Seksuaalisuutta koskeva härdelli on nyt kansamme hyvinvointia ja terveyttä uhkaava sotku siinä määrin, että huolen tulisi koskettaa jokaista.Nuorison kapinaa ja paheita on paheksuttu jo antiikin ajoista lähtien, mutta nyt näyttävät villitysten palkeita puhaltavan myös aikuiset, oppaita kirjoittavat kellokkaat ja huomiolla rahastava media. Käsittelen tarkoittamastani ilmiöstä gender-ideologiaa, sukupuoli-identiteettiä, eroottista suuntautumista, seksin varhaista herättelyä ja suojaiän ja kypsymisvaiheen vähättelyä.
Moraalisesta rappiosta on totuttu kuulemaan varoituksen ja tuomion julistuksia vanhoillisten uskonsuuntien tuuteista. Nyt olisi aihetta herätä huoleen kaikkien, myös sivistyneesti maallistuneen tavallisen kansan keskuudessa. Näen yhden nurjan puolen siinä, miten moraalinen närkästys on nähty kuin uskonnollisen taantumuksen monopolisoimaksi rooliksi ja siten maltillisempi suvaitseva kansanosa on arastellut avata suutaan kuin puheoikeuden menettäneenä.
Ajankuva vaatii näkemään kolme näennäisesti eri asiaa samassa kuvassa. Ensimmäinen on media ja viihteen tapa käsitellä seksuaalisuutta, rahastaa sensaatioilla, keinotekoisella ihannekuvastolla, kaupallisella häveliäisyyden ja irstauden sekoituksella. Toinen on ideologiaksi muotoutunut gender-julistus, jossa näennäisesti tasa-arvoon ja humaanisuuteen verhoutuneena sekoitetaan ja rikotaan kulttuurin ja kauneuden vuosisataisia ihanteita. Tähän hairahtuu joskus myös hyvää tarkoittava terveydenhoito ja tasa-arvon tärkeätä ihannetta ajava SETA. Kolmas kritiikkini kohde on uskonnollinen suvaitsemattomuus, julmuus, joka pyhyyden väitteisiin vedoten vähättelee ja halveksii inhimillisyyttä natsi-ideologian tavoin.
Mielen asunto
Ajan luonnetta poikkeuksellisella tarkkanäköisyydellä kuvaava totuuden puhuja ansaitsee tulla esitellyksi. Hän saa ihailuni, myötätuntoni ja kiitoksen rohkeudestaan. Kyseessä on nimimerkki ”Sametti” eli blogisti ”Musta orkidea”, joka on matkannut ns sukupuolidysforiaksi kutsutun kärsimystien pohjia myöten ja tilittää kokemuksiaan blogissaan uskomattoman rehellisesti, asiantuntevasti ja totuudellisesti. Sametti on käynyt läpi trans-prosessin kahteen kertaan ja hänen asiantuntemustaan ja sanomisen valtaansa tuskin voi ylittää. Kuunnelkaamme Sametin tilitystä:
Olen -87 syntynyt lesbonainen, joka piti aiemmin itseään transsukupuolisena miehenä ja kävi läpi transprosessin naisesta mieheksi niin juridisesti kuin lääketieteellisestikin. Tajusin sen kuitenkin olleen virhe, ja halusin palata takaisin naiseksi. Minä en ole enää varma, mitä ”transsukupuolisuus” on. Koko sen ajan, mitä itse olen ollut tekemisissä transsukupuolisuuden käsitteen kanssa, niin se on tarkoittanut ihmistä, jolla on ”vastakkaisen sukupuolen aivot”. Väärään kehoon ei voi syntyä, koska aivot ja muu keho eivät ole toisistaan irrallisia, eivätkä voi olla olemassa ilman toista. MIKÄ syntyy väärään kehoon ylipäätään? Mieli? Sielu? Mieli ei ole olemassa ilman kehoa, ja keholla on sukupuoli, jota ei voi muuttaa. Ja vaikka aivot tai mieli olisivatkin eriparia kehon kanssa, niin mitä sitten, sillä keholla on sukupuoli, jota ei voi muuttaa. Ihmisen koko elämä eletään sukupuolisessa kehossa, joten parempi lähestymistapa on opettaa mieli elämään siinä kehossa, johon on syntynyt. Ihminen voi kokea elämässään sietämätöntä ahdistusta monenlaisista asioista, ja terveydenhoidon ammattilaisten tehtävänä onkin ohjata ihmistä olemaan vähemmän ahdistunut, tulemaan toimeen asioiden kanssa ja käsittelemään kokemuksiaan. Onko olemassa ihmisiä, jotka kokevat olevansa toista sukupuolta? On. Allekirjoitan transsukupuolisuuden käsitteen sellaisena, jona se on psykiatriassa/lääketieteessä ymmärretty. En ole koskaan sanonut, että transhoidot pitäisi kieltää. Sen sijaan olen sanonut, että transtutkimuksia pitäisi tarkentaa. Ei siis ”tiukentaa”, vaan tarkentaa.
