Suomen kansa tuntee Aarne Haapakosken (1904 – 1961) varmaankin parhaimmin Outsiderina, Pekka Lipposen seikkailujen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailujen kirjoittajana. Tuon parivaljakon ensiesiintyminen tapahtui radiokuunnelmissa, mutta 40–50 -luvuilla molemmat saivat myös omat kioskikirjasarjansa. Haapakoskella oli kirjailijana kunnianhimoisempiakin hankkeita kuten historiallinen romaani Purppurantekijä (1951). Teosta on usein pidetty jonkinlaisena vastavetona Mika Waltarin (1908 – 1979) Sinuhe egyptiläiselle, joka oli ilmestynyt 1945. Haapakoski oli kuitenkin kirjoittanut romaaninsa jo 1927 Pariisissa. Siellä hän oli antanut käsikirjoituksen Joel Lehtosen (1881 – 1934) luettavaksi. Lehtonen oli kehunut käsikirjoitusta ja palauttanut sen Dome-kahvilan kukkatelineeseen, joka oli toiminut heidän postilaatikkonaan. Sieltä se sitten varastettiin.
Haapakoski kirjoitti romaaniaan uudelleen kauan ja hartaasti 1946–51. Koska pienimpienkin yksityiskohtien tarkkuus oli hänelle tärkeää, hän oli ollut yhteydessä jopa erääseen alan professoriin Helsingin yliopistossa. Hänellä oli monipuolinen parin tuhannen teoksen kirjasto, ja hyllystä löytyi muun muassa Koraani. Haapakoskea kiinnostivat eri uskonnot yhtenä elämän ulottuvuutena, mutta teologiset pohdinnat olivat hänelle vieraita. Hän tarkastelee teoksissaan eri uskontokuntien edustajia rituaaleineen ja kaksinaismoraaleineen usein hieman koomisessa valossa.
Purppurantekijän, tuon noin 450 eaa. Foinikiaan, Persiaan ja Kreikkaan sijoittuvan romaanin alkupuolella kertojaminää Hadoramia kuohuttaa eräs raiskaustapaus, johon hänen Jahveen uskova Ahir-isänsä soveltaa Mooseksen lakia. Vaikka Hadoram ei rohkenekaan kyseenalaistaa tuomiota, se on hänestä epäoikeudenmukainen. Tarkastelen seuraavassa tuota oikeustapausta, sen seurauksia ja yritän määrittää rikospaikan.
1. Kaunis Edla-orjatar ja värjäysmestari Adam
Hadoram on varakkaan purppuravärjäämön omistajan poika. Hänellä on neljä vuotta vanhempi hulttioveli ja ankara isä päättääkin antaa esikoisoikeuden Hadoramille. Veli syyllistyy muun muassa varkauteen värjäämön varastosta ja isä tuomitsee poikansa orjaksi purppuramyllyyn kunnes tämä saa työllään korvatuksi aiheuttamansa vahingon. Ahir nojaa menettelyssään Mooseksen lakiin. Tilan talouteen ja värjäämöön kuuluu runsaslukuinen palveluskunta, joista suurin osa on orjia. Talon keittiöön on hiljattain ostettu orjaksi kaunis Edla. Tytön kauneus saa myös Hadoramin levottomaksi. Pian hän saa kuulla kauhean uutisen:
”… kaunis orjattaremme Edla oli yöllä joutunut katalan teon uhriksi. Sillä joku tuntematon mies oli väkivaltaisesti raiskannut hänet. Kuultuani tämän kuohahti sisimmässäni viha ja kysyin tiukasti, kuka oli ilkityön tehnyt?”
