Venäjänkielinen katolinen messu Virossa on aika erikoinen kokemus. Sielun eri sopukat yrittävät jotenkin selviytyä siitä kognitiivista dissonanssista, joka syntyy kaikkien oletusten vastaisesta maan, kielen ja uskonnon yhdistelmästä. Kaiken kukkuraksi pappi on valkovenäläinen ex-dominikaani, ja kirkonpenkissä istuu suomalaisia vanhoillislestadiolaisia.
Messun jälkeen puolalainen dominikaani (maan ainoa sen jälkeen, kun valkovenäläinen kollega siirtyi hiippakuntapapiksi) tarjoaa teetä ja kertoo Viron katolisuuden epänormaaliudesta. On Opus Dei, neokatekumenaalit, paavikriittiset traditionalistit ja kansallismieliset virolaiset, muttei yhtään aktiivista virolaista pappia eikä juuri muutenkaan ”tavallista” keskitien katolisuutta.
Tämä mieleenpainuva sunnuntai-ilta Tallinnan vanhassakaupungissa oli vain loppuhuipennus hyvin erikoisella mutta sitäkin mahtavammalla neljän hengen katolis-lestadiolaisella Viro100-pyhiinvaelluksella pari viikkoa sitten. Matkamme suuntautui vanhauskoisten ortodoksien maille Mustvee-nimiseen pikkukaupunkiin Peipsijärven rannalle.
***
Katolinen Pyhien Pietarin ja Paavalin katedraali Tallinnassa. Kuva: Emil Anton.
Harva suomalainen on edes kuullut Mustveestä, jonka asukasluku on tuoreimman mittauksen mukaan vain vähän yli 1200 henkeä. Siellä on kuitenkin Viron vanhauskoisten ortodoksien suurin kirkko, ja siellä on myös koko maan eniten kirkkoja väkilukuun suhteutettuna. Näin pienelle paikkakunnalle mahtuu kokonaiset viisi kirkkokuntaa, joista kolme on ortodoksisperäisiä ja kaksi reformaation perillisiä.
Lestadiolaiskaverit löysin Oulunkylän rauhanyhdistyksen seuroista, kun Suomi100:n kunniaksi kävin siellä viime vuonna. Taisivat olla tavallista avarakatseisempia kavereita, kun lähtivät etelän viikonloppulomalle paavilaisen kanssa.
Perjantai-iltana Tallinnaan saavuttuamme kävimme hippikaupunginosa Kalamajassa katselemassa värikkäitä puutaloja ja syömässä intialaista ruokaa ennen kuin nousimme bussiasemalta Rakvereen menevään ajopeliin.
Rakvere on Viron seitsemänneksi suurin kaupunki, asukasluku reilut 15 000. Yövyimme erittäin viihtyisässä Katariina külalistemajassa hurjaan hintaan 12,50€ per henki. Vastaanotossa puhuttiin suomea, ja aamupala nautittiin linnamaisessa kellarissa.
Kaupungin merkittävin nähtävyys onkin mahtava saksalaisen ritarikunnan linna (Rakvere linnus), jonka puolalaiset ja ruotsalaiset tuhosivat 1600-luvulla mutta jonka raunioissa pääsee edelleenkin keskiajan tunnelmiin, halutessaan vaikka suomenkielisellä opastuksella.
Katolis-lestadiolainen ryhmämme poseeraa vanhauskoisen partasuun kanssa Mustveessa. Kuva: Emil Anton.
***
Ennen linnakierrosta olimme sopineet visiitit Rakveren ortodoksiseen (Moskovan patriarkaatin alaiseen) ja luterilaiseen kirkkoon. Ortodoksikirkosta ostin metropoliitta Hilarionin venäjänkielisen kirjan ”Mihin ortodoksiset kristityt uskovat” seitsemällä eurolla, luterilaisesta kirkosta taas löytyi alttarilta tabernaakkeli sekä maton alta Viron katolisen ajan viimeisen piispan hauta.
Käytyämme keskiaikaisen kirkon tornissa ja laulettuamme alttarin edessä katolis-lestadiolaisella mieskuorolla ehtoollisvirren 225 lähdimme jatkamaan matkaamme. Turismintäyteisen aamun jälkeen matkasimme bussilla Mustveelle, missä kirjauduimme Kalameeste majaan (15e/henki) aivan Peipsijärven rannalle. Jäätyneellä järvellä olikin runsaasti eritoten venäjänkielisiä kalamiehiä, ja taisimmekin olla majatalon ainoat ei-kalamiehet.
Katolis-lestadiolaisen Peipsijärven-pyhiinvaellusryhmän ilta sujui Kalevanpoikaa lukien ja Siionin lauluja laulaen. Kuva: Emil Anton.
