Kirjoitukseni läpivalaisee evoluutio-opin ja sen vastustajien viistoon puhumista. Pohdin, millaista dialogia voisi syntyä Intelligent Design teorian, evoluution ja Artificial Intelligence ajatusten välille. YouTuben tarjontaa selatessa huomasin tallenteen keskustelutilaisuudesta jonka Veritas Foorumi oli järjestänyt 21.3.2013 aiheesta ”Tieteen rajoilla – minne tiede ei yletä?”. Puhujina olivat Paul Lillrank, Leo Näreaho, Matti Leisola ja Matti Kankaanniemi.
Ei liene yllättävää, että keskustelun teemoiksi nousivat suuret kysymykset, maailmankaikkeuden alku, tietoisuuden ongelma ja evoluutio-hypoteesi.
Veritas Foorumin tarkoituksena on tarjota tilaisuus maailmankatsomuksien väliseen keskusteluun ihmiskunnan yhteisistä syvistä teemoista, olemassaolosta, kaiken tarkoituksesta, onnellisuuden ja minuuden kysymyksistä. Tavoite on erinomainen mutta kuten niin usein, katsomuksien väliset eroavuudet johtivat rätisevään epäsovun kipunointiin, jossa ammottavat erot vain vaivoin kätkeytyivät sivistyneen puhetavan alle. Erityisen kipakka kiista syntyi evoluutio-teemasta. Bioprosessitekniikan emeritus professori Matti Leisola esitteli evoluutioteorian puutteita, muun muassa mikroskoopisten biologisten rakenteiden hämmästyttävää monimutkaisuutta ja solumekaanisia hienouksia, joita tuntuu olevan mahdotonta selittää ilman, että niiden takana on älykäs suunnittelija.
Matti Leisola on Raamatun kirjaimelliseen totuuteen sitoutunut kristitty, jonka fundamentalistinen vakaumus yhdistyy pitkään tutkijan uraan bioprosesseja koskevan tieteenharjoituksen parissa. Leisolan esitys sai vastaansa uskontofilosofian dosentin Leo Näreahon ajoin kimpaantuneen kuuloisen kritiikin, joka nojasi tiedeyhteisön kantaan. Biologian ja genetiikan tutkijoiden suuren enemmistön näkemyksen mukaan evoluutiota ei voi enää pitää vain hypoteesina vaan teoriana, jonka takana on vaikuttavaa näyttöä. Suuri enemmistö myös niin sanotuista kristityistä tiedemiehistä on teilannut Älykkään suunnittelun teorian. Älykkään suunnittelun teoriaan uskovat, heidän joukossaan Leisolan edustama fundamentalistisesti uskovien tiedemiesten ryhmittymä katsoo, että Älykkään suunnittelun ajatus on tapa palauttaa Jumala ja Luomiskertomus keskeiseksi tekijäksi elämän syntymisen mysteerin selittäjänä. Uskonnon ja tieteen sovinto ja rinnakkain elo tulisi näin rakennetuksi.
Otteluun tupsahti yllättävä kierrelaukaus, kun Leisola viittasi filosofi Thomas Nagelin ajatuksiin, erityisesti vuonna 2012 ilmestyneeseen teokseen ”Mind & Cosmos: Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature is Almost Certainly False”. Kirjoittaja, professori emeritus Thomas Nagel on mielen filosofiaan, poliittiseen filosofiaan ja etiikkaan paneutunut tutkija ja kirjailija. Nagelin keskeinen väite on, että materialistinen uus-darvisnistinen versio evoluutiobiologiasta on puutteellinen ja kyvytön selittämään mielen ja tajunnan arvoitusta. Matti Leisola koetti ilmeisesti sujauttaa Thomas Nagelin omaan joukkueeseensa ja Älykkään suunnittelijan teorian tukijaksi. Näreahon tiukka vastapuheenvuoro torjui tämän ja väitti, että Nagel’in ajatukset eivät edusta Älykkään suunnittelun teoriaa.
Thomas Nagelin kirja on henkevä ja nerokas puheenvuoro. On totta, että hän ei asetu helpon ID-selitysmallin tukijaksi. Sen sijaan hänen väitteensä on, että myöskään evoluutioteoria ei ole lopullinen ja sisältää vakavia puutteita ja jättää moderneimmassakin muodossaan jäljelle suuria mysteerejä – itse asiassa juuri sellaisia, joihin Leisolan hengenheimolaiset viittaavat. Malcolm Thorndike Nicholson (Prospect Magazine) kirjoittaa osuvasti: ”Tarvitaan uusi tapa nähdä ja selittää todellisuus, sellainen jossa tajunta/mieli ja arvot ovat yhtä perustavia käsitteitä kuin atomit ja evoluutio. (What is needed is a new way of looking at and explaining reality; one which makes mind and value as fundamental as atoms and evolution.)”. Kirjan saamat arvostelut eivät ujostele tarkkanäköisissä kehuissaan, joista tässä muutama esimerkki.
”If evolutionary biology redraws its boundaries as this book says it must, then the dialogue between theology and science will be considerably altered.” — Anglican Theological Review
”[This] troublemaking book has sparked the most exciting disputation in many years… I like Nagel’s mind and I like Nagel’s cosmos. He thinks strictly but not imperiously, and in grateful view of the full tremendousness of existence.” — Leon Wieseltier, The New Republic
”A sharp, lucidly argued challenge to today’s scientific worldview.” — Jim Holt, The Wall Street Journal
Teos siis haastaa nykyisen tieteen maailmankuvan ja ennakoi tarvetta löytää kokonaan uusia näkökulmia – mutta ei suinkaan ehdota tilalle valmista helppoa selitystä, jollainen Älykkään suunnittelijan teoria (ID, Intelligent Design) olisi. Maailmankaikkeuden mysteeri ei suinkaan ratkea tai avaudu vaan syvenee Nagelin valaisemana.