Hadoram kutsuu Edlan kuultavakseen ja saa tietää, että eräs Samon-kalastaja on kosinut tyttöä ja ilmaissut aikeensa myös Ahirille. Isä on luvannut ostaa kalastajalta kaikki hänen saaliinsa, niin että tämä lopulta voisi lunastaa ”morsiamensa” vapaaksi. Edla on käynyt iltaisin tapaamassa satamassa asuvaa sulhastaan ja nyt sieltä palatessaan joutunut pimeässä puistikossa raiskaajan uhriksi. Kamppaillessaan hyökkääjän kanssa Edla saa repäistyksi vaatekaistaleen tämän vaipasta. Hadoram tunnistaa heti väri- ja viinitahrojen perusteella, että vaippa kuuluu värjäysmestari Adamille. Lopulta Edlakin myöntää tunteneensa raiskaajan. Hadoram kertoo asiasta isälleen ja tämä kutsuu Adamin kuulusteltavakseen. ”Rikos on saava rangaistuksensa. Tulen tuomitsemaan molemmat osapuolet niinkuin Mooseksen laissa on kirjoitettu”, Ahir julistaa. Kohmeloinen Adam koettaa puolustella tekoaan ja ei sano muistavansa siitä mitään. Hän kertoo mielineensä Edlaa jo heti tämän nähtyään vaimokseen ja lupaa pitää tätä ”hellävaroen kuin hienoa maljakkoa”, jos vain saisi hänet itselleen. Adamin lopetettua isä julistaa tuomionsa, aivan kuin istuessaan tuomarina kaupungin portissa:
”Koska olet rikoksesi tunnustanut ja koska myös toinen osapuoli on kertonut tapahtumasta yhtäpitävästi, tuomitsen niinkuin Mooseksen laissa väkisinmakaamisesta on sanottu: ’Jos joku makaa kedolla väkisin orjattaren, niin maksakoon orjattaren isännälle viisikymmentä sekeliä hopeassa ja ottakoon orjattaren puolisokseen eikä hän saa tätä elinaikanansa hyljätä.’ Tämä on oleva tuomiosi.”
Aluksi Adam nurisee viidestäkymmenestä hopeasekelistä, mutta Ahir muistuttaa että kaupungin portissa Persian lain mukaan hänet olisi voitu tuomita kuohittavaksi. Loppujen lopuksi Adam itkee onnesta ja suutelee tuomitsijansa vaipanhelmaa kun tietää saavansa Edlan vaimokseen. Hadoram on järkyttynyt:
”Mutta vaikka tiesin isäni tuominneen tapahtuneen rikoksen lain mukaan, tuntui rangaistus minusta Edlaan nähden epäoikeudenmukaiselta. Ajattelin murheellisena, millaiseksi nuoren ja kauniin tytön kohtalo muodostuisi viisikymmentä vuotta vanhemman juopon miehen rinnalla.”
Saman päivän iltana istuessaan viinituvassa lapsuudenystävänsä Mattānin kanssa Hadoram kuulee tältä monta iljettävää tarinaa Adamin rietasteluista. Jo samana päivänä tämä on kehunut ”kuinka Edla tulee ilahduttamaan häntä kuin tuore ruoho nälkiintynyttä juhtaa.”
Lyhyesti selostamani tapaus antaa vain kalpean aavistuksen Edlan ja Samonin rakkaudesta. Vaikka Haapakoski ei varsinaisesti korostakaan Mooseksen lain nurinkurisuutta, voi kuvauksessa nähdä epäsuoraa kritiikkiä. Eikö näet laki suorastaan mahdollista rikoksen onnistumisen? Jos raiskaaja joutuukin maksamaan niin sanotun rahasakon, hän samalla kuitenkin saa lainvoimaisesti vaimon itselleen – jota ei ehkä muuten saisi. Uhri sen sijaan ei saa mitään hyvitystä vaan pahimmassa tapauksessa joutuu koko loppuelämänsä sietämään miehensä seksuaalista hyväksikäyttöä.
Raamatunkohta johon Ahir viittaa, on käännöksestä joka tunnetaan nimellä Raamattu 1933/38. Kysymyksessä on Mooseksen 5. kirjan jakeet 22: 25–29, joita on kuitenkin siteerattu hieman valikoiden. Kokonaisuudessaan kohta on seuraavanlainen:
”22: 25 Mutta jos mies makaa kihlatun tytön kedolla, käy häneen käsiksi ja makaa hänen kanssaan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, kuolkoon yksin. 26 Mutta tytölle älä tee mitään, sillä tyttö ei ole tehnyt kuoleman rikosta; tässä on samanlainen tapaus, kuin jos mies karkaa toisen kimppuun ja tappaa hänet. 27 Sillä hän tapasi hänet kedolla; kihlattu tyttö huusi, mutta hänellä ei ollut auttajaa. 28 Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan, 29 niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.”
