Paavi Franciscus. Querida Amazonia.

Katolisen kirkon uudistaminen on vaikeaa

Voiko roomalaiskatolinen kirkko muuttua? Haluaako paavi muuttaa sitä? Onko hän nyt mennyt uudistajien leiristä konservatiivien joukkoon ja muuttunut nice guysta vain yhdeksi macho-pomoksi lisää? Helmikuun puoliväli avasi näkemyksiä, jotka ovat osin ristiriitaisia. Euroopan leadership-kriisin keskittymässä eli Saksassa katolilaisten(kin) kärsimättömyys kasvoi taas aimo annoksen.

Rakas Amazonia -kirjoitus petti odotukset

Kun keskiviikkona 12.2.2020 julkaistiin apostolinen kehotus Querida Amazonia (’Rakas Amazonia’, tässä QA), toiveet eivät enää olleet suuret. Paavi oli tavannut USA:n piispoja maanantaina 10.2. Vatikaanissa ja kertonut, ettei aio antaa lupaa selibaattisäännösten höllentämiseen tai naisten vihkimiseen diakoneiksi. Tätä odottaneet henkilöt tulevat pettymään, kerrottiin Catholic News Servicen uutisessa.

Näin myös tapahtui. Kirkkokansa pettyi, tosin paavin apostolista kehotusta Amoris Laetitia aiemmin arvostellut kuuriakardinaali Gerhard Müller oli The Catholic Heraldin mukaan tyytyväinen. Hänen mukaansa ”paavi ei halua ruokkia olemassa olevia poliittisia, etnisiä tai kirkonsisäisiä konflikteja ja intressiristiriitoja vaan voittaa ne”. Jos siis Franciscuksen dubia-kriisissä CDF:sta (uskonopin kongregaatio) erottama dubia-kardinaali Müller on paaviin tyytyväinen, silloin katolisen kirkon uudistusmielisillä on syytä huoleen, eikö olekin? Vastaus tähän on: ei aivan, mutta kuitenkin kyllä.

Menikö ovi kiinni? Mikä ovi?

Paavin QA on kuin Delfoin oraakkeli tai savolaisukon jurahdus: vastuu on vahvasti kuulijalla ja ymmärtämiseen tarvitaan tahtotilaa. Paavin ”virallinen” elämäkertamies, brittitoimittaja Austen Ivereigh puolusteli paavia tapansa mukaan. The Tablet -viikkolehdessä Ivereigh kuvailee, että vaikkei paavi maininnut selibaatin höllentämistä Amazonian kontekstissa tai naisten diakonivihkimystä, ei hän myöskään sulkenut siltä ovea. Tätä Ivereigh’n selitystä seliteltiin Tabletissa vielä lisää. Täytyy myöntää, ettei Ivereigh päästä lukijaa helpolla tulkitessaan paavin ajatuksenkulkua vaikkapa QA:n kappaleessa 104: ”kaksi lähestymistapaa on ylitettävä (transcend) ja löydettävä uusi”. Ivereigh puhuu ”kolmannesta tiestä”.

Austen Ivereigh (keskellä) on näkyvimpiä Franciscuksen ajatusten tulkkeja. Kuva: Cruxnow.

Austen Ivereigh (keskellä) on näkyvimpiä Franciscuksen ajatusten tulkkeja. Kuva: Cruxnow.

Voi vain kysyä, mikä olisi tällainen kolmas tie. Sekö, että paikalliset piispainkokoukset vain lähtevät tekemään muutoksia, vaikka paavi ei niihin suorasanaisesti rohkaisekaan vaan vaikenee 2/3 määräenemmistöllä tehdyt asiat? Tämä on The Catholic Heraldin jutun mukaan vastakkaista sille, mitä Vatikaanin miehet Czerny ja Baldisseri synodin asiakirjasta sanoivat: sillä ei ole magisteriumin painoarvoa. Sen sijaan Vatikaanin tärkeän Civiltà Cattolica -(jesuiitta)lehden päätoimittaja Antonio Spadaro (itsekin S.J.) totesi – Saksan virallisen katholisch.de-saitin mukaan, ettei asia ole vielä ”lopullisesti” päätetty ja viittasi Ivereigh’n tapaan paavin ”dialektiseen” tapaan puntaroida asioita. Kardinaali Marxin valitut selitykset alkavat siitä, että ”selibaatti ja naisdiakonit eivät olleet pääasia”.

Tarkoitus pyhittää keinot – muttei demokratian keinoja?

