Ihmeellinen ääniradio ja sen vaikutukset
Varhaisin musiikillinen muistoni ajoittuu vuoteen 1966. Tuolloin, noin 5-vuotiaana, yritin selvittää itselleni radion ihmeellistä toimintaperiaatetta: miksi siitä kuuluu ääntä, vaikka sen sisällä ei ole ketään? Yhtä näistä analyyttisista hetkistä säesti juuri sen aikana radiossa soimaan alkanut laulu, jonka vieraskielisistä sanoista en tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta jonka alussa ja säkeistöjen välissä toistunut johdantomelodia iskostui pysyvästi 5-vuotiaan tajuntaan.
Vasta vuosia myöhemmin selvisi, että kyseessä oli The Beatles -yhtyeen Eleanor Rigby, jonka satuin juuri tuolloin kuulemaan ensimmäisen kerran.
Näiden välivuosikymmenien ajan Sir Paul McCartneyn musiikki on ollut toisinaan soittolistani kärjessä, toisinaan sen hännillä. (Ja olen pomppinut, huutanut ja laulanut tuhansien muiden lailla Helsingin Olympiastadionilla McCartneyn konsertissa kesällä 2003.) McCartney´sta on tehty useita kirjoja, hän on julkaissut eräänlaisen elämäkerran ja tietysti ollut julkisuudessa koko ajan. Siksi Paul Muldoonin toimittamaan kaksiosaiseen ja nelikiloiseen kirjapakettiin tarttuu lievän epäilyksen valossa: tuoko Elämä & sanat mitään uutta siihen julkisuuskuvaan, joka on rakennettu 60 vuotta vaikuttaneesta, kohta kahdeksankymppisestä, edelleenkin kolmen tunnin mittaisia keikkoja heittävästä basistista?
Mielestäni tuo.
Elämä & sanat 1-2 perustuu viiden vuoden aikana (2015-2020) tehtyihin Paul McCartneyn haastatteluihin, joita oli yhteensä noin 50 tuntia, ja joista viimeiset toteutettiin nykyaikaisesti videopuheluina. Niiden fokus ei ollut kysymyksissä, joita on vuosien mittaan esitetty, kuten: ”Oliko Eleanor Rigby todellinen henkilö”, ”Mistä kertoo Once Upon a Long Ago?”, ”Kertooko laulusi Fixing a Hole huumepiikin pistämisestä?”, ”Onko Helter Skelter -laulun aihe oikeasti leikkipuiston liukumäki?”.
(Vastaukset: Ei. Ei mistään. Ei. Tavallaan.)
Elämä & sanat ei myöskään erityisesti käsittele The Beatles -yhtyettä. Se ei juuri avaa McCartneyn sävellysten musiikillista rakennettakaan. Se kertoo sanoista. McCartney on valinnut 154 sanoitustaan, jotka toimivat ikään kuin alustuksina kuvaamaan olosuhteita, tilanteita, mielialoja ja impulsseja, jotka ovat saattaneet olla lyriikkojen taustalla, siis omaa elämäänsä lyriikkojensa kautta. Todellisuudessa hän ajautuu usein kauas aiheestaan; itse lyriikasta keskustelu jää katveeseen Artistin innostuessa puhumaan itselleen tärkeistä tai vähemmän tärkeistä asioista. McCartneyn valitsemat lyriikat ajoittuvat vuosien 1956 ja 2021 välille. Viimeinen levy, jolta on hyväksytty sanoja, on siis McCartney III. Lyriikat eivät ole kirjoissa kronologisessa järjestyksessä, vaan aakkostettuina.
Teoksia alustavasti silmäillessäni niiden arvostelutehtävä alkoi hahmottua historiantutkijan perustehtävän kaltaisena: 154:n lähdelappusen kokoelma, joista pitäisi muodostaa jonkinlainen kokonaiskuva, (”rakennekokonaisuus”, kuten Pentti Renvall opetti) aiheesta ”Mistä on Paulin laulut tehty?”
Eiköhän siis yritetä.
