Koulutuksen merkitys on vaarassa kadota

Suomen itsenäisyyden ajan historian suurimpia ja tärkeimpiä saavutuksia on mahdollisuuksien tasa-arvon toteuttaminen koulutuksessa. Kotitaustasta ja asuinpaikasta riippumatta suomalaisilla on ollut 1970-luvulta alkaen mahdollista saada maksutonta ja laadukasta koulutusta.

Tällä tavoin on syntynyt väyliä sosiaaliseen nousuun uralla etenemisen välityksellä. Yhteiskunnan ilmapiiri on myös kannustanut nuoria opiskelemaan ja suorittamaan tutkintoja. Tämä on ollut ja on ensiarvoisen tärkeää koko yhteiskuntamme ja sen jäsenten menestymisen kannalta.  Optimismi, joka perustuu tosiasioihin, on vahva voima yhteiskunnassa.

Mutta tämä ajatus on valitettavasti muuttunut 2010-luvulla, vaikka Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) vision mukaisesti vuonna 2030 jopa puolet ikäluokasta suorittaisi korkeakoulututkinnon.

Jukka Kekkonen.

Jukka Kekkonen.

 

Ongelma on ollut jo pitkään se, että sanat ja teot (politiikka) eivät kohtaa. Niiden välillä on jännitteitä, ristiriitoja ja jopa kuiluja. Millaisia?

Ensinnäkin koulutuspolitiikan tulokset ovat heikentyneet viimeisen vuosikymmenen aikana, olipa kyse PISA-tuloksista tai yliopistojen ranking-sijoituksista. Koulutusleikkaukset ovat vähentäneet professorien ja opettajien määrää. Korkeakouluissa on vuoden 2010 yliopistolain myötä otettu käyttöön vallan keskittämiseen perustuva hallintojärjestelmä, joka on huonontanut useiden selvitysten mukaan työtyytyväisyyttä. Näillä muutoksilla on ilmeisen negatiivinen vaikutus myös tutkimukseen ja opetukseen.

Myös yleissivistävissä kouluissa opetusresursseihin kohdistuvat supistukset ovat arkipäivää. Erilaisiin projekteihin ja muihin hankkeisiin on kyllä rahaa tarjolla. Mutta ei niinkään oppiaineiden opetukseen, joka tuntuu toisinaan olevan jopa sivuseikka tai ainakin aikaisempaan nähden vähemmän tärkeä asia niin perusopetuksessa kuin lukiossa.

Nuorten tulevaisuuden näkymien kannalta kaksi seikkaa herättää erityistä huolta. Todistusvalinnan määrän voimakas kasvattaminen on johtamassa koulutuksen periytymisen vahvistumiseen. Se myös siirtää kilpailun, valinnat ja valmennuskurssit yhä nuorempiin ikäluokkiin. Tämä aiheuttaa kansalaisten epätasa-arvoistumista ja aikaansaa enenevässä määrin monenlaisia paineita nuorten elämään, joilla on jo nyt tulevaisuuden suhteen liikaa psyykkistä kuormittuneisuutta.

Toinen huolestuttava piirre on virkojen ja tehtävien kelpoisuusvaatimusten alentaminen. Tohtorin tutkintoa ei vaadita enää edes kaikkien tutkimuslaitosten johtotehtävissä. Monissa työpaikoissa työnhakijan korkeinta akateemista tutkintoa pidetään jopa haittana. Tohtori saa liian harvoin kutsun työpaikkahaastatteluun! Monet tohtorit eivät ole koulutustaan vastaavissa töissä, jos ovat ylipäätään päässeet töihin. Koulutusta ja oppineisuutta arvostetaan kyllä juhlapuheissa, mutta käytännössä niiden merkitys ei realisoidu suinkaan riittävästi. Tosiasiassa yhteiskuntamme menestyminen ja hyvinvointi kuitenkin johtuvat koulusta ja yliopistosta sekä niiden antamasta opetuksesta ja kasvatuksesta, monipuolisesta sivistyksestä.

Tämä ongelma pitää nähdä laajemmassa kontekstissa, jossa samanaikaisesti poliittinen uskollisuus näyttää entistä useammin syrjäyttävän ammatillisen pätevyyden sekä valtionhallinnon että kunnan nimityksissä. Tällainen käytäntö aikaansaa vääjäämättä moraalikatoa laajalla rintamalla. Sen jäljet ulottuvat kauaksi ja syvälle koulutuksen arvostamiseen ja koko yhteiskuntaan.

Matti Taneli.

Matti Taneli.

Toisin kuin eräissä viimeaikaisissa puheenvuoroissa on väitetty, emme suinkaan väitä, että tutkinnot tekisivät ihmisistä viisaampia tai että vähättelisimme niitä, joilla ei ole (korkea)koulutusta.  Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja voisimme esittää lukuisia esimerkkejä eri aloilta henkilöistä, jotka ovat menestyneet suurenmoisesti koulutuksen vähäisyydestä huolimatta. Korkeakoulutus kuitenkin antaa pääoman, jota voidaan käyttää merkityksellisesti monin tavoin erilaisissa työtehtävissä.  Nimittäin korkeakoulutus antaa työelämässä arvostettavia geneerisiä taitoja, laaja-alaista ja syvällistä sivistystä, analysointi- ja ongelmanratkaisutaitoja sekä kriittistä nykyajan ja tulevaisuuden lukutaitoa.

Ongelma on toisaalla. Nimittäin demokraattinen oikeus- ja hyvinvointivaltio perustuu mahdollisuuksien tasa-arvoon ja reiluun kilpailuun, jossa meritokratialla on tärkeä merkitys. Tiettyihin tehtäviin pitää valita pätevyyden ja asiantuntemuksen eikä poliittisten lojaliteettien tai muun sopivuuden perusteella.

Nuorille ja kaikille muillekin tulee antaa vahva signaali siitä, että koulutus kannattaa aina. Miksi opiskella ja ahkeroida vuosia, jos se ei edes mahdollista hyvää toimeentulon turvaavaa työpaikkaa ja tulevaisuutta?

 


Avatar photo

About

Jukka Kekkonen, Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden emeritusprofessori. Matti Taneli, kasvatustieteen tohtori, teologian ja filosofian maisteri, opettaja ja pappi, Turku.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.