Teoksen Others and the Construction of Early Christian Identities kansi.
Others and the Construction of Early Christian Identities kokoaa yhteen varhaisen kristikunnan viholliskuvia ja identiteetin muodostumista tutkineen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tutkimusryhmän tuloksia.
Oman ryhmän identiteetin vahvistamiseksi tarvittiin erottelua oman ryhmän ja muiden välillä. Tässä erottelussa muita ryhmiä ei kuvailtu objektiivisesti, vaan heitä kuvattiin vain joidenkin piirteiden – todellisten tai keksittyjen – avulla. Muut ryhmät myös helposti niputettiin toisin uskovien joukoksi.
Historiantutkimuksen haasteena onkin ollut näiden ryhmien erottaminen toisistaan ja sen määrittely, minkälaista uskonnollista näkemystä kukin ryhmä on edustanut. Näkökulma tutkimusryhmän kirjassa on kuitenkin tietoisesti toinen kuin erilaisten uskonnollisten ryhmien historiallisesti tarkka kuvaus. Pääpaino teoksessa on siinä identiteetin muodostumisen prosessissa, jossa näitä toisia ryhmiä tarvittiin oman identiteetin vahvistamiseksi.
Useassa artikkelissa tulee esiin, miten toiset varhaiskristilliset ryhmät koettiin jopa pakanoita vaarallisemmiksi uhkatekijöiksi oman ryhmän identiteettiä vahvistettaessa. Varhaisten kristittyjen polemiikki muita kristillisiä suuntauksia kohtaan onkin usein sangen kovasanaista ja kärjistettyä.
Varhaisemmassa kristillisessä raamatuntutkimuksessa fariseukset on usein nähty Uuden testamentin kuvausten valossa Jeesuksen päävastustajina ja koko juutalaisuuden edustajina. Raimo Hakolan mukaan Uuden testamentin kuvaukset fariseuksista liittyvät kuitenkin olennaisesti varhaisen kristillisen identiteetin muodostumiseen.
Stereotypiat tiukasti lakiin pitäytyvistä fariseuksista palvelivat varhaiskristillisiä yhteisöjä kirkastamalla ihmistä kunnioittavaa Jeesusta, joka tulkitsi lakia rakkauden näkökulmasta. Niinpä kuvauksia teeskentelevistä fariseuksista, jotka vastustavat joko Jeesusta tai varhaisia kristillisiä yhteisöjä, ei tule nähdä historiallisesti todenmukaisina. Nämä kuvaukset ovat kuitenkin osaltaan vaikuttaneet kristittyjen juutalaisvastaisiin asenteisiin.
Samankaltainen uudelleen ajattelu kuin fariseusten osalta on tarpeen ja mahdollista sosiaalisen identiteetin tutkimuksen avulla myös suhteessa Paavaliin ja hänen vastustajiinsa, Nag Hammadin kirjoituksiin ja moniin muihinkin varhaisen ”kristillisyyden” edustajiin. Paavalin sosiaalisen identiteetin häilyvyyteen tällainen tutkimus tuo lisää valaistusta, mutta jättää silti ensimmäisen vuosisadan suuren teologin tuotannon kovin vaikeaselkoiseksi ja paikoin kovin epäjohdonmukaiseksi.
Kun uusimpaan Paavali-tutkimukseen on tullut vahva painotus Paavalin juutalaisuudesta, esittää Nina Nikki mielenkiintoisessa artikkelissaan, että Paavali olisikin, varsinkin myöhäisimmässä tuotannossaan, ollut sosiaaliselta identiteetiltään vahvasti ei-juutalainen etnisestä ja uskonnollisesta taustastaan huolimatta.
