Artikkelikuvassa Jeesusta esittänyt Enrico Irazoqui ja Pier Paolo Pasolini elokuvan kuvauksissa Materassa. Kuva Domenico Notarangelo/Wikipedia.

Matteuksen evankeliumi Pasolinin tyyliin

Vatikaani julkaisi elokuvan 100-vuotisen historian kunniaksi 1995 listan 45 merkittävästä elokuvasta. Ne oli jaettu kolmeen kategoriaan: uskonto, arvot ja taide. Yksi ensimmäisessä kategoriassa olleista elokuvista oli italialaisen Pier Paolo Pasolinin ohjaama Matteuksen evankeliumi. Elokuva on jo pitkään ollut mukana listoilla, kun on lueteltu parhaimpia uskontoaiheisia teoksia tai suositeltu elokuvia kristillisinä juhlapyhinä katsottavaksi. Vuonna 2015 Vatikaanin sanomalehti L’Osservatore Romano nimesi sen suorastaan kaikkien aikojen parhaaksi Kristus-elokuvaksi.

Pasolini ei ollut mitenkään ilmeinen ohjaaja tekemään Jeesus-aiheista elokuvaa. Hän oli ateisti, homoseksuaali ja marxilainen, jonka kaksi ensimmäistä pitkää elokuvaa Accattone (1961) (Pummi) ja Mamma Roma (1962) olivat käsitelleet Rooman laitamilla eläviä marginalisoituneita ja köyhiä ihmisiä, pikkurikollisia, parittajia ja prostituoituja. Vuonna 1963 ensi-iltansa saaneeseen episodielokuvaan Ro.Go.Pa.G. (nimi tuli ohjaajien Roberto Rossellini, Jean-Luc Godard, Pasolini ja Ugo Gregoretti sukunimien alkukirjaimista) Pasolini filmasi parodian, jossa tehdään elokuvaa Kristuksen ristiinnaulitsemisesta. Hän sai siitä syytteen valtionuskonnon pilkkaamisesta, tosin tuomio kumottiin myöhemmin. Kuriositeettina mainittakoon, että ohjaajaa Pasolinin episodissa esitti Orson Welles.

Matteuksen evankeliumi on omistettu paavi Johannes XXIII:n (1958–1963) ”rakkaalle ja onnelliselle” muistolle. Johannes XXIII halusi aloittaa uuden dialogin ei-katolisten taiteilijoiden kanssa, ja Pasolini otti kutsun vastaan. Siihen liittyen hän matkusti 1962 Assisiin osallistuakseen erääseen seminaariin fransiskaaniluostarissa. Sinä aikana hän luki läpi kaikki evankeliumit ja sai idean elokuvaansa. Oma osuutensa elokuvan valmistumiseen oli Pro Civitate Christiana -yhdistyksellä, joka oli kiinnostunut kirkon uudistamisesta ja halukas vahvistamaan kirkon suhteita työväestöön. Pasolinilla oli tuttuja yhdistyksen piirissä ja muutenkin katolisen vasemmiston parissa.

Matteuksen evankeliumin ”juoni” on tietenkin tuttu, eikä juonipaljastusten vaaraa ole. Elokuva on äärimmäisen ”raamattu-uskollinen” siinä mielessä, että kaikki sen dialogi nousee Matteuksen evankeliumista ja lisäksi parissa kohdassa Jesajan kirjasta. Keksittyä dialogia, evankeliumien harmonisointia tai muutakaan ylimääräistä koristelua amerikkalaisten Jeesus-kiiltokuvaelokuvien tapaan ei tässä mustavalkoisessa elokuvassa ole. Pasolinin sanotaan valinneen evankeliumeista nimenomaan Matteuksen, koska Markus oli hänen mielestään liian vulgaari, Luukas liian sentimentaalinen ja Johannes liian mystinen. Pasolini itse piti eniten Johanneksen evankeliumista, mutta Matteus sopi hänen mielestään parhaiten elokuvattavaksi. Yhteen asiaan Pasolini oli elokuvassaan jälkeen päin tyytymätön: ihmekertomukset (spitaalisen parantaminen, kalat ja leivät, vetten päällä kävely) olivat hänestä ”inhottavaa hurskautta” ja olisivat sietäneet jäädä pois.

Pasolini on kiistänyt pyrkineensä rekonstruoimaan Jeesuksen elämää, vaan kyseessä oli hänen mielestään ennemminkin analogia. Elokuva oli hänen mukaansa ”Kristuksen elämä plus kaksituhatta vuotta kristillistä julistusta Kristuksen elämästä.” Ja ehkäpä myös noin sata vuottaa tulkintaa siitä.