Ahir soveltaa Mooseksen lakia siten, että puhuu isän ja tyttären sijaan isännästä ja orjattaresta. Hän ei viittaa tytön ”neitsyyteen” eikä ”kihloihin”, vaan näyttäisi vain olettavan, etteivät Edla ja Samon olleet ennen raiskausta kihloissa, vaikka suunnittelivatkin avioliittoa. On hieman epäselvää, mitä ”morsiameksi” kutsumisella tarkoitetaan kun Hadoram kertoo isän luvanneen ostaa kaikki Samonin kalat. Jos ”morsian” tarkoittaisi kihlattua, olisi tekoon sovellettava 22:25 jaetta, eli Adam olisi yksin tuomittava kuolemaan. Mutta ehtona tässä on, että teon on tapahduttava ”kedolla”, mikä tarkoittanee kaupungin ulkopuolella. Edlan kertomuksen mukaan Adam kuitenkin hyökkäsi ”Kuningas Hiiramin puistikon kulmauksessa”, mikä taas viittaisi pikemminkin kaupunginosaan. Tällaisesta tapauksesta Mooseksen laissa sanotaan aiemmin näin:
”22:23 Jos joku neitsyt on kihloissa miehen kanssa ja toinen tapaa hänet kaupungissa ja makaa hänen kanssaan, 24 niin viekää molemmat kaupungin portille ja kivittäkää heidät kuoliaiksi, tyttö siksi, että hän ei huutanut apua kaupungissa, ja mies siksi, että hän teki väkivaltaa lähimmäisensä morsiamelle. Poista paha keskuudestasi.”
Nyt molempien olisi siis kuoltava. Jakeissa ilmaukset ”kihloissa miehen kanssa” ja ”lähimmäisen morsian” näyttävät olevan synonyymeja. Yhtä kaikki, uhrin näkökulmasta mikään vaihtoehto ei ole hyvä. Uhri on syypää siksi, ettei ”huutanut apua kaupungissa”. Entäpä jos hänen suunsa oli tukittu? Miksi uhrin oletetaan huutaneen apua vain ”kedolla”, jossa häntä ei kuultu? Uhrin osasyyllisyys riippuu siis siitä, missä hän joutuu raiskatuksi. Nythän raiskaajan, joka haluaa nuoren tytön lailliseksi vaimokseen tarvitsee vain huolehtia että teko tapahtuu nimenomaan ”kedolla”.
Lain tarkoituksena, että raiskaaja ottaa uhrin vaimokseen ja huolehtii hänestä, on varmaankin teon hyvittäminen uhrille, mutta Haapakosken taitavasti kuvaamassa Edlan tapauksessa se näyttää vain irvokkaalta.
2. Traaginen loppunäytös
Ei kulu kauankaan kun Hadoram kuulee taas uutisia:
”Eräänä aamuna löydettiin vanha värjäysmestari Adam asunnostaan kuoliaaksi pistettynä ja hänen nuori vaimonsa Edla todettiin jäljettömiin kadonneeksi. Tämä oli ensimmäinen isäni huonekunnassa tapahtunut henkirikos ja järkytti meitä suuresti.”
Kolmen päivän etsiskelyjen jälkeen Edla löydetään Samonin asunnosta. Myös Samon pidätetään, koska epäillään hänen osallistuneen murhaan. Tämän veriteon oikeudenkäynti pidetään kaupungin portin oikeusistuimessa. Eräs tuomareista lukee käsittelyn alkajaiseksi syytteen:
”Tämä vaimo on katala murhaaja ja lisäksi on harjoittanut haureutta vieraan miehen kanssa. Katsokaa syytettyä, tuomarit, ja nähkää hänen julkea luontonsa ja röyhkeä käyttäytymisensä! Hän on murhannut säädyllisen ja hyvätapaiseksi tunnetun miehensä julmalla tavalla saadakseen hänen omaisuutensa ja päästäkseen harjoittamaan haureutta toisen miehen kanssa, jonka katson myös osalliseksi murhaan ja haureudenharjoittamiseen toisen miehen vaimon kanssa. Tuotakoon siis myös Samon Kalastaja oikeuden eteen, jotta voimme tutkistella häntä ja määrätä sekä hänelle että tälle murhaajattarelle ankarimman rangaistuksen Tyyron kaupungissa voimassa olevan lain mukaan.”
