Ryhdyin katsomaan HBO:n uutta Knutby-lahkosta kertovaa kuusiosaista dokumenttisarjaa enkä pystynyt lopettamaan kesken. Kuusi tuntia myöhemmin, keskellä yötä, aivoni kävivät sellaisilla kierroksilla, etten saanut unta. Sanon tämän nyt suoraan ja heti kärkeen: Knutby – I blind tro on dokumentti, joka kannattaa ehdottomasti katsoa. Väitän jopa, että se on dokumentti, jonka vuoksi kannattaa maksaa HBO:n kuukausimaksu, jos on jo käyttänyt maksukanavan ilmaiset kokeilutarjoukset hyväkseen.
Kyseessä on tärkeä dokumentointi kovan luokan uskonnollisesta aivopesusta ja väkivallasta. Se on muistutus siitä, miten äärimmäisen tärkeää on taistella henkisen raittiuden, siis järjellisyyden, puolesta kaikissa yhteisöissä, joissa yksi tai muutama karismaattinen henkilö pääsee epäterveeseen valta-asemaan. Eivätkä nämä yhteisöt rajoitu uskonnollisiin seurakuntiin. Siitä on erinomainen esimerkki näyttelijä Ville Virtasen väkevä todistus viime vuoden lopulta Helsingin Sanomissa. Virtanen kertoi lahkomaisesta taideyhteisöstä, joka teatteriohjaaja Jouko Turkan ympärille aikoinaan rakentui ja sen seurauksista hänen elämäänsä. Virtasen ravisuttava ulostulo kytkeytyy Sektpodden-podcastin hänessä herättämään ajatuksiin. Ruotsalaisen podcastin ytimessä on samainen kristillinen Knutby-seurakunta, josta HBO:n sarjakin kertoo.
Knutby – I blind tro kertoo kahden tutkivan toimittajan yrityksestä selvittää, mitä pienessä uplantilaisessa Knutbyn kylässä todella tapahtui tammikuisena yönä 2004, kun kaksi paikalliseen helluntailaiseen Filadelfia-seurakuntaan kuuluvaa henkilöä löydettiin ammuttuina kodeistaan. Toinen uhreista, pastori Helge Fossmon vaimo Alexandra, oli ammuttu omaan sänkyynsä. Toinen, naapuritalossa asuva Daniel, haavoittui mutta jäi henkiin.
Tuomioistuin tuomitsi huomiota herättäneessä oikeudenkäynnissä pastori Fossmon vankilaan, ja perheessä työskennellyt lastenhoitaja Sara määrättiin oikeuspsykiatriseen hoitoon. Sara tunnusti ampuneensa kumpaakin uhria. Toimeksiantonsa hän kertoi saaneensa Jumalalta, joka oli lähettänyt hänen kännykkäänsä anonyymeja tekstiviestejä pastori Fossmon kautta. Kun lisäksi kävi ilmi, että Fossmon ensimmäinen vaimo Helene oli kuollut vain viisi vuotta aikaisemmin hämärissä olosuhteissa ja että pastorilla oli suhde ammutun Danielin vaimon kanssa, ei poliisille ja tuomioistuimelle jäänyt syytä olettaa muuta kuin että syylliset oli löydetty ja tapahtumat selvitetty.
Mutta miksi Saran kertomat yksityiskohdat murhayöstä eivät täsmää poliisitutkinnassa tehdyn dokumentoinnin kanssa? Miksi poliisin lumesta löytämät jalanjäljet sijaitsevat pitkän matkan päästä sieltä, missä Sara kertoo murhayönä kulkeneensa? Ja mitä tekemistä tällä kaikella on kultaan ja kimallukseen ihastuneen Åsa Waldaun kanssa, jota seurakunta palvoo Kristuksen morsiamena?
Toimittajat Anton Berg ja Martin Johnson eivät tyydy ilmeisimpiin selityksiin murhayön tapahtumista. Dokumentissa he esittävät pedagogisesti – ehkä karvan verran liiankin harkitusti vuorosanojaan lausuen – suuren määrän tutkimusaineistoa. Näistä vaikuttavimpia ovat Knutby-seurakunnan entisten jäsenten kertomukset siitä, minkälaista elämää yhteisössä elettiin aina vuoteen 2018 asti, jolloin seurakunta lakkautettiin yhteisellä päätöksellä. Salasuhteita, valheita, viimeisen ajan profetioita, kaiken kruununa karismaattinen Kristuksen morsian, jonka itse Jeesus on minä hetkenä tahansa saapuva noutamaan vaimokseen.
Tavallaan ymmärrän, että katsojan, joka ei ole koskaan joutunut vakavan manipulaation kohteeksi, tai joka ei ole elänyt ulkomaailmalta suojatussa yhteisössä, jonka todellisuus eroaa voimallisesti valtavirran todellisuudesta, saattaa olla vaikea ymmärtää, miten kukaan pohjoismainen nykyihminen voi ylipäätään uskoa näin kiepeille viritettyyn teologiaan. Silti korvaani särähtää, kun luen Helsingin Sanomien Harri Uusitalon arvostelun tv-sarjasta: “kuusiosainen [sarja] päihittää mennen tullen sepitetyn nordic noirin ja ylittäisi kirjoitettuna draamana uskottavuuden rajat. Ei, ei tämä voisi olla totta. Ei näin höyrähtäneitä ’Kristuksen morsiameen’ sokeasti uskovia nuoria aikuisia voi olla todellisuudessa.”
En usko, että katsojan täytyy olla mielen manipulointiin tai aivopesuun liittyviin prosesseihin erikoistunut asiantuntija ymmärtääkseen, ettei Knutbyssä ole kyse jostain satunnaisesta ”höyrähtämisestä”. Toimittaja Martin Johnson toteaa Dagens Nyheterin haastattelussa, ettei ole koskaan aikaisemmin tavannut niin rikkinäisiä ja traumatisoituneita ihmisiä kuin hänen haastattelemansa seurakunnan entiset jäsenet. Kaksi menetettyä ihmishenkeä, ja lukuisia muita, jotka loukkaantuivat fyysisesti ja henkisesti loppuelämäkseen. Vielä tänä päivänäkään me emme tiedä, mitä Knutbyssä tammikuussa 2004 todella tapahtui ja kenen käskystä.
Jos katsoja ei kykene näkemään tutkimuksen kohteena olevan Filadelfia-seurakunnan vallanpitäjien uhreja muina kuin höyrähtäneinä sekopäinä, hän voi toki katsoa sarjaa puhtaasti mieltä kiihottavana true crime -viihteenä. Dokumentin arvo ja todellinen merkitys jää tosin silloin vähäisemmälle huomiolle. Niin kauan kun me elämme muiden ihmisten joukossa, kukaan meistä ei ole sataprosenttisesti suojattu manipulaatiolta tai aivopesulta.
Arvioitu dokumentti: Knutby – I blind tro (2021). Tekijät: Martin Johnson, Anton Berg, Henrik Georgsson. HBO Nordic. Kuusi osaa, yhteensä 316 minuuttia. Sarja löytyy sen englanninkielisellä nimellä Pray Obey Kill.
***
Tukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneille ja näiden läheisille: www.uskontojenuhrientuki.fi.