Miten Ivereigh edes näkee sen, että vaadittu määräenemmistö synodissa saavutettiin? Selitys menee niin, että koska (konservatiivien?) näkemykset eivät (kolmen viikon 6.-27.10.) istunnon kuluessa muuttuneet, ei Pyhä Henki ollutkaan läsnä päätöksenteossa. Puuttui ”henkien erotteleminen yhdessä” (discernment in common), joka on jesuiitoille tärkeä. Toisin kuin 2015 perhesynodissa, ei paavin mukaan tapahtunut vastaavaa näkökulmien yhteenhitsautumista. Näin siitä huolimatta, että keskeinen kappale 111 sai yli 2/3 äänistä eli 128 ääntä. Samalla se sai eniten vastaääniä: 41 ääntä. Paavi olisi Ivereigh’n mukaan jäänyt siis kuuntelemaan kasvanutta vastustusta ja tehnyt niin riippumatta (!) siitä, että säädetty määräenemmistö saavutettiin. Kielteisessä mielessä tätä voi pitää jo vähemmistön diktatuurina?

Hengellisessä mielessä voi pohtia, onko paavi tulkinnut jesuiittaperinnettä lopulta oikein. Onhan nimittäin niin, että Ignatius Loyolan Hengelliset harjoitukset tuntee myös kolmannen ”valinnan ajan”: kun Jumala ei anna hengellisiä liikutuksia (”motioita”) puoleen eikä toiseen, silloin ihmisen osana on tehdä valinta terveeseen talonpoikaisjärkeensä nojaten, siis rationaalisesti. Rationaalisuutta ei taas liene loputon ex-pääministeri Sipilän kurmuuttama vatulointi, jossa nyt (Ivereigh, Spadaro) nähdään Hengen liikkumatila? Alla mainitsemani Heribert Prantl (Süddeutsche Z.) sanoo positiivisen pragmaattisesti: ”Kuitenkin selibaatin höllentäminen olisi tärkeä merkki siitä, että katolinen kirkko ylipäätään ottaa ongelmat vakavasti ja yrittää voitavansa. Selibaatin kannattajat tuomitsevat tämän argumentin päämäärärationaalisena. Se kuulostaa pyhältä, mutta on tekopyhää. Tehtävän tarkoitus on nimittäin hengellinen, ja se, mikä on järkevää hengellisille tarkoitusperille, tulisi myös ottaa käyttöön.”

Toisin ”pragmaattisen” näkee vaikkapa Würzburgin piispa Franz Jung, jonka mukaan ”paavi tuntee epäluuloa puhtaan pragmaattisia ratkaisuja kohtaan”. Niinpä niin. Arkipuheessa pragmatismi voikin saada kielteisen sävyn ja olla ”matalaa opportunismia”. Eikä piispa Jung ole uudistaja, ehkä päinvastoin. Vaikkapa marxismin historiasta tunnetaan epäluulo ”pragmatismia” kohtaan, mutta sama käytännönläheisyyden epäileminen on kyllä syvällä myös kristillisessä teologiassa – varsinkin sen skolastis-uusskolastisessa perinteessä. Paavin ja hänen kannattajiensa tausta myös filosofisessa mielessä paljastuu? Toisaalta, eikö Jeesuksen tarinoissa esiinny myös pragmatismia: Herra auttaa niitä, jotka auttavat itseään? Epärehellinen taloudenhoitaja voisi käydä malliksi, ja väärä mammona? Jos jesuiitoilla on koettu joskus ”tarkoituksen pyhittävän keinot”, niin eikö jesuiittapaavi olisi voinut etsiä uusia keinoja edes vähän, kun ne oli kerran jo määräenemmistöllä löydetty?

Paavi diskuteeraa – muttei päätä?

Muuta kannunvalantaa on vaikkapa John Allenin neutraali artikkeli CruxNow’ssa siitä, miksi paavi ”panttasi” päätöstä selibaattikysymyksessä. Samaa verbiä punt käyttää isä Thomas Reese, joka tässä National Catholic Reporterin jutussa kysyy vakavasti, mistä on kysymys. Nykypaavi ei ole kuten edeltäjänsä, ”my way or the highway” -paavit. Silti Reese on pettynyt siihen, että vain toivotaan lisää pappiskutsumuksia ja maallikoilta lisää potkua toimintaan. Amazonian ekokriisiin otetaan kantaa ja hyvä niin, tilanne siellä (ja miksei muuallakin) on ilmastonmuutoksen ja ryöstöhakkuiden vuoksi kauhea.

Thomas Reese on tunnetuimpia amerikkalaisia Vatikaani-asiantuntijoita. Kuva Reesen Facebook-sivulta.

Thomas Reese on tunnetuimpia amerikkalaisia Vatikaani-asiantuntijoita. Kuva Reesen Facebook-sivulta.