Isä ja isien hahmot
”Minua hymyilyttää vieläkin, kun muistelen ryhtymistäni basistiksi. Isälläni oli tapana huomauttaa aina, kun kuuli bassostemman kappaleesta – – Kun kuuntelimme musiikkia radiosta, hän saattoi sanoa kesken kaiken: ’Kuuletteko? Siinä soi basso!’.”
Paulin isä Jim McCartney oli puuvillakauppias ja harrastelijamuusikko. Hänen merkitystään poikiensa musiikilliselle kehitykselle ei voi vähätellä. Hän toi poikiensa maailmaan virikkeitä varieteemusikista ja teatterista, kotona kuunneltiin musiikkia ja laulettiin, mutta pitkäkestoisimmat vaikutteet ainakin vanhemman poikansa elämään hän jätti työmoraalia koskevalla opetuksellaan ja esimerkillään, mikä heijastuu laulussa ”Do It Now”. Jim McCartney arvosti poikansa menestystä ja oli siitä ylpeä. Mutta hän katsoi menestymisen perustuvan kovaan työhön, eikä poikien annettu lorvailla kotona mitään tekemättöminä.
” – – jos me yritimme laistaa – – tai sanoimme: ”Teen sen huomenna”, hän vastasi:
’Ei, tee se nyt. T-S-N: tee se nyt’ (engl. Do it now, D-I-N). Myös omat lapseni tuntevat tuon ilmaisun. Olen kertonut heille, että isäni käytti sitä: ’Älä jätä sitä huomiseen, T-S-N’.”
Periaate on pysynyt käytössä.
”Kun me aloimme aikoinamme kirjoittaa lauluja, meillä ei ollut mahdollisuutta siirtää hommaa huomiselle. Kun John ja minä, tai minä yksinäni, olimme aloittaneet jonkun kappaleen, ei ollut enää mahdollista lähteä pois; oli pakko saattaa urakka päätökseen … minä kuulen aina mielessäni isäni äänen, joka ei enää ehkä huuda, mutta siltikin kuiskaa korvaani: ’Tee se nyt’.”
Jim McCartney on ollut myös taitava sanankäyttäjä, joka on harrastanut sanaleikkejä ja keksinyt hupaisia sanontoja. Niistä ainakin yksi on päätynyt hänen poikansa lyriikkaan (”Put It There”).
”Häneltä löytyi varastostaan paljon sellaisiakin pikku sanontoja, jotka joskus olivat täysin päättömiä ja joskus taas hyvinkin käytännönläheisiä. Aina ne olivat kuitenkin varsin runollisia. Esimerkiksi kätellessään hän saattoi sanoa: ’Laita se tuonne sivuun, jos se painaa tonnin.’ (Put it there if it weighs a ton.) … Mutta minä olenkin ikuinen optimisti: ’The darkest night and all its mixed emotions / Is getting lighter, sing along’. Laulun lopussa “Put it there” on erityisen rohkaiseva.”
Äidinkielenopettaja, Liverpoolin Instituutin poikalyseossa työskennellyt Alan Durband on ollut merkittävä taustavaikuttaja McCartneyn uralla, mitä on harvemmin mainittu McCartneyn yhteydessä. Erityisesti Englannin kirjallisuuden opetus Durbandin toteuttamana on jäänyt mieleen.
”Siihen aikaan oli tapana opetella paljon asioita ulkoa, koska kokeet olivat suullisia ja puheet piti harjoitella etukäteen. Näytelmän (Hamlet, I.P.) loppupuolella on seuraavat rivit: O, I could tell you – but let it be. Horatio, I am dead.”
Durband vahvisti nuoren McCartneyn rakkautta lukemiseen ja esitti asiansa tavalla, joka sai ainakin yhden nuoren miehen jopa vaipumaan kirjojen muodostamaan mielikuvitusmaailmaan. Yksi asia johti toiseen, joten kirjojen innokasta ostamista seurasi kiinnostuminen teatterista, joten
” – –kaikki, mitä omaksuin, kuului myöhemmin omassa tavassani kirjoittaa.”
Myös niin sanotun nonsense-runouden eli rytmillä, sanoilla ja äänteellisyyksillä leikittelevän runouden piirteet löysivät tiensä McCartneyn keinovalikoimaan Durbandin kautta. Muutenkin McCartney ilmoittaa olevansa ylpeä kuulumisestaan sukupolveen, jonka aikana koululaiset vielä lukivat runoja.
