Tulevaisuus.

Kristinusko ja kolmas vuosituhat

Rationalismin ja valistuksen vuosisadat sekä tieteellisen tietämyksen menestysmarssi ovat nostaneet esiin veikkauksia uskontojen kuolemasta. Schopenhauerin ja Nietzchen parahdukset 1800 luvulla ovat kuitenkin osoittautuneet kehnoiksi ennustuksiksi. Uusateismin aalto on kuohunut bestseller-hyllyjen vaiheilla pari vuosikymmentä mutta on vaimenemassa ilmeisen tylsähtäneenä. Syvät filosofiset kysymykset pitävät pintansa. Uskonto on edelleen mitä tärkein elementti maailmassa ollen kulttuurin, talouden ja politiikan keskeinen muuttuja. Samuel P Huntingtonin spekuloima uskontojen törmäys on sen sijaan vakavasti otettava mahdollisuus. Vuonna 1992 Huntington ennusti, että tuleva suuri sota maailmassa tapahtuisi uskontojen, ei valtioiden välillä.

Uskontojen globaalissa asetelmassa on näkyvissä ison draaman aineksia, uhkaavia jännitteitä, murroskohtia, kriisejä mutta myös eräitä yllättäviä tosin heikkoja toiveikkuuden signaaleja. Kriisit ja jännitteet voivat enteillä patoutuneiden muutosvoimien vapautumista ja onnekkaassa tapauksessa murroksien domino-jonoa, joka koituu ihmiskunnan siunaukseksi – vaikkakin törmäyksien ja vavahtelun jälkeen.

Voidaan aiheellisesti kysyä, millainen tulee olemaan kristinuskon kolmas vuosituhat ja Aabrahamin perinnön kohtalo? Onko menossa näivetys ja riutuminen, paheneva kriisiytyminen vai onko toivoa elämää säilyttävistä liikahduksista? Mannerlaattojen tärinöitä ja siirtymiä näen katolisen maailman ja toisaalla islamin yhteisön sisällä. Vaimeampia mutta silti tärkeitä virtauksia näkyy protestantismin ja ns. vapaiden suuntien piirissä. Näistä osa huolestuttavia.  Juutalaisuuden kehityssuunta on kysymysmerkki.

Huntingtonin teos on jo klassikko.

Huntingtonin teos on jo klassikko.

Katolisen kirkon syvä ja kuvottava kriisi järisyttää kirkkoa kaikilla mantereilla. Juuri kriisin syvyys ja mittasuhteet saattavat olla riittävät synnyttämään sellainen muutospaine, jota ei enää saada padottua piiloon.  Katolisen kirkon edessä on valtaisa perkuutyö. Kirkon johdossa on nyt myös poikkeuksellinen henkilö, jonka tahto ja rohkeus uudistuksiin on ilmeinen ja hämmästyttävän aito. Täytyy toivoa, että hän jaksaa ja uskaltaa lukea ajan merkkejä kyllin pitkälle ja että hänen onnistuu väistää Vatikaanin ja sydänmaiden pitkäpuukkojen vastapeli.

Minne menet, islam?

Islamin tilanne ja tulevaisuus on kenties polttavin globaalin uskontokulttuurin kysymys – ymmärrettävistä syistä. Vaikka islamilainen terrorismi tulee pitää erillisenä, maailma ei voi olla näkemättä islamin uskontoa samassa kuvassa islamistisen terrorin ilmiöiden kanssa. Silmiinpistävä piirre on ollut käsitys islamin ehdottomuudesta, kieltäytymisestä arvioida tai kritisoida uskontonsa fundamenteiksi katsottuja käsityksiä.

Islamin pyhiksi katsottujen lausumien arvostelu on kuolemanvakava rike, kirjaimellisesti. Uudistava keskustelu on siksi hankalaa. Kuitenkin aivan viime aikoina on esiin tihkunut yllättäviä liikahduksia. Vartija-lehden artikkeli ”Bosnian moderni islam. Ahmet Alibašićin haastattelu” (Vartija 8.1.2019) oli loistava ja herätti outoa toiveikkuutta islamin maailman sisällä kuplivasta reformienergiasta. Siinä missä ympäristöhuoli on aineellisen maailman suurin uhka, islamin sisäinen uudistus tai sen torjunta on hengen ja kulttuurin alueen suurimpia kysymyksiä. Merkittäviä ääniä kuuluu muualtakin islamin maailmasta.

