Kirjailija Tapani Tukiaisen Pyhä Birgitta -trilogia on edennyt viimeiseen osaansa, Meren aaltoilua – Vanha vaeltaja muistelee. Pyhiinvaellusromaani noudattelee kahdesta edellisestä teoksesta, Tanssien ylös Jerusalemiin (2017) ja Pyhän Olavin poluilla – pyhiinvaellus Sundsvallista Trondheimiin (2019), tuttua kaavaa. Pyhiinvaeltaja vaeltaa, tällä kertaa Portugalissa ja Espanjassa yhdellä kuuluisista Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreiteistä Atlantin rannikolla. Samalla hän käy keskustelua edesmenneiden matkakumppaniensa kanssa, joihin lukeutuvat pyhimykset Birgitta Birgerintytär ja Ignatius de Loyola.
Trilogian osat ovat matkakertomuksia, vaikka erilaisia, joina lähdin niitä ensin lukemaan. Teokset sisältävät miljöön ja pyhiinvaelluksen kuvausta, mutta pääosassa on pyhiinvaeltajan henkinen matka ja sisäiset mietteet, jotka on puettu dialogin muotoon. Meren aaltoilua -romaanissa matkan yhtenä tukipilarina toimivat de Loyolan Hengelliset harjoitukset, jotka opastavat matkalaista silloin, kun hän tarvitsee johdatusta.
Tukiaisen tyyli on jutustelevaa, asioista ja ajatuksista toisiin hypähtelevää. Yhtäkkinen mieleen muistunut ajatus tai kuvitteellisen matkatoverin kommentti saattaa kääntää kerronnan suunnan täysin. Pyhiinvaeltaja käy läpi matkojaan, niiden kommelluksia ja kohtaamisia sekä matkakumppaniensa merkittävää historiaa.
”Tiesin ainoastaan, että kertoessani näistä pyhistä ja pahoista lohkaisin samalla palan itsestäni. En pystynyt puhumaan ulkopuolisena vain heistä.”
Jo Jerusalemin ja Trondheimin vaelluksilla pyhän Birgitan kanssa kulkeneena pyhiinvaeltaja vertaa ruotsalaisen matkatoverinsa muuttuvuutta matkojen aikana: pyhästä Birgitasta onkin tällä viimeisimmällä vaelluksella muodostunut oikein miellyttävää matkaseuraa. Pyhiinvaeltaja kuvaa näin ihmisyyden monia puolia matkakumppanissaan, mutta myös itsessään. Hän peilaakin useaan otteeseen teoksen aikana itseään Birgittaan ja Ignatiukseen. Se, miten pyhiinvaeltaja kertoo heistä ja heidän ominaisuuksistaan, kertoo samalla paljon hänestä itsestään ja ominaisuuksista, joita hän joko itsessään häpeää tai joita hän itselleen toivoisi.
Romaanissa painottuu hahmojen välinen dialogi. Samalla se on kuitenkin dialogia eri tekstien välillä. On Santiago de Compostelan reitin muistelua sekä konkreettisia muistiinpanoja tältä matkalta ja Valamon luostarista alkukeväältä 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tekstienvälinen kontrasti on suuri: on syyskuista Etelä-Eurooppaa ja verkkaista matkaa sekä fyysiseen määränpäähän että itseen. Toisaalla on vielä luminen Heinävesi, korona ja juuri alkamassa oleva sota. Kuitenkin näitä tekstejä yhdistää jonkinlainen rauhan ja merkitysten, vastausten etsintä – oli se sitten maailmassa tai itsessä.
Meren aaltoilua – Vanha vaeltaja muistelee vaatii lukijalta hieman kärsivällisyyttä ja keskittymistä hypähtelevään kerrontaan kiinni pääsemiseksi. Samalla siitä muodostuu kahden aiemman trilogian osan kanssa laaja kertomus pyhimysten historiasta, maailmallisista konflikteista ja siitä, kuinka matkaamme yhdessä ennen meitä eläneiden kanssa.
Arvioitu teos: Tapani Tukiainen. Meren aaltoilua – Vanha vaeltaja muistelee. Kurikka: Valmiixi 2022. 200 s.