”Tiedän kyllä, että olen ennenkin vuosien varrella vaahdonnut Alan Durbandista, mutta en kerta kaikkiaan voi korostaa tarpeeksi sitä vaikutusta, joka hänellä oli minuun – – hän oli kaikin puolin inspiroiva ihminen. ”Yellow Submarinen” alateksti tai teema juonsi juurensa siitä, että jo noihin aikoihin The Beatles todella eli omassa kuplassaan. Omassa mikroilmastossaan, omassa tarkoin säännellyssä ympäristössään. Durband oli epäilemättä se henkilö, joka perehdytti minut sellaisiin käsitteisiin kuin ’alateksti’ – siihen, mitä saattoi lukea rivien välistä.”
Yksi Elämän & sanojen kaiken kaikkiaan hienon kuvituksen yksityiskohta on kuva McCartneyn kouluaikaisesta äidinkielen vihosta, jossa on nähtävissä Durbandin tekemiä korjausmerkintöjä. McCartney on myös harrastanut kontrafaktuaalista ajattelua: minne hän olisi päätynyt, jos olisikin lähtenyt opiskelemaan Englannin kirjallisuutta? Nyttemmin McCartney on ihmetellyt 1960-luvun aikaisten laulujensa sivistyksen määrää, minkä hän katsoo johtuneen Durbandin katalysoimasta lukemisen innosta. Lukemisen jälkiä löytyi myöhemmältäkin ajalta. Single Pigeon -lyriikka vuodelta 1973 on kirjoittajansa mukaan Anton Tshehov -vaikutteinen (”Lokki”)!
Useimpien Beatlesin levyjen tuottaja George Martin oli McCartneylle kuin toinen isä, herrasmies ja aina aikuisin henkilö huoneessa. Hän kuuluu olleen anteliain, älykkäin ja musiikillisesti pätevin ihminen, jonka kanssa McCartney sanoo työskennelleensä. Klassisen koulutuksen saaneella Martinilla oli kyky yksinkertaistaa musiikilliset ideat niin, että musiikillista koulutusta saamattomat Beatles-muusikot ymmärsivät ne. Hän oli yhtyeen lempisovittaja, minkä John Lennonkin myönsi omissa muistelmissaan Lennon muistelee. Hän osasi myös valita oikeat muusikot Beatlesin levyille. Lennon, McCartney ja Martin muodostivat toimivan yhteistyöryhmän. Yksi esitteli idean, toinen näki siinä kohdan, joka vaati muutosta, ja jos McCartney tai Lennon eivät sellaista kohtaa havainneet, viimeistään George Martin havaitsi. Hän oli McCartneyn läheinen yhteistyökumppani vuodesta 1962 kuolemaansa asti, vuoteen 2016 asti.
John Lennonin isä jätti perheensä pojan ollessa kolmivuotias, ja jonkin aikaa sen jälkeen äiti kuoli liikenneonnettomuudessa. Äiti oli Johnille kaikki kaikessa. Pian myös Johnille rakas George-setäkin kuoli.
Lennonin lapsuudessa oli siis jotain yhteistä McCartneyn lapsuuden kanssa. Monessa suhteessa he kuitenkin olivat toistensa vastakohtia, jotka silti täydensivät toisiaan. Jos toisella oli vaikeuksia laulun teossa, toinen auttoi tai viimeisteli laulun. Toisaalta he molemmat yrittivät olla toistaan parempia, ja he olivat avoimesti kilpailuhenkisiä. Sävellystyö hyötyi tästä köydenvedosta. Jos toinen teki toisen mielestä hienon kappaleen, toisen oli tehtävä vielä parempi. Molemminpuolinen inspiraatio ja innostus säilyivät loppuun asti.
Vastakohdat täydensivät muutenkin toisiaan. Toinen osasi rauhoittaa toisen, ja toinen sai toisen syttymään. Kumpikin näki toisessa asioita, joita saattoi täydentää.
