Kysymyksen esitti minulle vuosia sitten silloin kuusivuotias tyttäreni. En osannut vastata hänen kysymykseensä muuta kuin että en tiedä. Se kuitenkin suisti silloisia ajatuksiani jollakin tavalla uusille raiteille. Koko kristinusko näyttäytyi minulle sen jälkeen eri näkökulmasta. Havahduin miettimään ihmiselon merkityksellisyyttä Jumalan aivoituksesta käsin.
Mihin Jumala tarvitsi ihmisen? Miksi ihminen piti luoda? Vai pitikö ollenkaan, oliko se vain Jumalan tylsyydestä johtuva päähänpisto? Oliko se tarkoitettu Hänelle ja kenties muille jumalolennoille peliksi liialliseen vapaa-aikaan? Ja tuliko luotua hieman liian julma peli, kun ihminen osoittautui perin heikoksi ja pahaan taipuvaiseksi ja homma lähti lapasesta heti alkuunsa?
Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään. (1.Moos.6.)
Jumala tuli sanojensa mukaan siis luoneeksi olennon, joka ei ollut hänen mieleisensä ja sitten tilannetta piti alkaa petrata jotenkin, että ihmisellä olisi pahuudestaan huolimatta mahdollisuus tulla Luojansa läheisyyteen ja rakkauteen kuolemansa jälkeen. Siksi sitten iso opus ohjenuoraksi taivasmatkalle.
Samalla tavalla kuin tietokone, tietotekniikka ja niiden sisältämät ohjelmat ovat haavoittuvaisia ja niissä piilee viruksia poikineen, myös ihminen on samanlainen Jumalan kaikkivoipaisuudesta huolimatta. Miksi Jumala ei kyennyt parempaan? Niin joo; paha Perkele heitti viime metreillä omat viruksensa sanaan ja saveen ja niin oli homma valmis lähtemään Luojan lapasesta suuntaan jos toiseenkin.
Voisiko hevonen ajatella vaikeammat asiat, kun sillä on isompi pää kuin ihmisellä? Kuva: Wikipedia.
Eräs entisen uskonyhteisöni saarnamies kehotti antamaan hevosen mietittäväksi liian vaikeat asiat, koska sillä on isompi pää. Käytännössä kehotus tarkoitti sitä, että kaikkea ei ihmisen tarvitse tietää ja niin ollen kannattaa olla miettimättä liian vaikeita ja ihmisymmärryksen ylitse meneviä asioita. Joskus kuulin verrattavan ihmisymmärrystä Jumalan aivoitukseen, muurahaisen ymmärryksellä ihmisaivoitukseen.
Eli ihmisen on turha luistattaa isoa aivopyöräänsä, kun siitä ei yksinkertaisesti ole samaan mihin Jumalan aivokapasiteetti yltää. Eihän muurahainenkaan tiedä, miksi ihminen väsää tietokoneita ja istuu sellaisen äärellä jopa päivät pääksytysten, miksi siis ihmisen tarvitsisi ja miten ihmeessä hän voisi tietää, miksi Jumala loi ihmisen ja ohjaa hänen elämäänsä päivät pääksytysten ylhäältä taivaasta käsin.
Mikä on elämän, mikä on ennen kaikkea ihmiselämän tarkoitus?
Uskonnollisen ihmisen vastaus on taivas iankaikkisine iloineen ja riemuineen. Maanpäällinen elämä on vain välietappi iankaikkisuuteen tähtäävällä matkalla, jossa lopulta akanat erottuvat jyvistä, vuohet lampaista, epäuskoiset uskovaisista.
Jumala jatkaa haluamansa ajan Maapallo-peliään ja on antanut jokaiselle ihmisnappulalle suojelusenkelin, joka kuljettaa parhaan kykynsä mukaan suojattiaan kohti pelastuksenmaalia. Niin kuin ei Jumalakaan, myös suojelusenkeli ei ole erehtymätön ja välillä pääsee virukset hankaloittamaan taivasmatkaa ja tapahtuupa välillä virusten täydellisiä voittojakin kun tie vaihtuukin yhtäkkiä helvettiin vieväksi. Siinä on Jumalalla lohduttamista enkeliraukan kohdalla, voi vain kuvitella!
Elämän tarkoitusta miettivät myös uskonnottomat, joilla ei ole uskoa Jumalaan ja tuonpuoleisen elämän mahdollisuutta mielessään. Ei tarvitse kuin katsoa pingviinien elämää valkokankaalta, kun tulee väistämättä mieleen, että kukin pingviini vuorollaan elää elämää oman aivoituksensa mukaisesti, tekee elämäntehtävänään jonkun jälkeläisen, joka jatkaa samaa rataa kuin vanhempansa ja niin edelleen ja niin kauan kuin se on mahdollista. Onko ihminen elämänsä kanssa pingviiniä kummempi?