Istunto jatkuu todistajien kuulemisella, ja Adamin sisar sekä eräät naapurit ylistävät vuolain sanoin vainajaa ja herjaavat Edlaa. Moni sanoo kuulleensa Edlan uhanneen tappaa Adamin. Edlan puolesta puhuu kaksi hänen orjatoveriaan. Heidän mukaansa Edla on ”hyvin kunniallinen tyttö eikä hänellä ollut ketään muita miestuttavia kuin kalastaja Samon, jonka Edla oli aikonut ottaa puolisokseen.” Omassa puolustuspuheessaan Edla kuvailee vielä raiskaustaan sekä siitä rangaisukseksi saamaansa avioliittoa tähän tapaan:
”On totta, että iskin kuoliaaksi sen vanhan, irstaan pukin, jonka vaimoksi minut vastoin omaa tahtoani oli määrätty. (—) Jo ennen avioliittoamme hän kävi yön pimeässä kuin arosusi kimppuuni, repi vaatteeni ja makasi minut väkisin vielä silloin, kun olin neitsyt. Ja kun minut sitten pakotettiin hänen aviovaimokseen, hän kidutti minua ensimmäisestä päivästä lähtien mitä julmimmalla tavalla, koska minun oli vaikea sietää hänen haisevaa hengitystään ja hänen rietasta lähentelemistään. Mutta minä koetin kestää kaiken ja uskoin, että hän jonakin päivänä joisi niin paljon viiniä, että kuolisi ja pääsisin hänestä vapaaksi. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan tämä vanha, rietas pukki eli ja kidutti minua siihen saakka, kunnes vihani padot murtuivat ja iskin hiiliraudalla hänen kaljuun kalloonsa, jolloin hän heitti henkensä.”
Samoniakin kuulustellaan, ja tämän jälkeen tuomarit aloittavat neuvonpidon tuomiosta. Heissä on eri kansallisuuksiin kuuluvia ja eri jumaliin uskovia, joten laitkin hieman vaihtelivat. Hadoramin isä, Jahveen uskovana, edustaa Mooseksen lakia:
”Isäni taas nojautui Mooseksen lakiin ottaen esille sen lainkohdan, jossa sanotaan: Joka lyö ihmistä niin että hän kuolee, pitää lyöjän myös totisesti kuoleman. Tämän lisäksi hän esitti useita kohtia Mooseksen laista, jotka koskivat aviorikosta, haureutta ja surmaamista.”
Edlan kuolemantuomiosta ei ole epäselvyyttä, vaikka toteuttamistavasta onkin erilaisia näkemyksiä. Ahirin esitys saa kuitenkin kannatusta ja Edla tuomitaan ensin julkisesti häpäistäväksi ja sen jälkeen kivitettäväksi ennen auringon laskua. Samon saa kaksikymmentä paria raipaniskuja. Hadoram seuraa murheellisena tuomion täytäntöönpanoa.
Vaikka Edlan kuolemantuomio onkin itsestäänselvä, ihmetyttää että sen toteutustavassa päätetään noudattaa Ahirin ehdottamaa Mooseksen lakia. Eikö kenellekään tule mieleen, että tämän veriteon alkusyy on juuri Edlan raiskaukseen sovellettu Mooseksen laki? Jos Adam olisi kuohittu Persian lain mukaisesti, ei tätä murhaakaan olisi tapahtunut. Samon olisi aikanaan ostanut Edlan vapaaksi ja he olisivat voineet avioitua ja perustaa perheen. Koska Jahveen uskova Ahir katsoi kuitenkin oikeuden tapahtuneen hän ei ilmeisesti nähnyt tässä mitään syy- seuraussuhdetta.
3. Haapakosken kritiikki
Onnettomien tapahtumien sarjan täydentää vielä yksi episodi. Siinä Haapakoski esittää jo avoimesti kritiikkinsä. Sen lisäksi, että Ahirin elämää synkentää vanhimman pojan karkaaminen orjantyöstään, hän joutuu myös pahoinpitetyn kohteeksi:
”Eräänä varhaisena aamuna löydettiin isäni tajuttomana ja pahoinpideltynä Puunleikkaajan kadulta, vähän matkan päässä juudealaisten pyhätöstä. Häntä oli lyöty kasvoihin ja selkään, ja hän oli tajuton vielä kotiin kannettaessa.”