”Joka kerta kun istuimme yhdessä alas, tuloksena oli uusi laulu. Uskokaa tai älkää. Tämä on totta vielä tänäkin päivänä. Nykyisin on vaarana, että laitteet kuten iPhone uskovat pelkän hahmotelman olevan valmis laulu … Joten me tuumimme: ’Strawberry Fields. Kuulostaa hyvältä’, jonka jälkeen tartuimme kynään ja lehtiöön, joita tarvittiin luonnoksen tekoon, joka sitten muuttui musiikiksi … Kolmen tai neljän tunnin puurtamisen jälkeen alkoi jo väsyttää ja parhain terä alkoi kadota, joten oli aika pistää homma pakettiin.”
Beatles-yhtyeen hajoamisen vaiheet rasittivat suhdetta sen katkeamispisteeseen saakka. Liikeasioiden hoito ja niistä puhuminen oli pitkään vaikeaa ja joskus osapuolet päätyivät solvaamaan toisiaan. 1970-luvun puolivälissä heidän suhteensa parani, ja yhteistä puhuttavaa alkoi olla yhä enemmän. Yksi yhteinen puheenaihe oli isyys sen jälkeen kun Lennonin Sean-poika syntyi 1975. Molemmat kuuntelivat toistensa levyjä sitä mukaa kuin niitä ilmestyi, mutta niiden pohjalta ei otettu ainakaan suoraan yhteyttä toiseen.
John Lennon ammuttiin kuoliaaksi vuonna 1980. Siitä syntyi laulu ”Here today”
”Tämä on rakkauslaulu Johnille, jonka kirjoitin hyvin pian hänen kuoltuaan – – Kuulin vähän aikaa sitten jossakin kysymyksen: ’Mikseivät miehet voi sanoa toisilleen ´Rakastan sinua´?’ – – Minä vain istuin siellä, siinä tyhjässä huoneessa, ajattelin Johnia ja tajusin menettäneeni hänet. Se menettämisen tunne oli niin suuri, että keskustelun käyminen hänen kanssaan tuossa laulussa oli kuin jonkinlainen vapahdus. Jollakin tapaa minä olin jälleen hänen kanssaan. ’And if I say / I really loved you’ – siinä se oli, minä sanoin sen. Sen, mitä en olisi ikinä sanonut hänelle.”
Äidin ikävästä ja muista naisista
”I Lost My Little Girl” on vanhin McCartneyn valitsemista lyriikoista.
”Ei tarvitse olla Sigmund Freud havaitakseen, että tämä laulu on hyvin suora reaktio äitini kuolemaan. Hän kuoli lokakuussa 1956 kammottavan nuorella iällä, vasta neljäkymmentäseitsemänvuotiaana. Minä kirjoitin tämän laulun tuona samana vuonna. Olin silloin neljäntoista vanha.”
Kätilönä työskennelleen Mary-äidin menehtyminen rintasyöpään oli kriisi, johon McCartney palaa passim, ja josta hän ei edes väitä täysin toipuneensa. Artistin mukaan ajan tapana ei ollut keskustella kuolemasta, joten Mary McCartneyn sairaudesta, hänen kuolemastaan puhumattakaan ei perheen eikä suvun keskuudessa liiemmin puhuttu.
Kaikkein yleisimmin äidin ikävä -teemaa on etsitty Let It Be -sävellyksen lyriikoista. Tässä suhteessa Artistin oma näkemys on selvä.
”– – näin unta, jossa äitini (hän oli kuollut kymmenkunta vuotta aikaisemmin) ilmestyi minulle – – tässä unessa, kun näin äitini kauniit ja ystävälliset kasvot rauhallisessa paikassa, jossa olimme yhdessä, kokemus oli hyvin lohdullinen. Tunsin oitis oloni rauhalliseksi, rakastetuksi ja suojelluksi – – Kaikki järjestyy, älä huoli. Let it be. Heräsin unesta miettien, että siinä olisi loistava aihe lauluun.”
Sama lyriikka vie McCartneyn pohtimaan uskonnollisuuttaan.
