Ykseys on siitä erikoinen määritelmä, että se edellyttää ja pitää sisällään moneuden. Jos näet, että jotakin on yksi, sitä ei tarvitse sen enempää vakuutella. Olisi tautologiaa sanoa, että yksi on ykseys. Ykseys muodostuu aina useammasta kuin yhdestä. Ykseyden käsitettä ei juurikaan tarvita tavallisessa arkipuheessa. Teologiassa se on sitäkin käytetympi, erityisesti selitettäessä Jumalan kolminaisuutta.
1. Athenogoras Ateenalaisen kuvaus kolminaisuudesta
Athenogoras Ateenalainen kirjoitti vuonna 177 Vetoomuksen kristittyjen puolesta filosofikeisari Marcus Aureliukselle (121–180) ja tämän pojalle Commodukselle (161–192). Kristittyjä syytettiin ateismista, kannibalismista ja sukurutsauksesta. Athenogoras toteaa puolustuspuheessaan, etteivät syyttäjät ole kyenneet todistamaan että kristityt olisivat syyllistyneet heidän väittämiinsä tekoihin. Syytteet on nostettu – ei tekojen, vaan ainoastaan sen perusteella, että he ovat kristittyjä. Osoitettuaan etteivät pakanoiden palvomat monilukuiset jumalat ole oikeita jumalia, Athenogoras kuvailee kristittyjen kolmiyhteistä Jumalaa:
”Mehän tunnemme yhden Jumalan, joka on luomaton, ikuinen, näkymätön, muuttumaton, käsittämätön, rajoittumaton sekä hahmotettavissa vain mielellä ja järjellä. (…) Häntä ympäröi sanoinkuvaamaton valo, kauneus, henki ja voima. Hän on luonut ja järjestänyt kaiken ja ylläpitää kaikkea Sanansa kautta. (…) Me tunnemme myös Jumalan Pojan. (…) Jumalan Poika on Isän Sana hahmona ja voimana, sillä kaikki on tehty hänen toiminnallaan ja hänen kauttaan. Isä ja Poika ovat yhtä. Ja niin kuin Poika on Isässä ja Isä Pojassa, hengen ykseydessä ja voimassa, niin Jumalan Poika on Isän mieli ja järki. (…) Hän on Isän ensimmäinen verso. Ei kuitenkaan niin, että hän olisi tullut olevaksi, sillä Jumalalla ikuisena mielenä on alusta saakka sanansa itsessään, onhan hän ikuisesti järjellinen. Ei, koska jo silloin, kun kaikki aineellinen lepäsi vielä yhdessä ja vailla ominaislaatua, työstämättömänä maana, ja tiheämmät ainekset olivat sekoittuneina kevyempiin, hän jo tuli esiin Isästä toimiakseen niille ideana ja voimana. (…) Pyhän Hengen me vahvistamme olevan Jumalan ulosvirtaus, joka virtaa ulos ja palaa häneen auringonsäteiden tavoin.”
(Suom. Serafim Seppälä)
Serafim Seppälän mukaan Athenogoraan kristologia on perusidealtaan täysin sama kuin Nikaian kirkolliskokouksen muotoilu vuonna 325. Myös terminologia on monessa suhteessa uutta. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kolminaisuutta kuvataan ykseytenä. Mitä tuo Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ykseys sitten on? Athenogoraan kuvauksen perusteella se näyttäisi liittyvän tekemiseen: ”Jumalan Poika on Isän Sana hahmona ja voimana, sillä kaikki on tehty hänen toiminnallaan ja hänen kauttaan”. Tekijyys jollakin käsitteellisellä tavalla jakautuu noiden kolmen kesken ja kuitenkin ”Isä ja Poika ovat yhtä”.
Jos meitä pyydettäisiin piirtämään metsuri, todennäköisesti piirtäisimme ihmisen moottorisahan kanssa. Moottorisaha kuuluu metsurin hahmoon, ne ovat yhtä. Tällaista yhteyttä on vaikea löytää Isän ja Pojan kohdalla tekijyydestä puhuttaessa. Kun metsuri kaataa puun moottorisahalla, Jumala tekee teon itsensä ”kautta” koska ”Isä ja Poika ovat yhtä”. Kuitenkin teko näyttäisi olevan yhteinen ponnistus, vaikka tekijöitä ei voidakaan erottaa toisistaan. Ne ovat suhteessa toisiinsa eli itseensä. Poika ja Sana ovat ikäänkuin Jumalan työhaalareita, joihin hän sonnustautuu ryhtyessään hommiin.