Tapauksella ei ole silminnäkijöitä mutta sitä pidetään kostotoimenpiteenä, koska kaupungin portin tuomareilla riittää vihamiehiä. Yllättäen Hadoram tapaa eräässä viinituvassa Samonin. Nähtyään miehen vihamielisen ilmeen Hadoram kysyy häneltä suoraan: ”Sinäkö aioit surmata isäni?” Hän mainitsee vielä, miten laki kohtelee surmaamisaikeissa ollutta pahantekijää. Samon vastaa hänelle halveksivasti:
”Mikä on laki, joka sallii häpeämättömän irstailijan viedä viattoman tytön kunnian ja palkinnoksi tästä saada tytön loppuiäkseen kidutettavakseen. Jos tyttö sitten epätoivoissaan pistää häpäisijänsä kuoliaaksi, julistaa lakinne tytön kivitettäväksi. Tämäkö on teidän lakinne ja oikeutenne! Tämäkö on sinunkin jumalasi laki, jumalan jota isäsi ja sinä pyhätöissänne palvelette? (—) Oikeutta todellakin! Eikö arosudella ole oikeus valita naaraansa, eikö lintu tee pesää kenen kanssa haluaa, eikö myös orjalla ole oikeutta ottaa haluamansa orjanainen! Mutta minulla, joka olen vapaa mies, vaikkakin köyhä ja alhainen, ei ole oikeutta ottaa omakseni naista, johon olen mieltynyt, vaikka nainen kuuluu omaan säätyyni ja mieli saada minut. Tämäkö on Tyyron oikeutta, tätäkö teidän jumalanne, pappinne ja tuomarinne pitävät oikeutena!”
Samonin sanat sattuvat Hadoramiin ja hän ymmärtää tämän tuskan. Samon kertoo seikkaperäisesti kuinka hän ruoskimispaalustaan päästyään on kaivanut Edlan ruumiin kiviröykkiöstä ja haudannut meren lepoon. Kertomuksensa lopuksi hän tunnustaa pahoinpidelleensä juovuspäissään Hadoramin isän ja luulleensa tappaneen hänet. Samonin aikeena on kolmen päivän kuluttua paeta kaupungista, mutta hän sanoo Hadoramille että tämä voi kyllä vangitakin hänet, sillä ”kivityskuolema ei minua pelota, sillä alistun siihen kernaasti Edlan tähden…” Hadoram ei vangitse Samonia ja jäähyväisiksi lausuu tälle monimielisesti: ”Jahve hyvittäköön sinulle kaiken sen vääryyden, minkä olet joutunut kaupungissamme kokemaan. Mene siis rauhassa!” – Kaiken näkemänsä ja kuulemansa jälkeenkään Hadoram ei voi vedota kuin samaan tahoon, jonka tietää aiheuttaneen Samonin kärsimykset!
4. Väärä tuomio?
Edellä selostettu on siis kerrottu Hadoramin näkökulmasta, sellaisena kuinka hän on sen kokenut ja miten se on häneen vaikuttanut. Vaikka Hadoram järkyttyykin isänsä päätöksistä, hän kunnioittaa tätä yli kaiken ja myös usko Jahveen Mooseksen lakeineen, näyttäisi liittyvän tähän kunnioitukseen ja olevan enemmän sitä kuin uskoa: ollakseen isälleen mieluinen hän jäljittelee tätä myös uskossa. Näin ollen, vaikka Edlan kohtalo järkyttääkin, on kaikki loppujen lopuksi mennyt aivan oikein. Kun Hadoramin kuvaukset Tyyroksen kaupungista ovat hyvinkin tarkkoja – Haapakoskella voisi olettaa olleen jopa kartta edessään – olisi hänen luullut huomanneen isänsä ehkä sittenkin erehtyneen. Vai eikö Hadoram itse tuntenutkaan Mooseksen lakia? Nyt on yritettävä löytää rikospaikalle.