Joillekin elämän tarkoitus on ihan vain hengissä selviämistä. Sen verran pitää ajatella omaa nenää pidemmälle, että tulevana vuotena on ruokaa kielen päällä, lämmintä yllä ja katto pään päällä. Ennen vanhaan tulevan vuoden satoon katsottiin voivan vaikuttaa esimerkiksi syömällä Jouluna mahdollisimman paljon; mitä enempi söit, sitä suurempi oli sato seuraavana vuonna. Seurattiin myös ennusmerkkejä, mitä ne tulevaisuudesta kertoivat.
Olen tehnyt havainnon, että useat elämän tarkoitusta pohtivat ihmiset tuppaavat ahdistumaan ja erilaiset näkemykset aiheesta saavat myös riitoja aikaiseksi, jopa sotia. Joku rontti ymmärtää elämän tarkoituksen ihan väärin ja hänen käännyttämisekseen laitetaan kovat piippuihin. Jos mikä, niin tämä tällainen on ihan turhaa. Miksi ihmeessä se on kenenkään murhe ja kivi kengässä, jos joku ei omaa samoja ajatuksia ja mielipiteitä elämän tarkoituksesta? Eihän loppupeleissä kukaan voi asiasta edes täyttä varmuutta sanoa.
Vähenisivätkö riidat ja sodat, jos kaikki keskittyisivät enempikin itse elämään kuin miettimään sen tarkoitusta? Olen neuvonut usein lapsia keskittymään leikkeihin ja kaiken kivan tekemiseen hiekkalaatikkokiistojen sijaan.
Hiekkalaatikko: uhka vai mahdollisuus? Kuva: Wikimedia Commons.
Useimmat kiistanaiheet ovat mielipideasioita ja ei kukaan voi oikeasti itsekään niihin paljoa vaikuttaa, saati että toinen ihminen. Jos joku kehottaa minua pitämään sinisestä väristä, se ei onnistu niin, että minä päätän alkaa tykätä siitä. Liioin minussa ei ole olemassa nappia, josta painamalla alan tykätä tai inhota jotain väriä. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö jonain päivänä voisi omata lempivärinäni sinistä.
Ihan samalla tavalla ei itse eikä kukaan muukaan, voi ulkopuolelta pakottaa ketään uskomaan tai olemaan uskomatta Jumalaan. Jos näin tapahtuukin, se ei ole aitoa uskoa tai epäuskoa, vaan pakkouskoa ja pakkoepäuskoa. Sieltä ulkoapäin asetetun pakon alta ja takaa löytyy sitten se aito sydämenääni, jota jokaisen ihmisen toivoisi voivan kuunnella ja tunnustaa.
Olen iloinen, että tyttäreni osasi ja uskalsi vielä kysyä ääneenkin pohdintansa, miksi Jumala loi ihmisen. Se kertoo siitä, että hänen mielensä ja ajatuksensa eivät olleet kenenkään hallinnassa. Näin toivoisi jokaisen kohdalla olevan.
Halu toisen ihmisen ajatusten ja mielen hallintaan, johtuu ensinnäkin varmasti ihan silkasta vallanjanosta, mutta epäilen, että myös omista peloista. Kun ei itse, syystä tahi toisesta, uskalleta ajatella ja miettiä tiettyjä asioita, ei haluta, että kukaan muukaan sitä ajatustyötä tekee. Ainakaan ei haluta, että joku uskonsisar tai – veli alkaa ajatella mitä sattuu, koska silloin omatkin uskonperustukset saattavat järkkyä ja ”palkkana” on helvetti tulenlieskoineen niin matkaystävälle kuin myös itselle.
Jos elämme Jumalan Maapallo-nimisessä pelissä suojelusenkeleiden pelinappuloina, on ihan ymmärrettävää, että peli on tehty vaikeaksi, sillä ei sellainen peli ole mikään, missä ei ole haasteita, pähkäiltävää, jännitystä ja jopa piinaa. Kuinka kauan kukaan jaksaisi pelata peliä, jossa ei ole mitään jännitettä?
Jos Taivas on lopulta olemassaan paikka ilman kipua, tuskaa ja vaivaa, ymmärrän hyvin, että Jumala pitkittää Maapallo-peliään mahdollisimman pitkään, sillä hän varmasti viisaudessaan tietää, miten tylsää iankaikkinen onnenkantamoinen lopulta voi ollakaan.
