Et ole tosissasi. Ei noin voi tehdä, vaikka se olisikin yleinen käytäntö, sanoi Lahtinen ja hörppäsi olutta pullostaan. Useimmissa seurakunnissa tehdään tällä tavalla, puolustautui Jokinen. Viini vain kaadetaan takaisin kannuun. Ja rahaa säästyy, hän sanoi vielä, pyyhki kasvonsa ja otti uuden oluen. Lahtisen tavoin Salminenkaan ei pitänyt enemmistön meiningistä. Mutta sinähän olet jo konsekroinut ehtoollisaineet eikä niitä voi konsekroida uudestaan. Kyllä voi, sanoi Jokinen ja virnisti Salmiselle, vaikka varmuuden vuoksi, jos vaikka olisi konsekrointisuoritus jäänyt puutteelliseksi. Te olette kaverit tässä asiassa vähemmistössä, olittepa kuinka oikeassa tahansa.
Kirkkoherrat Lahtinen, Jokinen, Virtanen ja Salminen olivat tavanneet vuosia sitten papiston virkistyspäivillä ja olivat päättäneet viettää yhdessä muutaman mukavan saunaillan kirkkovuodessa. Nyt oli Lahtisen vuoro olla isäntänä. Löyly oli maistunut, ja koppa keskiketterää hupeni pukuhuoneessa rauhalliseen tahtiin. Talon puolelle ei ollut kiirettä, sillä se oli rouva Lahtisen valtakuntaa, ja hän oli jäänytkin täksi illaksi kotiin. Puhuttuaan niitä näitä miehet olivat jostakin syystä ajautuneet keskustelemaan ehtoollisviinin kohtalosta ehtoollisen jälkeen, ja siitä he saivat aikaan paljon tiukemman väittelyn kuin historian Jeesuksesta, homoseksuaalisuudesta tai ylösnousemuksesta.
Jokinen katsoi hämmentynyttä Salmista. Sori, hän sanoi, ei millään pahalla. Mutta mitä sinä teet, hän kysyi Salmiselta. Kaadan maljasta kaiken viemäriin, sanoi Salminen, joka oli jo aikonut panna alushousut jalkaansa, mutta jäikin vielä istumaan. Eikä sitä koskaan ole suuria määriä, jos osaa arvioida kulutuksen. Ei kai sentään, ihmetteli Lahtinen toisenkin virkaveljen puuhia, ei tuo ole ehtoollisviinille sopivaa. Mikset kaada saman tien vessanpönttöön? Salminen meinasi hikeentyä ja hipelöi taas alushousujaan, mutta malttoi mielensä. On se aivan eri asia, kysymys on ihan vaan käytännön ratkaisusta, hän sanoi. Ajatelkaa nyt: joku systemaattisen teologian professori, en onneksi muista kuka, oli pohtinut asiaa ja sanoi, että lavuaariin voisi ensin laskea vettä ja sitten kaataa viinin veteen ja sitten ottaa tulpan pois, ihmetteli Salminen ja pudisteli päätään. Minä en ymmärrä, onko koko asiassa mitään miettimisen arvoista. Eikä edes kiinnosta. Se on ihan käytännön asia. Tehkää, mitä haluatte, sanoi Salminen vielä ja oli hiljaa. Onko sitä olutta vielä, hän kysyi, ja Lahtinen ojensi pullon pahoillaan olevan näköisenä.
Entä sinä? Jokinen katsoi kysyvästi Lahtiseen, joka vaikutti vakavalta. Minä kaadan sen kirkon kivijalkaan, Lahtinen murahti. Niin kuin käytännöllisissä harjoituksissa opetettiin. Ja varmaan teillekin opetettiin. Siis minullekin tämä on ihan käytännön asia, vaikka olisi kolmekymmentä astetta pakkasta, hän täsmensi painottaen sanaa vaikka. Ihanko totta käytännöllinen, ehti Salminen ihmetellä, mutta Lahtinen ei huomannut mitään vaan kääntyi Virtasen puoleen. Mitä sinä teet vai kehtaatko edes sanoa, hän kysyi hiljaiselta vierustoveriltaan. Minä kaadan viinin pulloon, vien sen kotiin ja juon illalla vaimon kanssa, vastasi Virtanen. Illallisella vai ihanko makuukamarissa, vitsaili Jokinen. Mutta eihän ehtoollisviini voi olla muuta kuin kirkollista käyttöä varten, sanoi Lahtinen tosissaan, huolimatta siitä, että huomasi vastustavansa kaikkia muita ja pilaavansa iltansa.
Ortodoksipapit, sanoi Virtanen, juovat lopun viinin sakastissa vigilian jälkeen. Miksi minä en voi viedä viiniä kotiin ja juoda sitä siellä?
Jokinen halusi puolustaa omaa käytäntöään, jonka tiesi kaikkein yleisimmäksi. Mitä te sitten teette öyläteille, hän kysyi päättäväisesti. Minä panen ne aina takaisin astiaan, tottakai. Ettehän tekään kaada niitä kirkon kivijalkaan tai viemäriin, Jokinen virkkoi argumentin löytäneen ihmisen ilme naamallaan, tai vie kotiin vaimolle iltapalaksi. Itse asiassa vien, sanoi Virtanen ylpeänä liturgisesta johdonmukaisuudestaan. Lahtinen, joka katsoi oikeasti edustavansa liturgista johdonmukaisuutta, oli tyytymätön Jokisen väitteeseen. Viini on eri asia kuin leipä, hän riensi vastaamaan, se ei säily samalla tavalla kuin leipä, jonka voi käyttää uudestaan. Ja tämäkin on taas kerran ihan käytännöllinen kysymys, hän lisäsi. Et ole tosissasi, ehti Jokinen sanoa ja nostaa pullon huulilleen, kun pukuhuoneen ovi yhtäkkiä aukesi.
Siellä seisoi varreltaan tukeva rouva Lahtinen, joka ilmoitti, että se oluen särpiminen saa nyt riittää. Herrat ovat hyvät, pukevat päälleen ja siirtyvät talon puolelle nauttimaan iltakahvit ja vaniljaviinerit. Sitten saatte lähteä kotiinne. Minä menen aikaisin nukkumaan.
Stimulus
Artikkelikuvassa on Agricolan kirkon ehtoollisvälineet. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: KT/Aarne Ormio.
