Mikael Pentikäinen. Kuva: Jouni Harala 2013/Otava.
Mikael Pentikäisen vastikään julkaistu kirja ”Luottamus” pitää sisällään paitsi henkilökohtaisia kokemuksia myös syvempää ja ajoittain raskaslukuista analyysia luottamuksen merkityksestä ja roolista tässä maallisessa maailmassa, jota ihmissuhteet hallitsevat ja värittävät, ja jota luottamus lopulta kannattelee.
Toimittaja Mikael Pentikäinen irtisanottiin maan suurimman päivälehden Helsingin Sanomien päätoimittajan tehtävästä toukokuussa 2013. Syynä oli mitä ilmeisimmin luottamuspula lehden johdon – ei toimituskunnan – taholta.
Irtisanominen toimikin ikään kuin kirjan katalysaattorina, joka sysäsi liikkeelle luottamuksen olemuksen ja merkityksen pohdinnan. Mikäli kirjan olettaa ja toivoo olevan avoin tilitys potkuista, journalistimaailman ihmissuhdedraamasta tai ristiriidoista, niin joutuu pettymään. Kyseessä on paljastusten sijaan pohdiskeleva tietokirja, jota Pentikäinen höystää henkilökohtaisilla tarinoilla, elävillä esimerkeillä ja sitaateilla.
Helsingin Sanomien arviossa kirjaa tituleerattiin johtamisoppaaksi, mikä ei ole opukselle lainkaan hullumpi nimitys. Monen johtotehtävissä toimivan – tästä Pentikäisellä on paljon monipuolista kokemusta, jota hän avaa useaan otteeseen – sietäisi pohtia enemmän luottamuksen roolia ja merkitystä työyhteisössään.
Luottamus-kirjan kansi. Kuva: Otava
Kyseessä on nimittäin ensiarvoisen tärkeä ominaisuus, joka ei helposti alistu markkinatalouden lakeihin, vaan on jotain syvempää ja inhimillisempää. Ilman luottamusta asiat harvoin toimivat hyvin. Ilman luottamusta työyhteisö harvoin voi hyvin. Ilman luottamusta ihmiset harvoin toimivat ja voivat hyvin. Luottamus on alfa ja omega, kaiken alku ja loppu. Sen varassa seisomme tai kaadumme.
Pentikäinen valottaa luottamuksen merkitystä ja roolia ihmiselämässä toki omakohtaisten esimerkkien kautta, mutta pikemminkin teos on analyysia luottamuksen merkityksestä, ulottuvuuksista, ominaisuuksista ja esiintymisestä osana henkilökohtaisia ihmissuhteita, yhteiskuntaa ja ennen kaikkea työyhteisöä.
Media ja politiikka saavat omat osionsa, ja lopun Euroopan unionia käsittelevät ajatukset luovat mitä ilmeisimmin pohjaa Pentikäisen eurovaalikampanjalle. Hän on ehdolla Euroopan unionin parlamenttiin keskustapuolueen listoilta, mikä tulee esiin jo kirjan alkulehdillä. Vaalipuffausta ei salata, eikä lukijan luottamusta petetä epärehellisyydellä.
Mikään vaalimainos kirja ei siis missään nimessä ole, vaan kyseessä on seikkaperäinen (ei kuitenkaan tieteellinen tai akateeminen, vaan populaarimpi) kurkistus luottamuksen olemukseen.
Pohdinnoissaan Pentikäinen sivuaa myös luottamuksen ja uskon suhdetta. Hän kertoo omasta lestadiolaisesta taustastaan, mutta ei keskity uskon tai uskonnollisuuden pohdiskeluun laaja-alaisesti. Pikemminkin luottamus on esillä koko ajan yleisinhimillisenä käsitteenä, joka rakentaa (ja vastaavasti epäluottamus tuhoaa) ihmissuhteita ja maailmaa kansalaisuuksista tai maailmankatsomuksesta riippumatta.
Itseluottamuksesta (henkilökohtainen elämä, ihmissuhteet…) aina yhteiskunnalliseen luottamukseen (poliitikot, valtio…) saakka luottamus kulkee kaiken inhimillisen elämän halki punaisena lankana.
Jos olen täysin rehellinen, niin Luottamus oli lukukokemuksena ajoittain raskas. Luottamus esiintyy sanana suurin piirtein jokaisessa kappaleessa, ellei jokaisessa virkkeessä, niin että lukijaparka saa yliannostuksen ja alkaa menettää mielenkiintonsa (ja luottamuksensa) koko sanaan.
Pentikäisen tyyli on toimittajalle tyypillistä: iskevää ja asiapitoista. Ei turhia korulauseita tai tunnelmointia, vaan suoraa asiaa. Ehkä kirja siksi tuntui raskaalta lukea, koska siinä ei ollut lainkaan jutustelun makua. Toisaalta jokaisen luvun aloittavat aforistimaiset sitaatit pehmentävät kirjan napakkaa tyyliä mukavasti. Samoin tekevät lukuisat värikkäät ja kiinnostavat esimerkit, joiden kautta luottamusta avataan. Suosittelen kirjaa hyvillä mielin kaikkien tietokirjojen ystäville sekä ehdottomasti jokaiselle johtotehtävissä toimivalle.
Laura Leipakka
Arvioitu teos:
Mikael Pentikäinen: Luottamus. Otava 2014. 383 s.
