien toiveiden vastaisesti oikeuslaitos ei kirkon autonomiaan vedoten ole kiistaa ratkaissut vaan on vahvistanut kirkon vastuuta ratkaista kysymys itse. Kirjan viesti on selkeä: vastuksista huolimatta ruohonjuuritasolta käsin alkanut kaikille avoimen kirkon rakentaminen jatkuu.

Arvioitu teos: Kaisa Raittila, Yhteyden rakentajat. Kohti kaikille avointa kirkkoa. Kirjapaja, 320 s.

 

 


Kirjoittaja

Eila Helander on kirkkososiologian emeritaprofessori.


'Muutosvoiman historia' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.