William Gibsonin teos Distrust That Particular Flavor.
Meistä alkoi tulla kyborgeja siitä lähtien, kun aloimme katsoa puukehyksistä televisiota 1950-luvulla, sanoo amerikkalainen William Gibson (s. 1948), yksi maailman vaikutusvaltaisimpia tieteiskirjailijoita.
Kyborgi tarkoittaa biologista organismia, johon on yhdistetty teknologiaa, mutta tätä määritelmää ei pidä ottaa liian ahtaasti. Teknologia ei Gibsonin ajattelussa tarkoita pelkästään kovaa materiaalia, metallinkappaleita, vaan myös näkymätöntä elektronien virtaa.
Kuinka paljon enemmän olemmekaan kyborgeja nyt, näpytellessämme älypuhelimiamme ja viettässämme useita tunteja päivästä tietokoneen ääressä?
Gibson on kirjoissaan käsitellyt paljon ihmisen ja uuden teknologian kohtaamista, esimerkiksi virtuaalitodellisuutta, ja häntä pidetään niin sanotun kyberpunk-suuntauksen alkulähteenä. Hänen 1984 ilmestynyt romaaninsa Neuromancer (suom. Neurovelho, 1991) on yksi tieteiskirjallisuuden virstanpylväitä. Gibson lanseerasi englannin kieleen käsitteen cyberspace.
Vaikka Neuromancer oli edelläkävijä monien tulevaisuuden luonnetta koskevien ideoiden suhteen, Gibson on huvittuneena myöntänyt, ettei hän pystynyt lainkaan ennustamaan kännyköiden esiinmarssia.
Neuromancerissa ihmiset kytkeytyvät internetin kaltaiseen virtuaalitodellisuuteen, matrixiin, fyysisesti kaapelin avulla. Tänä vuonna ilmestyneessä esseekokoelmassaan, Distrust That Particular Flavor, Gibson kuitenkin toteaa, että kaapelit ja muut samankaltaiset ideat ihmisiä muistuttavia robotteja myöten kuuluvat tieteiskirjallisuuden siirtymävaiheeseen.
Nykyiset teknologiset mahdollisuudet tarjoavat paljon huikeampia näkymiä ilman takaraivoon iskettäviä kaapeleita tai aivoihin istutettavia silikonin paloja. Hän rohkenee ennustaa, että tuleville sukupolville ei ole enää olemassa erillistä tietokonetta, kun kaikki laitteet alkavat olla älykkäitä.
Distrust That Particular Flavor on kokoelma omaelämäkerrallisia esseitä, kirjojen esipuheita, elävälle yleisölle pidettyjä puheita, lehtien tilaamia kolumneja ja muita Gibsonin ajatusmaailmaa avaavia kirjoituksia. Ilmenee, että Gibsonin lempimusiikkia on muun muassa Steely Dan.
Gibsonin lempikaupungit ovat Lontoo ja Tokio, ja ne ovat myös usein hänen tarinoidensa tapahtumapaikkoina. Gibson toteaa, että
“Japani on globaalin mielikuvituksen oletusasetus tulevaisuudelle”.
Jos uskoo kuten hän, että kulttuurinen muutos on teknologiavetoista, on paras käydä säännöllisesti sellaisissa paikoissa kuin Tokion Shinjuku.
Katunäkymä Tokion Shinjukusta.
Yksi asia, jonka puuttuminen Gibsonin kirjoituksista on merkille pantavaa, on uskonto. Se näyttää olevan aihepiiri, joka ei yksinkertaisesti kiinnosta häntä.
Gibson oli vajaa parikymppinen siihen aikaan 1960-luvulla, kun Time-lehden kannessa kysyttiin “Is God Dead?” Olisiko Gibsonin vastaus tähän kysymykseen kenties myönteinen?
Gibsonin kirjojen henkilöillä on kyllä uskonnollisiin vakaumuksiin verrattavia päähänpinttymiä tai intohimoja, mutta heidän elämänsä mielekkyyys voi olla kiinni äärimmäisen harvinaisen ja vaikeasti saatavan tuotteen tai artefaktin omistamisesta, ei yliluonnolliseen olentoon uskomisesta.
Millaista onkaan tulevaisuuden kyborgien, meidän jälkeläistemme uskonto?
Mikko Ketola
Arvioitu teos:
William Gibson, Distrust That Particular Flavor. Encounters With a Future That’s Already Here.
Viking 2012, 259 s.
