Antonio Banderas esittää Almodovaria. Copyright El Deseo. Kuva: Manolo Pavón.

Kärsimys ja kunnia – sovinto menneisyyden kanssa 

Kun puhutaan espanjalaisesta nykyelokuvasta, ei voida sivuuttaa Pedro Almodóvaria. Hän on varsinkin maailmalla espanjalaisen elokuvan itsevaltias – mies, jonka elokuvia on näytetty ja palkittu maailman suurimmilla elokuvajuhlilla jo 1980-luvulta lähtien.

Almodóvarin elokuvat ovat herättäneet ihailua ja vihaa, kiitosta ja haukkuja. Kotimaassaan katolisessa Espanjassa Almodóvarin elokuvat ovat useasti herättäneet suurtakin pahennusta käsitellessään avoimesti homoseksuaalisuutta ja suhtautuessaan kriittisesti katoliseen kirkkoon. Almodóvar kasvoi kenraali Francon äärimmäisen konservatiivisessa Espanjassa, jossa kaikki mahdollinen oli kielletty. Elokuvantekijät joutuivat työskentelemään tiukkojen sensuurilakien alaisina, eikä lännestä tulleita elokuvia saanut kansalle näyttää. Francon kuolema kuitenkin muutti kaiken, ja samalla myös elokuvakulttuuri koki vapautumisen. Samalla alkoi myös Almodóvarin ura elokuvaohjaajana. 

Almodóvar on 1980-luvulta saakka ohjannut näihin päiviin saakka valtavasti elokuvia. Ja vaikka Almodóvar on modernin eurooppalaisen elokuvan yksi ylistetyimmistä tekijöistä, on hänen elokuviensa laatu valitettavasti ollut myös vaihtelevaa. Vuonna 2011 sai ensi-iltansa vuosien tauon jälkeen Antonio Banderasin ja Almodóvarin yhteinen elokuva Iho jossa elän (La piel que habito). Almodóvarille poikkeuksellisesti jopa kauhun puolelle liukuva kieroutuneita perhesuhteita käsittelevä trilleri on yksi tämän vuosikymmenen parhaimpia elokuvia. Sitä seurasi aivan käsittämätön kreisikomedia lentomatkasta Matkarakastajat (Los amantes pasajeros, 2013), jota tuskin ohjaaja itsekään otti vakavasti. Runsaan ja vaihtelevan ihmissuhteisiin keskittyneen tuotantonsa takia Almodóvaria on usein kutsuttu Espanjan Woody Alleniksi. 

Almodóvarin uusin Kärsimys ja kunnia (Dolor y gloria) sai keväällä ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla ja kilpaili Kultaisesta palmusta, ja vaikka Almodóvar ei sitä tällä elokuvalla voittanutkaan, on Kärsimystä ja kunniaa jo ehditty pitää yhtenä hänen uransa parhaimpana elokuvana. Jos Kärsimys ja kunnia ei aivan sitä olisikaan, niin se on ohjaajansa henkilökohtaisin teos, jossa ikääntyvän ja sairastavan elokuvaohjaaja-hahmon kautta Almodóvar selvästi käy läpi omaa menneisyyttään ja uraansa. Kärsimys ja kunnia on Almodóvarin , mutta Almodóvar ei kuitenkaan kopioi Fellinen mestariteosta vaan tekee omanlaisensa näkemyksen luovuuden ehtymisestä ja toivottomuuden tilasta.

Pedro Almodovar vuonna 2008. Kuva: Wikipedia.

Pedro Almodovar vuonna 2008. Kuva: Wikipedia.

Elokuvassa useista mielen ja kehon sairauksista kärsivä elokuvaohjaaja Salvador Mallo – Antonio Banderas sai elämänsä roolista Cannesissa parhaan miesnäyttelijän palkinnon – alkaa käydä mennyttä elämäänsä lävitse. Elokuva alkaa hienolla kohtauksella, jossa Salvador kelluu uima-altaan pohjalla, ja samalla kuulemme hänen itsensä kertovan elämänsä moniongelmaisesta tilasta. Salvador lääkitsee itseään niin reseptilääkkeillä kuin laittomilla huumeilla, eikä taiteellisesta työstä meinaa tulla mitään.

