Derek Scally, The Best Catholics in the World.

Missä on parhaat katolilaiset tehty?

Derek Scally (s. 1977) on irlantilainen toimittaja, joka on jo pitkään toiminut The Irish Timesin Berliinin-kirjeenvaihtajana. Muutama vuosi sitten hän päätti ottaa selvää Irlannin katolisuuden nykytilasta ja erityisesti siitä, miten hyväksikäyttöskandaalit ovat muuttaneet kirkon asemaa ja uskonnon vaikutusta maassa. Tästä selvitystyöstä syntyi laaja ja tarkkanäköinen reportaasi, joka kertoo katolisen kirkon jyrkästä alamäestä valtiossa, jota ennen asuttivat ”maailman parhaat katolilaiset”.

Scally on kulkenut Irlantia pitkin poikin ja haastatellut piispoja, pappeja, hyväksikäytön uhreja, heidän tukijoitaan, poliitikkoja ja tavallisia kansalaisia. Eräs Scallyn haastattelema irlantilaismies kuvailee, että hänen elinaikanaan on tapahtunut kehitys, jonka alussa ajateltiin Irlannin olevan ”Euroopan viimeinen katolinen maa”, ja nykyään ajatellaan, että Irlanti on ”filosofisen sekularismin etujoukkoa”.

Itsekin olen seurannut työni vuoksi irlantilaisen katolisuuden ja kirkon yhteiskunnallisen aseman muutoksia jo lähes parinkymmenen vuoden ajan, ja havaintoni on sama: muutokset ovat olleet dramaattisia. Irlanti on menettänyt asemansa Euroopan ”viimeisenä katolisena maana”. Siinä asemassa on nyt Puola, joka sekin on nopeasti muuttumassa.

Scally on hämmästynyt muutoksen nopeudesta. Vielä 1990 messussa kävi viikottain 80 % väestöstä, vuonna 2010 enää 40 %. Hän on vakuuttunut siitä, että irlantilaisten side ja sitoutuminen katoliseen kirkkoon ja uskoon on jo pitkään ollut hyvin pinnallista, vaikka se on saattanut ulospäin näyttää vahvalta. Tästä kertoo ihmisten passiivinen suhtautuminen kirkkoon ja matala tiedollinen taso kristinopin suhteen.

Koulussa irlantilaisilla on vielä jokapäiväinen kosketus uskontoon uskonnonopetuksen kautta, mutta kun koulut on käyty, uskonto käytännössä häipyy heidän elämästään, koska siihen ei ole aktiivista kiinnostusta. Koulun uskonnonopetus on viime vuosina muuttunut avaramielisempään suuntaan, mutta vielä Scallyn kouluaikoina se oli hyvin dogmaattista, ahdasmielistä ja mielikuvituksetonta. Scallyn kokemus on, että myös irlantilaisissa kodeissa uskonto näkyy heikosti.

Katolisuuden romahtamisen jälkeistä Irlantia voi Scallyn mielestä verrata kommunismin romahtamisen jälkeiseen Itä-Eurooppaan. Totalitaristisen systeemin sortumisen jälkeen ihmisillä on ollut enemmän tai vähemmän vaikeuksia orientoitua demokraattisen yhteiskunnan toimintaan. Myös tilinteko menneisyyden kanssa on ollut hankalaa. Scallyn mielestä se on Saksassa DDR:n suhteen onnistunut paremmin kuin Irlannissa katolisen kirkon absoluuttisen valtakauden suhteen. Tosin voi todeta, että saksalaisilla on ollut noin 20 vuotta enemmän aikaa siihen.

Suuri osa kirjan sisällöstä, etenkin haastatteluista, liittyy tavalla tai toisella hyväksikäyttökriisin ja sen seurausten käsittelyyn. Scallyn omassa kotiseurakunnassakin toimi pappi, joka paljastui hyväksikäyttäjäksi. Kukaan ei kuitenkaan puhunut hänestä julkisesti. Scally käyttää tunnetuista hyväksikäyttäjistä vaikenemisesta, joka oli yleinen ilmiö, termejä ”weird silence” ja ”colluding silence”. Pappeja kohtaan tunnettiin ”tarpeetonta kunnioitusta” eikä heidän toimiaan pidetty sopivana kyseenalaistaa. Scallyn haastattelema Marie Collins, joka on ollut kutsuttuna jäsenenä paavillisessa komiteassa hyväksikäytön estämiseksi, sanoo, että kyseessä oli suorastaan irlantilaisten ”kunnioitusaddiktio” ja ”itse-aiheutettu sokeus”.

Scallyn mielestä hyväksikäyttötapausten käsittelyssä, uhrien tukemisessa ja syyllisten rankaisemisessa on jo saatu paljon aikaan, vaikka esimerkiksi korvauksien maksaminen uhreille ei vielä suju niin kuin pitäisi viranomaisten jäykkien byrokraattisten asenteiden vuoksi. Seuraava taso olisi Scallyn mukaan se, että alettaisiin puhua sivustakatsojien roolista, heidän mukautumisestaan karmeaan todellisuuteen. ”Kaikki tiesivät”, mutta miksi kukaan ei sanonut tai tehnyt mitään? Mikä oli ”tavallisten” ihmisten vastuu? ”Kuinka menetimme järkemme ja sallimme tämän tapahtua?”, hän kysyy.

Arvioitu teos: Derek Scally, The Best Catholics in the World. The Irish, the Church and the End of a Special Relationship. Sandycove 2021. 336 s.

Artikkelikuvassa osa kirjan kansikuvasta.


Kirjoittaja

Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää


'Missä on parhaat katolilaiset tehty?' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.