Mooses tulee

”Mooseksen läsnäolo tunkeutui elämäntodellisuuteemme sikiämisemme hetkestä alkaen. Meille Israelin pojille hänen käskynsä merkitsi veristä syntymää. […] Esinahkani rituaalinen irti leikkaaminen aiheutti verenvuodon, johon olin vähällä kuolla. Sillä ei olisi ollut merkitystä, koska kosminen järjestys riippui kuuliaisuudesta Tooraa kohtaan: sen vaaliminen oli arvokkaampaa kuin koko elämä. Kukaan meidän suvussamme ei edes ajatellut kyseenalaistavansa Tooran arvovaltaa, koska se oli Jumalan Sana, eikä kukaan kysynyt, miksi näin oli.”

André Chouraqui (1917–2007), jo nuoruudessaan ranskalaistunut ja sittemmin Israelissa merkittävän poliittisen uran tehnyt juristi ja kirjailija, oli syntyään Algerian juutalainen. Palkitussa kirjassaan Mooseksesta (Moïse, 1995) hän käy läpi kaiken, mitä Mooseksen hahmo merkitsee juutalaisille: maailman luominen, jota muistetaan jokaisena sapattina, Abrahamin kutsuminen, monoteististen uskontojen yhteinen kertomus, Egyptin orjuudesta vapautuminen, jonka vuoksi vietetään pääsiäistä, liiton solmiminen ja lain antaminen sekä kaikki muu.

Mooseksen kirjat, juutalaisen Raamatun kaikkein pyhin ja kristillisen Raamatun kivijalka, on länsimaiselle kristitylle useissa tapauksissa vieras kirja. Jopa sinnikäs Raamatun lukija, joka aloittaa urakkansa Genesiksen eloisilla kertomuksilla, uupuu usein Eksoduksen puolivälistä Leviticuksen kautta Numerin alkupuolelle jatkuviin rituaalilakeihin, jotka Israelin kansa saa Siinain vuoren juurella.

Kristillinen kirkko, joka on tottunut elämään Mooseksen lain vierauden ja etäisyyden kanssa, on halki historiansa selittänyt sitä kahdella tavalla: tulkitsemalla sitä vertauskuvallisesti ja Jeesukseen viittaavaksi tai näkemällä, että se on Jumalan laki erityisesti valitsemalleen kansalle, yksi universaalin pelastushistorian varhaisista etapeista.

Oman lisänsä kristilliseen Mooseksen kirjojen tulkintaan on tuonut pitkäkestoinen antisemitismi, jonka valossa uppiniskainen Israelin kansa on saanut lain rangaistukseksi alituisesta tottelemattomuudestaan. Tässä lukutavassa Mooseksen kirjojen vanha juutalainen merkitys kääntyy nurin niskoin: vaikka oppineessa juutalaisuudessa puhutaan lain ikeen kantamisesta, lain noudattaminen merkitsee juutalaisuudelle pohjimmiltaan kaikkea sitä hyvää, mitä psalmissa 119 sanotaan: iloa, hyvää elämää, luottamusta ja toivoa. Mooseksen kirjoissa on ilmaistuna juutalaisen identiteetin ydin.

Tämän numeron katsaus Moosekseen kulkee kronologisten välähdysten viitoittamaa reittiä pyhästä maalliseen ja juutalaisesta kristilliseen. Samalla käy ilmi, että aina, kun puhutaan Mooseksesta, puhutaan samalla paljon muustakin.

Sami Yli-Karjanmaa avaa varhaiskristillisyyden aikoihin Aleksandriassa vaikuttaneen Filonin, hellenisoituneen juutalaisen oppineen kuvaa Mooseksesta ja Mooseksen laista. Risto Nurmela valaisee Sigmund Freudin ambivalenttia suhdetta Moosekseen ja omaan juutalaiseen perintöönsä.

Mikko Ketola analysoi Mooseselokuvia ja televisiosarjoja viimeisen 60 vuoden ajalta. Näiden artikkelien välimaastoon lankeavassa omassa kirjoituksessani avaan Mooseksen ja hänen nimissään kulkevien kirjojen arvovallan murtumista ja puolustamista 1600-luvun lopun Ranskassa.

Matti Myllykoski
Vartijan 2/2017 pääkirjoitus.
Artikkelikuvassa on Mooses-patsas Kööpenhaminan tuomiokirkon ulkopuolella. Kuva: Blondinrikard Fröberg/Flickr (CC).