Salvador tapaa kuitenkin näyttelijän, jonka kanssa hän on vuosia sitten tehnyt yhteistyötä mutta välit ovat menneet poikki. Salvadorin tarkoituksena olisi tehdä näyttelijän kanssa henkilökohtainen projekti omasta henkilöhistoriasta. Samalla vajotaan muistoihin, joissa nuori Salvador muuttaa köyhien vanhempiensa kanssa Espanjan maaseudulle maan alla olevaan luolamaiseen taloon. Myöhemmin isä jättää perheen ja Salvador jää yksin äitinsä Jacintan (Penélope Cruz) kanssa kahden. Vastoin näiden tahtoa tahtoa joutuu Salvador aloittamaan kirkon seminaarin, sillä se on köyhän lapsen ainoa tapa saada koulutus. Elokuva liikkuu muistojen ja nykyhetken välillä, ja sitä kautta Salvadorin tila ja hänen taiteensa avautuvat meille pala palalta. 

Siinä, missä Kärsimys ja kunnia on Almodóvarin elokuva, se on myös yhtä lailla Antonio Banderasin elokuva. Ei voi olla pohtimatta sitä, että elokuva heijastelee näiden kahden aiempaa yhteistä historiaa – Banderas oli jo 1980- ja 1990-luvuilla Almodóvarin tähtiä, mutta sen jälkeen he eivät tehneet yhteistä elokuvaa melkein kahteenkymmeneen vuoteen. Joka tapauksessa Salvadoria ei olisi voinut näytellä kukaan muu kuin Banderas, jolle rooli on varta vasten kirjoitettu. Banderas, joka on koko Hollywood-uransa esittänyt karskeja sankareita, ei ole koskaan aikaisemmin näyttänyt ja kuulostanut näin kärsivältä ja haavoittuvalta. Banderas tekee sen kuitenkin tyylikkään vähäeleisesti ja aidon tuntuisesti. 

Samalla kun elokuva käsittelee henkilötasolla lapsuuden muistoja, niin se palauttaa pinnalle myös muistot koko Espanjan lähihistoriasta – 1960-luvun Francon aikaiseen maailmaan, jossa köyhän lapsen, siis ainoastaan pojan, ainoa tapa saada koulutusta oli osallistua kirkon pitämään pappisseminaariin ja edetä siitä myöhemmin papin uralle. Kaikki maallinen kulttuuri, kuten Salvadorin suuresti ihailemat elokuvat ja The Beatles, ovat paheellisia ja kiellettyjä.

Elokuvan juliste.

Elokuvan juliste.

Elokuva ei kuitenkaan sorru saarnaamiseen eikä liioitteluun käsitellessään kipeitä asioita niin henkilökohtaisella kuin kansallisella tasolla. Almodóvar tuntuu hienovaraisella tavalla kertovan, että patoutuneet ja käsittelemättömät asiat saavat aikaan vain kärsimystä, ja kunniakasta olisi olla sinut ja itsensä ja muiden kanssa. Almodóvar tuntuu kehottavan myös koko Espanjaa tekemään näin. Francon aikainen vanhoillisuus tuntuu aika-ajoin nostavan päätään: eräässä kohtauksessa, jossa Salvador kävelee Madridin työläiskorttelissa tapaamassa huumekuriiria, taustalla näkyy teksti ”Sisko, minä uskon sinua”. se viittaa Espanjaa muutama vuosi sitten kuohuttaneeseen tapaukseen, jossa nuori nainen raiskattiin härkäjuoksutapahtuman aikana. Tapaus jakoi voimakkaasti espanjalaisia. Historia ei unohdu. 

Kärsimys ja kunnia on hieno ja katkeransuloinen elokuva muistoista, kärsimyksestä, yksinäisyydestä ja itsensä löytämisestä.  Ja samoin kuin lähes kaikki muutkin Almodóvarin elokuvat, niin tämäkin elokuva kertoo äitisuhteesta; isät loistavat poissaolollaan. Elokuva on yksi Almodóvarin hienoimpia ja henkilökohtaisempia elokuvia. Se tuntuu melkein koko uran testamentilta, mutta tuskin jää kuitenkaan ohjaajansa viimeiseksi. Almodóvarin elokuvien ystäville elokuva on ehdotonta nähtävää.

Arvioitu elokuva: Kärsimys ja kunnia. Ohjaus ja käsikirjoitus: Pedro Almodóvar. Pääosissa: Antonio Banderas ja Penelope Cruz. Ensi-ilta Suomessa: 30.8.2019.

Artikkelikuvassa Antonio Banderas esittää Almodovaria. Copyright: El Deseo. Kuva: Manolo Pavón.


Tuomas Hurme

Kirjoittaja

Tuomas Hurme (s. 1987) on teologian maisteri, joka vapaa-ajallaan lukee kirjoja ja katselee elokuvia. Tajusi teini-ikäisenä katsottuaan Stanley Kubrickin elokuvia, että elokuvat voivat olla enemmän kuin viihdettä.


'Kärsimys ja kunnia – sovinto menneisyyden kanssa ' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.