Peipsijärvi ei ole pelkästään Viron suurin järvi, vaan sillä on myös suorastaan mytologista merkitystä. Viron kansalliseepoksessa Kalevipoeg eli Kalevanpoika seikkailee Peipsijärvellä, ja monet Venäjällä vainotut vanhauskoiset ortodoksit löysivät 1700-luvulla sen rannoilta itselleen kodin ja turvan. Patriarkka Nikonin toimeenpanemista liturgisista uudistuksista kieltäytyneitä vanhauskoisiahan muun muassa poltettiin elävältä 1600-luvun Venäjällä.
***
Mustveen nähtävyyksistä kävimme ensin vanhauskoisten museossa, jota pyörittää paikallisen koulun ortodoksinen (viroksi õigeusu eli ’oikeauskoinen’) opettajatar. Kun kävi ilmi, ettei hän osannut englantia eikä suomea, päädyimme pyytämään esittelyä viroksi. Opettaja istutti meidät tuoleille ja puhui tunnin verran hitaasti ja melko ymmärrettävästi kaikenlaista mielenkiintoista muun muassa siitä, kuinka vanhauskoiset jakaantuivat eri leireihin ja kuinka tiukimmat heistä eivät saaneet edes luoda katsettaan ortodoksiin, saatikka sitten mennä naimisiin moisen kanssa.
Ortodoksien ja vanhauskoisten yhdistämiseksi syntyi uusi ainoauskoisten (ainuusu) tai yhteisuskoisten (ühisusu) kirkko, mutta kompromissi ei pidemmän päälle tuottanut tulosta. Mustveella sijaitsee Viron ainoa tämän kirkkokunnan kirkkorakennus, Pyhän Kolminaisuuden kirkko, jonka epäsäännöllisesti järjestettäviin jumalanpalveluksiin haetaan bussilla kourallinen vanhuksia koko maasta. Kirkon nimen paikallinen englanninnos on muuten aika hämäävä: The Holy Trinity Unitarian Church! Unitaarien painajainen!
Mustveen ”ainoauskoisten” kirkko on Virossa ainoa laatuaan. Kuva: Emil Anton.
Ruokatauon jälkeen suuntasimme Moskovan patriarkaatin pyhän Nikolauksen ortodoksiseen kirkkoon, mutta internetissä ilmoitettua kello 16:n ehtoopalvelusta ei ollutkaan. Sen sijaan kävimme Peipsijärven rannalla imitoimassa Kalevanpojan tarinaa, jossa veljessarja kilpailee siitä, kuka heittää kiven pisimmälle. Nuorin saa kiven lentämään koko järven yli ja voittaa, ja kas kummaa, nuorin ekumeenisesta veljessarjastamme sai kuin saikin lumipallonsa (helmikuinen sovellutus) lentämään pisimmälle.
***
Sunnuntaiaamuna vaelsimme Mustveen vanhauskoisten kirkolle, joka on siis Viron suurin vanhauskoisten kirkko. Mustveen vanhauskoiset ovat niin sanottuja papittomia vanhauskoisia, eli heillä ei ole ehtoollista eikä rippiä, ainoastaan kaste ja lauletuista rukouksista koostuva jumalanpalvelus. Internetistä en tietoa löytänyt, mutta olimme onnekkaita, sillä kirkossa oli aamupalvelus. Pääsimme omin silmin näkemään kahdella sormella tehtäviä ristinmerkkejä, ja saimme omin korvin kuulla vanhauskoisten yksiäänistä laulua.
Parituntisen palveluksen jälkeen uskaltauduimme syvemmälle kirkkoon ja parrakkaan miehen juttusille. Hän puhui remontin tarpeesta (ja rahan puutteesta), nuorten välinpitämättömyydestä (praasniekkoihin sentään tulevat) sekä vanhauskoisten ja ”uususkoisten” eroista (vanhauskoisilla on helpompaa, kun ei tarvitse tunnustaa syntejä papille). Tärkeään teologiseen kysymykseen soteriologisesta eksklusivismista mies vastasi, että muutkin kuin vanhauskoiset voivat päästä taivaaseen: ”Miksi ei? Kaikki kuljemme kohti samaa Jumalaa.”
Jutun kirjoittaja Peipsijärven edustalla Mustveessa. Kuva: Emil Anton.
Vanhauskoisten jumalanpalveluksen jälkeen suuntasimme päivän ainoalla bussivuorolla Tarton kautta Tallinnaan, missä söimme klassisessa III Draakon -keskiaikaravintolassa kaupungintalon kellarissa. Kello 18:n venäjänkielisessä messussa oli mukavasti väkeä, saarna oli väkevä ja musiikki kaunista. Messun jälkeen etsiydyimme Pyhän Katariina Sienalaisen dominikaaniluostariin, jossa oli juuri latinankielinen vesper loppumaisillaan. Dominikaanisen juttuhetken jälkeen oli jälleen seurattava Kalevanpojan osoittamaa tietä. ”Laiva laski lainehille, / keula käätty Suomenmaalle, / pohjan raukoille rajoille, / Otavahan ojennettu.”
