Historiaa tapahtuu ja tehdään Kuubassa tällä hetkellä koko ajan. Viimeisten kahden vuoden sisällä vallankumous on ottanut askelia uusiin suuntiin. On vielä epäselvää, miten suuria nämä muutokset ovat kuubalaisessa arjessa; niiden historiallinen symboliarvo on sen sijaan kiistaton.
Katolinen kirkko on ollut osa kuubalaisen vallankumouksen historiaa aina sen alkuvuodesta 1959 saakka, vaikka ei aina vallankumouksen omassa kerronnassa esiin kirjoitettu osatekijä. Tuorein käänne kirkon elämässä merkitsi taitekohtaa kuubalaiselle kirkkohistorialle. Kuubaan saapui 26.4. tieto, että paavi Franciscus oli myöntänyt kardinaali Jaime Ortega y Alaminolle eron Havannan arkkipiispan virasta eläkkeelle siirtymistä varten. Ortega saavuttaa tänä vuonna 80 vuoden iän, mikä on viimeinen mahdollinen työikävuosi arkkipiispalle. Kuten Ortega itse muistutti, eläköitymisestä huolimatta hän jatkaa kuitenkin yhä pappina kirkon ja kardinaalina paavin palveluksessa.
Kun uutinen saavutti saaren, työskentelin Havannan katolisen pappisseminaarin arkistossa. Sattumalta jaoin työhuoneen seminaarin sihteerin kanssa, jonka puoliso toimii kardinaali Ortegan henkilökohtaisena sihteerinä. Uutista seuranneina päivinä työhuoneemme oli epäilemättä seminaarin suosituin: ovi kävi tauotta, kun opettajat ja seminaarilaiset kävivät kysymässä sihteerin kuulumisia, kalastelemassa sisäpiirin tietoa ja vaihtamassa ajatuksia kardinaaliin liittyen. Kaiken työhuoneessamme käydyn keskustelun lomassa kävin itse läpi seminaarin papereita, joissa kardinaali esiintyy ja joista osan hän on itse tuottanut. Ennen aikaansa arkkipiispana ja kardinaalina padre Jaime opetti seminaarissa moraalioppia. Seminaarissa kävin läpi hänen laatimiaan opetussuunnitelmia ja katsoin tuttua, lennokasta allekirjoitusta sivujen laidassa. Kun kahlasin kuubalaisen kirkkohistorian vuosikymmenten läpi, sivulla kuin sivulla oli näkyvissä Ortegan kädenjälki.
Kirkon piirit ovat Kuubassa hyvin pienet. Samat sukupolvet ovat olleet toimijoina useammalla vuosikymmenellä, väki tuntee toisensa ja kommunikaatio on arkisen välitöntä. Jokaisella, pappisseminaarin opiskelijoista alkaen, on jonkin kontakti kardinaaliin. Sen vuoksi kaikki työhuoneessa keskusteltu valaisi sitä, kuka kardinaali Ortega Kuuban katolilaisille on, mitä on hän on kuubalaiselle kirkolle tehnyt ja millaisia tulkintoja hänestä esitettiin murrosvaiheen kynnyksellä.
Vuodesta 1981 eteenpäin Havannan arkkipiispana toiminut Ortega nimitettiin kardinaaliksi vuonna 1994. Havannan arkkihiippakunta on Kuubassa erityinen: se ei ole primaatti mutta se on pääkaupungin hiippakunta, jonka alueella sijaitsee valtion ideologinen ja hallinnollinen ydin. Havannan arkkipiispalla on erityinen merkitys kirkon ja valtion tasapainon säilyttämisessä. Hän on ensimmäisenä tilanteisiin reagoiva, jatkuvasti hallintoon suorassa yhteydessä oleva kirkollinen johtaja. Tämän roolin Ortega otti arkkipiispana omakseen, mistä syystä hän vaikutti voimakkaasti kirkon ja yhteiskunnan suhteiden lientymiseen ja muotoutumiseen Kuubassa omalla piispakaudellaan. Tästä häntä on sekä kiitetty että kritisoitu. Ortega on luonut kirkolle huomattavasti lisää liikkumatilaa yhteiskunnan kommunistisissa raameissa ja toiminut esikuvana sovintoa etsivälle ja edistävälle kirkolle. Luonnollisesti tämä on osalle kuubalaisista näyttäytynyt hallinnon myötäilemisenä ja siten kirkon olemuksen vastaisena; voimakkaimmissa puheenvuoroissa kardinaali on esitetty kommunismin asiaa ajavana antikristuksena.
