André Swanström syyttää artikkelissaan minua ja Timo Stewartia ”luisumisesta artikuloimaan antisemitistisiä mielipiteitä”. Syytös on vakava. Vastaan tässä osaltani syytöksiin, vaikka Swanströmin kirjoitus ei juuri liitykään minun HS:n haastattelussa esittämiini näkemyksiin. Kritiikki tulisi jo ihan moraalisista syistä liittää arvosteltavan oikeasti esittämiin mielipiteisiin. Kirjoituksessa ei edes suoraan sanota, mitä antisemitististä minä (tai Stewart) ”artikuloimme”. Kalteva pinta on mahdollisimman epätarkka ilmaus puhumattakaan Israelin ”demonisoinnista”. Ilmeisesti miehityksestä muistuttaminen on tätä demonisointia. En puhu haastattelussa sanaakaan BDS-liikkeestä. Sen sijaan sanon, että antisemitismisyytöksiä käytetään usein hiljentämään Israeliin kohdistuva kritiikki. Tätä Swanström ei torju ainakaan suoraan. Toiseksi sanon, että Zabludowiczin sijaan olisi hyvä puhua suurista kysymyksistä, eli siitä, miksi hyväksymme Israelin puolivuosisataa jatkuneen miehityksen. Lisäksi korostan, että antisemitismisyytösten lavea käyttö vaikeuttaa antisemitismin vastaista työtä. En ole missään kiistänyt, etteikö Israelin arvostelun taustalla voi olla (myös) antisemitistisiä motiiveja, ainoastaan sen, että arvostelu olisi automaattisesti antisemitismiä.
Muutama kommentti Swanströmin yleisistä väitteistä. Hän korostaa juutalaisen yhteisön oikeutta itse määritellä se, mikä on antisemitismiä vertaamalla tätä muiden syrjittyjen subjektiiviseen oikeuteen määritellä rasismi. Ilmeisesti ajatus on se, että Israelin arvostelu on antisemitismiä, jos juutalaisyhteisö (tai jotkut sen edustajat?) niin kokevat. Paralleeli on kuitenkin huono, sillä Israelin arvostelemisessa on kyse valtion eikä yksittäisten juutalaisten arvostelemisesta, saati syrjimisestä. Ilmeisesti Venäjänkin arvosteleminen on sitten russofobiaa, mikäli venäläiset niin kokevat. Tämän lisäksi Swanström esittää Israelin ystävien normiväitteitä siitä, kuinka Israelin arvostelu ei ole ”kohtuullista” ja ”tasapuolista”. Juuri tässä hän ilmeisesti näkee antisemitismiä. Kuka määrittelee sen, mikä on kohtuullista tai tasapuolista? Fakta lienee kuitenkin se, että päinvastoin kuin lukuisat muut ihmisoikeusloukkauksista syytetyt maat tai miehittäjävaltiot, Israel ei ole minkäänlaisten valtiollisten sanktioiden kohteena. Sen sijaan erityisesti EU (Suomi mukaan lukien) ja Yhdysvallat kohtelevat sitä poikkeuksellisen myötämielisesti taloudellisesti, kulttuurisesti ja myös poliittisesti. Juuri tämä on syynä Israelia kritisoivien kansalaisliikkeiden toiminnalle. Siinä perspektiivissä on yhdentekevää, jos jotkut täysin voimattomat kansainvälisen yhteisön elimet tehtailevat Israelia kritisoivia päätöslauselmia. Ramallahin ja Moskovan ystävyydestä muistuttaminen kuulostaa huvittavalta samaan aikaan, kun Putinin ystävänä esiintynyt Netanyahu on palaamassa Israelin pääministeriksi. Muutenkin Tel Aviv ja Moskova ovat hyvissä väleissä. Israelin ja kolonialismin välinen yhteys on tärkeä keskustelu sinänsä, ja olen kirjoittanut siitä muualla tässä julkaisussa.
