Matkalla islamilaisessa Suomessa.

Mitä näkyy matkalla islamilaisessa Suomessa?

Marko Juntuselle myönnettiin kuluvana vuonna tiedonjulkistamisen valtionpalkinto teoksesta Matkalla islamilaisessa Suomessa. Juntunen, joka on Lähi-idän ja islamin tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa sekä arabian kielen kääntäjä ja tulkki, selvittää kirjassaan, ovatko lähiöiden muslimiyhteisöt oikeasti turvallisuusuhka, kuten julkisuudessa on usein väitetty, ja johtuvatko lähiöiden levottomuudet muslimeista. Hän tutkii eri ryhmien vastakkainasetteluja, esimerkiksi törmäyksiä kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välillä ja muslimitaustaisten maahanmuuttajien keskinäisiä ristiriitoja. Hän tarkastelee, miten eri tavoin islamia Suomessa tulkitaan ja harjoitetaan ja miten muslimit ovat Suomessa järjestäytyneet. Hän kertoo myös, miten muslimitaustaiset tulijat ovat sopeutuneet Suomeen ja millaisia kokemuksia heillä on kotouttamisesta. Lopuksi hän on kiinnostunut siitä, miten nuoret toisen polven maahanmuuttajat tai Suomeen pieninä lapsina tulleet kokevat elämänsä ja identiteettinsä lähiössä tai muslimeina.

Tärkeää Juntuselle on läpi kirjan osoittaa, että maahanmuuttajat eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan tulijoiden koulutus, poliittinen ja uskonnollinen tausta, varallisuus ja se,  onko esimerkiksi itse osallistunut aseelliseen toimintaan, merkitsevät enemmän kuin lähtömaa. Juntunen esittää, että sunneilla ja shiioilla on ollut Suomessakin ristiriitoja ja erimielisyyksiä mutta että ne kietoutuvat vahvasti politiikkaan ja poliittiseen ja radikaaliin islamiin.

Tutkimuksen lähteet ovat hyvin monipuoliset ja laajat. Juntunen on tarkastellut läheltä Turun Varissuon asukkaiden elämää vuosina 2005–2018. Hän keräsi laajan satojen tuntien haastatteluaineiston ja yli seitsemänsataa sivua muistiinpanoja Varissuon elämästä. Lisäksi hän käyttää arkistolähteitä Siirtolaisinstituutista sekä lehtijuttuja Turun Sanomista sekä paikallislehti Kulmakunnasta taustoittamaan sitä, kuinka Varissuosta tuli väestöltään monimuotoisempi kaupunginosa. Juntunen taustoittaa myös yleisesti maahanmuutosta ja islamista esimerkiksi suomalaisessa mediassa tai puoluekentässä käytyä keskustelua lainauksilla eri medioista. Erityisen kiinnostavia lähteitä Juntusella olivat arabiankieliset lähteet, sosiaalisen median ryhmät, foorumit, sivustot ja lehdistö, sillä ne eivät kielen vuoksi ole kovin helposti käytettäviä.

Tutkimustaan varten Juntunen teki kenttätutkimusta asumalla itse Varissuolla ja haastattelemalla siellä asuvia, niin kantasuomalaisia kuin maahanmuuttajia, niin kristittyjä kuin muslimeja. Hän haastatteli ja tutustui tutkimustaan varten islamiin sekä liberaalisti että konservatiivisesti suhtautuviin muslimitaustaisiin ihmisiin. Juntusen aineistossa puhuvat islamiin välinpitämättömästi tai kriittisesti suhtautuvat muslimitaustaiset maahanmuuttajat sekä kantasuomalaiset käännynnäiset. Hän tutustui myös Suomessa toimiviin ja Suomeen kytköksissä oleviin islamilaisiin yhteisöihin ja näiden julkaisuihin. Läpi kirjan Juntunen antaa maahanmuuttajien ja tutkimuskohteidensa puhua omalla äänellään ja lainaa pitkiä otteita käydyistä keskusteluista.

Juntunen perehtyy tutkimuskohteensa Varissuon lähiön historiaan aina sen perustamisesta 1970-luvulta alkaen ja selvittää, miten ensimmäiset pakolaiset Vietnamista otettiin vastaan. Miten Persianlahden sota toi uudet pakolaiset, miten lama tai vuoden 2015 pakolaiskriisi vaikutti pakolaisten kohtaamiseen ja miten yhteiskunta on ottanut vastaan pakolaisia eri aikoina?

Seuraavaksi Juntunen selvittää, miten väkivaltaa ja aseellisia konflikteja paenneet saivat uuden elämän Suomessa alkuun ja kuinka tänne oikein tultiin. On mielenkiintoista seurata hänen kertomuksiaan eri medioista, joita maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat ovat käyttäneet, sillä tämä maailma on lukijalle täysin vieras, jos ei itse osaa arabiaa. Erilaiset konfliktit ja väkivalta ovat olleet kiinteä osa pakolaisten menneisyyttä, ja muistot esimerkiksi kidutuksesta ja vankeudesta vaikuttavat monien arkeen edelleen ja yhdistävät tulijoita. Tulijoiden läheiset ovat hajaantuneet ympäri maailmaa, ja arkea on yhteydenpito heihin eri kanavien mutta erityisesti älypuhelinten avulla. Viestinnän helpottuminen on mahdollistanut entisen kotimaan tapahtumien ja politiikan reaaliaikaisen ja yhteisöllisenkin seurannan, mutta se ei ole poistanut epävarmuutta ja pelkoa konfliktialueille jääneiden läheisten puolesta.

