Australialainen Morris L. West julkaisi 60 vuotta sitten romaanin The Shoes of the Fisherman. Kirjan suomennos ilmestyi 1964 nimellä Kalastajan kengät. Romaanin perusteella kuvattiin suuren budjetin elokuva, jonka ensi-ilta oli samalla nimellä 1968. Suomalaisittain kutkuttavaa on, että Lapin maisemat saivat elokuvan alussa edustaa Siperiaa ja että pienessä sivuosssa neuvostovankileirin vartijana nähdään Åke Lindman. Myös jäänmurtaja Karhu porskuttaa filmissä varmaankin Perämeren jäiden keskellä.
Morris L. West (1916–1999) kirjoitti useammankin romaanin, jotka voidaan lukea genreen teologinen trilleri. Hän oli itse katolilainen ja kirjoitti varsin asiantuntevasti katolisen kirkon asioista. 1950-luvun lopulla hän jopa toimi London Daily Mailin Vatikaanin-kirjeenvaihtajana. Hän ei siis aivan ehtinyt raportoida Vatikaanin II konsiilin (1962–1965) tapahtumista, mutta konsiilin uudistukset ja niitä koskeva pohdinta kaikuu kirjojen sivuilla. Hänen tunnetut katolista kirkkoa koskevat teoksensa ovat The Devil’s Advocate (1959), jo mainittu The Shoes of the Fisherman (1963), The Clowns of God (1981), Lazarus (1990) ja Eminence (1998). West on toki kirjoittanut muistakin aihepiireistä kuin katolisesta kirkosta.
Paavit ovat keskeisissä osissa Westin romaaneissa. Jokainen heistä on jollakin tavalla poikkeustapaus ja aiheuttaa hämmennystä kirkossa. Kalastajan kengissä paaviksi valitaan konklaavin juututtua pattitilanteeseen yllättäen ukrainalaissyntyinen, vankileirien saaristosta vapautettu Kiril Lakota (Anthony Quinn), jonka rohkeat ajatukset vetoavat kardinaaleihin. Hänet valitaan vieläpä harvinaisella tavalla. Kaikki läsnäolevat kardinaalit julistavat hänet yksimielisesti uudeksi paaviksi, äänestystä ei siis käytetä. Lakota on entinen Lvivin kreikkalaiskatolinen metropoliitta, joka on joutunut toisen maailmansodan jälkeen monien uniaattipappien tavoin vankeuteen. Stalin lakkautti koko kirkon 1946 ja sen omaisuus annettiin Venäjän ortodoksiselle kirkolle. Neuvostoliiton loppukaaoksessa kirkon toiminta sallittiin uudelleen ja se valtasi nopeasti takaisin entisen ydinalueensa eli Länsi-Ukrainan.
Westin kirjojen paavihahmoissa on tiettyjä profeetallisia aineksia. Hän kirjoitti rautaesiripun takaa tulevasta paavista 15 vuotta ennen kuin ajatus ruumiillistui Johannes Paavali II:ssa. Romaanissa The Clowns of God nähdään paavi, joka eroaa paaviudesta – 32 vuotta ennen kuin Benedictus XVI teki niin.
Tarinassa neuvostojohto vapauttaa Lakotan tilanteessa, jossa kolmas maailmansota uhkaa puhjeta Kiinan ja Neuostoliiton välisenä sotana. Toiveena on, että Lakota voisi jollakin tavalla toimia rauhanvälittäjänä. Tässä voi nähdä heijastuman paavi Johannes XXIII:n välittävästä roolista lännen ja Neuvostoliiton välillä Kuuban kriisin aikana 1962. Myös Lakotalla on oikean elämän esikuva. Neuvostoliitto vapautti Ukrainan kreikkalaiskatolisen kirkon piispan Josif Slipyin vuonna 1963 Johannes XXIII:n ja presidentti John F. Kennedyn diplomaattisen painostuksen ansiosta. Slipyi ehti osallistua Vatikaanin II konsiiliin ja hänestä tuli kardinaali 1965. Elokuvan kontekstina on siten vahvasti kylmä sota, ja se oli tiettävästi ensimmäinen elokuva, jonka Richard Nixon katsoi Valkoisessa talossa tultuaan valituksi presidentiksi 1968.
Elokuvan alajuonena on nuoren jesuiittapapin ja tiedemiehen tutkinta Pyhässä virastossa (entinen Pyhä inkvisitio, nykyinen Uskonopin kongregaatio), sillä häntä epäillään oikeasta opista poikkeavista ajatuksista. Papin nimi on David Telemond, ja hänen mallinaan on tiedemiespappi ja jesuiitta Pierre Teilhard de Chardin (1881–1955), jonka eräät teokset Pyhä virasto tuomitsi postuumisti 1962 opillisista erheistä. Sekä paavi Benedictus XVI että paavi Franciscus ovat kuitenkin viitanneet positiivisesti joihinkin hänen ideoihinsa.
Elokuvan loppuratkaisua en paljasta. Sen verran voin sanoa, että se liittyy aika ajoin heräävään keskusteluun katolisen kirkon oletetusta suuresta rikkaudesta.
Artikkelikuvassa paavi Kiril Lakota saa terveisiä Neuvostoliiton lähettiläältä.