”Jotkut teistä varmaan muistavat, että äitini Mary oli harras katolinen mutta isäni protestantti, ja minut ja veljeni kastettiin. Joten kun uskonnosta puhutaan, vaikutteeni tulevat erityisesti kristinuskosta. Kuitenkin kaikilla uskonnoilla on omat valtavan hienot opinkappaleensa. En itse ole perinteisessä mielessä erityisen uskonnollinen, mutta uskon siihen, että on olemassa jokin korkeampi voima, joka pystyy auttamaan meitä hädän hetkellä. Tässä mielessä laulusta on tullut rukous, vaikkakin pieni sellainen. Sen keskiössä on eräänlainen kaipaus. Ja sana ’aamen’ itsessään merkitsee ’olkoon niin’ – let it be.”
Muisto äidistä ja kunnioitus häntä kohtaan on seurannut aatelismiestä pitkin matkaa, ja esimerkiksi Liverpool Oratorion laulu ”The World You´re Coming Into” vuodelta 1991 sisältää saman teeman:
”Mieleeni tuli aivan äsken, kun ajattelin tätä kappaletta, että se on jossakin mielessä kunnianosoitus myös äidilleni Marylle … Ehkä siitä syystä arvostan tätä laulua päivä päivältä enemmän.”
Näyttelijä Jane Asher oli Paul McCartneyn tyttöystävä noin viiden vuoden ajan 1960-luvulla. Asherin perhe toimitti myös eräänlaista sijaisperheen virkaa McCartneyn elämässä. Ashereilla oli tarjota nuorelle muusikolle asunto, lämpimät suhteet Janen vanhempiin ja muihin perheenjäseniin sekä tasaista elämänrytmiä. Perheen vanhempien oppineisuus (isä oli lääkäri ja äiti musiikinopettaja) hämmensi muusikkoa.
” – – nälkiintyneelle taiteilijalle annettiin ullakkohuone asuinpaikaksi – – Ja vaikka minä käytännössä olin jonkin sortin vuokralainen, pääsin istumaan muun perheen kanssa samaan ruokapöytään, ja muistan, että se kaikki sujui oikein hyvin. Siellä asuminen oli hyvin avartavaa, koska en ollut ikinä nähnyt ylempään luokkaan kuuluvia ihmisiä.
– – Siinä talossa oli hyvin mukava asua. Siellä oli paljon kirjoja, joita lukea, seinillä oli taidetta, ja siellä käytiin kiinnostavia keskusteluja, ja Margaret [Jane Asherin äiti, I- P.] oli musiikinopettaja. Se oli sentään oikea koti, ja minulla oli ollut moista ikävä siitä asti, kun olin lähtenyt Liverpoolista, tai siitä, kun äitini oli kuollut kuusi tai seitsemän vuotta aiemmin.
– – Margaret ja minä tulimme toimeen erittäin hyvin. Hän ikään kuin alkoi minulle äidiksi … heillä kaikilla [Asherin perheenjäsenillä, I.P.] oli täyteen tupattu päiväohjelma, joka alkoi kahdeksalta aamulla ja kesti kello kuuteen tai seitsemään illalla. Ei ollut olemassa sekuntiakaan, joka olisi ollut pelkkää luppoaikaa … Ja niinpä minä olin tämän kaiken hullaannuttama. Se oli kuin jostakin tarinasta, jostakin romaanista, jota minä olin päässyt elämään.
– – Margaret Asher oli hyvin äidillinen ihminen, joka oman äitini kuoltua oli täyttänyt elämässäni äidin paikan. Hänen mukanaan menetin äitini jo toistamiseen.”
Musiikinopettajan kotona oli luonnollisesti piano, ja eräät Beatlesin sävellykset syntyivätkin Asherien kellarissa yhteistyössä tuon tuostakin talossa vierailleen John Lennonin kanssa joko musiikinopettajan pianolla tai säveltäjäkaksikon kitaroilla. Olosuhteet olivat sävellystyölle ilmeisen otolliset.
”Yesterday” on sävelletty Asherien taloudessa.
Useat McCartney-lyriikat kuten ”All My Loving”, ”And I Love Her”, “For No One” ja “We Can Work It Out” ovat saaneet alkunsa elämästä Jane Asherin kanssa – parisuhteen alusta erilaisten riitojen kautta sen loppuun.