Kardinaali Ortega on toiminut pappina, piispana ja kardinaalina koko kuubalaisen nykykirkon elinkaaren ajan, aina vallankumouksen ensimmäisistä vuosista alkaen. Vuonna 1964 papiksi vihitty Ortega pyysi 75 vuoden ikään saapumisen vuoksi eläkkeellepääsyä arkkipiispan virasta vuonna 2011. Eron myöntäminen kuitenkin kesti niin kauan, että paavi ehti vaihtua Benedictuksesta Franciscukseen. Tämä avasi uuden lehden Ortegan historiassa. Sanotaan, että vuoden 2013 konklaavissa kardinaali Ortega oli eräs Bergoglion, sittemmin paavi Franciscuksen, ensimmäisistä ja voimakkaimmista kannattajista. Ystävykset tunsivat toisensa latinalaisamerikkalaisesta katolisesta yhteisöstä samanaikaisten piispanvirkojensa ansiosta. Ortegan kautta Buenos Airesin arkkipiispa Bergoglio tunsi hyvin kuubalaisen kirkon todellisuuden ja suhteen hallintoon. Samoin hän tunsi ystävänsä ajattelun ja tavan toimia.
Kardinaali Ortegan jäähyväismessu. Kuva: Petra Kuivala.
Kun Ortega sitten tapasi Franciscuksen Vatikaanissa tämän paaviuskauden alussa, hän kysyi eläkkeellepääsystään. Vastauksena Franciscus oli avannut kaapin, ottanut esiin paperin ja heiluttanut sitä: ”Tässä se on, mutta en aio vielä hetkeen allekirjoittaa sitä.” Viime vuosien maailmanhistoria voisi olla erilainen, mikäli arkkipiispa olisi saanut paavin puumerkin paperiinsa. Kardinaali Ortegalla on ollut näkyvä ja vahva rooli Franciscuksen toiminnassa. Kun Kuuba ja Yhdysvallat ilmoittivat diplomaattisten suhteiden uudelleen solmimisesta joulukuussa 2014, presidentti Obama kiitti aloitteen tekemisestä paavi Franciscusta. Vähemmälle huomiolle jäi se, että kardinaali Ortega oli toiminut Franciscuksen välittäjänä kuubalaiselle valtionjohdolle ja paikallisten neuvottelujen isäntänä koko sovintoprosessin ajan, järjestellyt sovun syntymistä Kuubasta käsin – ja että juuri Ortegan kautta paavi Franciscus pysyy tiukasti ajan tasalla kuubalaisesta elämänmenosta.
Ystävykset, kardinaali Ortega ja paavi Franciscus, syleilivät toisiaan pitkään, kun paavi saapui Kuubaan syksyllä 2015. Kardinaali Ortega otti Havannan arkkipiispana vastaan kolme perättäistä paavillista valtiovierailua: Franciscuksen lisäksi Kuubassa vierailivat Benedictus XVI vuonna 2012 sekä Johannes Paavali II vuonna 1998. Lisäksi hän tapasi häikäisevän listan valtionpäämiehiä ja diplomaatteja. Presidentti Obaman vieraillessa syntyneen sovinnon merkkinä Kuubassa maaliskuussa 2016 tämä tapasi kardinaali Ortegan Havannan katedraalissa heti saapumisiltanaan – ennen kuin hän tapasi Raúl Castron. Tapaamisen syyksi ilmoitettiin virallisesti presidentin halu kiittää kardinaalia välittäjänä toimimisesta – kaduilla tosin kuiskittiin, että kyse oli myös tulevan kehityksen kaavailemisesta kardinaalin ja presidentin kesken.