Kertoillessaan Tyyroksen varhaishistoriasta Haapakoski ammentaa sekä Raamatusta että varmaan useistakin antiikin lähteistä ja historiateoksista. Purppurantekijä alkaa pitkähköllä lainauksella profeetta Hesekielin kirjasta, mutta rajaa sen niin, ettei siinä ennusteta Tyyroksen tuhoa. Tämän tekee kuitenkin vähän myöhemmin profeetta Sakarja, joka ilmestyy Ahirin taloa ympäröivälle muurille saarnaamaan. Mikäli lukija tuntee Tyyroksen myöhemmän historian, sen että Aleksanteri Suuri (356 – 323 eaa.) valloitti kaupungin 332 , antaa se lukukokemukselle oman lisämausteensa. Romaani sijoittuu aikaan jollain Tyyros jakaantui mantereella olevaan vanhaan kaupunkiin ja kahteen lähisaaristoon. Hadoramin maininta ”sillä meri on joka puolella suojanamme” paljastaa, että ollaan saarella. Mutta kummasta saaresta on kysymys? Paikannuksen kannalta eräs tärkeä lähde on Muinaisajan ihmeet –lehden numero 10/1934. Tyyrosta ja Sidonia esittelevässä artikkelissa kerrotaan:
”Hiram I yhdisti saaret, laajensi ne ulottumaan rantaan asti ja johti niihin vettä mantereelta. Saarten pohjois- ja eteläpuolelle rakennettiin muinaisajan aluksia varten erinomaiset satamat, joita mahtavat aallonmurtajat suojasivat ja jotka saaren halki kulkeva kanava yhdisti toisiinsa. Pienemmän saaren lounaiskulmassa oli Baalin eli kreikkalaisen Zeuksen temppeli. Suurempaan saareen rakennettiin kuninkaanpalatsiin liittyvä kaupunki, Agenor Baalin pyhäkkö, Astarten temppeli ja Melkartin uljas temppeli – Tyroon ylpeys – jonka aarteiden joukossa oli kaksi pylvästä, toinen kultainen, toinen smaragdinen. Itäisten muurien sisäpuolella oli Eurykhoros, tilava tori basaareineen liiketoimia varten. Siellä oli värjäämöjä, joiden haju ei ollut erityisen viehättävä. Kaupungin talot olivat ahdinkoon asti täynnä asukkaita ja monikerroksisia – vieläpä korkeampia kuin Rooman talot. Koko alueen laajuus oli 57,5 hehtaaria.”
(Suom. Ilmari Jäämaa ja Mika Waltari)
Kertoessaan veljestään Hadoram sanoo, ettei tätä nähty ”Jahven pyhätössä” mutta kylläkin ”Baalin temppelien pilaristossa tai temppelipapittarien seurassa”. Toisessa kohtaa humaltunut Mattān houkuttelee ystäväänsä Astarten temppelin pilaristoon ilakoimaan naisten kanssa. Hän on aiemmin myös kertonut Adamin vierailuista siellä: ”… Astarten papit rahaa ansaitakseen vuokrasivat yöksi papinkaapujaan, jotta vuokraajat temppelivirkailijoina saattoivat maata temppeliin pyrkineiden naisten kanssa ja papit puolestaan istua kaikessa rauhassa kaupungin viinituvissa.” Näiden mainintojen perusteella oltaisiin siis suuremmalla saarella. Käytännössä saaret olivat Hadoramin aikana täytemaalla yhdistetty toisiinsa, mutta varsinainen kaupungin keskus oli niistä isommassa. Nyt kysymys kuuluu, liittyisivätkö ”kuninkaanpalatsi” ja Edlan mainitsema ”Kuningas Hiiramin puistikko” jotenkin toisiinsa? Kun purppuravärjäämö sijaitsi Hadoramin kuvauksen mukaan ”parin sadan ruokomitan päässä kaupungin muurien ulkopuolella, lähellä vanhaa satamaa” voi Samonin asunnonkin olettaa olleen tuon matkan päässä. Matka on kuusisataa metriä. Näin ollen Edlalla oli kutakuinkin sama matka kuin Hadoramilla värjäämölle, koska orjat asuivat päärakennuksen takapihalla. Olisiko tuon kuudensadan metrin matkalla kaupungin muurilta satamaan ollut ”Kuningas Hiiramin puistikko”?