Voikin kysyä: Kirkolta, edes Rooman kirkolta, ei voine kuitenkaan odottaa, että se ampuisi rivinsä suoriksi pelkällä mahtikäskyllä? Voin kertoa kokemuksesta, kuinka mielellään juuri brasilialainen pappi toimi Italiassa seurakuntatyössä. Vastaavia esimerkkejä expat-brasseista lienee kirkossa isosti kuten jalkapallossakin. Mikä saisi edes Brasilian omat miehet keskelle kuumaa ja kosteaa viidakkoa? Kuka muistaa, että helluntailaiset hengittävät niskaan ja että maan on jo 2030 ennakoitu olevan enemmistöltään protestanttis-helluntailainen eikä katolinen?

Saksan johtajakriisi à la AKK & RKK

Saksan johtajakriisiä on viime viikkoina sävyttänyt ”AKK:n” eli Annegret Kramp-Karrenbauerin kompurointi CDU:n johdossa. Hänen osansa näyttää olleen kuin Franciscuksen, jonka virkakauden taustalla on ollut koko ajan entinen ”paavi” jonka ei pitäisi kai paavi enää ollakaan. Paavillisempana kuin paavi itse Benedictus XVI julkaisi kuuriakardinaali Robert Sarah’n kanssa tammikuun puolivälissä teoksen Des profondeurs de nos cœurs, vaikka jälkeenpäin ex-paavin sihteeri kielsi tämän tehneen sitä Sarah’n ”kanssa”. Entisestä paavista tuli silti nykyvaikuttaja, perinteisten seksuaalieettisten ja virkateologisten näkemystensä vuoksi.

Sarah’n ja Ratzingerin kirjaprojekti pyrki osoittamaan, että pappien selibaatti on suorastaan ontologinen pakko. Tämähän taas on katolisen opin vastainen statement: onhan vaikkapa idän katolisissa kirkoissa naimisissa olevia pappeja. Tosin piispat ovat siellä naimattomia, kuten ortodoksisessa kirkossa. Katolisuus tuntuu jännittyvän selibaattikysymyksen äärellä äärimmilleen. Yhtäältä pappeus ”ei luonnostaan ei edellytä naimattomuutta”, kuten Paavali VI:n Presbyterorum ordinis (1965) toteaa kappaleessa 16. Toisaalta selibaatin poistaminen on jo ajatuksena vanhan koulun miehille mahdoton. Muutoksen tieltä astunut paavi on saanut kiitossanoja Gerhard Mülleriltä, eikä miesten uusi ystävyys jää huomaamatta katholisch.de-saitilla. Sivusto lainasi aiemmin wieniläisteologi Jan-Heiner Tückiä, joka katsoi Benedictuksen kaventaneen Franciscuksen toimintavapautta. Kuitenkin sama mies Joseph Ratzinger oli 1970 ehdottanut muiden huipputeologien kanssa, että viri probati, ”koetellut” (perheelliset) miehet otettaisiin pappisvirkaan…

Samoin kuin entinen paavi on hengittänyt nykyisen niskaan, on ehkä entinen CDU-johtaja Angela Merkel hankaloittanut seuraajansa asemaa? Tai konservatiivinen AfD, joka sekoittaa pelisääntöjä Trump-tyyliin, on vain liian vaikea rasti? Olihan jo sen tuleminen katolisille kirkkopäiville 2018 melkoinen sekamelska – verrattavissa Jyväskylän kampuksen PS-spektaakkeliin meidän kirkkopäivillämme vain vuotta myöhemmin. Joka tapauksessa nykyvaikuttaja AKK:sta tuli entinen, osin myös katolis-konservatiivisten seksuaalieettisten linjaustensa vuoksi, vaikka pääasiaksi nousi ilmiriita Thüringenin paikallispolitiikasta.

Roomalaiskatolinen kirkko eli RKK ei ole entinen, mutta kirkon jahkailevat linjanvedot ovat saamassa varsinkin Saksan naiset kapinoimaan entistä voimakkaammin. Maria 2.0-facebook-ryhmä on eräänlainen portaali josta näitä mielipiteitä voi kuunnella. On totta, että monet kriittisetkin äänet ovat päässeet viime viikkoina Saksan piispainkokouksen DBK:n portaaliin katholisch.de:hen. Mutta Saksan johtava piispa, müncheniläinen kardinaali-arkkipiispa Reinhard Marx ehti jo tiistaina 11.2. ilmoittaa jättävänsä parin viikon päästä piispainkokouksen johtajanpaikan. Selvää seuraajaa ei ole olemassa. Tilanne Saksan katolisessa kirkossa on siis sama kuin koko Saksassa ja varsinkin sen valtionhoitajapuolueessa CDU:ssa: uskottava jälkikasvu puuttuu. Uusien tulokkaiden odottelu suuriin tehtäviin toimii yhtä huonosti kuin paavin toive saada lähetystyöntekijä-pappeja Amazonille. Euroopan verenvähyys on myös kristinuskon verenvähyyttä. Amazonin asia on myös Saksan asia. Maailma ja kirkko on samassa talossa, ehkä suorastaan samassa veneessä, talo on tulessa, mutta toimeen on tultava. –We get on like a house on fire!

