Helsingin yliopiston kirkkososiologian emeritaprofessori Eila Helanderin muistelmateos on kuvaus poikkeuksellisesta elämästä. Kallion työläiskotiin syntyneen tytön tie kulkee teologian opintoihin yliopistoon, useiksi vuosiksi kansainvälisiin tehtäviin muun muassa Afrikkaan ja Karibialle, professoriksi ja kirkollisen ja tiedemaailman vaikuttajaksi. Kirja onkin kuvaus luokkahypystä, koulutuksen tuomista mahdollisuuksista sekä suomalaisen yhteiskunnan ja naisen aseman muutoksista. Lahjakkaalle, työtä pelkäämättömälle ja oikeassa paikassa, oikeaan aikaan olevalle aukenee ovia, ja Helander astuu niistä kaikista.
On kuitenkin osin mysteeri, mistä nousee sellainen palo ja rohkeus, joka mahdollistaa kirjan kuvaaman elämän, tuntemattomaan hyppäämisen ja uuteen, jo etukäteenkin haastavaksi tiedettyyn lähtemisen kerta toisensa jälkeen. Vaasankadun vuokrakasarmin yksiöstä, Helanderin lapsuudenperheen ensimmäisestä kodista on pitkä matka yliopisto-opintoihin, puhumattakaan New Yorkin opintomatkoista tai lähdöstä yksin työhön Nairobiin, Tansaniaan ja Ugandaan. Ulkoisia puitteita tärkeämpiä ovat kai kuitenkin ne voimavarat, joita turvallinen lapsuus voi tuottaa, eikä sattumankaan rooli ole olematon. Myös työtä ja sen välillä armotontakin tekemistä on kasvuvuosien Suomessa arvostettu. Lukijalle välittyy joka tapauksessa kuva maailmasta kiinnostuneesta, kokemushaluisesta ja ehkä seikkailunjanoisestakin ihmisestä, jota johdattivat myös toisiinsa limittyvät ajatukset kutsumuksesta ja yhteiskunnallisesta vastuusta.
Helander kuvaa uusien tehtävien ja kulttuurien tarjoamia haasteita ja yllätyksiä hänet tunteville tuttuun, hieman toteavaan ja usein lakonisen huumorin sävyttämään tyyliin. Kirja tarjoaa lukijalle paljon mukaansatempaavia kertomuksia ja monet hyvät naurut. Päävaikutelma kaikesta koetusta välittyy lukijalle myönteisenä. Vaikka elämä on tarjonnut myös vastoinkäymisiä ja suruja, ennen muuta se piirtyy jälkikäteen esiin mahdollisuuksina, kokemuksina, oppimisena ja kasvuna. Etenkin Afrikan ja Karibian vuosien kuvauksista välittyy lämpö ja arvostus, vaikka kriittisiäkin näkemyksiä tuodaan esiin esimerkiksi uskontoon liittyvään valtaan tai naisten asemaan liittyen. Kriittinen katse kohdistuu toki myös kotimaahan ja omaan itseenkin. Edelleenkin moni kansainvälisissä tehtävissä ollut kuvaa, miten pahin kulttuurishokki koittaa palatessa yltäkylläiseen ja monella tavalla kehittyneeseen, mutta myös tyytymättömyyden ja esimerkiksi yksinäisyyden värittämään kotimaahaan. Helander itse kuvaakin ulkomaanvuosien merkitystä jakamalla elämänsä aikaan ennen ja jälkeen Afrikan.
Koska kirja käsittelee kansainvälistä työtä, uskontoa, tiedemaailmaa ja naisen elämää asiantuntijana, se ei voi olla olematta kantaaottava. Helander ei julista näkemyksiään uskonnollisesta vallankäytöstä ja väkivallasta tai naisten asemasta eri yhteyksissä, mutta ne tulevat kyllä esiin rivien väleistä ja riveiltäkin. Välillä pelkät kuvaukset erinäisistä tilanteista naisena tiedemaailmassa, kirkossa ja vaikkapa puolison roolissa työillallisilla puhuvat puolestaan.