Tätä hahmotelmaani sekoittaa artikkelin maininta värjäämöjen sijainneista muurien sisäpuolella. Hadoramin kertomuksesta sukunsa vaiheista on käynyt kuitenkin ilmi, että isän purppuravärjäämö oli Tyyroksen suurin – mutta ei sen ainoa. Hadoramin viettäessä kaksikymmentävuotisjuhliaan siellä oli vieraina paljon purppurantekijöitä. Eräs selitys voisi olla, että Ahirin värjäämö oli erillään muista pienemmistä ja muurien ulkopuolella. Kun lukee Hadoramin seikkaperäistä kuvausta purppuran valmistuksen eri työvaiheista, tuntuu pikemminkin artikkelin väite virheelliseltä:
”Siellä oli monia tiilistä rakennettuja varasto- ja kuivaushuoneita, katoksia, missä värjätyt langat tuulessa kuivatettiin, pitkiä kivestä rakennettuja pöytiä, joiden ääressä taitavat kotilonmurskaajat vaskivasaroineen työskentelivät, puusta ja savesta tehtyjä altaita, joissa värjätyt kankaat huuhdottiin, sekä suuria lyijypatoja, joissa purppuraväri ja lipeä kiehutettiin. Kallioisella niemellä, värjäämöalueen uloimmassa laidassa, sijaitsi matala laituri, jonne purppurankalastajien veneet ja lautat saapuivat kuormiaan tyhjentämään. (—) Aamusta iltaan ratisivat orjien vääntämät purppuramyllyt, joissa vialliset ja alamittaiset kotilot jauhettiin halpojen kankaiden taikka karkean villan värjäystä varten.”
Olisiko tuohon monivaiheiseen prosessiin vielä ylimääräisenä kuulunut kotiloiden kuljetus muurien sisäpuolelle? Niin tai näin, vaikka Haapakosken miljöökuvaus onkin tarkkaa, hän sivuuttaa useita artikkelin mainitsemia tärkeitä paikkoja. On toki selvää, että jotain valintaa on täytynyt tehdä. Lauri Pohjanpään (1889 – 1962) aikalaisarvion letkautuksessa ”Haapakoski on kuitenkin etupäässä seikkailukirjailija, kirjassa ei oikein tahdo nähdä metsää puilta”, viitataan romaanin sisältävän aivan liikaa yksityiskohtia.
Onnistuin löytämään internetistä joitakin vanhoja Tyyroksen karttoja joihin on merkitty eräitä artikkelissa mainittuja paikkoja, kuten Eurykhoros saaren itäpuolella. Kiinnitän seuraavassa huomion vain suuremman saariosan
Kuva 1.
merkintöihin. Kuvassa 1 oleva Agenorin temppeli on ilmeisesti Hadoramin mainitsema ”Baalin temppeli”, Agenor oli mytologian mukaan Tyyroksen foinikialainen kuningas. Samassa kuvassa oleva Arx regia tarkoittaa kuninkaan linnaa. Kuvassa 2 on myös Kings palace mutta eri paikassa. Se on saaren eteläpäässä melko lähellä rantaa, joten se täsmäisi artikkelin mainintaan, että kaupunki rakennettiin liittymään palatsiin. Rakennusten nimitykset vaihtelevat kartoissa linnasta palatsiin, mutta ovat kuitenkin kuninkaallisia – harmi vain ettei niitä ole nimetty kuninkaansa mukaan. Mitä lähteitä artikkelin
Kuva 2.
kirjoittaja lienee käyttänytkään, niin historioitsija Josefuksen (37–100) kirjoituksessa Apionia vastaan (1. 17–18) kerrotaan Hiiramin yhdistäneen saaret ja rakennuttaneen palatsin sekä Melkartin temppelin. Artikkelissa mainittu kuninkaanpalatsi olisi tuon mukaan siis Hiiramin. Kuvassa 2 on kahteen kohtaan saaren itärannalle merkitty cisteru, jotka tarkoittavat jonkinlaista vedenottamoa, Hiiramhan johti saareen vettä mantereelta. Samassa kartassa on vielä Herkuleen temppeli, tyyroslaiset pitivät näet Herkulesta – toiselta nimitykseltään Melkart, purppuran keksijänä. Karttoihin ei ole merkitty Astarten temppeliä, Astarte oli kuun ja hedelmällisyyden jumalatar. Kuvan 3 muutoin pelkistettyyn karttapiirrokseen on merkitty kaikki Hiiramin rakennushankkeet, joiden arvellaan ajoittuvan noin 1000 eaa. Vaikka karttojen topografioissa onkin eroja, olennaista Edlan raiskauksen kannalta on, että niihin on vaikea sijoittaa sellaista ”ketoa”, johon Ahir Mooseksen lakiin vedoten tuomionsa perustaa.
Kuva 3.
