Pisan kalteva torni. Kuva: Wikipedia.

Koulutus mahdollisuuksien tasa-arvon ylläpitäjänä on turvattava

Joka kerta, kun Suomen koulutuksen tasosta tulee uutta tietoa, syntyy sama ihmettely ja keskustelu, joka ei johda mihinkään. Helpoilla selityksillä yritetään väistää ongelmien syiden monipuolinen ja ennakkoluuloton analyysi. Esimerkiksi resurssien leikkaamisesta ja liiallisesta digiin panostamisesta on tärkeää puhua, mutta ne eivät selitä kuin osan pitkään jatkuneista epäsuotuisista muutoksista. Tässä kirjoituksessa pyrimme analysoimaan muutoksia laajemmasta näkökulmasta.

Koulutuksen mahdollisuuksien tasa-arvon toteuttaminen on ollut itsenäisyyden ajan Suomen merkittävimpiä saavutuksia. 1970-luvulta alkaen suomalaisilla on ollut sosioekonomisesta asemasta ja asuinpaikasta riippumatta maksuton koulutuspolku yliopistoihin saakka.

Yhteiskunnan koulutusmyönteinen ilmapiiri on kannustanut kansalaisia kouluttautumaan.  Peruskoulu-uudistus ja korkeakouluverkoston laajentaminen ovat luoneet väyliä sosiaaliseen nousuun myös alempien sosiaaliryhmien perheiden lapsilla. Koulutuksesta tuli Suomen menestystarinan ydintekijä.

2000-luvulla, ja vielä selvemmin vuodesta 2010 lähtien, koulutukseen liittyvät perusasiat ovat kääntyneet entistä huonompaan suuntaan. Monet tutkimukset, opettajien ja muiden asiantuntijoiden havainnot sekä muut kokemukset tuovat esille yhä huolestuttavampia oppimistulosten heikentymiseen, kiusaamiseen ja muuhun väkivaltaan liittyviä viestejä koulusta.

Myös uusimman, vuoden 2022 PISA-tutkimuksen, johon osallistui 81 maata/aluetta, mukaan suomalaisten oppilaiden oppimistulokset lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä ovat heikentyneet ja oppilaiden väliset oppimiserot kasvaneet verrattuna vuoden 2018 PISA-tutkimuksen tuloksiin. Muutokseen on monia, eikä vähiten yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntymisestä ja lapsiperheiden ahdingosta johtuvia, syitä.

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden vaikeuksia ei tule mitenkään vähätellä, mutta ei myöskään asettaa niitä syypäiksi heikkeneviin oppimistuloksiin. Ne liittyvät koko väestön läpäisevään eriarvoistumiseen ja vaativat toimia perheiden ja koulupolun alkuvaiheen tukemisessa.

Tempoileva koulutuspolitiikka on kärjistänyt oppilaiden oppimiseroja. Opetussuunnitelmiin on runnottu itseohjautuvuutta ja digipedagogiikkaa, eivätkä selkeät näytöt tällaisen toimintalinjan aiheuttamista ongelmista ole aikaansaaneet tarvittavia muutoksia.

Lisäksi ylisuuret opetustilat ovat esimerkiksi psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvisen ja dosentti Aino Saarisen mukaan olleet kohtalokkaita oppimistuloksille ja lisänneet oppimiseroja eri taustoista tulevien oppilaiden välillä. Kaikkeen edellä mainittuun liittyy resurssien puute ja se, ettei opettajien ääntä ole kuultu päätöksenteossa. Ylhäältä ohjattu koulutuspolitiikka on pahassa kriisissä.