Vaikka kirja kuvaa varsin työntäyteistä ja monien työelämän saavutusten täyttämää elämää, sen keskiöön nousevat ennen muuta ihmiset. Jo lapsuudessa perheen ja turvallisten aikuisten, myöhemmin ystävien, sukulaisten ja puolison arvostus tulee esille kirkkaana. Ihmiset kietoutuvat kuitenkin vahvasti myös työelämän kuvaukseen. Helander toteaa useampaan otteeseen, miten erilaisten tehtävien ja roolien kautta hän sai ”tavata ihmisiä, joita ei muuten olisi koskaan tavannut”. Tämä vaikuttaa olleen vilpitön ilonaihe. Lämmin suhde työtovereihin, opiskelijoihin ja tutkimusten informantteihin, ilo monenlaisista kohtaamisista ja yhteisöistä on mitä ilmeisimmin ollut Helanderille keskeinen osa työtä ja varmasti keskeinen voimavara työssä jaksamiseen kovissakin paineissa.
Myös sisua, päättäväisyyttä ja omanarvontuntoa on matkan varrella tarvittu. Kun tiedekunnan käytännössä täysin miesvaltaisen opettajakunnan edustaja neuvoo jatko-opintojen sijaan pohtimaan vakavasti avioliittoa, Helander lähtee toiseen tiedekuntaan ja aloittaa opinnot alusta. Kun kollega antaa Helanderin murskaavaksi kokemaa palautetta, hän palaa seuraavana päivänä takaisin ja iskee nyrkin pöytään. Joskus elämäkerroissa ja muistelmissa vastaantulevaa vanhojen kalavelkojen maksamista kirjassa ei kuitenkaan harrasteta. Vanhoja ei lähdetä ruotimaan syyllisiä ristiinnauliten.
Helander kirjoittaa muistelmateoksensa alussa, että hänen kirjaansa valitsemansa tarinat kuvaavat, miten hänestä on tullut sellainen kuin hän nyt on, mitä hän on elämän koulussa oppinut, ja mistä hänen elämässään pohjimmiltaan on kysymys. Näin kokee myös lukija. Mukaansatempaavasti luonnostellun ajankuvan ja kulloistenkin ympäristöjen, tehtävien ja tapahtumien kuvauksen lomassa ja kautta tulee esiin ennen muuta kirjoittaja itse, hänen oma äänensä ja persoonansa. Ilot, surut, liikutukset, epäilykset ja kasvun paikat välittyvät lukijalle, mutta ilman sentimentaalisuutta. Helander antaa lukijan tutustua itseensä, ja tässä onnistuminen tekee elämäkerrasta tai muistelmista aina jotain enemmän kuin vain elämäntapahtumien kuvauksen.
Kuulun itse niihin moniin, joiden Helander kertoo kirjan alussa kehottaneen häntä muistelmien kirjoittamiseen. Helander oli opettajani ja ohjaajani, ja työskentelimme yhdessä useita vuosia. Hän viihdytti meitä opiskelijoita ja kollegoja toisinaan anekdooteilla erityisesti ulkomaanvuosiltaan, ja näiden maistiaisten kuuleminen sai toivomaan kokonaista kirjaa professorin seikkailuista. Valmiin kirjan luinkin lähes kokonaan yhdeltä istumalta. Teos on tietysti varsin kiinnostava meille Eilan tunteville ja samoissa yhteisöissä toimineille, ja toi ainakin itselleni mieleen paljon lämpimiä muistoja. Vetävästi kirjoitettua teosta voi kuitenkin suositella kenelle tahansa ajankuvasta, naisen asemasta, teologiasta tai uskonnosta, tiedemaailmasta, kansainvälisestä työstä tai ihmisyydestä ja ihmisen elämästä kiinnostuneille. Poikkeuksellinen elämä voi tuottaa myös poikkeuksellista elämänviisautta, jota on nautinnollista lukea.
Arvioitu teos: Eila Helander: Kaikki muuttuu hyväksi. Väyläkirjat 2023. 224 s.
