Men

Men – toksista maskuliinisuutta ja uskonnollisia viittauksia

Brittiläinen kirjailija ja käsikirjoittaja Alex Garland (s. 1970) on 2000-luvun alusta luonut mainetta scifin ja kauhun saralla. Hänen kirjastaan The Beach Danny Boyle ohjasi Leonardo DiCaprion tähdittämän trillerin, ja vaikka elokuva ei ollut suuri arvostelumenestys, jatkoi Garland Boylen kanssa yhteistyötä käsikirjoittamalla elokuvat 28 päivää myöhemmin ja Sunshine.

2010-luvulla Garland aloitti oman ohjaajanuransa kiitellyllä pienen budjetin scifijännärillä Ex Machina (2014) jota hän jatkoi scifin ja kauhun yhdistelmällä Annihilation (2018). Men on Garlandin kolmas ohjaus, ja tällä kertaa hän on siirtynyt scifistä niin kutsutun folk horrorin puolelle. Poissa ovat robotit ja toisesta ulottuvuudesta tulleet avaruushirviöt, ja tilalla ovat nyt vanhat englantilaiset kartanot ja keskiaikaiset kivikirkot.

Lontoolaista Harperia (Jessie Buckley) kohtaa tragedia, kun hänen miehensä on joko tahattomasti tai tahallaan kohdannut kuolemansa tippumalla parvekkeelta. Ottaakseen eroa tapahtuneeseen Harper on vuokrannut asunnon maaseudulta kaukana Lontoosta ja entisestä elämästä. Paikan päällä maaseudulla kaikki näyttää aluksi hyvältä rauhoittumiseen ja etätyöskentelyyn, vaikkakin eksentrinen vuokranantaja Geoffrey (Rory Kinnear) vaikuttaakin vähän turhan innokkaalta. Tilanne alkaa kuitenkin muodostua uhkaavaksi, kun Harper kävelee läheisessä metsässä ja saa peräänsä yhtäkkiä alastoman miehen, joka myöhemmin seuraa häntä kotiin saakka. Poliisi puuttuu tilanteeseen, mutta ikävät ja painostavat tapaukset eivät lopu siihen.

Harper joutuu huomaamaan, että kylän miehissä on kaikissa jotakin omituista ja uhkaavaa, kaikilla on ensinnäkin Rory Kinnearin kasvot. Harper tapaa hiljaisessa kirkossa aluksi mukavalta tuntuvan papin, joka huomaa Harperin tuskan, mutta aluksi hyvältä tuntunut sielunhoidollinen kohtaaminen päättyy syyllistämiseen. Myöhemmin useampi mies yrittää tehdä Harperin elämästä painajaista, ja maaseutuidylli on tipotiessään. Mukaan kuvioihin tulevat lisäksi muinaisuskonnolliset hedelmällisyysrituaalit.

Vanhanaikaisesta tunnelmastaan huolimatta Men on puhtaasti tämän ajan elokuva hakiessaan voimaansa #metooliikkeestä että koronapandemian aikaansaamasta eristäytymisestä. Moni on parin viime vuoden aikana joutunut tai päässyt etätöihin ja opetellut uuden tavan tehdä töitä. Samalla olemme eristäytyneet toisista ihmisistä ja tavoista, jotka olivat entisessä elämässä vielä normaaleja. Men ei ole suoraan kertomus korona-ajasta, mutta ajan ahdistava ilmapiiri katkeilevine videopuheluineen on varmasti innoittanut tekijäänsä.

Visuaalisesti Men on kaunista katseltavaa, ja perienglantilainen maaseutumiljöö näyttää samaan aikaan sekä tavattoman kauniilta että luotaantyöntävältä, mikä on tietysti kuvaaja Rob Hardyn ansiota, jonka sulavien kameraliikkeiden ansiosta kauhunhetket vievät mukanaan. Vaikka elokuvassa on muutamia perinteisiä säikyttelykohtauksia ja verelläkin läträtään muutamassa kohtauksessa, Garland luottaa enemmän painostavaan tunnelmaan, ja siinä elokuva onkin parhaimmillaan.

