Miesten syvimmät salaisuudet.

Kirja johon sisältyy kaikki

Tässä maailmassa, jossa kaikki kevyesti ja pakosti tarinallistetaan, on järisyttävää, kun törmää tarinaan, jossa kaikki tuntuukin olevan totta – vaikka kaikki onkin vain tarinaa.

Pariisissa asuvan senegalilaisen kirjailijan Mohamed Mbougar Sarrin teos Miesten syvimmät salaisuudet on juuri tällainen. Romaani liikkuu samanaikaisesti niin monessa tasossa ja ajassa, että tarinan seuraaminen vaatii todellista tarkkuutta. Kirja on kuin Kadonneen aarteen metsästys – mutta nyt etsitään kirjaa kirjassa, ei Liiton arkkia natsien käsistä.

SENSAATIOSTA PLAGIAATIKSI

Kaiken lähtökohta on nuori kirjailija T. C. Elimane, jonka vuonna 1936 Pariisissa ilmestynyt romaani Epäinhimillisyyden labyrintti oli aikansa sensaatio: pikkusormi pystyssä kahviloissaan snobbailevat pariisilaiskriitikot ja kulttuurilehtien toimittajat ylistivät sitä ensimmäiseksi aidoksi mestariteokseksi, ”jonka on kirjoittanut musta afrikkalainen, joka uskaltaa käsitellä vapaasti maanosansa hulluutta ja kauneutta”.

No, hetken oli kaikki hyvin, Afrikan tähti oli löytynyt. Mutta yhtä nopeasti tuo kuvitelma sortui. Epäinhimillisyyden labyrintti leimattiin läpeensä plagiaatiksi, johon musta afrikkalaiskirjailija oli koonnut maailmankirjallisuuden parhaat palat: se olikin vain säälittävä huijaus ja yritys varastaa omiin nimiin kuuluisien kirjailijoiden tekijäoikeudet. Siis tuttu kaava: eihän Nasaretista voi tulla mitään hyvää, mustasta Afrikasta vielä vähemmän.

Kirjan pieni ranskanjuutalainen kustantaja säikähti ja päätyi tekijänoikeuskorvausten pelossa ainoaan mahdolliseen ratkaisuun: se vetää kirjan pois myynnistä ja kaikki käsiin jääneet kappaleet makuloidaan. Eli juuri sama asetelma, joka nykyisen cancel- ja wokekulttuurin aikana toistuu lähes päivittäin – ei ole maailma miksikään muuttunut sitten 1930 luvun.

LUKKIÄIDIN VERKOSTO

Tästä alkaa varsinainen tarina, tarina Epäinhimillisyyden labyrintin julkisuudesta kadonneesta kirjailijasta ja yhdestä yksittäisestä jäljelle jääneestä kirjasta. Nyt asialla on toinen kirjailija, omia juuriaan etsivä nuori senegalilainen Diègane Latyr Faye, joka oli juuri julkaissut Pariisissa esikoisteoksensa Tyhjyyden anatomia – jota on myyty peräti 79 kappaletta. Hän lähtee jäljittämään T.C. Elimanea, tuota mustaa Rimbaudia, josta on jäänyt vain utuinen maininta lukion oppikirjaan.

Kuulostaa sekavalta ja banaalilta – ja niin voisi todella luulla. Mutta kaikkea muuta. Mohamed Mbougar Sarr vyöryttää kuultavaksi todellisen tarinoiden äidin, lukkiäidin verkoston, jonka aikajana ulottuu ensimmäisen maailmansodan alkumetreiltä nykypäivän Afrikan julmiin heimosotien kauhuihin, kirjepostina seilaavien käsin kirjoitettujen viestien ajasta sekunnin sykäyksinä kiitäviin Facebookin seinien postauksiin, läpi Euroopan, koko maailman metropolien Pariisin, Amsterdamin, Buenos Airesin lentokentiltä Dakarin rähjäisiin kapakoihin.

Syntyminen ja kuolema, seksuaalisen nautinnon vimma, elämisen koko kirjo, kaikki se elää Sarrin tarinassa verevinä kuvina, joissa mennään aistien ja kokemisen tuolle puolen, tietoisuuden taakse.

Kuuntelin Miesten syvimmät salaisuudet äänikirjana. Luulen, että se on juuri oikea tapa kokea tämä tarina. Sillä kysymyshän on juuri tarinoista, joita kuunnellaan. Tarinasta, joka jatkaa ikiaikaisen suullisen tarinankerronnan perinnettä, niin Pariisin latinaiskorttelien hämyisissä kapakoissa, Amsterdamin pössyttelykahviloissa kuin Senegalin savannien nuotiopiireissä.

”KOTINEEKERIKSI ALENTUNUT LUUSERI”

Mutta mikä oli kuvitteellisen Epäinhimillisyyden labyrintin teilaamisessa olennaista? Ei suinkaan pelkät plagiaatit, uudelleen kirjoitetut lainaukset, virtuaaliset tekstikudelmat, jotka itse asiassa tekivät kirjasta oman itsenäisen teoksen – aivan samoin kuin säveltäjät luovat muutamista samoista nuoteista ja soinnuista aina vain uusia musiikkiteoksia.

