Aloittakaamme FBI:stä. Sen johtaja James Comey piti äskettäin Washingtonissa sijaitsevassa United States Holocaust Memorial Museumissa puheen, jossa hän kannatti lisää ja parempaa opetusta holokaustista. Hän sanoi kehottavansa agenttejaan vierailemaan museossa, jotta he tajuaisivat, millaista pahuutta maailmassa on ollut ja on edelleenkin. Hän korosti, että toisen maailmansodan aikana ”hyvät ihmiset auttoivat murhaamaan miljoonia”. Ja vielä: ”Omassa mielessään Saksan, Puolan ja Unkarin ja monien muiden maiden murhaajat ja apurit eivät tehneet mitään pahaa.”
Viimeksi lausuttu suututti monet puolalaiset ja Comey sai kuulla kunniansa. On tietenkin sopimatonta rinnastaa Puola ja Unkari suoraan natsi-Saksaan. Natseilla oli selvä suunnitelma juutalaisten tuhoamiseksi, kun taas Puola ja Unkari olivat Saksan miehittämiä, Puola sodan alusta lähtien, Unkari vuodesta 1944 lähtien. Puolassa kuoli sodan aikana noin kolme miljoonaa juutalaista ja ehkä noin kaksi miljoonaa puolalaista.
FBI:n johtaja asetti sanansa harkitsemattomasti, mutta aivan pielessä hän ei ollut Puolan suhteen. Ennen toista maailmansotaa antisemitismi eli Puolassa vahvana. Sodan aikana Puolassa tapahtui puolalaisten ja juutalaisten välillä asioita, joita ei haluttaisi enää muistaa. Kommunismin sortumisen jälkeen on kuitenkin näyttämölle astunut historioitsijoita, jotka ovat tutkimuksillaan sohaisseet ampiaispesää ja aiheuttaneet kiivasta keskustelua siitä, onko myös puolalaisilla syytä tuntea syyllisyyttä juutalaisten tappamisesta sodan aikana.
Tunnetuimpia heistä on Jan T. Gross, joka kirjallaan Jedwabne pani prosessin alkuun 1990-luvun lopulla. Jedwabne oli pieni kaupunki koillis-Puolassa, jossa joukko kaupunkilaisia sulki noin 300 paikallista juutalaista latoon, joka sytytettiin tuleen. Sen he tekivät ilmeisen vapaaehtoisesti, omasta aloitteestaan. Tämä tapahtui kesällä 1941, kun operaatio Barbarossa oli alkanut ja natsit olivat valloittaneet siihen asti Neuvostoliiton miehittämän Puolan itäosan, jossa Jedwabnekin sijaitsi.
Grossin kirjasta lähti laaja keskustelu, jossa käytettyjä puheenvuoroja on toimitettu kirjoiksi, joita on käännetty englanniksikin. Grossin arvostelijat ovat huomauttaneet muun muassa, että tämä ei ymmärrä katkeruutta, jonka neuvostomiehitys oli puolalaisissa aiheuttanut. Olennaista siinä oli, että juutalaisia pidettiin varsin yleisesti miehittäjien liittolaisina.
Uusimmassa kirjassaan Golden Harvest (2012) Gross on käsitellyt sitä, miten puolalaiset hyötyivät juutalaisten tuhosta ja osallistuivat itsekin paitsi näiden taloudelliseen riistämiseen myös tappamiseen opportunistisista syistä. Kirjan mustavalkoinen kansikuva on paljonpuhuva: siinä ryhmä puolalaisia maalaisia on asettunut ryhmäkuvaan ikään kuin he olisivat retkellä. Vaikutelman pilaa kuvan tarkempi tutkiminen: kuvan etualalla maassa on luita ja pääkalloja. Itse asiassa kuvan ryhmä on sodan jälkeen Treblinkan tuhoamisleirin raunioilla kaivamassa tuhkansekaisesta maasta esiin natseilta aikanaan huomaamatta jääneitä juutalaisten koruja ja muita kalleuksia. Käymälöiden kohdat olivat tässä suhteessa erityisen tuottoisia, koska juutalaiset olivat arvelleet natsien jättävän käymälänaluset tutkimatta.
Gross toteaa kirjassaan monien puolalaisten olleen sodan jälkeen sitä mieltä, että Hitleriä oli kaikista kauheuksista huolimatta syytä kiittää yhdestä asiasta eli juutalaisten eliminoimisesta. Golden Harvest ei sovi luettavaksi herkille ihmiselle.
Myös uusi puolalainen elokuva Ida on omalta osaltaan liittynyt tähän keskusteluun ja aiheuttanut yhtä lailla kiivaita reaktioita niiltä puolalaisilta tahoilta, jotka eivät ole halukkaita tunnustamaan tavallisten puolalaisten osuutta juutalaisten tuhoon. Suomalaisissa elokuva-arvioissa on enimmäkseen kiinnitetty huomiota elokuvan muihin ansioihin, joita sillä riittääkin, ja päähenkilön juutalainen perhetausta ja hänen perheensä kohtalo on jäänyt vähemmälle huomiolle. Elokuva antaa ymmärtää, että juutalaisten taloa himoinneet puolalaiset naapurit olivat tappaneet muut perheen jäsenet saadakseen juutalaisperheen omaisuuden haltuunsa. Tässä oli kyse juuri siitä tappamiseen johtaneesta opportunismista, josta Gross kirjassaan kertoo useita esimerkkejä.
Eräät tahot vaativat, että elokuvan alkuun liitettäisiin jonkinlainen selitys, millainen tilanne Puolassa vallitsi sodan aikana, jotta katsojat ymmärtäisivät tulkita elokuvaa oikein. Tähän eivät elokuvan tekijät tietenkään ole suostuneet.
Puolalaisten vaikeus muistaa ja tunnustaa tiettyjä asioita menneisyydestään ei ole vain heidän ongelmansa. Se on laajempi ongelma, joka näkyy kaikissa entisissä kommunistisissa maissa, Venäjällä kaikkein vahvimmin. Stalinin rikoksia ei ole siellä vielä käsitelty riittävän avoimesti ja perinpohjaisesti.