Monet elokuvan jännittävistä hetkistä tapahtuvat keskellä kirkasta päivää, mikä on kauhuelokuvalle virkistävä poikkeus. Perinteisen kauhuelokuvan ystävälle elokuvan verkkaisuus voi olla tuskallista, kun elokuva tosiaan osaa ottaa oman aikansa tapahtumien välissä, eikä tapahtumille anneta suoria selityksiä. Se on tietysti poikkeuksellista nykyajalle, jolloin katsojat ovat ehkä liiaksi joutuneet tottumaan valmiiden vastausten pakkosyöttöön.

Parasta elokuvassa on kuitenkin Buckleyn tinkimätön roolisuoritus. Bucley tuo rooliinsa sekä herkkyyttä että tarvittavaa kovuutta. Elokuvassa ei ole ainuttakaan kohtausta ilman Buckleytä ja kamera seuraa häntä herkeämättä läpi absurdien tilanteiden. Elokuvassa on kohtaus, jossa saamme seurata Harperin kävelyä metsässä vartin verran ilman ainuttakaan vuorosanaa, mutta Buckleyn roolisuoritus ja sen jännittäminen, että kohta tapahtuu jotain kamalaa, kannattelevat kohtausta hienosti. Rory Kinnear on toinen, joka kannattelee elokuvaa useilla roolihahmoillaan. Vaikka jokainen hahmo tuntuu olevan lähes karikatyyri erilaisista miestyypeistä, Kinnear välttää niiden luisumisen pelkiksi sketsihahmoiksi.

Men on niitä elokuvia, jotka ovat jakaneet kriitikkokunnan kahtia, ja saman se tulee tekemään tavallisten katsojien kanssa. Jo se, ettei elokuva tarjoa selviä vastauksia edes siitä, mistä elokuvassa on käytännössä edes kyse, karkottaa varmasti katsojia. Siksi on ehkä hyvä olla tietämättä elokuvasta paljon etukäteen. Sitten on se ongelmallisempi puoli: kenelle elokuva on oikeastaan tarkoitettu? Äkkiseltään voisi tulkita, että elokuva sanoo meille kaikkien miehien olevan hirviöitä mutta samalla hieman säälittäviä. Miesvihasta tuskin on kyse, mutta Men pyrkii näyttämään, mitä kaikkea erityisesti nuoret naiset joutuvat kohtaamaan.

Elokuvassa pappi syyllistää Harperia, että tämä olisi ajanut miehensä kuolemaan; poliisi puolestaan ei tunnu pitävän alastomana heiluvaa tirkistelijää uhkaavana. Elokuva on alleviivaava mutta samalla alleviivattava jää hämäräksi. Naiselle voi olla turhauttavaa lähteä katsomaan kauhuelokuvaa sellaisesta todellisuudesta, mitä joutuu jatkuvasti kuitenkin arkielämässä kohtaamaan. Onneksi elokuvan Harper ei suostu jäämään pelkäksi uhriksi. Monelle miehelle elokuva olisi varmasti tarpeellista katsottavaa.

Raamatullinen syyllisyys ja häpeä, mikä on ollut pakotettuna naisten osana kielletystä hedelmästä lähtien, on taaksejäänyttä aikaa, ja naiset ovat entistä enemmän toimijoita niin hyvässä kuin pahassa. Elokuvateollisuus on edelleen niin aiheidensa kuin tekijöidensä puolesta miehistä, ja siksi onkin virkistävää nähdä Menin kaltainen elokuva, vaikka se ei ehkä täysin osu maaliinsa ja on tosiaan miehen tekemä elokuva naiseen kohdistuvasta häirinnästä.

Men on elokuvateattereissa 10.6. alkaen.


Kirjoittaja

Tuomas Hurme (s. 1987) on teologian maisteri, joka vapaa-ajallaan lukee kirjoja ja katselee elokuvia. Tajusi teini-ikäisenä katsottuaan Stanley Kubrickin elokuvia, että elokuvat voivat olla enemmän kuin viihdettä.


'Men – toksista maskuliinisuutta ja uskonnollisia viittauksia' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.