Ei, Pariisin snobit eivät nähneet Elimanessa kirjailijaa, vaan pelkän kohuilmiön, poikkeuksellisen lahjakkaan villi-ihmisen, eurooppalaisille tavoille opetetun mustan miehen.

Miesten syvimmät salaisuudet avaa syvälle menevän näkökulman ranskalaiseen kolonialismiin ja rasismiin, jonka säikeet ovat edelleen todellisuutta nykypäivän Le Pennien lietsomassa äärioikeistolaisessa liikehdinnässä ja Pariisin laitakaupunkien räjähtelevissä levottomuuksissa. Kolonialismin juuret ulottuvat myös katolisen kirkon lähetyssaarnaajiin, jotka yrittivät opettaa alkuasukkaita tavoille, eurooppalaisille tavoille, jossa ääripäässä häämötti pääsy opiskelemaan kirkon stipendillä pariisilaiseen yksityiskouluun.

Ja haluun tulla valkoiseksi. Tai vielä pahemmin, omista juuristaan tietoisten mustien alkuasukkaiden sanoin: eurooppalaisten kotineekeriksi alentuneeksi luuseriksi.

Kun tähän lisätään vielä se, että Senegal on edelleen vahvasti islamilainen maa, on selvää, että eivät nousevat senegalilaiset kirjailijat ole kovin korkealle noteeranneet aatteettomien pariisilaisten älykkökollegojensa sievistelyjä. Heille elämä on edelleen oikeaa elämää, ei vain sivun alalaidan kirjallisuusviite.

KAUHEUDET JA NAUTINNOT

Mutta tarina jatkuu. Kirja kirjasta vie syvälle maailmansotien ja kansannousujen aikaiseen ja väliseen maailmaan, maailmaan, jossa isät kuolevat sodassa ja äidit synnytyksessä. Tai kuolemanpartioiden luoteihin lasten silmien alla. Ja siihen, mitä isättömyys ja äidittömyys jättää lasten mieleen, oli aika mikä tahansa.

Siinä sivussa käydään yksilötasolla läpi lähihistorian kauheudet, natsien juutalaisvainot, Afrikan kansannousujen kapinalliset, poliittisten johtajien korruptiot, kaiken pahuuden ylivoimaisuus. Mutta myös kahden ihmisen vimmaisen rakastelun voiman, tuon ylivertaisen kansan oopiumin, nautinnon, joka saa edes hetkeksi unohtamaan, edes yhdeksi yöksi.

Kuten alussa totesin, Miesten syvimmät salaisuudet on järisyttävä kirja. Se kannattaa lukea – tai siis kuunnella. Yksistään siksi, että se yhdellä repäisyllä avaa uusiin ulottuvuuksiin meillä niin usein toistetun sanan monikulttuurisuus. Siis sanan, mitä me niin usein korrektisti toistamme, mutta mistä me emme oikein mitään ymmärrä, täällä yliaikaisen yksikulttuurisuuden perukoilla.

JÄRISYTÄ SIELUA

Ja myös siksi, että tarjolla on jotain, mistä romaanin kirjailijaminän ystävä Chérif sanoo:

”Sano minun sanoneen, että jollei ole intohimoa vähintäänkin järisyttää lukijan sielua, kannattaa jättää kirjoittamatta kokonaan.”

Sarr ei tähän syyllisty. Tätä kirjaa ei kannattanut jättää kirjoittamatta.

Ja on tässä myös se, minkä kiteyttää kirjailijaminän toinen ystävä, puolasta kirjoja ranskaksi kääntävä kämppäkaveriStanislas:

”Älä koskaan kysy, mistä merkkiteos kertoo. Vain keskinkertaisessa, huonossa tai mitättömässä kirjassa kerrotaan jostakin. Merkkiteoksessa ei ole aihetta, se ei kerro mistään, siinä ainoastaan yritetään sanoa tai keksiä jotakin, mutta sanaan ainoastaan sisältyy jo kaikki, ja myös sanaan jotakin sisältyy jo kaikki.”

En siis yritäkään kertoa enempää. Miesten syvimmät salaisuudet on merkkiteos, siihen sisältyy kaikki. Ei kannata selittää.

Arvioitu teos: Mohamed Mbougar Sarr, Miesten syvimmät salaisuudet

Loistavasti suomeksi kääntäneet Marja Luoma ja Sampsa Peltonen, sopivan lakonisesti ilman väristyksiä lukenut Mikko ToiviainenGummerus 2022

Alkuteos: La plus secrète mémoire des hommes 2021


Hannu Kuosmanen.

Kirjoittaja

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Kotimaan ja Uuden Suomen kirkollistoimittaja sekä autoalan toimittaja ja tiedotuspäällikkö. Hän oli 1970-luvulla myös Vartijan toimitusneuvoston jäsen.


'Kirja johon sisältyy kaikki' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.