Juhannuspohdinnan kuvakollaasi. Kuvat: Laura Leipakka
Jo joutui armas aika ja nyt mennään jo juhannuksessa. Näin keskikesän juhlan aikana monelta kokonpolttajalta ja mökkeilijältä voi kenties unohtua, että juhannus on myös kristillinen juhlapyhä – toki vähättelemättä sen kansanperinteellistä roolia yöttömän yön juhlana.
Jotta juhannuksen uskonnollinen tai kansanperinteellinen merkitys ei jäisi unholaan, tarvitaan uskonnollista valveutuneisuutta ja osaavia asiantuntijoita – teologeja.
Tästä pääsemme oivan aasinsillan kautta teologien tarpeellisuuteen ja teologikoulutuksen merkitykseen. Mikä on sen rooli nykypäivänä? Aihe nousi mieleeni etenkin lukiessani Tuomas Vauran kirjoitusta STI:n suunnitelmista perustaa oma korkeakoulututkinto teologian kanditaatteja varten.
Samalla muut mediassa velloneet uskontoa sivuavat aiheet Suvivirrestä, homoliitoista ja ympärileikkauksesta lähtien aina tasa-arvoiseen avioliittolakiin saakka ovat saaneet pohtimaan teologina olemisen merkitystä ja tarkoitusta nykymaailmassa.
Teologeja koulutetaan kirkon ja kirkkokuntien työntekijöiksi mutta myös muihin tehtäviin, kuten uskonnonopettajiksi. Koulutuksen tavat ja kesto vaihtelevat mutta yhä edelleen monessa maassa teologin tittelin saa ainoastaan yliopistossa opiskelemalla.
Suomessa valtio kouluttaa teologit sekulaarissa yliopistossa työskentelemään kirkkoon, mutta oman näkemykseni mukaan ennen kaikkea yhteiskunnan palvelukseen. Koulutus on monipuolista ja laaja-alaista, yleissivistävää niin kuin perinteisesti on sanottu.
Teologinen osaaminen on hyödyllistä mutta valitettavan harvoin työllistävää ainakaan kirkon, koulun ja yliopistomaailman ulkopuolella.
Sekulaarilla sektorilla teologi joutuu aikalailla perustelemaan tutkintonsa mielekkyyttä ja hyödyllisyyttä sekä omaa osaamistaan, vaikka periaatteessa teologien ammattitaitoa ja tutkintoa kunnioitetaan ja arvostetaan.
Samankaltainen trendi tosin vaivaa (myös) muita humanistisia tieteitä ja tutkintoja.
Humanistit nimittäin harvoin tuottavat yhteiskunnalle mitään suoraa taloudellista hyötyä, sillä sivistyksellä ei välttämättä tahkota kylmää valuuttaa. Ja maailmassa, jossa raha puhuu, on vaikea ymmärtää, että humanistisen koulutuksen arvo mitataan ihan muilla mittareilla.
Taloudellisesta kannattamattomuudestaan huolimatta teologeja ja teologista sivistystä tarvitaan.
Teologeja tarvitaan, jotta Suomessa (ja muualla maailmassa) olisi ihmisiä, jotka ymmärtävät uskonnon ja uskontojen roolia yhteiskunnassa, historian kulussa, politiikassa, sosiaalisissa suhteissa, kulttuurisissa tavoissa ja monissa muissa yhteyksissä. Nimittäin – yllätys, yllätys – uskonto vaikuttaa ja elää monien neutraaleina pitämiemme asioiden taustalla.
Lukutaito, lainsäädäntö, monet kulttuuriset tavat… Useimmat yhteiskunnalliset ilmiöt pohjautuvat jollain tavalla uskontoon tai uskontoihin. Tämä vain tuppaa monelta nykysuomalaiselta unohtumaan.