YleAreenan Moniääninen Eurooppa -sarjassa on kuultavissa puhutteleva Liisa Liimataisen raportti: ”Euroislam näyttää tietä muslimien uuteen ajatteluun” . En malta olla esittelemättä myös kahta Youtube-tuttavuutta. Nämäkin liittyvät maailmanuskontojen törmäykseen, islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon kohtaamiseen. Tri Zuhdi Jasser on Amerikassa pakolaisvanhempien lapsena kasvanut lääkäriksi kouluttautunut mies, joka johtaa islamin totaalisesta uusiutumisesta haaveilevaa järjestöä American Islamic Forum for Democracy . Tässä yksi näyte ZJ:n viestistä ja tässä toinen.

Toinen tuttavuus on tuli-ja-tappura -nainen, Libanonissa syntynyt,

Brigitte Gabriel. Kuva: Flickr.com.

Brigitte Gabriel. Kuva: Flickr.com.

pommisuojassa teinivuodet asunut, USA:han paennut älykäs, sanavalmis Brigitte Gabriel. Puheista nousee Lähi-Idän myrkkykeitoksen tuoksu ja tragedioiden istuttama (ymmärrettävä?) katkeruus islamia kohtaan. Ilmeni kuitenkin, että hänen taustansa on Libanonin maroniittikirkko.

https://www.youtube.com/watch?v=HmHZ4hDvzb0

https://www.youtube.com/watch?v=d5-3mqDuj00

https://www.youtube.com/watch?v=aACpy7fLjFo

Kahden hypnoottisen taitavan esiintyjän kuuleminen kertoo, miten solmussa maailma on.  Lopuksi referoin, kylläkin valitettavan pinnallisesti tutkimusta islamin uskon varhaishistoriasta.

Uusia historiallisia löytöjä

Arkeologiset lähteet ja kirjalliset dokumentit ovat niukkoja. Nykytietämyksen valossakin alkuvaiheen kuva sisältää avoimia ja kiistanalaisia kysymyksiä. Onneksi uusia dokumenttilöytöjä paljastuu, ja kuva kenties selvenee.

Tutkijoiden työ on tuonut esiin muun muassa outoja tietojen ja dokumenttien aukkoja ja poikkeamia traditioon nähden.  Selviää mm, että (1) islamin kirjoituksiin on vaikuttanut 300-600 luvun kristinusko paljon enemmän kuin islamin piirissä myönnetään (2) Koraanin kirjoittamisen ajankohta ja edition historia sisältää kysymysmerkkejä – vertailun vuoksi UT:n tekstien ja Jeesuksen välillä on noin 60 vuoden ”itämisaika” tunnetaan ja sitä tutkitaan. (3) Ajanjaksona 0-600 kristitty maailma mm Lähi-Idän ja Arabian alueella riiteli kristologiasta, Jeesuksen olemuksesta ja mm nämä kiistat ovat jättäneet jälkensä islamin oppeihin.

Itäisen Rooman ja Bysantin keisarikunnan tapahtumat islamin syntyä edeltävinä vuosisatoina on harvemmin mainittu osa uskontojen vaiherikasta historiaa.  Aikakauteen mahtuu valtakuntien ja uskontojen kahinoita, osapuolina Bysantin ja Persian imperiumit, kristinusko, juutalaisuus ja Persian uskonnot.  Bysantin ja Persian sota 603-628, Antiokian pogromi 608, juutalaisten kapina 610, kostoina vuorottelevat juutalaisten ja kristittyjen joukkomurhat, vaihtuvat liittolaisuudet. Kristityt olivat syrjineet juutalaisia Rooman tuella vuosisadat, mm estäneet pääsyn Jerusalemiin pitkiksi jaksoiksi. Kun Persian sassanidit valloittivat Jerusalemin 614, tämä oli juutalaisille pikemmin juhlan paikka. Sassanidit olivat aluksi juutalaisten tukena mutta vaihtoivat puolta.

