Markku Kailaheimo on kontiolahtelainen kirjailija, joka on kirjoittanut useammankin kirjan. Stoalaisuus näyttää olevan miehen kohtalo. Kaikki kirjat liittyvät tavalla tai toisella stoalaisuuteen, josta hän on kerännyt laajat tiedot.
Vuosi sitten julkaistiin miehen edellinen kirja.[1] Nyt hän on taas saanut ulos uuden. Intoa riittää.
Aluksi Kailaheimo näytti viehättyneen Epiktetoksen käytännöllisistä pohdinnoista, mikä sai hänet filosofoimaan muun muassa lumikenkien käytöstä. Uusimmassa kirjassa Stoalaisia kummitusjuttuja & Tuberon saviastioista on siirrytty enemmän asiantuntijakeskustelun pariin.
Kirjassa on kaksi päälukua, kuten otsikostakin voi päätellä. Kummitusjuttu kertoo Athenodoroksesta, joka tieten tahtoen vuokrasi Ateenasta kammottavan kummitustalon. Tarinan kertoo Plinius nuorempi.
Athenodoroksen tarkoitus oli kohdata kaamea kummitus stoalaisella tyyneydellä. Kun aave ilmestyi kalisuttaen kahleitaan, Athenodoros kaikin voimin keskitti huomionsa kirjoitustyöhön. Näin hän saattoi pakenematta kohdata kummituksen, joka paljastui pihalle haudatun miehen haamuksi.
Kummitus näytti hautapaikan, ja Athenodoros saattoi järjestää vainajalle asianmukaiset hautajaiset. Kummittelu loppui. Stoalaisuus oli näyttänyt voimansa.
Kailaheimo ei kuitenkaan jää ihailemaan stoalaisuutta vaan kysyy, miten stoalaisen filosofian valossa voidaan ymmärtää keskittyminen kirjoittamiseen. Miten toiminta auttaa tunteiden ohjailussa?
Kailaheimo käy läpi sarjan stoalaisten ajatuksia ja päätyy siihen, että kirjoittaminen antoi aikaa muodostaa oikea käsitys tilanteesta ja säilyttää rationaalinen tapa reagoida asioihin.
Kirjan toisessa osassa Kailaheimo pohdiskelee Quintus Aelius Tuberoa, jota Cicero piti turhan karkeana stoalaisena: hän oli toki oikeamielinen, mutta puheissaan kova ja huolittelematon. Kansalaisille Tubero tarjosi juhla-aterian kilinnahoilla peitetyiltä sohvilta ja samoslaisilta saviastioilta. Ciceron mukaan Tubero menetti tällä tempullaan kansansuosion.
Kailaheimo pohdiskelee Tuberon ja ja hänen tapauksestaan kertovan Ciceron suhdetta keskistoalaiseen Panaitiokseen. Kailaheimo katsoo, että Cicero kuvasi poliittisten näkemystensä takia tapausta kielteisesti. Seneca väitti päinvastoin, että Tubero sai saviastioillaan yleistä arvonantoa.
Kirjan punainen lanka uhkaa välillä kadota eri hahmojen, kertomusten ja filosofisten teemojen viidakkoon. Käsitellyt aiheet olisivat vaativia kelle tahansa asiantuntijalle. Kailaheimo on suorittanut haastavan työn.
Ensimmäisten julkaisujen viehättävästä arkisuudesta näkyy vielä paikoin viitteitä. Kailaheimo pohtii esimerkiksi sitä, onko kuumana kesäpäivänä perusteltua ostaa jäätelötötterö, mennä uimaan vai suoria vain kotiin.
Arvioitu teos: Markku Kailaheimo, Stoalaisia kummitusjuttuja & Tuberon saviastioista. Kemi: Atrain & Nord, 2022, 143 s.
Viite
[1] https://www.vartija-lehti.fi/viisauden-rakastajan-johdatus-stoalaisuuteen/