Outi Lehtipuu nostaa esille tärkeän teeman kysyessään, miksi juuri ylösnousemususkosta tuli varhaiskristillisyydessä vedenjakaja. Oikeaan kristinuskoon ei riittänyt pelkästään, että uskoi Jeesuksen ylösnousemukseen, vaan useimpien ryhmittymien mukaan ylösnousemukseen piti uskoa juuri oman ryhmän määrittelemällä tavalla. Nyt vastaus tähän jää hieman puutteelliseksi, kun asiaa tarkastellaan kahden Nag Hammadin kirjoituksen valossa. Lehtipuun artikkeli sopisi vallan mainiosti myös osaksi laajemmin ylösnousemususkoa tai varhaisen kirkon uskonnollisen ajattelun kehittymistä käsittelevää teosta.
Artikkelikokoelma avaa hyvin ja mielenkiintoisten esimerkkien avulla sosiaalisen identiteetin muodostumisen merkitystä varhaisessa kristillisyydessä. Sosiaalisen identiteetin näkökulman hyödyllisyys historiallisessa tutkimuksessa ei jää lukijalle epäselväksi. Ehkä näin monen kirjoittajan ei olisi tarvinnut perin juurin selvittää sosiaalisen identiteetin tutkimuksen taustaa ja esitellä tutkimusmetodia siinä laajuudessa kuin se kirjan alkuosassa tulee esiin, yksi tähän johdatteleva artikkeli teoksen alussa olisi riittänyt.
Kirjan loppupuolella näitä teorioita ei enää esitelläkään, vaikka niissäkin näkökulmaa varhaisiin kristillisiin suuntauksiin tarkastellaan pääsääntöisesti toisten ryhmittymien sosiaalisen identiteetin kautta. Poikkeuksena tästä voi pitää Päivi Vähäkankaan mielenkiintoista artikkelia pseudoklemensiläisen kirjallisuuden taustayhteisöstä. Vähäkangas tarkastelee kriittisesti tutkimuksessa esiteltyjä arviointeja yhteisön teologiasta suunnilleen perinteiseen tapaan mainitsematta sanallakaan ryhmän sosiaalista identiteettiä.
Lukijan kannalta tarpeetonta toistoa on monen kirjoittajan problematisoima käsite gnostilaisuus. Jos kirjan kirjoittajat olisivat käyneet keskenään keskustelua esimerkiksi Paavalista tai Nag Hammadin kirjoitusten taustayhteisöstä, kirja olisi vieläkin mielenkiintoisempi.
Niko Huttusen artikkelissa tarkastellaan kristittyjä toisten silmin. Huttunen tuo esille, etteivät selvästi toisista – tässä tapauksessa kristityistä – kirjoitetut arviot suinkaan ole aina kielteisiä, vaan toiseudesta huolimatta suhtautuminen saattaa olla yllättävänkin positiivista. Kirjan alkupuolen luettuaan lukija jää miettimään, miten nämä kuvaukset palvelevat antiikin kirjailijoiden oman sosiaalisen identiteetin vahvistamista. Niitäkään tuskin voi pitää realistisina kuvauksina varhaisista kristityistä.
Marika Rauhalan ja Maijastiina Kahloksen artikkelit avaavat ennakkoluulojen ja oletusten merkitystä sille, miten toisiin ryhmiin ja heidän toimintoihinsa suhtaudutaan. Vaikka molemmissa artikkeleissa on kyse antiikin teksteistä ja ryhmistä, käsittelytapa tuo helposti mielleyhtymiä myös omaan aikaamme. Voisiko tämän kaltainen antiikin tekstien ennakkoasenteita paljastava tutkimus auttaa ymmärtämään myös oman aikamme kärjistyneitä tilanteita tai omia ennakkoasenteitamme?
Kokonaisuutena kirja valaisee hyvin, miten varhaisen kristillisyyden tutkimus on perinteisen tekstien tutkimuksen ohella rikastunut monitieteellisestä lähestymistavasta. Uskonnollista retoriikkaa tutkiva ei tänä päivänä voi enää sivuuttaa sosiaalipsykologista näkökulmaa.
Arvioitu teos:
Others and the Construction of Early Christian Identities. Edited by Raimo Hakola, Nina Nikki & Ulla Tervahauta. Publications of the Finnish Exegetical Society 106. Helsinki 2013.