Bysantin vallan eräänä huipennuksena keisari Heraklius marssi Jerusalemiin 630. Kun sitten muslimivalloittajat tulivat Jerusalemiin 637, takana oli vuosikymmenet rajuja valtapyyteitä, kiistoja, juonia ja verenvuodatusta. Kristinuskon ja juutalaisuuden piirissä olisi syytä palauttaa mieleen näitä asioita sovinnon ja eheytymisen hengessä. Toivoisin, että myös islamin yhteisö olisi enenevästi halukas syventymään uskontonsa historian alkuvaiheisiin.

Kiinnostava vaikka kiistanalainen dokumenttifilmi ”Islam: The Untold Story” on kertomus arabivalloitusten ja islamin synnyn vaiheista.  Dokumentin tekijä Tom Holland on historian tutkija, kirjailija, toimittaja. Hän on kirjoittanut myös kirjan In the Shadow of the Sword (2012). Teoksen johtopäätöksiä on kritisoitu liian suoraviivaisiksi (katso arviot Glen Bowersock, Guardian, Barnaby Rogerson, The Independent), joten vertailevaa kriittistä tutkimusta kaivataan.

Tom Holland on englantilainen populaarihistorioitsija.

Tom Holland on englantilainen populaarihistorioitsija.

Tom Holland on joka tapauksessa tuonut päivänvaloon tietoja, jotka osoittavat kriittisen islamin reformaation tarpeen asettamalla perustellusti kyseenalaiseksi useat islamia ja Koraania koskevat väitteet. Silti tämä sympaattinen tutkija on saanut tappouhkauksia. Kiistanalaisten väittämien osalta odottakaamme, kunnes tutkimus löytää tarkempia vastauksia. Punnittu tieto ei liene koskaan vahingoksi. Islamilaista maailmaa tulisi arvostella kriittisesti objektiivisen tiedon ja  uudistuskehotuksien kanssa – ei summittaisen vihan ja ennakkoluulojen voimalla.

Menneen vuosituhannen 1001-2000 uskontohistoria Abrahamin perikunnan eli kirjan kansojen sisällä on ollut vaiheikas draama. Vuosituhannen alkuun sijoittuu vaihe, jolloin juutalaisuus, kristinusko ja islam elivät rinnakkain paikoin jopa kukoistavan kulttuurisen vuorovaikutuksen aikaa. Viittaan Iberian niemimaan tilanteeseen (La Convivencia -kausi, Cordoban, Alhambran kukoistus jne) sekä moniin Välimeren seutuihin, joissa uskontojen rauhanomainen rinnakkainelo oli ainakin suhteellisesti mahdollista. Antiikin aarteiden sanotaan taltioituneen läntisen kulttuurin ravinnoksi islamin ja arabivaikutuksen ansiosta.

Uudet näkökulmat inspiroivat

Suomen Akatemian Järki ja uskonnollinen hyväksyminen – huippuyksikössä tutkitaan ajatustapoja ja mm. historian opetuksia, jotka voisivat edistää keskinäistä arvonantoa ja sopua monikulttuurisessa ajassamme. YleAreenan Tiedeykkösen ohjelma vuodelta 2018 otsikolla ”Hyväksyvä tunnustaminen – avain uskontojen yhteiseloon ja mitä voimme historiasta oppia” tarjoaa kiinnostavan katsauksen.

Mainittava yksityiskohta on teologian tutkijatohtori Ritva Palmenin esittelemä Petrus Alphonsi, joka syntyi juutalaiseen perheeseen joskus 1000 luvun jälkipuoliskolla ja tunnettiin nimellä Moses Sephardi. Hän kääntyi juutalaisuudesta kristinuskoon vuonna 1106 keski-ikäisenä ja kirjasi kääntymisensä perustelukertomuksen kuuluisaan ns Dialogi-kirjaseen Disciplina Clericalis. Tämä teksti saattaisi olla suositeltava ja rakentava keskustelun alustus myös nyt vuosituhat myöhemmin. Suhteellisen tyynen vuorovaikutuksen ajanjakso näyttäytyy kontrastina seuraaviin vuosisatoihin, jolloin roihusivat ristiretkien julmuudet, heräsivät ja pahenivat juutalaisvainot, keskiajan uskonsodat, lopulta renessanssin, reformaation melskeiden, valistuksen ja uuden ajan uskonsotien jälkeen maailmansodat, Holokausti, Hiroshima ja viimein 2000-luvun Jihadismi ja islamilainen terrori.