2. Argumentit monijumalaisuutta vastaan
Athenogoraan kuvaus kolminaisuudesta kertoo jotain sen sisäisestä dynamiikasta, mutta ei selitä miksi kolminaisuus ylipäätään tarvittiin. Sen sijaan hän hyvin hienojakoisten loogisten päätelmien avulla argumentoi, miksi ei voi olla kuin yksi Jumala. Tähän tapaan:
”Mutta jos hän ei sijaitse maailmassa eikä maailman ympärillä – onhan maailma kokonaisuudessaan Luoja-Jumalan sisäpuolella – niin missä hän on? Onko hän maailman ja Jumalan yläpuolella? Toisessa maailmassa? Vai toisen maailman ympärillä? Mutta jos hän on toisessa maailmassa tai sellaisen ympärillä, niin hän ei ole meidän ympärillämme eikä voi myöskään hallita maailmaa.”
Loppujen lopuksi toiselle jumalalle ei ole paikkaa missä olla eikä hänellä ole mitään tehtävää, koska Jumala on jo tehnyt kaiken. Athenogoraan argumentointi alkaa kuitenkin samuuden käsitteestä, joka on likeinen ykseydelle:
”Jos jumalia olisi ollut alussa kaksi tai useampia, he olisivat joko olleet yhtä ja samaa (olomuotoa) tai sitten kumpikin omaansa. Yhtä ja samaa ne eivät olisi voineet olla, sillä jos he ovat molemmat jumalia, he eivät voisi olla identtisiä. Mikäli he ovat luomattomia, he eivät voi olla samanlaisia. Luodut näet ovat samanlaisia kuin alkukuvansa, mutta luomattomat eivät edusta samanlaisuutta, sillä ne eivät ole peräisin mistään eivätkä ole syntyneet kenenkään mallin mukaan.
Jos siis käsi, silmä ja jalka ovat yhtä ruumista ja nämä tällaiset osat yhdessä muodostavat yhden ihmisen, niin myös nuo Jumalat täyttäisivät toisensa ja niin Jumala olisi yksi. Todellakin Sokrates oli luotu ja katoavainen ja siksi osista koostuva ja osiin hajoava; Jumala sen sijaan on syntymätön, muuttumaton ja jakaantumaton eikä koostu osista.”
Athenogoraan argumentointi on vakuuttavaa, mutta hän ei vie sitä johdonmukaisesti loppuunsa. Koska jumalat ”luomattomina” eivät voi olla ”samanlaisia”, mutta Athenogoras kuitenkin haluaa kumota ajatuksen toisesta jumalasta, hän päätyy siihen että ”Jumalat täyttäisivät toisensa” – siis toinen jumala olisi Jumalan sisällä. Ja koska toinen jumala ei ole voinut pujahtaa Jumalan sisään tämän ulkopuolelta, on sen täytynyt olla siellä ikuisesti. Eikö tämä asiantila ole samanlainen kuin kolminaisuuden kohdalla? Eikö tätä kokoonpanoa voi yhtälailla kutsua ykseydeksi?
Kumotakseen toisen jumalan olemassaolon Athenogoras ottaa vertailukohdaksi ihmisruumiin. Tämä on argumentoinnissa hieman erikoinen hyppäys, mutta ajatuksena näyttäisi olevan ettei Jumala voi olla ihmisen tapaan ”osista koostuva” koska se silloin olisi myös ”osiin hajoava”. Athenogoraan siirtyminen puhumaan ”luoduista” on selvä kategoriavirhe. Millä tavoin toisiinsa sisältyvät jumalat eroavat Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ykseydestä ja vain edellinen on ”osista koostuva”? Muotoiluun, että ”Jumalat täyttäisivät toisensa” ei oikein sovi ”osiin” jakautuminen. Jos kolminaisuuskuvauksessa Pojan kohdalle vaihdettaisiin toinen jumala, mikään muu ei muuttuisi kuin nimi. Nuo jumalat voisivat olla samaan tapaan yhtä ”hengen ykseydessä ja voimassa”.
Athenogoraan kuvauksen kolminaisuudesta ja hänen kritiikkiensä välillä on ristiriitaisuuksia, niin etteivät samat argumentit enää pädekään toisen kohdalla. Tämä johtunee siitä, että jo päättelyn lähtökohtana pidetään, että jumalia on yksi. – Varmaankin skolastikot ovat myöhemmin selittäneet nämä epäselvyydet parhain päin, mutta olen tässä takertunut vain Athenogoraan omiin sanoihin.
Lähde:
Keisarin edessä. Kaksi ateenalaista apologiaa. Suom. ja toim. Serafim Seppälä. Tallinna: Gaudeamus. 2017.