”Janen kanssa oli ollut sellaisia pikkujuttuja, joiden suhteen me emme käyneet ihan yksiin. Minä rakastin monia asioita hänessä, ja tulen aina ihailemaan monia hänen ominaisuuksiaan. Hän on loistava nainen, mutta jotkut palapelin palaset eivät vain oikein sopineet paikalleen.
– – (Jane Asheria koskevat) muistot ovat kanssani ikuisesti.”
Paul McCartney vuonna 1964. Kuva: Wikipedia.
Paul McCartney avioitui valokuvaaja Linda Eastmanin kanssa vuonna 1969, ja avioliitto kesti vaimon kuolemaan, vuoteen 1998 saakka. He olivat mies ja vaimo, kolmen yhteisen ja yhden adoptoidun lapsen vanhemmat, taiteilijapariskunta, agraarin elämäntavan ja kasvissyönnin puolestapuhujia sekä eläintensuojelijoita.
” _ _ jotta löytäisimme aikaa olla perhe – – me eristäydyimme täysin muusta maailmasta maatilallemme Skotlantiin, paikkaan, jonka olin ostanut muutamia vuosia aikaisemmin ja johon Linda tykästyi sydänjuuriaan myöten. Niinpä me järjestimme omat huvimme. Me piirsimme paljon. Me kirjoitimme paljon. Me innoitimme toinen toisiamme – – Tuollaisen elämän voisi nähdä varsinaisena idyllinä, kaukana kaupungista, liiketoimista ja lehdistöstä. Elämä oli kuitenkin myös melko latteaa. Mutta se, mistä minä siinä pidin, oli sen yksinkertaisuus. Asioiden pienet mittakaavat – – me toden totta löysimme Skotlannissa omat itsemme – – .
– – Muutto maalle oli minulle myös mahdollisuus olla mies. Jos piti ripustaa taulu, se oli minun heiniäni. Jos tilalla oli jotain tekemistä, minä tein sen itse. Jos tarvittiin uusi pöytä, nikkaroin sen omin käsin – – Olin kasvanut Liverpoolissa ja ponnistanut sieltä keikoille ympäri maailman – – Mutta nyt olin maatilalla, joka sijaitsi ei-missään – – .”
Elämä lienee ollut onnellista vaimon ja lasten kanssa ja työvireen ollessa kohdallaan – päätellen esimerkiksi siitä, että vuosien 1969 ja 1998 välillä MaCartney julkaisi joko Wings-yhtyeen kanssa tai omissa nimissään yhteensä 21 levyä, joista useimmilla Linda oli mukana kosketinsoittajana ja taustalaulajana.
”– – Linda toden totta auttoi minua löytämään itsestäni toisen puolen. Mikäli kukaan ikinä ansaitsi tulla kutsutuksi luonnon lapseksi, niin hän. Golden earth girl, female animal, sings to the wind, resting at sunset in a mossy nest.”
Vuonna 2011 McCartney avioitui Nancy Shevellin kanssa. ”My Valentine”-laulu vuodelta 2012 kertoo Shevellista.
”Tiesin jo varhaisessa vaiheessa, että suhteeni Nancyyn kestäisi – – Jos Nancya pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se on aito – – Hän on upea persoona. Monitahoinen. Hän on ehtinyt johtaa kuljetusyhtiötä, mitä kautta häneen on tarttunut ominaisuuksia raskaan fyysisen työn maailmasta. Nancy on myös äärimmäisen käytännöllinen ja asiat hallitseva; hänen kanssaan on aina kiinnostavaa keskustella. Hän on kerta kaikkiaan kultainen. Kuten laulussa sanotaan: ”My Valentine”, Sydänkäpyseni.”
Mutta yksi on kirjasta poissa: Heather Mills, Paul McCartneyn puoliso vuodesta 2002 vuoteen 2006. Millsistä ei ole yhtäkään mainintaa, ei myöskään yhteisestä Beatrice Milly -tyttärestä. Hyvin riitaisesti ja monimutkaiseen, Artistille kalliiksi tulleeseen avioeroprosessiin päättynyt suhde sivuutetaan Elämässä & sanoissa vaikenemalla. McCartneyn Chaos and Creation in the Backyard -albumilla (2005) on ”Riding to Vanity Fair” -niminen sävellys, jonka on arveltu kuvanneen McCartney–Mills -suhdetta sen ollessa jo kalkkiviivoillaan.
