Takavuosien suosittu televisiosarja Myytinmurtajat (MythBusters, 2003–2016) kertoo kahdesta amatööritutkijasta, jotka käyvät apulaistensa kanssa läpi joukon erilaisia myyttejä ja uskomuksia osoittaakseen ne joko oikeiksi tai vääriksi. Aiheita ovat olleet mm. lasin rikkominen ihmisen äänen avulla, sormenjälkitunnistimen huijaaminen, pelikortilla tappaminen ja vierivän kiven sammaloituminen. Sarjaa juontaneista Jamie Hynemanista ja Adam Savagesta tuli huippusuosittuja ja Hyneman nimitettiin jopa LUT-yliopiston kunniatohtoriksi sekä myöhemmin työelämäprofessoriksi.
Edward Muybridge (1830–1904) oli oman aikansa myytinmurtaja. Englantilaissyntyinen, mutta tunnetuimmat saavutuksensa Yhdysvalloissa luonut Muybridge erikoistui valokuvaukseen jo varhain ja oli mukana kehittelemässä monia sen alkuaikojen saavutuksista. Muybridge sai tunnustusta niin Yosemite Valleytä kuin San Franciscoakin kuvaavista kuvasarjoista, mutta erityisen tunnetuksi hänet teki erilaisten liikesarjojen tallentaminen.
Vaikka Muybridge saikin kuuluisuutta ympäri Yhdysvaltoja suuntautuneiden kuvausmatkojensa ansioista, historiallinen painoarvo antoi vielä odotuttaa itseään. Lähtölaukaus sille ammuttiin vuonna 1872, jolloin Kalifornian entinen kuvernööri ja kilpahevosten omistaja Leland Stanford pyysi Muybridgeä ratkaisemaan ihmisiä jo pitkään vaivanneen kiistan hevosen laukasta: tarkemmin sanoen siitä, onko hevosella missään laukkansa vaiheessa kaikki jalat samaan aikaan ilmassa, vai onko sillä vuorottainen jalka koko ajan maassa. Ihmissilmästä ei ollut tilanteen ratkaisijaksi, joten Muybridge alkoi hahmotella ongelman ratkaisua tekniikan keinoin.
Vaikka ensimmäiset tulokset olivatkin lupaavia, ei niiden laatu tyydyttänyt sen enempää Stanfordia kuin Muybridgeäkään, joka omistautui nyt uusien ja parempien laitteiden kehittelyyn. Hän suunnitteli nopeampia kuvausmekanismeja ja kokeili lyhyempiä valotusaikoja. Kehitys oli hidasta, mutta määrätietoista ja vuonna 1877 otettu kuvasarja olikin huomattavasti aiempaa parempi. Tämä ei kuitenkaan vakuuttanut kriitikoita, joten Muybridge jatkoi työtään, joka huipentui seuraavana kesänä suoritettuun kokeeseen.
Muybridge oli sijoittanut laukkaradan varteen kaksitoista kameraa, joista kukin laukesi siinä vaiheessa, kun hevosen rinta tai jalat osuivat laukaisimeen viritettyyn lankaan. Kameroilla luodun kuvasarjan ansiosta pystyttiin viimeinkin todistamaan, että laukatessaan hevosen kaikki jalat ovat yhtä aikaa ilmassa. Todisteet olivat niin kiistattomat, etteivät skeptikotkaan pystyneet niitä kumoamaan. Muybridgen kokeen tulokset levisivät maailmanlaajuisesti ja pian laukkakuvia esiteltiin kaikkialla. Muybridge jatkoi vielä kokeitaan ja vuonna 1879 hän esitteli viimeistellyimmän versionsa hevosen laukasta 24 kameralla kuvattuna.
Ahkeruus, tinkimättömyys ja jatkuva kehittymisen halu olivat tehneet Muybridgestä maailmankuulun. Hän ei kuitenkaan jäänyt lepäämään laakereillaan vaan jatkoi valokuvauksen tutkintaa edelleen. Sen lisäksi hän esitteli kokeidensa tuloksia itse kehittämällään zoopraxiscope-laitteella. Siinä pyörivälle kiekolle monistetun kuvasarjan ja alkeellisen projektorin avulla pystyttiin heijastamaan lyhyitä kuvasarjoja suurellekin yleisölle. Muybridgen laitetta pidetään varhaisen elokuvaprojektorin edelläkävijänä ja se oli omiaan innostamaan Edisonia, Lumièren veljeksiä, Skladanowskyjä ja muita elokuvahistorian pioneereja omissa kokeiluissaan.
Kuten Fritz Langin avaruusmatkailuelokuva Nainen kuussa (Frau im Mond, 1929) todistaa, ihmismielelle ei ole olemassa määritelmää ”ei koskaan” – on vain ”ei vielä”. Edward Muybridge oli tästä hyvä esimerkki.
Artikkelikuvassa Edward Muybridge.