Pasolini on sanonut olevansa myyttien ystävä ja kannattavansa demytologisoinnin (myyttien purkamisen) sijaan remytologisointia. Hänellä oli taipumus ”nähdä aina jotakin pyhää ja myyttistä ja eeppistä kaikessa, vieläpä kaikkein arkisimmissa, yksinkertaisimmissa ja tavanomaisimmissa asioissa ja tapahtumissa.” Matti Paloheimo ilmaisi kirjassaan Uskonto elokuvassa (1979) närkästyksensä siitä, että Mitä Missä Milloin -elokuvakirjassa (1972) oli sanottu Matteuksen evankeliumista, että se ”riisuu realistisesti ja aidosti raamatullisen kertomuksen sen myytillisestä painolastista”. Hänestä asia oli juuri päinvastoin: ”Pasolinin Matteuksen evankeliumi on ’realistisesti ja aidosti’ myyttinen elokuva. Mytologia ei ole sille painolasti, vaan välttämättömyys, elinehto. Pasolini ei taistele myyttejä vastaan vaan niiden puolesta.”

Pasolini harkitsi elokuvan kuvaamista Pyhällä maalla, mutta tiedustelumatka Israeliin ja Jordaniaan 1963 vakuutti hänet, että parempia kaupunkikuvauspaikkoja löytyisi Etelä-Italiasta. Maisemat Israelissa olivat suureksi osaksi modernisoituneet liiaksi, ja elokuvaan olisi ollut vaikea saada kokopäiväisiä avustajia, koska kaikki olivat päivätöissä! Pasolinin matkasta on olemassa tunnin pituinen dokumentti Sopralluoghi in Palestina, jossa todistetaan esimerkiksi Nazarethin sopimattomuus kuvauspaikaksi kuvaamalla kaupungin profiilia korkeine kerrostaloineen. Pasolinin oppaana toimi Pro Civitate Christianan jäsen isä Andrea Carraro.

Elokuva kuvattiin monessa eri kohteessa Etelä-Italiassa, Sisiliassa ja Marokossa. Pasolini oli dokumentissa huolestunut siitä, löytäisikö hän Italiasta paikan, joka ilmentäisi erämaata, jossa Saatana kiusaa Jeesusta, yhtä hyvin kuin aavikkomaisemat Lähi-idässä. Kohtaus kuvattiin lopulta Etna-tulivuoren lähistöllä Sisiliassa. Elokuvan vaikuttavat antiikkiset kaupunkimaisemat on kuvattu Basilicatan alueella Materan ja Barilen kaupungeissa. Osa Materan kaupungista on sittemmin julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Kaupungin maisemia käytettiin myös Mel Gibsonin Passion of the Christ -elokuvassa (2004), ja pian ne näkyvät tiettävästi myös uudessa James Bond -elokuvassa No Time to Die.

Näyttelijöiksi Pasolini valitsi amatöörejä. Jeesusta esittää espanjalainen taloustieteiden opiskelija Enrico Irazoqui, johon Pasolini tutustui sattumalta. Hänen äänensä ei tosin kuulu elokuvassa, vaan Jeesuksen ääni kuuluu italialaiselle ääninäyttelijälle Enrico Mario Salernolle. Irazoqui valittiin 2011 Materan kunniakansalaiseksi. Pasolinin äiti Susanna näyttelee Mariaa vanhempana. Rooleissa on myös eräitä tunnettuja tuon ajan italialaisia intellektuelleja kuten runoilija Natalia Ginzburg.

Elokuvaa pidettiin laajalti skandaalina Italiassa, mutta esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa se ei herättänyt samanlaista kohua. Pasolini on selittänyt asiaa niin, että elokuvan Jeesus-kuva aiheutti skandaalin siksi, että italialaiset eivät tunteneet Matteuksen evankeliumia. Hän sanoi kyselleensä ennen elokuvan valmistumista suurelta määrältä ihmisiä, kuinka moni oli lukenut evankeliumin, ja vain ”kolme tai neljä” oli sen lukenut. Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa taas ihmiset lukivat Pasolinin käsityksen mukaan Raamattua ja siksi tunsivat myös evankeliumien sisällön. Hän ajatteli, että elokuva voisi antaa italialaisille sysäyksen viimein lukea Matteuksen evankeliumia.

Pasolinilla oli suunnitelmissa tehdä Matteuksen evankeliumin jälkeen elokuva apostoli Paavalista, mutta se jäi vain suunnitelmien asteelle.

 

Esitelty elokuva: Matteuksen evankeliumi (Il vangelo secondo Mattei). Ohjaus Pier Paolo Pasolini. Käsikirjoitus perustuu Matteuksen evankeliumiin. Elokuva sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 4.9.1964. Saman vuoden tammikuussa paavi (Paavali VI) oli vieraillut ensimmäisen kerran Pyhällä maalla. Dokumenttielokuva on mukana elokuvan uusimmassa englanniksi tekstitetyssä BluRay/DVD-julkaisussa.

Katso myös Franciscus – neorealistinen paavi (Vartija 10.11.2013) ja

Salo eli Sodoman 120 päivää – äärimmilleen viety provokaatio (Vartija 24.5.2020)

Kristuksen viimeinen kiusaus – harrasta uskonnollisuutta vai jumalanpilkkaa (Vartija 1.4.2021)

Artikkelikuvassa Jeesusta esittänyt Enrico Irazoqui ja Pier Paolo Pasolini elokuvan kuvauksissa Materassa. Kuva Domenico Notarangelo/Wikipedia.


Mikko Ketola

Kirjoittaja

Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää


'Matteuksen evankeliumi Pasolinin tyyliin' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.