Veteraanitoimittajan murskakritiikki

Tästä muistutti eilen sunnuntaina veteraanitoimittaja, katolinen juristi Heribert Prantl täyslaidallisen katolisen kirkon uudistusvastarintaa suomivassa artikkelissa Süddeutsche Zeitungissa. Sen enempää viestintuojaa kuin viestintävälinettä ei ole syytä ampua. Eikä voikaan: SZ on Saksan kaikkein vaikutusvaltaisimpia lehtiä ja Prantl pitkään sen toimituskunnan johtohahmoja. Hän tuntee kirkkonsa, ja kirkko hänet: Prantlin kriittisiä arvioita AfD:n päästämisestä kirkkopäiville lainattiin aikanaan katholisch-sivustolla. AfD:n toiminnassa nähtiin vääristettyjä ”kristillisiä arvoja”. Samaa on nähty Saksassa aiemminkin, viimeksi 75 vuotta sitten…

Heribert Prantl on Süddeutsche Zeitungin vaikutusvaltainen toimittaja. Kuva: Wikipedia.

Heribert Prantl on Süddeutsche Zeitungin vaikutusvaltainen toimittaja. Kuva: Wikipedia.

Nyt vain ei ainakaan vielä ole katholisch.de lähtenyt kommentoimaan Prantlin viestiä. Se ei halunne antaa sille palstatilaa. Prantl ottaa esille jopa luterilaisen Augsburgin tunnustuksen kohdan 23, joka puhuu pappien avioliitosta ja kuinka se on ”Jumalan tahto”. Vastaliike oli otettu puoli vuosituhatta aiemmin, kun Rooma pakotti Saksan papit elämään sinkkuina. Tuolloin vain kolme Saksan piispaa kiiti implementoimaan paavin määräystä, ja Passaun piispa ”lähes lynkattiin”. Myöhemmin lynkkauksen uhreiksi ovat tulleet hänen mukaansa selibaatin poistamisen kannattajat.

Huolimatta siitä, että selibaatin poistaminen esimerkiksi vihkimällä papeiksi pysyvät diakonit – lyhin mahdollinen tie – näyttää ensisijaiselta, on Prantlin mukaan sukupuolen tasa-arvo vielä ensisijaisempaa. Muuten edessä on (esim. Sveitsin) protestanttisten naispappien ”Frauenzölibat” aluksi, eli naispapit joutuvat elämään ilman avioliittoa miesten hallitessa edelleen koko patriarkaattista himmeliä.

Lisa Kötter on yksi Maria 2.0 -ryhmän perustajista. Kuva: Welt.de

Lisa Kötter on yksi Maria 2.0 -ryhmän perustajista. Kuva: Welt.de

Saksan naisten WWJD-pohdinnat

Saksan Maria 2.0-naiset ovat valmiita puhumaan siitäkin, ”halusiko Jeesus koko pappeutta”. Naispappeus on vain ”välivaihe”, sanoo liikkeen perustajiin kuuluva Lisa Kötter, jota kuinka ollakaan lainataan katholisch.de-saitilla. Publik-Forumissa mielipiteensä sanonut Kötter kertoo miehensä (!) keksineen koko Maria 2.0 -nimen. Mutta Maria oli vahva nainen eikä sellainen hurskas hissukka, jollaiseksi hänet on kirkossa tehty. Katolisuus ei Kötteristä lähde – se ei tosin perustu Roomaan vaan Jeesukseen, Kötter sanoo. Kristittyjen tehtävänä hän pitäisi mieluiten vaikka Fridays for Future -mielenosoittamista.

Kuinka ollakaan: sekä saksalainen katolinen naisaktivisti että paavi puuhaavat ilmastonmuutoksen vastaisia tekoja. Tällä tiellä heitä ei yhdistä uskonto eikä naiskuva, ekologia kylläkin. Mitähän tästä tulee? Tarvittaisiin AKK:n ja RKK:n hengenheimolaisten väliin vähintään UKK?

 


Jukka Raunu

Kirjoittaja

Jukka Raunu on brasilialaisesta vapautuksen teologiasta väitellyt teologi. Historiaa on vain yritettävä ymmärtää. Totuus vapauttaa.


'Katolisen kirkon uudistaminen on vaikeaa' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.