Heitän tähän keskusteluun uuden, tosin keskeneräisen ajatuksen siitä, millaiselta suunnalta voisi tulevaisuudessa löytyä yhteys neo-darwinistisen evoluutioteorian ja Intelligent design -teorian välille. Ajatukseni on kysyä, mitä seuraisi jos risteytetään Artifcial Intelligence ja Intelligent Design. Voisiko biosfäärin ja elämän evoluution hämmästyttävässa historiassa olla kyseessä olla Design by Artificial Intelligence (AID), keinoälykäs, kompleksinen algoritminen suunnittelu?
Haen analogian modernin matematiikan viime vuosikymmenien löydöistä, joista esimerkkeinä epälineaariset systeemit, kaaosteoria ja fraktaalirakenteet sekä Metropolis-tyyppiset algoritmit. Tunnettu esimerkki fraktaalisesta rakenteesta on Mandelbrotin joukkona tunnettu hämmentävän kaunis ja äärimmäisen kompleksinen kuvio – esimerkki jokamiehen ajanviete-matematiikasta, jonka on tehnyt mahdolliseksi tietokoneiden laskentatehon ja graafisen visualisoinnin kehitys.
Googlen kuvahaku (hakusanalla mandelbrot set) taikoo esiin lisää upeita visualisointeja. Kaikki kuvissa näkyvät ornamentit ovat vain eri kohdista eri syvyyksiltä zoomattuja yksityiskohtia yhdestä ja samasta kuviosta, Mandelbrotin joukosta. Arvelen että kuvion yksityiskohtien, ornamentteja muistuttavien rakenteiden, design-ideoiden, geometristen teemojen määrä, vaihtelu saattaa edustaa yhtä laajaa variaatiota kuin näemme luonnossa bio-kemiallisten struktuurien, eliöiden rakenteen maailmassa, solujen hienomekaniikassa jne. Tosin tällaisen vertailun kvantifiointi voi olla mahdotonta – viittaan vain mielessä syntyvään vaikutelmaan.
Kuvitelkaamme hetken, että ihmiskunta olisi löytänyt Mandelbrot-joukon hämmästyttävän rakenteen ja estetiikan jostain – ilman selitystä sen alkuperästä. Mieleen tulisi silloin helposti, että tuon kurinalaisen, säännönmukaisen, mystisen kauniin rakenteen takana täytyy olla suunnittelija – kyvykäs ja luova designer? Jos sitten ihmettelijälle ja kauneuden mykistämälle katsojalle selvitetään, että Mandelrotin joukon rakenne seuraa yksinkertaisen algoritmin soveltamisesta, oletus suunnittelijasta tulee haastetuksi. Mandelbrotin joukon ”salaisuus” on iteratiivinen algoritmi
Z(k+1) = Z(k)²+1,
jota tietokone pyörittää kaikista mahdollisista kompleksitason alkupisteistä Z(0) lähtien. Tällaisten niin sanottujen epälineaaristen systeemien tutkimus on pursunut esiin tietokoneiden laskentatehon tukemana. Epälineaariset ilmiöt ovat paljastuneet luonnon keskeisiksi mekanismeiksi ja tarjonneet selitysmalleja ilmiöihin kaaosteoriasta, säämalleista biologian geometriseen diversiteettiin.
Mitäpä jos klassinen evoluutio-teorian algoritmi tulee korvautumaan kehittyneemmällä olennaisesti epälineaarisella algoritmilla, joka selittäisi nykyistä paremmin eliörakenteiden kompleksisuuden räjähdyksen? Tällöin ”älykäs suunnittelu” tulisi korvautumaan selityksellä, joka olisi klassisen evoluutio-ajatuksen muunnos, mutta jolla on kyky tuottaa muotojen kompleksisuutta Mandelbrotin joukon morfologisen rikkauden tapaan.
Toinen huomautukseni koskee evoluutio-kritiikkiä jota muun muassa lääkäri Pekka Reinikainen on viljellyt. Reinikainen on vuosia jatkanut fundamentalistisen uskonnollisuuden innoittamaa populistista kritiikkiä evoluutioteoriaa vastaan (muun muassa Helsingin Sanomissa 22.10.2012) väittämällä, että ”Evoluutiossa toisiaan seuraavien mutaatioiden pitäisi luoda uutta. Tämä on mahdollista vain silloin, kun jokaisesta yksittäisestä mutaatioaskeleesta olisi valinnan kannalta etua.” Modernin optimoinnin teorian piirissä on löydetty satunaishakuun perustuvia algoritmeja, joiden nerokkuus perustuu siihen, että optimin etsintä ottaa silloin tällöin askelia myös taaksepäin, eli hyväksyy pienellä todennäköisyydellä mutaation, joka on ”epäedullinen” tavoitellun arvon kannalta. Tällaiset algoritmit (tyyppiä Metropolis-Hastings, Simulated Annealing ja niin edelleen) ovat käytössä lukemattomissa sovelluksissa ja auttavat ihmiskuntaa muun muassa lääkemolekyylien tutkimuksessa.
Evoluutio-algoritmin nerokkuus voi nimenomaan perustua siihen, että taka-askeleet ovat myös mahdollisia. Lopuksi huomautan, että mikään sanomani ei ole tarkoitettu arrogantin ateistisen maailmankuvan pönkitykseksi, mutta kylläkin naarmuttamaan fundamentalistisen uskonnollisuuden teflonkuorta.
Artikkelikuvassa Mandelbrotin joukko. Kuva: Binette228/Wikipedia (CC).