Juliste tiedotti ja mainosti kirkkokansalle messua, jotta myös maallikot osasivat tulla paikalle isoin joukoin. Kuva: Petra Kuivala.
Kardinaali Ortega hyvästeltiin virallisesti Havannan katedraalissa toimitetussa jäähyväismessussa lauantaina 7. toukokuuta. Valtaosa avoimen messun osallistujista oli Havannan seurakuntien maallikkojäseniä. Hiippakunnan papiston ja sääntökuntalaisten rinnalla valtiojohtoa edusti kommunistisen puolueen keskuskomitean uskonnollisista asioista vastaava virkailija. Paikalla oli hyvä määrä suurlähettiläitä ja asianhoitajia, joiden kanssa kardinaali Ortega on toiminut. Kuitenkin valtaosan kirkonpenkeistä täyttivät seurakuntalaiset, joille nykykirkko henkilöityy juuri Ortegaan.
Tunteellisessa messussa saateltiin Ortegan lisäksi eläkkeelle myös hänen apulaispiispansa Alfredo Petit Vergel. Ennen messun alkua takanani istuneet rouvat huokaisivat syvään. ”Nuo kaksi kantavat itsessään paljon historiaa”, toinen rouvista totesi. ”He ovat nähneet kaiken: ne vuodet, kun meitä vainottiin ja myös ne vuodet, kun saimme tulla esiin varjosta.” Ortega ja Petit ovat myös itse eläneet sen, mitä pidetään eräänä kuubalaisen kirkkohistorian kipeimmistä muistoista. He kuuluvat siihen pappien joukkoon, jotka lähetettiin vallankumouksen alkuvaiheessa keskitysleirien kaltaisille työleireille rangaistukseksi uskonnollisesta vakaumuksesta.
Kun kardinaali lipui ohitseni ja rouvat takanani aplodeerasivat ja riemuitsivat, ajattelin historiaa tapahtuvan, tehtävän ja tulkittavan koko ajan. Ortega mainitsi puheessa muutaman kirkon lähihistorian kiintopisteen: paavien vierailut Kuubaan, kirkon rohkeuden lähteä etsimään paikkaansa yhteiskunnassa, valtiojohdon rohkeuden suostua kirkon rooliin sovittelijana ja välittäjänä viime vuosien kehityksessä. Samoista teemoista paavi Franciscus kiitti kardinaalia viestissä, joka luettiin messussa.
Ortegan arkkipiispakauden päättyminen merkitsee kuubalaiselle kirkolle väistämättä yhden ajan loppua. Havannassa lausutun tulkinnan mukaan se kertoo siitä, että kirkon ja valtion suhde on vihdoin saatu normalisoitua ja kirkon maine palautettua diplomaattiarkkipiispan tehtyä töitä hartiavoimin. Nyt on aika aloittaa uudenlainen yhteistyö ja käytännön kehitys: merkkinä tästä Franciscus nimitti Havannan uudeksi arkkipiispaksi Camagueyn piispana toimineen Juan Garcia Rodriguezin, joka tunnetaan maltillisena ja käytännöllisenä, enemmän tekijänä kuin julistajana, rinnalla kulkevana pioneerin sijasta. Kardinaali Ortegalla on kuitenkin edelleen kiistaton paikka kirkossaan. Hän edustaa yhä kuubalaisen kirkon kasvoja kehitykselle, dialogille ja sovinnon etsimiselle – pitkälle prosessille, jota hän oli itse laittamassa alulle ja jonka yhden etapin hän näyttää myös saattaneen valmiiksi.
Artikkelikuva: Kardinaali on ollut myös innokas muusikko: messussa käytettiin liturgisia osuuksia, jotka hän on säveltänyt 1980-luvulla. Kuva: Petra Kuivala.