Tämän omakohtaisesta kokemuksesta puhuvan nuoren viiltävää viestiä tulisi kuunnella kaikilla tahoilla, jakolinjojen eri puolilla. Terveydenhoidon ammattilaisten, tasa-arvo-aktiivien, konservatiivisten julistajien. Sametin näkemyksien painoa ei olisi varaa vähätellä. Hän ymmärtää transongelman todellisuuden ja asiallisen hoidon oikeutuksen, mutta peräänkuuluttaa syventymistä ongelman ytimeen ja ehdottaa radikaalia ajatustapojen tarkistusta, elämän rankkuuden ja epätäydellisyyden kohtaamista.
Dysforia vai villitseminen
Suvaitsevaisuuden ja vihapuheen välinen alue on käymässä ahtaaksi. Äskettäinen mielipide-kirjoitus (Uusi Lahti 15.1) raportoi Suomen Kulttuurirahaston kouluihin lähettämästä oppaasta ” Inti Chavez Perez: Respektiä – Seksikirja pojille”. Olen tasa-arvon ja humanismin puolella ja kannatan suvaitsevuutta koskien myös seksuaalista erilaisuutta. Silti mainitun valistusoppaan viesti järkytti. Vaistonvarainen häveliäisyys estää siteeraamasta oppaan sisältöä, josta tunnen vain tuon mielipidekirjoituksen kuvauksen, jonka mukaan siinä opastetaan esimerkiksi ekaan anaaliyhdyntään, pornon kuvaamiseen, elinten kuvien ottamiseen ja lähettämiseen, seurasovellusten hakemiseen Play-kaupasta. Tapaus on osa ilmeisesti laajempaa ilmiötä, jonka tulisi herättää ja pelästyttää kasvattajat, vanhemmat sekä median ja nykyviestinnän kohteena olevat nuoret. Asiallinen informaatio on varmasti tarpeen, mutta varhaisiin seksuaalikokeiluihin yllyttäminen, viettielämän kiihottaminen on herkän ja ihmiselämän ainutkertaisen heräämisvaiheen vahingoittamista ja rikkomista.
Tietoisuus sukupuoli-identiteetistä on noussut oudosti valokeilaan. Ylä-asteikäiset nuoret kipuilevat homo-lesbo-hetero hämmennyksen vallassa kiikkuen vaihtoehtojen välillä. Ongelmat sukupuoli-luokituksessa, spekulointi kehonkuvasta, dysforiakertomukset ovat yhtäkkiä murrosiän etsinnän muodikkaita shokkitarinoita. Suorastaan kammottavia ovat kertomukset, joissa varhaisen teini-iän nuoret aloittavat kehoa muokkaavia hormonihoitoja ja jopa kirurgisia operaatioita. Miten ihmiskunta on selvinnyt viimeiset 5000 vuotta ilman näitä?
Malttamattomuus ja kasvamisen ahdistus
Kasvattajat, lainsäätäjät ja medisiina saisivat paneutua mm siihen, miten dysforiadiagnoosia hakevien määrä on kasvanut aikana, jolloin tästä aiheesta on tullut muodikas ikään kuin ajan hermolla oleva ilmiö. Samoin olisi kuunneltava niitä tapauksia, joissa esim 20-30 ikävuosien välillä oleva nuori on silponut itseään, pettynyt ja yrittänyt peruuttaa takaisin entiseen sukupuoleensa. Sametin kaltaisia tapauksia on ilmeisesti lisääntyvässä määrin.
Vuosisatoja toimineeseen kasvatuksen ideologiaan on kuulunut ajatus seksuaalisuuden vaatimasta kypsymisestä, odottelusta, oman kehon sisäisten viestien heräämisestä. Nuoret kaikkina aikoina ovat toki lipsuneet ja loikkineet luovuudella kylän normien yli, mutta koulun ja kirkon ylläpitämä kasvatus ja tapakulttuuri on suojellut niitä, jotka eivät vielä ole valmiita innostumaan eivätkä tunnista mitä eniten haluavat. Joillekin voi olla luonteva odottaa ”ekaa” kertaa 25 vuotiaaksi. Tätä nykyä 14 vuotiasta saatetaan nolouttaa ja pilkata, jollei hän taivu tai innostu seksikokeiluihin.