On silti syytä panna merkille, että myös Mills on kerran ollut oman sävellyksensä arvoinen: McCartneyn Driving Rain -albumilla (2001) on sävellys ”Heather”.
Sen lyriikkoja ei olisi voinutkaan sisällyttää Elämään & Sanoihin. ”Heather” on instrumentaalikappale.
Neljä kiloa sanoja
Paul McCartneyn Elämä & sanat 1-2 painaa yhteensä nelisen kiloa. Mitä jää sanojen siivilöinnin jälkeen vielä jäljelle?
Siitä välittyy kuva rentoutuneesta, omasta merkityksestään ja asemastaan hyvin tietoisesta, informaatioteknologiaan varauksellisesti suhtautuvasta taiteilijasta, joka on kiitollinen saamastaan henkisestä ja moraalisesta perinnöstä sekä siitä seuranneista periaatteista.
”Olin onnekas siinä mielessä, että lähimmät perheenjäseneni Liverpoolissa olivat tavallisia työväenluokan jäseniä. Heidän asennemaailmansa ei ollut uskonnon läpitunkema, mutta he olivat hyviä ihmisiä ja he luotsasivat meitä kohti sitä, mikä oli oikein. Koulun ja kirkon taholta meille tarjoiltiin uskonnosta virallisempi versio – Jeesuksen versio, voisi sanoa – mutta minun oma käsitykseni hyvyydestä, joka minulle edusti hengellisyyttä, oli lähtöisin jo kotoa – – minä kasvoin ihan luonnostani ajattelemaan, että oli oikein olla suvaitsevainen ja että oli oikein olla hyvä – – Ja kun me vartuimme, me ajattelimme, että sama koski koko muutakin maailmaa. Niinpä silloin, kun minä aloin aikuistua ja kykenin pukemaan ajatukseni ja tuntemukseni laulujen muotoon, minä ponnistin juuri tältä samaiselta pohjalta.”
Äiti, isä ja isähahmot olivat ja ovat Artistille tärkeitä. John Lennon oli melkein kaikkea; ystävä, kilpailija, vihamies, välttämätön esikuva, kanssasäveltäjä. Jane Asher, Linda McCartney ja Nancy Shevell ovat olleet erilaisia ihmisiä. Kaksi taiteilijaa, yksi liike-elämässä taustansa rakentanut – kaikilla silti oma paikkansa Artistin taiteessa ja elämässä.
Teoksessa John Lennon on toki vahvasti esillä, mutta George Harrison ja Ringo Starr jäävät sivummalle. Viimeisten elossa olevien Beatlejen välit osoittautuvat läheisiksi ja lämpimiksi.
Paitsi Englannin kirjallisuuden, myös oma irlantilaisen verenperinnön merkitys nousee esille monessa kirjojen kohdassa. McCartneyn isänpuoleinen isoisä oli syntynyt Irlannissa protestanttiperheeseen. Liverpoolissa asui paljon irlantilaistaustaista väestöä. Ylpeys omasta asuinpaikasta on osa McCartneyn sielunmaisemaa. Toinen vaihtoehto muusikon ammatin lisäksi oli äidinkielenopettajan työ.
Kielenkäytön ja kielitaidon merkitys heijastuu myös McCartneyn omaan kielitaitoon (espanja, saksa, latina).
Ritarin arvon saaminen ei ole ansainnut mainintaa. Kuvitukseen sisältyy otos Sir McCartneysta kuningatar Elisabetin edessä arvon myöntämistilaisuudessa. Artisti arvostaa kuningatarta suuresti, mutta ritarikunnan jäsenyydellä ei liene suurta painoarvoa.
McCartneyn nuotinlukutaidottomuus ja muiden Beatlesin jäsenten kanssa yhteinen musiikin teorian halveksiminen on toisinaan puhuttanut yhtyeen edesottamuksia seuranneita. Yhtyeellä ei ollut koskaan käytössään nuotteja; heidän menetelmänsä oli kuunnella laulu ja opetella se. He eivät koskaan määritelleet kappaleittensa tahtilajeja mitenkään.