Luvussa ”Kiistanalainen islam” Juntunen tutustuu erilaisiin muslimeihin ja islamilaisiin yhteisöihin Suomessa ja esittelee niiden moninaisuutta. Hän avaa myös Suomen islamilaisten yhteisöjen historiaa ja sitä, miten ne ovat muotoutuneet sellaisiksi kuin ovat. Juntunen löytää yhteyksiä kansainvälisiin islamilaisiin tahoihin ja kuvaa erityisesti, miten Saudi Arabian wahhabilaisuus on vaikuttanut suomalaiseen islamiin tarjoamalla rahoitusta ja konservatiivista saarnatukea ja kuinka joissakin yhteisöissä tämä on otettu vastaan. Monia Suomeen tulleita muslimeita tänne on vetänyt se, että radikalismia on ollut vähän, ja tulijat ovatkin olleet innokkaita paljastamaan viranomaisille sekä lähtömaan vainoajiaan että radikalismin edustajia, jos heitä on Suomeen tullut.

Juntunen esittää ongelmaksi, että Suomen viranomaisilla ei ole ehkä ollut osaamista tai resursseja aina selvittää näitä tapauksia tehokkaasti. Nykyisin internet tarjoaa valtavat määrät erilaista uskontulkintaa edustavia sivustoja ja yhteisöjä, joista tulijat voivat etsiä neuvoja arkeensa ja löytää omaa, konservatiivisempaa tai liberaalimpaa tulkintaansa tukevia auktoriteetteja. Samoin Varissuolla erilaiset muslimit etsiytyvät omiin yhteisöihinsä, jotka saattavat olla myös ulossulkevia. Lähtömaiden konflikteja ei kuitenkaan haluta toistaa, joten erilaisia poliittisia tai uskonnollisia kantoja edustavat pyrkivät itse välttelemään kohtaamisten kuumenemista.

Juntunen osoittaa, että nuorille ”vakkelaisuus” eli identifioituminen Varissuon lähiön asukkaaksi on identiteettinä irrallaan uskonnosta tai kansallisuudesta ja välillä jopa niitä tärkeämpi. Sama kosmopoliittinen ilmapiiri ja tuttujen läheisyys, joka on saanut aikuiset maahanmuuttajat ympäri Suomea muuttamaan juuri Varissuolle (tai muihin vastaaviin monikulttuurisiin lähiöihin), tekee siitä monille nuorille turvallisen kodin, jossa kaikki tuntevat toisensa erilaisten sukulais- tai ystävyyssuhteiden kautta.

Lähiön monimuotoisuus tekee siitä myös eri tavalla rasismista vapaan kuin valtakulttuurin hallitsemista alueista. Juntunen näyttää kirjassaan, että eri kulttuurien välissä elävät nuoret eivät omaksu vaikutteita sokeasti ja pureksimatta vaan haastavat sekä vanhempiensa perinteitä ja erilaisia käsityksiä islamista sekä julkisuudessakin heihin kohdistettuja rasistisia ennakkoluuloja. Usein tämä tapahtuu huumorin keinoin. Juntunen antaa samasta esimerkkejä myös aikuisten kohdalta.

Lasten ja nuorten kohdalla kitkaa kantasuomalaisten ja maahanmuuttaneiden välillä ovat luoneet esimerkiksi kasvatuskysymykset, joista on erilaisia näkemyksiä myös maahanmuuttaneilla. Osa oli sitä mieltä, että he olivat paenneet nimenomaan lähtömaan tukahduttavaa kulttuuria, eivätkä kaivanneet sen voimistamista. Osa oli pettyneitä siihen, että virallisesti Suomessa korostettiin lasten kulttuurillisen identiteetin tukemista, mutta lapsille tarjottu arabian opetus oli riittämätöntä ja käytännössä hyväksyttiin kulttuuri niiltä osin kuin se sopi yhteen suomalaisen liberaalin ja sekulaarin kulttuurin kanssa.

Juntunen pitää yleisesti läpi kirjan ongelmallisena maahantulijoiden kulttuurillistamista. Tällaista oli tehty jo 1980-luvulla Suomeen tulleille pakolaisille. Juntunen esittää, että kulttuuristaminen ei riittävästi huomioi maahantulijoiden yksilöllisiä tilanteita ja heidän yksilöllistä taustaansa. Lähtömaa tai identifioituminen muslimiksi ei useinkaan yhdistä ihmisiä riittävästi, ja kulttuurillistamisen alle jäivät myös piiloon yksilöiden kokemat erilaiset kärsimykset ja vaikeudet ja syyt, joiden vuoksi lähtömaista oli alun perin paettu.

Sinänsä hyväntahtoinen puhe kulttuurien kohtaamisista estää myös käsittelemästä monimutkaisia, esimerkiksi politiikkaan ja uskon tulkintoihin liittyviä ongelmia ja ristiriitoja, joita on ilmennyt myös samasta maasta tulleiden kesken. Juntunen painottaakin kirjassaan ihmisen kohtaamista ihmisenä, ja sitä toki myös hänen käyttämänsä kenttätyön menetelmä on tukenut.

 

Arvioitu teos: Marko Juntunen, Matkalla islamilaisessa Suomessa. Vastapaino 2020.


Laura Väisänen.

Kirjoittaja

Kirjoittaja on uskonnon, historian ja elämänkatsomustiedon opettaja, joka yhdistelee intohimojaan työhön ja tutkimukseen historianelävöitysharrastuksessaan. (Kuva: Antti Kuparinen).


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.