On selvää, että Mooseksen laissa ”kedolla” on haluttu ilmaista nimenomaan jotain ”kaupungille” vastakkaista. Miksi se muuten olisi mainittu? Mutta ei ole yksiselitteistä, mitä ”kedolla” täsmällisesti tarkoitetaan. Jos, kuten ensimmäiseksi tulee mieleen, se on luonnontilassa olevaa joutomaata, se ei silloin tarkoita ”puistikkoa” joka taas ymmärretään ihmisen tekemäksi rajatuksi alueeksi patsaineen, suihkulähteineen ja istutuksineen. Uudessa Raamatun käännöksessä tämä epämääräisyys onkin korjattu ilmaisuilla ”kaupungin ulkopuolella” ja ”asutuksen ulkopuolella”. Jälkimmäisestä voisi tehdä anakronistisen johtopäätöksen, että muurin ja sataman välinen alue ei voinut olla ”asutuksen ulkopuolella” koska Samon asui satamassa. Tämä merkityssisältö siis osoittaisi, ettei tuo kuusisataa metriä voinut olla Mooseksen lain tarkoittamaa aluetta. Mutta Ahirin puhe vanhan käännöksen mukaan ”kedosta”, on eniten ristiriidassa ihmisen rakentaman ”puistikon” kanssa. Olen edellä pitänyt ikään kuin itsestäänselvyytenä että ”puistikko” olisi ”kuninkaanpalatsin” yhteydessä, mutta näin ei tarvitse olla: vaikka se olisi erilläänkin siitä, se ei muuta sitä ”kedoksi”.
Miksi nyt tällainen parran pärinä yhdestä muurin paikasta? Kyseessähän on kaunokirjallinen teos ja kirjailijalla taiteellinen vapaus. Kun useita kymmeniä salapoliisiromaaneja kirjoittaneen Outsiderin täytyi olla noiden teostensa loppuratkaisuissa looginen ja päätelmäketjujen aukottomia, ei oikein tunnu todennäköiseltä että hän nyt Haapakoskena olisi tässä historiallisessa romaanissaan tehnyt kömmähdyksen. Olisiko hän piilokirjoittanut teokseen Ahirin väärän tuomion, jota isäänsä ihaileva Hadoram ei huomaa? Ahirin siteeraus ”Jos joku makaa kedolla väkisin orjattaren…” ohittaa niin ”neitsyet” kuin ”kihlatut”, mutta korostaa ”ketoa” koska se on tuomiossa juuri ratkaiseva tekijä. Jos oikeudenmukaisen tuomion – mikä olisi pitänyt tehdä kaupungin portissa – seurauksena sekä Adam että Edla olisi tuomittu kuolemaan, niin olisiko Ahir nyt pelastanut heidän henkensä puhumalla ”kedosta”, vai halusiko vain säästää hyvät työntekijänsä keittiöön ja värjäämöön, ja olivathan vielä lisäksi ne ”viisikymmentä hopeasekeliä”? Kun Haapakoski Samonin puheenvuorossa kritisoi lakeja ja uskontoja, piilottaisiko hän romaaniinsa vielä vaihtoehdon jossa Ahir antaa tietoisesti väärän tuomion? Tällainen ei olisi vallan tavatonta salapoliisiromaanien kirjoittajalta. Tapaushan on näet Ahirin kannalta varsin surkuhupaisa, koska lopputulos oli sama vaikka siihen päädytäänkin monien onnettomien käänteitten kautta. Hadoramista taas paljastuisi, ettei hän tuntenut Mooseksen lakia.
Kiitokset kirjailijan tyttärelle Kristiina Hakalalle ja FT Antti Lampiselle!
Lähteet:
Haapakoski, Aarne: Purppurantekijä. WSOY, Porvoo, 1951.
Muinaisajan ihmeet osa 1. Julkaissut J. A. Hammerton ja suomeksi toimittaneet Ilmari Jäämaa ja Mika Waltari. WSOY, Porvoo, 1934. (”Tyros ja Sidon, Foinikian kaupungit” -artikkelin kirjoittanut W. Ewing.)
Outsider: Kuoleman varjostama. Sisältää Simo Sjöblomin esipuheen ja lyhyen kirjailijan esittelyn. Kustannus Oy Jalava, Helsinki, 1986.
Pohjanpää, Lauri: Teosarvio. Arvosteleva kirjaluettelo 6/1951.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Auac67af28-fadf-4e65-a031-109ae4ba9352
Raamattu 1933/38. http://www.nic.funet.fi/pub/doc/bible/finnish/1933,38/5Moos.22.html
