Luis Buñuel (1900–1983) oli espanjalainen surrealistisen elokuvan mestari, joka kerkesi urallaan vaikuttamaan Espanjan lisäksi Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa. 1920-luvulla Buñuel liikkui pariisilaisten surrealistien seurassa ja alkoi yhdessä silloisen ystävänsä Salvador Dalín (1904–1989) kanssa tehdä elokuvia. Syntyivät elokuvat Andalusialainen koira (Un chien andalou, 1929) ja Kulta-aika (L’âge d’or, 1930), jotka aikoinaan herättivät suurta paheksuntaa käsitellessään tukahdutettua seksuaalisuutta sekä kritisoidessaan valtiota ja kirkkoa. Samat teemat toistuivat Buñuelin elokuvissa läpi tämän uran.
Niin myös Kamarineidon päiväkirjassa (Le journal d’une femme de chambre, 1964), jossa nuori pariisilaisnainen Céléstine (Jeanne Moreau, 1928–2017) aloittaa uuden työn maaseutukartanon kamarineitona. Porvaristoperheen omituiset tavat, vihamieliset naapurit ja katkera palvelusväki kätkevät alleen yhteiskunnassa kyteneen vihan. Buñuelin suurennuslasin alla ovat porvaristo kaksinaismoralistisine tapoineen, tukahdutettu seksuaalisuus ja päätään nostava äärioikeistolaisuus.
Kamarineidon päiväkirja perustuu Octave Mirbeaun (1848–1917) samannimiseen romaaniin, josta Jean Renoir oli jo aikaisemmin 1940-luvulla tehnyt oman version. Sekä Mirbeaun romaani että Renoirin sovitus sijoittuvat ajallisesti 1800-luvun loppupuolelle, mutta Buñuel siirsi elokuvassaan tapahtumat 1920- ja 30-luvun taitteeseen haluten ujuttaa tapahtumien taustalle kuvauksen fasismin synnystä. Pinnan alla kytee paljon muutakin, eikä yksikään elokuvan hahmoista ole viaton.
Ohjaaja Luis Buñuel. Kuva: Wikipedia.
Céléstine on elokuvan alussa kuin tyhjä taulu saapuessaan maaseudulle. Céléstinen kautta pääsemme tutustumaan elokuvan kirjavaan hahmogalleriaan. Monteilsien perhe, joiden maalaiskartanossa Céléstine aloittaa uuden työnsä, on omituisine yläluokkaisine tapoineen täysin eristäytynyt muusta maailmasta. Perheen isäntä on maaninen seksihullu, joka naisten metsästämisen ohella metsästää perhosia haulikolla. Varsinaista työtä tekemässä häntä ei koskaan nähdä. Hänen vaimonsa on täysin tunnekylmä ihminen, joka ei tunnut pitävän mistään tai kenestäkään. Hänen isällään on puolestaan omituinen fetissi kenkiin ja naisten jalkoihin. Jo ensimmäisenä iltana hän halua pukea Céléstinen tietynlaisiin kenkiin toivoen, ettei hänen tyttärensä saa siitä tietää. Heidän naapurinsa, vihainen entinen upseeri, ei voi sietää Monteilseija ja viskoo raja-aidan yli roskaa näiden pihalle.
Vaikka Buñuel on tunnettu siitä, että hän elokuvillaan kritisoi ja asettaa naurunalaiseksi yläluokan omituisine tapoineen, eivät Kamarineidon päiväkirjassa säästy myöskään työväenluokan edustajat. Monteilsien kartanossa työskentelevä Joseph on piinkova fasisti, joka saarnaa antisemitististä vihapuhetta muille työläisille – juutalaiset ovat hänen mukaansa syypäitä Ranskan kaikkiin ongelmiin. Joseph tuntee välittömästi Céléstinen saavuttua kartanoon seksuaalista kiintymystä häneen ja haluaa tämän kanssa myös naimisiin.
Josephista muodostuu konna, vaikka ketään muutakaan elokuvan hahmoista ei kuvata kovin mairittelevassa valossa. Joseph esitetään paitsi muukalaisvihaa levittävänä fasistina myös lapsen raiskaajana ja murhaajana. Myöhemmin hirmuteko selviää Céléstinelle, joka onnistuu ovelan juonen avulla saamaan Josephin tunnustamaan tekonsa poliisille. Myöhemmin Céléstine päätyy naimisiin entisen upseerin kanssa, jolta Céléstine saa kuulla Josephin vapautuneen puutteellisten todisteiden vuoksi.
Mirbeaun romaani kertoo nimensä mukaisesti Céléstinen päiväkirjamerkinnöistä tämän työskennellessä eri porvaristoperheissä. Elokuvassaan Buñuel häivytti tämän tarinankerronnan muodon vaikka säilyttikin nimen alkuperäisenä. Buñuelin Céléstine ei ole mikään sankaritar – vaikka saattaakin lain kouran ja Josephin yhteen, tosin tekaistuilla todisteilla – tai edes kovinkaan samaistuttava hahmo. Hänen kauttaan katsoja vain pääsee tutustumaan erilaisten ihmisten tapoihin ja kulttuureihin sekä siihen, miten raja-aidat ihmisten välillä näkyvät – ihmisten lokeroituminen johtaa omien kuppikuntien syntymiseen ja toisten erilaisuuden sietämättömyys johtaa hirmutekoihin ja ääriajattelun syntyyn. Varisnaista päiväkirjaa ei Céléstine elokuvassa juurikaan kirjoita.
Elokuvan ranskalainen mainosjuliste.
Kamarineidon päiväkirja on edelleen ajankohtainen elokuva. Se onnistuu hyvin kuvaamaan yhteiskunnassa tyypilliset rakenteelliset tavat ymmärtää, tai olla ymmärtämättä, asioita jotka jotenkin eroavat arvostetuista ja hyväksytyistä normeista. Toiseuttaminen, yksilökeskeinen ja uusliberalistinen ihmiskäsitys johtavat yhteiskunnassa eriarvoisuuteen, kaksinaismoralistisiin arvoihin ja ääriajattelun nousuun. Tukahdutettu seksuaalisuus on monen Buñuelin elokuvan tapaan isossa roolissa. Eikä se Buñuelin mukaan johda mihinkään hyvään.
Kamarineidon päiväkirja on surrealistina tunnetun Buñuelin elokuvista helpoiten ymmärrettäviä, ja surrealistisia kuviakin siinä on loppukohtausta lukuun ottamatta hyvin vähän. Samalla se on kuitenkin Buñuelin elokuvista kaikkein synkin – ihmiskunnalle ei juuri toivoa anneta. Elokuva päättyy kohtaukseen äärioikeiston marssista, jonka yläpuolelle tummat salamoivat myrskypilvet nousevat. Ihmismielen raadollisuus on elokuvassa paljaimmillaan.
Elokuvasta kiinnostuneet voivat löytää sen halpana suomeksi tekstitettynä dvd-julkaisuna.
Artikkelikuvassa elokuvan englanninkielinen mainosjuliste. Kuva: Wikipedia.