Juutalaisen uskon ja kulttuurin kehityssuunta on uskontoevoluution akselin napa ja avainkysymys. Kristinusko syntyi juutalaisen uskonnon sisällä sen kapinallisena lahkona. Maailmanhistorian absurdi tarina on se tapahtumien pyörre, joka teki juutalaisuuden sirpaleesta asteittain kasvaneen maailmanvallan ja lopulta sen perustajien, Jeesus Nasaretilaisen ja Paulus Tarsolaisen uskonnon julman vainoojan. Haaveeni on varmaan epätoivoinen mutta toivon juutalaisuuden ja kristinuskon uuden dialogin mahdollisuutta. Se vaatisi rankkoja – oikeastaan pyhäinhäväistyksiksi katsottavia myönnytyksiä molemmilta tahoilta.

Lähtökohta on se, että Jeesus Nasaretilainen oli primääristi maallinen henkilö, aito juutalainen, uskonsa tulisieluinen edustaja. Kapinallinen reformaattori, idealistinen uudistaja, jonka sen ajan uskonnon ylähierarkia torjui ja lopulta tappoi. Kristinuskon piirissä hänestä on tehty yliluonnollinen teologinen hahmo, jonka väitetty jumalkvaliteetti on kaiketi ollut liika provokaatio juutalaisuudessa. Juutalaiseen uskontoon kuuluva messias-odotus ja kristinuskon Jeesusteoria ovat olleet yhteensovittamaton palapeli. Entäpä jos Jeesus-uskon leirissä tämä ylimaallinen kristologia sysättäisiin hetkeksi syrjään (noin teknisesti kulttuurisen dialogin vuoksi?)  ja juutalaisuuden parissa paneuduttaisiin tuon nasaretilaisen juutalaisen innovaattorin puheisiin ja ajatuksiin puhtaasti reformatorisena arkisena tämänpuoleisena julistuksena. Muun muassa suhteessa vastaaviin tuon ajan juutalaisiin ja heitä lähellä oleviin ajattelijoihin.

Jokainen vuosituhannen ikäinen uskonto parkkiintuu luonnonlain mukaan, kehittää tapoja, muotoja ja käytäntöjä, jotka lainomaistuvat ja muodostavat skleroottisen sakraalin tukirangan, jonka sisään aito ja alkuperäinen ihanne käpertyy. Näin oli käynyt juutalaisuudessa, näin on käynyt katolisessa, ortodoksisessa, protestanttisessa kirkossa ja islamissa.

Jeesus oli yksinkertainen kadunmies, joka uskalsi sanoa tämän ja julistaa radikaalia uudistusta, jossa lain, tapojen, kosher-sääntöjen, uhrimenojen, tupsuviittojen, rituaalien ja muun näkyvän regalian tilalle tulisi juutalaisuuden ikuisten arvojen oikeuden, armeliaisuuden, säälin ja kunnioituksen periaatteet, sydämen lait. Ei mennyt läpi!

Jospa kolmas vuosituhat käynnistäisi tämän kaltaisen kaikkia kirjan uskontoja koskevan radikaalidialogin. Juutalaisuuden suuri ansio on ollut monoteismin idea ja epäjumalanpalveluksen eli maallisten esineinen maagisuuden kielto. Kuitenkin kaikkien kirjan kansojen traditio on nostanut kirjakääröt, siis maalliset kulttuurituotokset yliluonnollisen fundamentalistisen palvonnan jalustalle. Kirjoitukseni on samalla kunnioituksen osoitus professori Heikki Räisäselle, joka elämäntyössään paneutui kristinuskon alkuvuosisatoihin ja myös kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin varhaiseen vuovaikutukseen.


Matti Heiliö

Kirjoittaja

Matti Heiliö on filosofian tohtori ja dosentti Lahdesta.


'Kristinusko ja kolmas vuosituhat' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.