Samalla, kun unohdetaan uskonnon rooli yhteiskunnan primus motorina, ahdetaan teologin rooli tai identiteetti pieneen ja ahtaaseen muottiin – eihän niillä kuitenkaan ole kuin marginaalinen rooli sekulaarissa nykymaailmassa.
Monesti (mutta onneksi ei aina) teologit leimataan papeiksi tai vähintään hartaiksi (jos ei hurskaiksi) kirkossa kävijöiksi, jotka rukoilevat joka päivä ja osaavat pyhät tekstit ulkoa etu- ja takaperin. Tällainen ahdas(mielinen) muotti ei todellakaan ole koko totuus, sillä harvoin tapaa oppiainetta, joka kiinnostaa niin laajaa ja heterogeenistä ihmisjoukkoa kuin mitä teologien laaja kirjo pitää sisällään. Onneksi myytit ovat murtumassa tälläkin alueella.
Omaan teologiystäväpiiriini kuuluu konservatiiveja, liberaaleja, kokoomuslaisia, vasemmistolaisia, viherpiipertäjiä, heteroseksuaaleja, homoseksuaaleja, sinkkuja, avio- tai avoliitossa eläviä, eronneita, yksinhuoltajia, pappeja, opettajia, teologian yleismiehiä ja -naisia, ateisteja, agnostikkoja, roomalaiskatolisia, ortodokseja, anglikaaneja, helluntailaisia, luterilaisia, eksegeettejä, eetikkoja, uskontotieteilijöitä, tutkijoita, toimittajia…
Lista on värikäs ja loputon – yhtä monimuotoinen kuin koko ihmiskunta. Ja tässä on avain teologikoulutuksen – ja ennen kaikkea sekulaarin sellaisen tärkeyteen: koska maailma on monimuotoinen, teologien monimuotoista joukkoa tarvitaan sitä ymmärtämään, tutkimaan ja tarvittaessa akateemisesti selittämään.
***
Ja loppuun aiheen tiimoilta pieni kevennys kohottamaan juhannustunnelmaa. Millaista sitten on olla teologi maailmassa, jossa kanssaihmiset luovat sinusta ennakkokäsityksen pelkästään kuullessaan sanan teologi tai uskonto, vaikka eivät tietäisi sinusta henkilönä muuten mitään?
Elo teologina on mielenkiintoista, välillä haastavaa ja aina – ainakin siltä tuntuu – antoisaa ja erilaista, sillä teologina erottuu massasta – hyvässä ja pahassa. Ainakin jutun juurta riittää uusia ihmisiä kohdatessa ja huumoriakaan ei puutu.
Yleisimpiä reaktioita ovat kommentit, kuten
a. miksi teologiaa opiskellaan yliopistossa, koska eihän se kuitenkaan ole tiedettä
b. miksi joku haluaa olla teologi
c. mitä ihmettä teologin tutkinnolla voi tehdä työkseen
Samalla joutuu usein vastaamaan tuntemattomien ihmisten yllättävän henkilökohtaisiin kysymyksiin, kuten
a. tuleeko sinusta pappi
b. uskotko Jumalaan
c. käytkö kirkossa
d. mitä mieltä kirkko/kristitty on tatuoinneista/ehkäisystä/homoliitoista/avioerosta
e. saako sun seurassa kiroilla/juoda alkoholia/tupakoida, koska sä oot teologi
Aina vastatessani (tai kieltäytyessäni vastaamasta) oheisiin ja moniin muihin kysymyksiin pohdin, että kyselläänköhän lvi-insinööriltä vastaavasti millaiset putket hänellä on kylpyhuoneessaan tai millaiset putket tulisi asentaa mökille. Ehkä kysytäänkin, onhan uteliaisuus osa ihmisluontoa.
Hyvää juhannusta ja aurinkoisia ja kysymysten täyttämiä kesäpäiviä! ☺
Laura Leipakka
Kirjoittaja on TM ja Jumaluusoppineiden alumniyhdistyksen puheenjohtaja.