Myös yliopistojen ranking-sijoitukset ovat alentuneet vuoden 2010 yliopistolain voimaantulon jälkeen. Koulutusleikkaukset ovat vähentäneet professorien ja opettajien määrää. Korkeakouluihin on otettu käyttöön vallan keskittämiseen perustuva hallintojärjestelmä, joka ei lainkaan sovi asiantuntijaorganisaatioon. Johto on tutkitusti (yliopistolain vaikutusarvioinnit) etääntynyt yhteisöstä. Muutokset ovat heikentäneet myös työtyytyväisyyttä ja aiheuttanut moraalikatoa, kun korkeimpiin tehtäviin nimittämisestä on tehty ”joustavaa” tieteellisten ansioiden ensisijaisen painottamisen sijasta. Nuoret tutkijat kysyvät aiheellisesti, kumpi on tärkeämpää, hyvän tutkimuksen tekeminen vai johtajien suosio?

On suorastaan järkyttävää, että koulupolitiikan huonoista tuloksista päävastuulliset – maan hallitusten ohella ennen muuta Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiesjohto sekä Opetushallituksen johto– eivät näytä tekevän elettäkään vastuun kantamiseksi, saati politiikan muuttamiseksi. Päinvastoin heidän visionsa ja strategiansa keskittyvät pelkästään lisäresurssien vaatimukseen ja määrällisiin tavoitteisiin. Vauhti onnettomaksi todetulla linjalla vain kiihtyy!

Vaikka monet tavoitteet ovat hyviä, määrällisten tavoitteiden näkökulma on kovin riskialtis, kuten vuoden 2010 jälkeiset leikkaukset osoittivat. Korkeakouluissa tehtiin suuret leikkaukset ja laissa asetettu indeksi ensin puolitettiin ja sitten jätettiin kokonaan pois. Ei siis pidä luottaa liikaa edes lakeihin, kun puhutaan resursseista. Sanojen ja tekojen ristiriita on vaarallinen ilmiö, jos halutaan säilyttää luottamus harjoitettuun politiikkaan.

Ongelmiin on vastattava toisin tavoin, jotta nuorille voidaan tarjota demokraattisen oikeus- ja hyvinvointivaltion valoisia tulevaisuusnäkymiä. Koulutuksen ja opin hankkimisen pitää olla suositeltavaa ja kannattavaa ja urapolkujen pitää olla sellaisia, että ne kannustavat tutkimuksen tekemiseen ja että reiluun kilpailuun voi luottaa!

Koulutuspolkua tulee tarkastella kokonaisuutena lapsuudesta aikuisuuteen – ja siitäkin eteenpäin.  Tällainen lähestymistapa, joka näyttää olevan päätöksentekijöille täysin vieras, johtaa siihen, että muutosten syyt ja vaikutukset otetaan esille riittävän laajalla rintamalla.

Nykytutkimustiedon valossa ainakin seuraavat toimet ovat välttämättömiä: Koulupolun alussa riittävä tuki niille, joilla on vaikeuksia lukea, kirjoittaa ja laskea. Koulutuspolun toisessa päässä on luovuttava liian laajalle ulotetusta todistusvalinnasta. Erityisesti kilpailluimmilla aloilla kaikki hakijat on valittava pääsykokeen kautta. Samalla pyrkimiseen liittyvät pisteytykset on muutettava tasapuolisiksi. Näillä muutoksilla estettäisiin koulutuksen periytyvyyttä, jota demokraattisessa yhteiskunnassa tulee pyrkiä välttämään.

Yliopistoissa pitää palauttaa aito kolmikantademokratia ja luopua yhteisön perusarvoille ja työhyvinvoinnille tuhoisasta johtajavaltaisuudesta. Se edellyttää yliopistolain avaamista ja muuttamista.

Kysymys on viime kädessä mahdollisuuksien tasa-arvon ylläpitämisestä, eli suomalaisen demokratian yhden vahvimman peruspilarin ja menestystekijän optimaalisesta turvaamisesta.

Artikkelikuvassa Pisan kalteva torni. Kuva: Wikipedia.


Avatar photo

Kirjoittaja

Jukka Kekkonen, Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori. Matti Taneli, kasvatustieteen tohtori, teologian ja filosofian maisteri, opettaja ja pappi, Turku.


'Koulutus mahdollisuuksien tasa-arvon ylläpitäjänä on turvattava' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.