Jim McCartney ei opettanut poikaansa soittamaan pianoa, koska halusi tämän käyvän pianotunneilla. Isä ei kokenut olevansa riittävän hyvä poikansa piano-opettajaksi. Paul kävi muutamilla tunneilla, mutta pitää itseään itseoppineena, koska koki soittotunnit rajoittaviksi ja tylsiksi. Omien kappaleiden säveltäminen kiinnosti sävelasteikkojen harjoittelemista enemmän.
McCartney tarjoaa nuotti- ja musiikinteoriainhoilleen tässä mielenkiintoisen selityksen, joka sekin perustuu hänen taustaansa.
”Minun piti muistaa kappale ulkoa, sillä en ollut merkinnyt sitä millään tavalla muistiin. En olisi osannutkaan, sillä laulu oli vain pääni sisällä. Minua on aina ihmetyttänyt, miten helppoa näiden asioiden muistissa pitäminen on minulle ollut. Jos olen käyttänyt apuna pientä kasettinauhuria tai jotain muuta tallennuslaitetta, muistaminen on sujunut huonommin, koska minun ei ole tarvinnut keskittyä pitämään kappaletta tuoreena muistissa. Jälkeenpäin ajatellen on vain hyvä, että olen kasvanut ja kehittynyt niissä olosuhteissa, joihin olin syntynyt. Kun yritän kaikkien näiden vuosien jälkeen selittää, miksi en ole kirjoittanut musiikkia ylös tai miksi en yleensäkään lue musiikkia nuoteista, selitän syyksi kelttiläisen verenperimäni ja bardilaisen tradition. Polveudun ihmisistä, jotka opettelivat luottamaan muistiinsa ja muistoihinsa.”
Tästä huolimatta McCartneyn työmoraali on vahvasti luterilaisen oloinen; edelleenkin työ tehdään kerralla valmiiksi, seuraavaan päivään tai toiseen ajankohtaan ei saa edelleenkään lykätä mitään. Eikä hän oikein osaakaan olla tekemättä mitään. McCartney III -albumi syntyi koronapandemian aikana ajan kuluksi vuonna 2021. Silloin tällöin hän vielä pössyttelee marijuanaa, mutta ei enää nykyisen katso huumeiden vaikuttaneen suuresti lyriikoittensa syntyyn.
Paul McCartney vuonna 2021. Kuva: Wikipedia.
Elämä & sanat 1-2 on toimitettu huolellisesti. Jokaisesta lyriikasta ilmoitetaan levy, jolla se on esitetty (mukana on kyllä yksi levyttämätönkin, ”Tell Me Who It Is” 1950-luvun lopulta tai 1960-luvun alusta) sekä levyn äänitysajankohta ja -paikka. Kuvitukseen on kiinnitetty paljon huomiota, ja se on paitsi hyvälaatuista, myös viehättävästi sisällöiltään vaihtelevaa. Mukana on monenlaisia otoksia monista henkilöistä mutta myös McCartneyn henkilökohtaisesta jäämistöstä. Kirjat on pakattu aika tyylikkääseen vihreään (Apple-yhtiön logossa tai myöhäisten Beatles-levyjen keskiössä esiintyneeseen vihreään?) säilytyskoteloon.
Pasi Rakas Jääskeläisen ja Timo Korpin suomennos vaikuttaa huolelliselta. McCartneyn jutusteleva tyyli on säilynyt käännöksessä, ja suomen kieli soljuu muutenkin luontevasti. Lyriikoita ei ole suomennettu, onneksi, sanoisi kenties moni Pentti Saarikosken epäonnistuneet John Lennon -käännökset lukenut.
Elämä & sanat -järkäleen motoksi on merkitty ”Tärkeintä on olla uskollinen itselleen” (William Shakespeare: Hamlet, I näytös, III kohtaus. Suom. Matti Rossi).
Luulen, että Sir Paul McCartney on ollut.
Arvioitu teos: Paul McCartney: Elämä & sanat. Vuodesta 1956 nykypäivään 1-2. Toimitus ja johdanto Paul Muldoon. Suomennos Pasi Rakas Jääskeläinen (osa 1) ja Timo Korppi (osa 2). Yhteensä 874 s. Bazar Kustannus. 2021.