Kenelle jää vastuu, jos 14-20 vuotias nuori on jo ehtinyt sekoilla lukuisten partnereiden kanssa ja kantaa koko aikuisiän nolouden ja tahraisuuden taakkaa, häpeää höynäytyksestä, hyväksikäytöstä; tuntee uhrin tai tekijän syyllisyyttä ja oman eroottisen hienovirityksen tylsistymistä, iloisen vapauden ja täyttymyksen puutosta.
Viime kädessä vastuu on toki jokaisen oma. Me kannamme valintojen ja virheiden seurauksia. Vanhempien ja kasvattajien rooli on tärkeä, mutta hyvää tarkoittava suojeleva ja ohjaava käsi ei ulotu pitkälle.
Tuotteistettu häpeä ja tahrattu ilo
Nostan moitteen kohteeksi muutaman tahon, joilla olisi syy itsekritiikkiin. Mediateollisuus, TV, elokuvat, mainokset, viihdejulkaisut, videopelit käyttävät seksuaalikuvastoa säälimättömästi. Täällä luodaan kuvat ulkonäkömarkkinoista, supernäyttävistä nais- ja mies-hahmoista, kosmetiikan ja keinotehosteiden vääristämästä unelmakuorrutuksesta. Ei ole ihme, että kasvavan hämmentyneen nuoren kehonkuva ei vastaa huipputasoa ja onnen haavetta. Kysyn mikä on mediakuvaston rooli sukupuolidysforian esiin nousussa. Media ja viihdeteollisuus, sekoiluhakuinen bilekulttuuri ruokkii myös nuorten seksi-iän varhentumista epäterveellä tavalla.
Lopuksi katson – joidenkin yllätykseksi, että osasyyllinen on myös suvaitsematon vanhoillinen uskontokulttuuri. Useiden uskonnollisten suuntausten piirissä homoseksuaalisuus ja samanparinen rakkaus tuomitaan Raamattuun vetoamalla. Muutamiin jakeisiin nojaava tuomitseva sanoma luo häpeän, syyllisyyden ja torjunnan ilmapiirin, jossa omaa seksuaalisuuttaan nuoruuden hämmennyksen alla elävä nuori on mahdottoman edessä. Joko kieltää itsensä, teeskennellä ja pakottautua soveliaaseen lokeroon tai elää raastavan ristiriidan ja häpeän alla. Oman homouden torjunta, toiseen lokeroon samaistuminen voi houkuttaa.
Eugen de Blaasin maalaus Flirtti vuodelta 1904. Kuva: Wikipedia.
Uskonnollisen sukupuolijulmuus nojaa muutamaan argumenttiin. Raamattuargumentti: Homoseksuaalisuus on torjuttu ja heitä on vainottu jo Raamatun kirjoittamisen vuosisatoina, siis meilläkin on tämä oikeus. Moraaliargumentti: Homoseksuaalisuuden suvaitseminen olisi portti/lupa kaikenlaisiin perversioihin, pedofiliasta nekrofiliaan. Kolmas on luontoargumentti: Anatomia todistaa sukupuolielinten tarkoituksen ja VT:n jakeet alleviivaavat, ”Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät”.
Tieto ja eheyttävä ymmärrys
Vasta viimeisen sadan vuoden aikana maailma on edennyt lääketieteen, biologian, genetiikan, hormonitoiminnan, embryologian, neuropsykologian ja yksilön varhaiskehityksen tutkimuksessa tasolle, jossa voidaan asiallisesti pohtia ja arvioida homoseksuaalisuutta ihmisyyden ja yhteiskunnan kokonaisuudessa. Ihmiskunnalla on valtuus ja vastuu oppia ja muuttaa käsityksiä. Ihmisyyttä kunnioittava kristinusko Jeesuksen esimerkin rohkaisemana tulisi olla eturintamassa.
Ajatelkaamme esimerkkinä alussa kuvattua tyttöä, joka siirtyi kirurgisin toimin ja hormoni-intervention avulla mieheksi, pettyi ja yrittää siirtyä takaisin tytöksi, kokien nyt olevansa lesbo. Mitä jos vallalla olisi sallivampi homouden hyväksyvä kulttuuri, jossa tämä nuori nainen olisi voinut kokea lesbo-identiteettinsä ja hyväksyä itsensä jo alun perin käymättä kahden tuskallisen trans-operaation läpi?
Protestanttisen kristinuskon historiallinen kutsumus on ollut etsiä uutta eettistä kulttuuria ja jakaa lähimmäisyyden julistusta. Naissukupuolen syrjintä ja vuosituhansia jatkunut suvaitsemattomuus homoseksuaalisuutta kohtaan on hiljalleen alkanut muuttua. Raamatun ajan vuosisatoina homoseksuaaleja on vainottu ja naisia vähätelty. Meille on jätetty vastuu ja tehtävä korjata maailmaa.
